Eräs koulukaverini oli lestadiolainen. Hän oli jotenkin niin huoleton ja luonnonlapsi, että jäin oikein kaipaamaan sitä. En ollut hänen kanssa erityiseti ystävä. Olimme silloin niin erilaisia. Juhlin kovasti ja hän ei. En tiedä mihin lestadiolaisiin hän kuului, koska en edes tiennyt niitä olevan näin monta. Haluaisin vähän infoa teiltä. Pyydän vastauksia kysymyksiini (asiallisia).
Montako eri tyypin lestadiolaisia on suomessa? ja millä nimellä nämä suuntaukset kulkevat nykyjään?
Miksi lestadilaisuus hajosi? tietääkseni ainakin 1960-luvulla?
Onko vanhoilliset suurin liike lestadiolaisista? (eikös ne suviseurat ole vanhoillisten vai kenen?)
Mitä seuroja muilla on? Onko myös suviseurat?
Onko LLL teille jokinlainen pyhimys vai tienviitoittaja?
Uskotteko että kaikki jumalaan uskovat pääsee taivaaseen teidän lisäksi?
Onko teillä jotain ns. kiellettyjen asioiden listaa, eli mitä voitte/ette voi tehdä?
Tai mitä asioita te ette tee (jos ajatellaan nykyajan keskiverto ihmiseen nähden?)
Miten tullaan lestadiolaiseksi? rukoilemalla?
Maksaako jäsenyytenne jotain?
Missä seurojanne vietetään?
Hyväksyttekö avoliittoa? jos ette miksi?
Ehkäisyä?
Onko seuroissa jokin pappi puhumassa vai kuka?
Kiitos jos vastaatte. Anteeksi epäselvyys. Päässä on vain niin paljon ajatuksia.
Montako eri tyypin lestadiolaisia on suomessa? ja millä nimellä nämä suuntaukset kulkevat nykyjään?
Miksi lestadilaisuus hajosi? tietääkseni ainakin 1960-luvulla?
Onko vanhoilliset suurin liike lestadiolaisista? (eikös ne suviseurat ole vanhoillisten vai kenen?)
Mitä seuroja muilla on? Onko myös suviseurat?
Onko LLL teille jokinlainen pyhimys vai tienviitoittaja?
Uskotteko että kaikki jumalaan uskovat pääsee taivaaseen teidän lisäksi?
Onko teillä jotain ns. kiellettyjen asioiden listaa, eli mitä voitte/ette voi tehdä?
Tai mitä asioita te ette tee (jos ajatellaan nykyajan keskiverto ihmiseen nähden?)
Miten tullaan lestadiolaiseksi? rukoilemalla?
Maksaako jäsenyytenne jotain?
Missä seurojanne vietetään?
Hyväksyttekö avoliittoa? jos ette miksi?
Ehkäisyä?
Onko seuroissa jokin pappi puhumassa vai kuka?
Kiitos jos vastaatte. Anteeksi epäselvyys. Päässä on vain niin paljon ajatuksia.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Vastauksia omastani ja vl-liikkeen näkökulmasta:
"Montako eri tyypin lestadiolaisia on suomessa? ja millä nimellä nämä suuntaukset kulkevat nykyjään?"
Suomessa on suuntia esim. vanhoillislestadiolaisuus, esikoislestadiolaisuus, rauhan sana, uusheräys ja leeviläisyys.
"Miksi lestadilaisuus hajosi? tietääkseni ainakin 1960-luvulla?"
Lestadiolaisuus on hajonnut monista eri syistä hyvin moneen kertaan.
"Onko vanhoilliset suurin liike lestadiolaisista? (eikös ne suviseurat ole vanhoillisten vai kenen?)"
Kyllä ja kyllä.
"Mitä seuroja muilla on? Onko myös suviseurat?"
Jonkinlaiset suuret kesäseurat on myös muilla. Esikoislestadiolaisilla on myös Jellivaaran jouluseurat merkittävä tapahtuma.
"Onko LLL teille jokinlainen pyhimys vai tienviitoittaja?"
Ei. Laestadiuksella ei katsota olevan erikoisasemaa liikkeen "isien" joukossa. Esikoislestadiolaiset ja varsinkin leeviläiset ovat hiukan eri linjalla.
"Uskotteko että kaikki jumalaan uskovat pääsee taivaaseen teidän lisäksi?"
Vaihtelee eri suuntausten välillä ja jopa sisällä. Ylivoimaisesti suurin osa vanhoillisista ei ajattele noin.
"Onko teillä jotain ns. kiellettyjen asioiden listaa, eli mitä voitte/ette voi tehdä?"
