raksalla -lutkapoika

lutkapoikafan

tämä palsta on novelleille ja kaikki keskustelut on kahden hullun (piiskatyypin ja hyperharhaisen) itseseen horinoita täynnä siksi laitoin hyvän yhden satunnaisen koodista

Raksalla
Olin jälleen raksa-apulaisena, tällä kertaa omakotityömaalla.
Varsinainen kirvesmies oli lihava viisikymppinen jässikkä, joka ei kuulemma mielellään tikkaille kiivennyt. Koko ekan päivän mulla oli tunne, että tuo mies oli jostain tuttu. No, eka päivä meni normaalisti hommissa, mutta illalla sen sain päähäni; Voguessa mä olin sen kerran nähnyt ja jäänyt tuijottamaan mahan alla roikkuvaa varsin paksua kullia.
Tiistaiaamuna puinkin sitten vähän paremmat vaatteet. Laitoin alle punaiset pitsistringit. Sitten sen verran lyhyt t-paita, ettei se pysynyt housujen sisällä ja työhousuista jätin vyön pois. Testasin asua peilin edessä. Kyykistyminen sai stringin takakappaleen osin näkyviin. Pakkasin vielä eväsreppuuni poppea ja liukkaria. Valmis.
Työmaalla päivä alkoi normaalisti, äijä komenteli ja minä tottelin. Ruokatunnin jälkeen hän sanoi että pannaan keittiön vesihana paikoilleen, että saadaan juomavettä. Käsky kävi kaappiin, hän pitäisi hanaa paikallaan yläpuolelta. Otin ruuvarin, avasin piilossa työhousun ylänapin ja kyykistyin katsomaan kaappiin. Tiesin että stringini näkyisivät. Sitten käännyin selälleni ja menin kaapin sisälle alkaen kiristää hanan ruuveja. Mies seisoi jälkojeni välissä ja näin kivan pullotuksen työhousuissa. Toivottavasti se johtui minusta.
Ähisin kiristysruuvien kanssa ja hieroin jalkojani hänen jalkoihinsa, eikä hän ainakaan yrittänyt karkuun mennä. Sain ruuvit kireälle ja tulin ulos. Noustessani kasvoni kävivät hyvin lähellä hänen etumustaan.
"Osaatsä kytkee noi vesiputket?", mies kysyi.
"Yes Sir" vastasin ja otin pakista tarpeelliset työkalut. Kävin taas kyykkyyn ja koska nappi oli edelleen auki ja vetskarikin kai hiukan auennut, tunsin että housuni alkoivat valua aika alas pakaroillani.
Laittelin aikani ja sain putket paikoilleen. Laitoin myös vesilukon paikalleen. Nousin taas seisomaan ja vedin housut ylös, laittaen myös napin kiinni.
Mies testasi ja totesi hanan toimivan.
"Sit voitais panna keittiön ikkuna paikalleen."
Nostimme kapean, korkean ikkunan puitteet kohdalleen ja minun pitäessä kiinni hän alkoi kiinnittää sitä. Jouduimme olemaan herkullisen lähekkäin ja haistelin miehestä lähtevää hyvin maskuliinista partaveden ja hien tuoksujen sekoitusta. Sen verran lämmin päivä oli että meillä molemmilla oli paidat osittain märät.
Onnistuin taas hänen huomaamattaan avaamaan housuni napin ja siinä kurkotellessani housuni väkisinkin alkoivat valua, toki vain sen verran että lantio tuli näkyviin ja hieman stringin yläosaa.
Sitten poka olikin paikallaan.
"Kuule, onks sulla tänään kiire naisiin vai joutaisitko jäämään ylitöihin? Saatais vaikka kaikki ikkunan pokat asennettuu."
"Ei oo kiire mihkään. Tehdään vaan överii."
Olin tyytyväinen. Illemmalla täällä ei ainakaan enää olisi muita työmiehiä, joten voisi ehkä flirtata vähän enemmänkin. Saisin kenties selvää, olisinko hänen makuunsa. Ainakin esittelemäni pitsistringi kertoi varmasti hänelle että olen se jakava osapuoli.
Kello tuli 17 ja sähkömies tuli kertomaan että lähtisi menemään. Muita talossa ei enää ollutkaan.
"Paiskaa ulko-ovi lukkoon mennessäs. Me asennetaan ikkunoita yläkerrassa, eikä kuulla jos joku tulee sisään." kirvesmies sanoi.
"Ok juttu", tuli kuittaus.
Nousimme toiseen kerrokseen ikkunan pokia kantaen. Yläkerrassa mies puhisi kuin höyryveturi.
"Käy sä hakeen työkalut."
Palasin alakertaan. Ennen kuin otin kamat kantoon, avasin taas hieman vetskaria ja annoin housujen valua siten että edestäkin näkyi vähän pitsiä. Sitten takas yläkertaan.
Aloimme asentaa toista yläkerran päätyikkunan pokaa. Pidin pokaa paikallaan kädet kummallakin sivulla ja kirvesmies joutui kurottamaan ylitseni poransa kanssa. Maha osui selkääni. Uuuhh, ihana maha. Tunsin stondikseni alkavan herätä.
Paita oli mahankin kohdalta hikinen.
"Onks kuuma?, piruilin hänelle.
"Vähän turhan kuuma joo."
"No niin munkin mielestä. Haittaaks jos heitän paidan pois. Eihän tänne kai ketään enää tuu."
"Heitä vaan. Mäkin taidan, jos ei haittaa."
Laskin pokan takas lattialle ja riisuin paitani. Mies riisui myös. Katsoin kun hikinen paita lähti ja paljasti ison karvaisen mahan sekä karvaiset isot rinnat. Tosin nännien ympärys oli ajeltu paljaaksi. Niin kyllä mullakin, vähän isommalta alueelta vain. Kyllä vain oli pirun herkullisen näköinen mies.
Uusi yritys pokan kanssa. Kävin lattialle polvilleni ja pidin pokan alalaitaa kiinni. Mies ruuvasi yhden ruuvin. Sitten nousin hänen ja ikkunan väliin ja pidin kiinni ylälaidasta. Suunnilleen selkääni painautuen hän ruuvasi ylälaitaa kiinni. Päästin hyvin hiljaisen huokauksen mahan osuessa selkääni. Mies keskeytti hetkeksi, mutta jatkoi. Uusi kosketus. Inahdin hiljaa, niin hyvältä se tuntui. Mies pysähtyi taas hetkeksi paikoilleen jatkaen kuitenkin taas ja sai ruuvit paikoilleen

