Otsikossa kysymys, jota voi pohtia ennen kuin kovin hyvänä ihmisenä itseään pitää. Miksi haukutte kaikki kunnanjohtajasta kaupan kassaan? Missä vaiheessa omat hommat kusivat ja omat koirat purivat, kun sinustakin kuoriutui ns. kiusaajatyyppi? Hae apua pahaan oloon!
Oletko kiusaaja?
10
161
Vastaukset
- mitämissämilloin
Olen samaa mieltä asiasta kirjoittaja nimimerkillä "mielenterveys". Näitä kirjoituksia lukiessani tulee mieleen kuinka katkeria ja kateellisia puolankaliset ovat. Helppo kätkeytyä nimimerkin taakse ja sieltä mollata henkilöitä, jotka eivät satu jostain syystä miellyttämään, olivatpa asiat totta tai tarua. Kenties näillä henkilöillä ei ole muuta kuin aikaa itsesäälissä rypeä, kannattaisko katsoa peiliin?
- missäsunnimi
Kätkeydyit itsekin nimimerkin taakse! Eikö riittänyt rohkeus?
- HulluHoitoon
Ensinnäkin Puolangalla ei ole kunnanjohtajaa. Toiseksi kaikki kylän kaupan kassat ovat toimineet moitteettomasti. Aina.
Puolangalla on sen sijaan pormestari, joka rohkeasti ja määrätietoisesti aloitti kunnanviranhaltijoiden puhdistuksen, niiden jotka eivät kunnioittaneet hyvää hallintotapaa taikka lakeja.
Tähänastinen puhdistus johtanut eskon, helinän ja annen poistumiseen kunnan palveluksesta. Kukaan ei heitä enää kaipaa kunnassa.
Pormestari osoitti olevansa mies.
Päätit aloittaja keksiä mielikuvitustarinan, jolla mitään todellisuuspohjaa. Hakeudu hoitoon!- janiinkävikäsky
Puhdistustyö jatkukoon.
Teknisellä osastolla on edelleen siivottavaa. - Tämämyös
Ja vieläku hommaat pormestari(ttare)lle hamekankaan ja hommaat senki lannanluontiin, niin avot! Va sehän me voijjaan tietennii hoitaa ihan ite, ku ei äänestetä ennää...
- itsmotunaroi
Etkö ole lukutaitoinen? On edelleen siivottavaa.
- uusiaääniämvlle
Tämämyös kirjoitti:
Ja vieläku hommaat pormestari(ttare)lle hamekankaan ja hommaat senki lannanluontiin, niin avot! Va sehän me voijjaan tietennii hoitaa ihan ite, ku ei äänestetä ennää...
Tottakai ääni menee suolijärveläiselle maanviljelijälle, koska osoittaa olevansa mies. Muut pelkurit eivät uskaltaneet erottaa. Odotellaan vaaleja levollisin mielin. En äänestä puoluetta, vaan henkilöä.
- miestariko
No pari ääntä heinijokivarresta ehkä tullee, mutta ei se taija ennää riittää.... Kyllä poromestarin pitäis tässä valita tarkkaan ja oikein puuhansa. Jos nuo kirjotukset pittää paikkansa että kylähullun yllytyksestä laittaa työntekijöitä kunnasta pihalle, ni sillon istuu väärällä paikalla ja hännystellöö ihan väärään suuntaan. Tuosta ei kunnian kukko laula...
- seonmoro
miestariko kirjoitti:
No pari ääntä heinijokivarresta ehkä tullee, mutta ei se taija ennää riittää.... Kyllä poromestarin pitäis tässä valita tarkkaan ja oikein puuhansa. Jos nuo kirjotukset pittää paikkansa että kylähullun yllytyksestä laittaa työntekijöitä kunnasta pihalle, ni sillon istuu väärällä paikalla ja hännystellöö ihan väärään suuntaan. Tuosta ei kunnian kukko laula...
Onneks asun muualla seuraavien vaalien aikaan. Ei tarvi katella hännystelijöitä. Siinä pyörittävät puljua nimeltä Puolangan kunta miten lystäävät. Niinhän ne ovat tehneet tähänkin saakka. Sisäsiittolaiset.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768