Hyvä kysymys. On asioita, joita ei yleensä tehdä, mutta niitä ei välttämättä mielletä säännöiksi. Riippuu siis näkökulmasta ja sanojen merkityksestä.
Joku muu jatkakoon listaa.
"Montako eri tyypin lestadiolaisia on suomessa? ja millä nimellä nämä suuntaukset kulkevat nykyjään?"
Kaikkiaan lestadiolaisryhmiä taitaa olla parikymmentä. Suomessa merkittäviä ovat: vanhoillislestadiolaisuus, esikoisuus (isoesikoisuus), uusheräys, rauhansanalaisuus (pikkuesikoisuus), elämänsanalaisuus (pappiseriseura).
"Miksi lestadilaisuus hajosi? tietääkseni ainakin 1960-luvulla?"
Näkyvänä piirteenä ovat oppiriidat. Pinnan alla on ihmisten ajautuminen eri henkeen.
"Onko vanhoilliset suurin liike lestadiolaisista? (eikös ne suviseurat ole vanhoillisten vai kenen?)"
Joo molempiin.
"Mitä seuroja muilla on? Onko myös suviseurat?"
Rauhan sana -ryhmällä on näköjään suvijuhlat (selvisi tämän palstan linkin kautta joku aika sitten).
"Onko LLL teille jokinlainen pyhimys vai tienviitoittaja?"
Vl:t pidämme oppi-isänämme Martti Lutheria. LLL oli yksi väkevä Jumalan sanan julistaja, mutta hänen sanomisiinsa viitataan selvästi harvemmin kuin Lutheriin.
"Uskotteko että kaikki jumalaan uskovat pääsee taivaaseen teidän lisäksi?"
Usko Jumalaan ei sellaisenaan pelasta ketään. Pirukin uskoo Jumalaan. Vl:t uskomme, että kaikki raamatunmukaisella tavalla uskovat pääsevät taivaaseen.
"Onko teillä jotain ns. kiellettyjen asioiden listaa, eli mitä voitte/ette voi tehdä?"
Ulkopuolisten silmin varmaan, mutta itse emme koe niitä kiellettyinä asioina. Emme halua mukautua kaikkeen maailmalliseen menoon, istua siellä missä pilkkaajat istuvat ja tavoitella maailman kunniaa. Maailma katoaa ja himonsa, mutta Jumalan sana pysyy ikuisesti.
"Tai mitä asioita te ette tee (jos ajatellaan nykyajan keskiverto ihmiseen nähden?)"
Vältämme asioita, jotka voivat koitua uskomisen esteeksi.
"Miten tullaan lestadiolaiseksi? rukoilemalla?"
Uskovaiseksi tullaan uskomalla syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Synninpäästön voi antaa vain uskovainen ihminen, sillä usko siirtyy uskosta uskoon. Raamatun lukeminen on kyllä hyvä asia, mutta usko tulee kuulosta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.
"Maksaako jäsenyytenne jotain?"
Rauhanyhdistyksillä on jäsenmaksu, mutta voi tietysti olla uskovainen kuulumatta rauhanyhdistykseen. Yleensä uskovaiset kuitenkin haluavat tukea Jumalan valtakunnan työtä edes pienellä rahallisella panoksella.
"Missä seurojanne vietetään?"
Useilla paikkakunnilla on rauhanyhdistyksen toimitalo. Seuroja vietetään myös seurakuntataloilla ja ihmisten kodeissa.
"Hyväksyttekö avoliittoa? jos ette miksi?"
Avoliitto on Raamatun vastainen elämismuoto. Se osoittaa samalla haluttomuutta sitoutua ja on epäluottamuksen osoitus toista kohtaan.
"Ehkäisyä?"
Ehkäisy on Raamatun vastainen tapa puuttua Jumalan luomistyöhön.
"Onko seuroissa jokin pappi puhumassa vai kuka?"
Seuroissa puhuvat puhujat, joista suurin osa on maallikkoja ja osa pappeja. Kaikki puhujat on vihitty puhujan tehtäviin.
"Usko Jumalaan ei sellaisenaan pelasta ketään. Pirukin uskoo Jumalaan. Vl:t uskomme, että kaikki raamatunmukaisella tavalla uskovat pääsevät taivaaseen."
On kyllä tosi mielenkiintoinen väite, että pelkkä usko Jumalaan ei riitä pelastumiseen. Minä olin lukevinani raamatusta ihan päinvastaista. Mutta ehkä en sitten osaa lukea
:-(
Niin ja jos voisit kertoa tuosta raamatunmukaisesta uskosta jotain lisää tai siis sen että miten vl-usko olisi ainoa jossa opetettaisiin raamatun mukaisesti?