7

3329

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lutkapoika-fan

      Seuraava ikkuna meni samalla kaavalla, mutta tunsin kerran että hänen etumuksensa hipaisi takapuoltani.
      Yläkerran viimeisellä ikkunalla annoin housujeni valua vielä muutaman sentin, siten että hieman pakaroitakin oli jo näkyvissä.
      Kun pidin pokaa paikallaan, yritin työntää perääni vähän enemmän häntä kohti ja kun hänen pullotuksensa osui pakaroihini, ynähdin hieman kuuluvammin. Aloin olla jo aika kiimassa koko päivän jatkuneesta flirttailusta.
      "Noin, se oli viimeinen ja kello on jo seitsemän. Pannaanko lasit paikoilleen vai lähetäänks himaan."
      "Pannaan vaan, ei mulla kiire oo."
      Lähdettiin hakemaan laseja alakerrasta. Rappusissa avasin vetskarini kokonaan ja siten jouduin koko ajan nostelemaan housujani, etteivät putoaisi.
      "Mun on pakko käydä vessassa", sanoin ja menin toiletille. Jätin oven raolleen ja annoin housujeni valahtaa polviin. Kuseskelin kaikessa rauhassa ja toivoin että hän tirkistelisi.
      Nostin housut ja vedin vessan. Palasin keittiöön juomaan ja hanalle kumartuessani housuni valuivat melkein kokonaan pakaroiden päältä.
      "Huonot työhousut sulla kun ei päällä pysy."
      "Joo, napinläpi on kulunut loppuun ja vetskari pyrkii aukeemaan koko ajan."
      Katsoin hänen haarojaan. Valtava pullotus nosti telttaa sepalukseen.
      "Sulla taas on ihan liian pienet housut", kuittasin takaisin, naurahtaen.
      "Kuule, mitä jos annettais noiden ikkunoiden olla ja kokeiltas talon saunaa" hän kysyi.
      "Sopii!", hihkaisin ilahtuneena.
      "Mä käyn laittaa sen päälle." jatkoin ja menin kellariin.
      Laitoin saunan lämpenemään ja katsoin itseäni suihkuhuoneen peilikaapin peilistä. Laskin stringejäni alemmas ja laskin työhousut vielä alemmas, siten että stringit näkyivät vähän puolessa välissä pakaroitani ja edessä pieni kullini päällä oleva karvatupsu näkyi. Palasin keittiöön. Kirvesmies oli asentamassa keittiön ikkunaa paikalleen ja kun hän näki tuloni, liike pysähtyi ja hän jäi tuijottamaan etumustani. Minäkin saatoin nyt huomata avatun ylänapin hänellä ja valtavan pullistuman.
      Menin auttamaan ikkunan kanssa.
      "Otas tosta yläsaranasta, niin sovitetaan paikalleen. Hetki ähistiin melkein kiinni toisissamme kunnes ruutu oli paikoillaan.
      "Pannaanko ootellessa lisää?" kysyin viattomasti, tosin ääneni värisi hieman.
      "No, mennään vaikka paneen yläkertaan."
      Hänen vastauksensa oli jo niin kaksimielisen vihjaava, että tulkitsin sen nyt toivottavasti oikein ja päätin tehdä siirtoni.