Hirmu perusteelliseen vastaukseen minulla ei ole aikaa, mutta käytän osittain aiemmin tällä palstalla lainaamiani kohtia. Ei riitä, että uskoo Jumalan olemassaoloon ja Jeesuksen olemassaoloon. Joka uskoo Raamattuun, uskokoon Raamattua. Joka uskoo Jeesukseen, uskokoon Jeesusta. Joka usko Jumalaan, uskokoon Jumalaa. Väärästä uskosta, omavanhurskaista ja antikristuksista Raamattu kirjoittaa mm. seuraavasti:
Jaak.2:
"19. Sinä uskot, että yksi Jumala on, sen sinä oikein teet; perkeleet myös sen uskovat ja vapisevat."
1.Joh.4:
"1. Te rakkaimmat! älkäät jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaat henget, josko he Jumalasta ovat; sillä monta väärää prophetaa ovat tulleet maailmaan."
2.Tim.3:
"1. Mutta sen sinun pitää tietämän, että viimeisinä päivinä vaaralliset ajat lähenevät;
2. Sillä ne ihmiset, jotka itsiänsä rakastavat, ahneet, kerskaajat, ylpiät, pilkkaajat, vanhemmillensa tottelemattomat, kiittämättömät, jumalattomat,
3. Haluttomat, sopimattomat, laittajat, irtaalliset, kiukkuiset, kateet,
4. Pettäjät, tuimat, paisuneet, jotka enemmin hekumaa kuin Jumalaa rakastavat,
5. Joilla on jumalinen meno olevinansa, mutta sen voiman he kieltävät pois. Karta siis senkaltaisia.
6. Sillä ne ovat niitä, jotka huoneesta huoneeseen juoksevat ja vaimoväen vangiksi vievät, jotka synneillä rasitetut ovat ja moninaisten himoin kanssa käyvät,
7. Aina oppivaiset, ja ei koskaan totuuden tuntoon tulevaiset.
8. Mutta niinkuin Jannes ja Jambres olivat Mosesta vastaan, niin nämätkin ovat totuutta vastaan: ne ovat ihmiset taidosta turmellut ja kelvottomat uskoon."
Matt.7:
"21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra! pidä tuleman taivaan valtakuntaan; mutta joka tekee minun isäni tahdon, joka on taivaissa.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra! emmekö me sinun nimes kautta ennustaneet, ja sinun nimelläs ajaneet ulos perkeleitä, ja ole sinun nimes kautta monta väkevää työtä tehneet?
23. Ja silloin minä tunnustan, en minä teitä ikänä tuntenut: menkäät pois minun tyköäni, te väärintekiät."
Mark.13:
"20. Ja ellei Herra olisi lyhentänyt niitä päiviä, niin ei yksikään liha tulisi autuaaksi; mutta valittujen tähden, jotka hän on valinnut, lyhensi hän ne päivät.
21. Ja silloin, jos joku sanoo teille: katso, tässä on Kristus, taikka: katso, siellä; niin älkäät uskoko.
22. Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja merkkejä ja ihmeitä tekevät, pettääksensä, jos mahdollinen olis, valituitakin."
2.Tes.2:
"3. Älkäät antako kenenkään teitänne vietellä millään tavalla; sillä ei hän ennen tule kuin luopumus tapahtuu ja synnin ihminen ilmoitetaan, kadotuksen lapsi,
4. Joka on vastaanseisoja, ja korottaa itsensä kaikkein päälle, mikä jumalaksi taikka jumalanpalveluksi kutsutaan, niin että hän istuttaa itsensä Jumalan templiin niinkuin Jumala, ja tekee itsensä jumalaksi."
Usko tulee kuulosta, Room.10:
"17. Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta."
Synninpäästön voi antaa vain uskovainen ihminen, Joh.20:
"21. Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
22. Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
23. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt."
Hirmu perusteelliseen vastaukseen minulla ei ole aikaa, mutta käytän osittain aiemmin tällä palstalla lainaamiani kohtia. Ei riitä, että uskoo Jumalan olemassaoloon ja Jeesuksen olemassaoloon. Joka uskoo Raamattuun, uskokoon Raamattua. Joka uskoo Jeesukseen, uskokoon Jeesusta. Joka usko Jumalaan, uskokoon Jumalaa. Väärästä uskosta, omavanhurskaista ja antikristuksista Raamattu kirjoittaa mm. seuraavasti:
Jaak.2:
"19. Sinä uskot, että yksi Jumala on, sen sinä oikein teet; perkeleet myös sen uskovat ja vapisevat."
1.Joh.4:
"1. Te rakkaimmat! älkäät jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaat henget, josko he Jumalasta ovat; sillä monta väärää prophetaa ovat tulleet maailmaan."
2.Tim.3:
"1. Mutta sen sinun pitää tietämän, että viimeisinä päivinä vaaralliset ajat lähenevät;
2. Sillä ne ihmiset, jotka itsiänsä rakastavat, ahneet, kerskaajat, ylpiät, pilkkaajat, vanhemmillensa tottelemattomat, kiittämättömät, jumalattomat,
3. Haluttomat, sopimattomat, laittajat, irtaalliset, kiukkuiset, kateet,
4. Pettäjät, tuimat, paisuneet, jotka enemmin hekumaa kuin Jumalaa rakastavat,
5. Joilla on jumalinen meno olevinansa, mutta sen voiman he kieltävät pois. Karta siis senkaltaisia.
6. Sillä ne ovat niitä, jotka huoneesta huoneeseen juoksevat ja vaimoväen vangiksi vievät, jotka synneillä rasitetut ovat ja moninaisten himoin kanssa käyvät,
7. Aina oppivaiset, ja ei koskaan totuuden tuntoon tulevaiset.
8. Mutta niinkuin Jannes ja Jambres olivat Mosesta vastaan, niin nämätkin ovat totuutta vastaan: ne ovat ihmiset taidosta turmellut ja kelvottomat uskoon."
Matt.7:
"21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra! pidä tuleman taivaan valtakuntaan; mutta joka tekee minun isäni tahdon, joka on taivaissa.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra! emmekö me sinun nimes kautta ennustaneet, ja sinun nimelläs ajaneet ulos perkeleitä, ja ole sinun nimes kautta monta väkevää työtä tehneet?
23. Ja silloin minä tunnustan, en minä teitä ikänä tuntenut: menkäät pois minun tyköäni, te väärintekiät."
Mark.13:
"20. Ja ellei Herra olisi lyhentänyt niitä päiviä, niin ei yksikään liha tulisi autuaaksi; mutta valittujen tähden, jotka hän on valinnut, lyhensi hän ne päivät.
21. Ja silloin, jos joku sanoo teille: katso, tässä on Kristus, taikka: katso, siellä; niin älkäät uskoko.
22. Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja merkkejä ja ihmeitä tekevät, pettääksensä, jos mahdollinen olis, valituitakin."
2.Tes.2:
"3. Älkäät antako kenenkään teitänne vietellä millään tavalla; sillä ei hän ennen tule kuin luopumus tapahtuu ja synnin ihminen ilmoitetaan, kadotuksen lapsi,
4. Joka on vastaanseisoja, ja korottaa itsensä kaikkein päälle, mikä jumalaksi taikka jumalanpalveluksi kutsutaan, niin että hän istuttaa itsensä Jumalan templiin niinkuin Jumala, ja tekee itsensä jumalaksi."
Usko tulee kuulosta, Room.10:
"17. Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta."
Synninpäästön voi antaa vain uskovainen ihminen, Joh.20:
"21. Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
22. Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
23. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt."
Onko tämäkin perkeleen oppia?
Jaak.2:
"19. Sinä uskot, että yksi Jumala on, sen sinä oikein teet; perkeleet myös sen uskovat ja vapisevat."
Matt.7:
"21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra! pidä tuleman taivaan valtakuntaan; mutta joka tekee minun isäni tahdon, joka on taivaissa.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra! emmekö me sinun nimes kautta ennustaneet, ja sinun nimelläs ajaneet ulos perkeleitä, ja ole sinun nimes kautta monta väkevää työtä tehneet?
23. Ja silloin minä tunnustan, en minä teitä ikänä tuntenut: menkäät pois minun tyköäni, te väärintekiät."
Olitko sinä yksi niistä kirjoittajista, jotka kehuivat 70-luvun hoitokokouksia?
Nyt on aikaa vastata vähän perusteellisemmin. Raamattu puhuu vain yhdestä joukosta, joilla on yhdenkaltainen puhe ja keskenään hengen yhteys.
Room.12:
"16. Olkaat keskenänne yksimieliset. Älkäät itsestänne paljon pitäkö, vaan pitäkäät teitänne nöyräin kaltaisena. Älkäät itsiänne ylen viisaina pitäkö."
Room.15:
"5. Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala antakoon teille, että te keskenänne yksimieliset olisitte Jesuksen Kristuksen perään:
6. Että te yksimielisesti yhdestä suusta kiittäisitte Jumalaa ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isää.
7. Sentähden korjatkaat toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on meitä Jumalan kunniaksi korjannut."
1.Kor.1:
"10. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimen kautta, että te kaikki yhdenkaltaisen puheen pitäisitte, ja ettei teidän seassanne eriseuroja olisi, vaan olkaat sovitetut yhdessä mielessä ja yhdessä neuvossa."