      Kävelin rapuissa hänen perässään ja muka kaaduin. Horjahdin hänen päälleen ja otin kiinni hänen housuistaan saaden hänetkin horjahtamaan ja housut vähän valahtamaan. Kiinni toisissamme lähes kaaduimme rapuille ja lopulta kierähdin hänen viereensä portaalle istumaan. Otin häntä kaulasta kiinni ja nostin itseni takas seisomaan.
      "Anteeksi, horjahdin."
      "Ootsä kunnossa?
      "Kiitos vaan pehmeästä alustasta, ei sattunu ollenkaan" sanoin ja hymyilin.
      "Heh heh, jotain iloa näistäkin läskeistä."
      "Ja silmäniloa kans" vastasin ja jatkoin: "Sulla on sentään isommat tissit kuin mun ex-muijalla".
      Miehen ilme vakavoitui.
      "Autas mut ylös, mennään jatkaan asennusta."
      Otin kädestä kiinni ja autoin häntä nousemaan seisomaan. Olimme liki kiinni toisissamme kapeassa portaikossa ja seisoin yhtä pykälää alempana, naamani edessä iso hikinen rinta. Jumalauta että teki mieli nuolaista. Tuijotin rintaa ja nuolaisin huuliani. Hän taisi nähdä sen kun kysyi että tykkäänkö oikeesti.
      "Saisinko vähän koskee, ja niinku kokeilla, miltä se tuntuu?"
      "Höh, tietty, siitä vaan."
      Koskin varovasti isoa rintaa. Helvetti että oli kiihottavan tuntuinen. Raskas rinta jossa paksu nänni. Puristin rintaa sormissani ja lopulta uskaltauduin nuolaisemaan hikistä nänniä.
      "Mitä sä nyt", hän kysyi.
      "Ai sori, mä, anteeks, tota, emmä ajatellu. Se oli vaan niin kiihottavan tuntuinen ja näytti niin hyvältä. Anteeks."
      "Älä turhaan. Hyvältähän se tuntu. Hämmästyin vaan kun nuolaisit. Haluutsä oikeesti uudestaan kokeilla?"
      "Joo, kyl mä haluisin."
      "No mitä me tässä enää emmitään? Mäkin oon katellu sun kroppaa koko päivän. Taisit esitellä ihan tahallas?"
      "Heti kun muistin et oon nähny sut kerran Voguessa, niin aattelin et täst vois tulla kivakin duunikeikka", vastasin.
      "Mä oon sit Jore." sanoi hän ja painoi pääni rinnalleen.
      Aloin lipoa hikistä rintaa ja laskin toisen käteni tuolle pullistumalle avaten vetoketjua, toisen kaivoin takaa perseelle. Sain vetskaria sen verran auki että sain laskettua housuja ja kaivettua kullin ulos ja samalla toisen käteni hikiseen persvakoon. Kullikin tuntui hikiseltä. Oli pakko maistaa. Kumarruin ja haukkasin paksun terskan suuhuni. Se oli ihanan hikinen ja suolainen. Samaan aikaan vakoni sai tuntea ison karhean kouran ja reikääni tunkeutuvan sormen.
      Otin kullin hetkeksi suustani ja sanoin:
      "Ei helvetti, mennään sinne kylppäriin, saadaan irstailla rauhassa."
      Puolijuoksua paineltiin alakertaan ja Jore riisui vaatteensa kodinhoitohuoneeseen. Mä jätin vielä omani päälle ja menin kylppäriin.