1.Piet.3:
"8. Mutta viimein olkaat kaikki yksimieliset, ynnä kärsiväiset, pitäin veljellistä rakkautta keskenänne, laupiaat, ystävälliset,
9. Ei kostain pahaa pahalla, eikä kirouksella kirousta, vaan paremmin siunatkaat, tietäen, että te olette kutsutut siunausta perimään."
Sekaoppiset seurakunnat eivät tietenkään voi olla oikeita, koska heillä ei ole yhdenkaltainen puhe keskenään. Sellaisista tulikin otettua jo raamatunkohtia edelliseen viestiin, mutta laitetaan tähänkin vielä yksi.
2.Tes.2:
"3. Älkäät antako kenenkään teitänne vietellä millään tavalla; sillä ei hän ennen tule kuin luopumus tapahtuu ja synnin ihminen ilmoitetaan, kadotuksen lapsi,
4. Joka on vastaanseisoja, ja korottaa itsensä kaikkein päälle, mikä jumalaksi taikka jumalanpalveluksi kutsutaan, niin että hän istuttaa itsensä Jumalan templiin niinkuin Jumala, ja tekee itsensä jumalaksi."
Raamatun mukaan vain uskovaisen ihmisen kautta voi saada synnit anteeksi. Syntejä ei anna anteeksi luonnollinen ihminen, vaan Pyhä Henki, joka puhuu uskovaisen ihmisen kautta.
Matt.18:
"18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa."
Joh.20:
"21. Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
22. Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
23. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt."
Matt.16:
"18. Mutta minä myös sanon sinulle: sinä ole Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon minä rakentaa minun seurakuntani, ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman.
19. Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa."
Luuk.24:
"46. Ja sanoi heille: niin on kirjoitettu, ja niin tuli Kristuksen kärsiä ja nousta kuolleista kolmantena päivänä,
47. Ja saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntein anteeksi antamusta kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista.
48. Mutta te olette näiden todistajat."
Ajassamme on paljon uskonnollisuutta, jossa väitetään, että synnit voi saada anteeksi esim. rukoilemalla, kasteessa tai ehtoollisella. Ehtoollista vietetään Jeesuksen muistoksi:
Luuk.22:
"19. Ja hän otti leivän, kiitti ja mursi, ja antoi heille, sanoen: tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan: se tehkäät minun muistokseni;"
Simon-noitaan ja Jeesukseen samanaikaisesti uskovat ihmiset eivät saaneet Pyhää Henkeä taikauskoon uskomisen tähden, vaikka heidät oli kastettu.
Ap.t.8:
"5. Niin Philippus tuli Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristuksesta.
6. Mutta kansa otti vaarin yksimielisesti ja visusti Philippuksen sanoista, kuullen ja nähden ne merkit, jotka hän teki:
7. Sillä rumat henget läksivät ulos monesta, huutain suurella äänellä ja monta halvattua ja saattamatointa parani.
8. Ja suuri ilo tuli siihen kaupunkiin.
9. Mutta siellä oli mies, Simon nimeltä, joka siinä kaupungissa ennen noituuden virkaa piti ja oli Samarian kansan villinnyt, sanoen itsensä olevan jonkun suuren,
10. Jota kaikki sekä pienet että suuret kuulivat, sanoen: tämä on Jumalan voima, joka suuri on.
11. Mutta he kuultelivat häntä mielellänsä, että hän kauvan aikaa oli heitä noituudellansa villinnyt.
12. Mutta kuin he uskoivat Philippuksen, joka saarnasi Jumalan valtakunnasta ja Jesuksen Kristuksen nimestä, niin he kastettiin sekä miehet että vaimot.
13. Niin Simon myös itse uskoi, ja kuin hän kastettu oli, viipyi hän Philippuksen tykönä. Ja kuin hän näki ne merkit ja suuret voimalliset työt tapahtuvan, niin hän hämmästyi.
14. Mutta kuin apostolit, jotka Jerusalemissa olivat, kuulivat Samarian Jumalan sanan ottaneen vastaan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen,
15. Jotka, kuin he sinne tulivat alas, rukoilivat niiden edestä, että he olisivat saaneet Pyhän Hengen;
16. (Sillä ei hän ollut vielä yhdenkään niiden päälle laskettu alas, vaan olivat ainoastaan Herran Jesuksen nimeen kastetut.)
17. Niin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen."
Pyhää Henkeä ei saa vilpillisellä mielellä, vaikka olisi kastettu. Simon kastettiin (ks. edellinen pätkä), mutta kun hän yritti sitä saada omilla ansiolla, oli vastaus kova.
Ap.t.8:
"18. Mutta kuin Simon näki, että apostolien kätten päälle-panemisen kautta Pyhä Henki annettiin, taritsi hän heille rahaa,
19. Sanoen: antakaat minullekin se voima, että kenenkä päälle minä käteni panen, se sais Pyhän Hengen.
20. Vaan Pietari sanoi hänelle: sinun rahas olkoon sinun kanssas kadotuksessa, että Jumalan lahjan luulet rahoilla ostettavan.
21. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tässä sanassa; sillä ei sinun sydämes ole oikia Jumalan edessä.
22. Sentähden tee parannus sinun pahuudestas, ja rukoile Jumalaa, että sydämes ajatukset sinulle anteeksi annettaisiin.
23. Sillä minä näen sinun olevan katkerassa sapessa ja vääryyden solmussa.
24. Niin Simon vastasi ja sanoi: rukoilkaat te Herraa minun edestäni, ettei mitään näistä, mitä te sanoitte, minun päälleni tulisi."
Rukous kelpaa kyllä Jumalan edessä: Jumala lähettää sanansaattajansa synninhädässä olevan ihmisen luo hyväksi näkemänään aikana.
Ap.t.10:
"1. Niin oli Kesareassa mies, nimeltä Kornelius, sadanpäämies, Italian joukosta,
2. Jumalinen ja Jumalaa pelkääväinen kaiken huoneensa kanssa, joka jakoi paljon almua kansalle, ja rukoili alati Jumalaa.
3. Hän näki julkisesti näyssä, liki yhdeksättä hetkeä päivästä, Jumalan enkelin tulevan tykönsä ja sanovan hänelle: Kornelius!
4. Ja hän katseli hänen päällensä, peljästyi ja sanoi: Herra, mikä on? Hän sanoi hänelle: sinun rukoukses ja almus ovat tulleet muistoon Jumalan edessä.
5. Ja nyt lähetä miehiä Joppeen, ja anna noutaa Simonin, jota Pietariksi kutsutaan.
6. Hän pitää majaa Simon parkkarilla, jonka huone on meren tykönä; hän sanoo sinulle, mitä sinun pitää tekemän."
Kornelius noudatti Pietarin, jonka saarnan kautta hän sai Pyhän Hengen lahjan.
Ap.t.10:
"44. Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat.
45. Niin ne uskovaiset ympärileikkauksesta, jotka Pietarin kanssa tulleet olivat, hämmästyivät, että pakanainkin päälle Pyhän Hengen lahja vuodatettiin.
46. Sillä he kuulivat heidän kielillä puhuvan ja Jumalaa ylistävän. Niin vastasi Pietari:
47. Taitaako joku kieltää näitä, jotka ovat niin Pyhän Hengen saaneet kuin mekin, vedellä kastamasta?
48. Ja hän käski kastaa heitä Herran nimeen. Silloin he rukoilivat häntä siellä muutamia päiviä viipymään."
Ap.t.11:
"13. Ja hän jutteli meille, kuinka hän oli enkelin nähnyt huoneessansa seisovan ja sanovan hänelle: lähetä miehiä Joppeen, ja anna noutaa Simonin, joka Pietariksi kutsutaan:
14. Hän on sanova sinulle ne sanat, joiden kautta sinä autuaaksi tulet ja kaikki sinun huonees.
15. Mutta kuin minä rupesin puhumaan, lankesi Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin hän alussa meidänkin päällemme lankesi.
16. Niin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanonut oli: Johannes tosin kasti vedellä, mutta te kastetaan Pyhällä Hengellä."
Ap.t.15:
"7. Mutta kuin suuri kamppaus ollut oli, nousi Pietari ja sanoi heille: miehet, rakkaat veljet! te tiedätte, että Jumala kauvan ennen tätä aikaa valitsi meidän seassamme, että pakanat piti minun suuni kautta evankeliumin sanan kuuleman ja uskoman.
8. Ja Jumala sydänten tutkia todisti heille ja antoi heille Pyhän Hengen niinkuin meillekin,"
Niin siis Raamatun esimerkit osoittavat, ettei Pyhän Hengen lahjaa, elävää uskoa Jeesuksen sovitustyöhön, saatu Raamatun mitenkään muuten kuin uskovaisen ihmisen kautta. Jos oltaisiin saatu, olisivat käyneet tyhjiksi Jeesuksen sanat: Joille te synnit pidätte, niille ne ovat pidetty myös taivaassa.
Uskovainen ihminen ei saa pidättää katuvan syntejä.
Matt.6:
"14. Sillä jos te anteeksi annatte ihmisille heidän rikoksensa, niin myös teidän taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi.