    • lutkapoika-fan

      "Voisitsä kusta mun housuihin", pyysin ja raotin sepalusta.
      "Häh?"
      "Kuse mun housuihin, jooko." sanoin ja vedin Joren kullista kiinni itseeni ja laitoin kullin sepaluksestani sisään.
      Jore otti kiinni pakaroistani ja painui mua vasten. Toi naamansa kiinni omaani ja siitä alkoi pitkä ja kuuma kielari. Kohta tunsin kuuman virran valuvan alavatsalleni, kalulleni ja reisilleni, kastellen kaiken.
      Jore alkoi nylkyttää itseään housuissani ja hänen kalunsa kovettui kusivirran loppuessa. Jore irrottautui ja käänsi mut ympäri repien housuni alas ja tökäten terskansa vakooni ja reikää vasten.
      "Nussin sua kiimapoika. Vedän sua perseeseen niin että tuntuu." sanoi Jore ja alkoi survoa kusista terskaa väkisin sisään.
      "Au, sattuu, se on ihan saatanan iso. Anna mä paan rasvaa."
      Oli pakko livistää alta ja noutaa reppu. Samalla potkin työhousut pois ja palasin kylppäriin pelkissä stringeissä, kädessä poppe ja silikoni.
      Kävin lattialle makaamaan ja puristin muovipullosta runsaasti liukkaria vakooni. Siinä mahallani avasin popen ja nuuhkaisin muutaman kerran.
      "Astu sisään" sanoin ja levitin pakaroita.
      Jore tuli varovasti päälleni, vatsa painui selkääni ja terska vakoon.
      "Nussi, nussi nyt, mä oon oottanu tätä koko päivän."
      Iso terska alkoi painua sisääni. Nyt se luiskahti melko helposti ja sitten alkoi naiminen. Jore hyppi päälläni ja selkärankani vain rusahteli ison painon alla, ja sisuksiani poraava paksu elin teki aivan luonnottoman hyvää. Halusin sitä syvemmälle ja syvemmälle ja kuin lukien ajatukseni, Jore kääntyi selälleen pyytäen minua ratsastamaan.
      Istuin mieheni syliin kasvot häntä kohti, otin kiinni isoista rinnoista ja liu'utin kullin takaisin sisääni.
      Välillä levitin pakarani äärimmilleen saadakseni koko varren perseeseeni, välillä kiusasin peppuhuulilla terskaa.
      "Ai vittu, poika, sullon hyvä perse."
      "Kiitos herra."
      "Ai herra vai, aaah, ratsasta, aah vitun jätkä."
      "Kylläääh herra, aah, ihana kulli, i-ha-na kulli."
      Ratsastin kuin heikkopäinen ja levitin pakaroita, saadakseni tuon mahtavan paksun lihanuijan mahdollisimman syvälle.
      Jore tarttui kulliini ja alkoi runkata.
      "Vittu multa tulee kohta, poika."
      "Niin multakin", ehdin sanoa ja Joren jatkaessa runkkaustaan ammuin spermani hänen mahalleeni.
      Puristelin perseelläni minkä pystyin ja Jore huusi vittua ja perkelettä ja tuli peppuuni.
      Kun Joren sykäykset loppuivat, nousin ylemmäs ja valutin spermat pepustani Joren vatsalle, omieni seuraksi ja hieroin sotkun tasaiseksi perseelläni.
      Jore otti pakaroistani kiinni ja veti lähemmäs imaisten veltostuvan kullini suuhunsa, maistellen kiimamehujeni makua.
      Käännyin kuusysiin ja Joren jatkaessa kullini imemistä aloin nuolla spermoja Joren mahalta. Tuntui ihanan irstaalta, vaikka olikin juuri lauennut. Eikä Joren imuttelu helpottanut yhtään asiaa; tuntui että kullini alkoi turvota uudelleen. Niinpä tartuin Jorea pakaroista ja upotin hänen velton limaisen kalunsa suuhuni alkaen lutkuttaa sitä.
      Se sai hommaan uutta vauhtia; Jore työnsi kai kaksi sormea sisääni alkaen runkata persettäni. Samalla hän jatkoi imemistä ja mitä enemmän perseeni litisi hänen sormissaan, sitä nopeammin kummankin kulli alkoi kovettua. Halusin taas.
      Hyppäsin pystyyn, kävin nojaamaan seinään ja työnsin perseeni tarjolle. Jore nousi ähisten kulli kovana ja tuli iholle.
      "Vitun pikkuhuora." hän sähisi ja läpsäisi pakaroitani, upottaen kyrpänsä reikääni.
      "Vittu sullon namipeppu" hän ähisi ja alkoi pumpata.
      Nojasin päätäni kaakeliin ja vedin häntä pakaroista syvemmälle itseeni.
      "Sul-la on i-ha-nan pak-su kul-li, an-na si-tä mul-le", läähätin työntöjen tahtiin.
      Ja Jore antoi. Pani kovaa, kesti useamman minuutin kunnes käski polvistua eteensä. Käännyin ja laskeuduin polvilleni. Työnsin käteni Joren pakaroiden väliin ja kun Jore alkoi ruiskia spermaa naamalleni, työnsin sormen hikiseen perseeseen.
      Sain vielä sellaisen mällilastin naamalleni ja suuhuni, että olin tukehtua, mutta hyvää teki. Olin niin tyydytetty, kuin vain voi ja kun saunoimme, niin totesimme, että tämä työmaa ei saa jäädä viimeiseksi yhteiseksi. Ihana nalleni, tämä tarina on omistewttu sinulle!