15. Vaan jollette anteeksi anna ihmisille heidän rikoksiansa, niin ei myös teidän Isänne anteeksi anna teidän rikoksianne."
Uskovainen pidättää vain katumattoman synnit, ihmisen, joka ei halua ottaa evankeliumia osakseen ja joka halua nähdä syntiä synniksi. Tästä on Kristuksen kirkkolain neuvo.
Matt.18:
"15. Mutta jos sinun veljes rikkoo sinua vstaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken yksinänsä. Jos hän sinua kuulee, niin sinä olet veljes voittanut.
16. Mutta jos ei hän sinua kuule, niin ota vielä yksi eli kaksi kanssas, että kaikki asia kahden eli kolmen todistajan suussa olis.
17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa."
En ole koskaan kehunut 70-luvun hoitokokouksia. Sinänsä pahan ajaminen turmelemasta Jumalan seurakuntaa on täysin Raamatun mukaista.
Matt.18:
"15. Mutta jos sinun veljes rikkoo sinua vstaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken yksinänsä. Jos hän sinua kuulee, niin sinä olet veljes voittanut.
16. Mutta jos ei hän sinua kuule, niin ota vielä yksi eli kaksi kanssas, että kaikki asia kahden eli kolmen todistajan suussa olis.
17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa."
1.Kor.5:
"12. Sillä mitä minun tulee tuomita niitä, jotka ulkona ovat? Ettekö te niitä tuomitse, jotka sisällä ovat?
13. Mutta Jumala ne tuomitsee, jotka ulkona ovat. Ajakaat itsekin paha pois tyköänne."
Muistin vääri. Pahoittelut siitä.
Oliko ne hoitokokoukset sitten kuitenkin hyviä jos niillä kerran ajettiin Raamatun mukaisesti pahat pois Jumalan valtakunnasta?
Tällä palstalla hoitokokouksia on arvosteltu paljon siitä, että niissä olisi mennyt ikään kuin "lapsi pesuveden mukana." Olen syntynyt itse 70-luvun lopulla, jolloin hoitokokouksia oli eniten. Omakohtainen kokemus puuttuu. Ilmeisesti niissä tapahtui ns. vääriäkin hoitamisia ja olen ymmärtänyt, että vikaan joutuneet ovat tehneet asiasta parannusta. Osa hoitajista on myöhemmin kieltänyt itse uskonsa, mistä voisi ehkä päätellä, että osalla hoitajista mukana on todella ollut myös lihan mielen noudattamista.
Kokonaisuutena ajatellen luulen kuitenkin, että Jumala näki vikoihin ja virheisiin peitettyjen ihmisten kautta hyväksi puhdistaa seurakuntansa silloin. Mahdollisesti "aiheetta hoidettuina" Jumalan valtakunnan ulkopuolelle ajautuneilla ihmisillä on ollut mahdollisuus palata milloin tahansa. Ainakin heidän sydämensä on täyttänyt katkeruuden ja ylpeyden synnit.
1.Piet.5:
"Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon."
Usein pitkällä aikavälillä ero Jumalasta aiheuttaa sen, että kaikenlainen synnin luvallisuus täyttää sydämen. Ihminen mukautuu maailman mielen mukaiseen elämään, vaikka uskovaisen ei pidä laskea toivoaan tähän maailmaan.
Jaak.4:
"4. Te huorintekiät ja huorat! ettekö te tiedä, että maailman ystävyys on viha Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo maailman ystävä olla, hän tulee Jumalan vihamieheksi.
5. Eli luuletteko, että Raamattu sanoo turhaan: henki, joka meissä asuu, himoitsee kateutta vastaan?
6. Ja antaa runsaasti armon; sentähden hän sanoo: Jumala seisoo ylpeitä vastaan, mutta nöyrille antaa hän armon.
7. Niin olkaat siis Jumalalle alamaiset, mutta vastaan seisokaat perkelettä, niin hän teistä pakenee.
8. Lähestykäät Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaat kätenne, te syntiset, ja peratkaat teidän sydämenne, te kaksimieliset."
1.Joh.2:
"15. Älkäät maailmaa rakastako eli mitään mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, ei hänessä ole Isän rakkaus.
16. Sillä kaikki, mitä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta.
17. Ja maailma katoo ja hänen himonsa; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy ijankaikkisesti.
18. Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika, ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin nyt myös monta antikristusta rupee olemaan; sillä me tunnemme, että viimeinen aika on.
19. He ovat meistä lähteneet, mutta ei he olleet meistä; sillä jos he meistä olleet olisivat, niin he tosin olisivat meidän kanssamme pysyneet: mutta että ne julki tulisivat, ettei he kaikki ole meistä."
Ylpeys oli ylimmäisen enkelin, josta sitten tuli Jumalan vihaaja, ensimmäinen synti. Ylpeys synnytti kateuden Jumalaa kohtaan. Ylpeys on kaikkien syntien äiti.
"Ilmeisesti niissä tapahtui ns. vääriäkin hoitamisia ja olen ymmärtänyt, että vikaan joutuneet ovat tehneet asiasta parannusta. Osa hoitajista on myöhemmin kieltänyt itse uskonsa, mistä voisi ehkä päätellä, että osalla hoitajista mukana on todella ollut myös lihan mielen noudattamista."
Minä olen ymmärtänyt, että nämä "hoitajat" ovat olleet seurakunnan valitsemia. Koska oppinne mukaan seurakunta on erehtymätön niin eikö tuo ole epäloogista? Eihän erehtymätön seurakunta valitse puhujien virkaan henkilöitä jotka tekevät seurakunnan nimissä virheitä.
Senkin olen kuullut, että vl-puhujat puhuvat Pyhän Hengen ohjaamina. Silloinhan he olisivat "hoitaessaan" puhuneet Pyhän Hengen ohjaamina. Toisaalta mikäli he eivät "hoitaessaan" puhuneet Pyhän Hengen ohjaamina niin eikö erehtymätön seurakunta olisi sen huomannut?
tehdä asiasta parannusta, mutta ei välttämättä sen kanssa, jota kohtaan ovat toimineet rakkaudettomasti. Hehän saavat tämänkin synnin anteeksi vaikkapa seurapenkissä vierustoverilta. Hänhän saa "kaikki synnit anteeksi", niin hänen ei tarvitse enää nöyrtyä sen ihmisen kanssa jota vastaan hän on oikeasti rikkonut.
Näin toimii VL-usko, enkä usko että Jeesus sellaista on tarkoittanut kun hän on sanonut ne sanat: "Joiden synnit te anteeksi......"
Seurakunta valitsee puhujat, mutta mikään ei takaa, että ko. puhuja olisi 10 vuoden (tai vaikka 2 kk:n) päästä uskomassa. Eriseurat ovat usein henkilöityneet voimakkaisiin puhujiin (kososlaisuus, töröläläisyys, sillanpääläisyys), jotka ovat olleet uskomassa puhujiksi tullessaan. Myöhemmin heidän sydämensä on täyttänyt eksytyksen henki.
En ole mitenkään lyönyt lukkoon kantaani, että 70-luvulla olisi tehty ns. hoitovirheitä. Pikemminkin pidän niitä mahdollisina, ihmisten kaksiosaisuudesta johtuen. Mielestäni tämä ei ole ristiriidassa seurakunnan erehtymättömyyden suhteen. Seurakunta toimii valintahetkellä oikeassa uskossa, mutta jälkeen päin tapahtuneita sielunvihollisen konnankoukkuja ei seurakunta voi ennustaa. Voihan esim. käydä niin, että seurakunta valitsee hoitajan, joka on oikeassa uskossa. Hoitaja ylpistyy "vastuustaan" ja vikaan joutuneen uskonveljen/-sisaren sielunhoidosta tuleekin "hoito", jossa "hoitaja" puhuu lihansa kautta pahentaen sekä itsensä että hoidettavan.
Saattaa olla, että olen käsittänyt väärin ja puhun puuta heinää. Joka tapauksessa tiedän, että joskus on puhujaa puhuteltu (omassa kotisiionissani ei hirveän kauan aikaa sitten), Kristuksen kirkkolain mukaisessa järjestyksessä, jos hänen puheissaan on havaittu vierasta henkeä. Syntiin joutunut puhuja voi puhua lihan kautta. Mainitsemani tapaus hoidettiin evankeliumilla ja puhuja sai uskoa epäuskonsa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sen jälkeen on puheissa taas kuulunut Pyhän Hengen ääni.
Eikö kuitenkin luulisi, että erehtymätön seurakunta huomaa kun valitsemansa puhuja menee vikaan. Silloin pitäisi heti puuttua asioiden kulkuun eikä sallia niitä yöllisiä kuulusteluita. Nyt ei kuitenkaan ole korjattu vikaan menneiden puhujien vääriä töitä. Sitä kyllä ihmettelen.
Jumalan edessä ihminen tosiaan saa kaikki synnit anteeksi uskovaisen ihmisen saarnaamassa synninpäästössä. Ihmisten edessä asia on toisin. Jos joku tuntee joutuneensa vikaan 70-luvulla hoitaessaan uskonveljeä/-sisarta ja on tehnyt asiasta