      • Hyvin kerrottu. Itse pääsin raksaporukan mukaan oppisopimuksella. Kierretään pystyttämässä hirsimökkejä. Kaverit on löytäneet toisensa jostain Setan harraste porukasta. Nyt mä olen näiden Top tyyppien käytössä ettei tarvi illalla lähteä etsimään panoseuraa jostain mökki työmaalta. Mä olen kuulema parasta Bottom laatua mitä ne on kokeilleet.
        Jotkut asiakkaat tuntee näitä kavereita. Sellaiset on saaneet tutustua muhun paremmin.
        Sit nää tilaajat naureskelee että vai "oppisopimuksella". Mihin ammattiin tätä koulutetaan ne naureskelee.


    • Tyttöpoika

      Kiitos lutkapoika kun välillä kunnon novelli tännekkin

    • Upea tapahtuma ja hienosti kerrottu. Rispektii molemmista.

    • Anonyymi

      Mua pyydettiin yhdelle korvessa oleval rakennustyömaalle lutkapojaksi.

      Ne oli virolainen raksaporukka joka sitä hirsilinnaa. Jokainen homo tai ainakin bi. Mut peppua ne eivät halunneet antaa. Ne halus vaan panna. Varsinaista top porukkaa. Mä olin sit paikalla kun se rakennuttaja ties mut bottom pojaksi. Se oli amiksen eka kesä loma. Vaihdoin sitten lukioon kun tuli tunne (pakaroiden välissä) että toi kansainvälinenkauppa voisi olla mun alaa.

      Aloitin samalla swahilin opinnot.

      • Anonyymi

        Mä olen siirtynyt äänikirjoihin. Ei haittaa panemista.


    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6233
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3986
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      262
      2397
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1940
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1403
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe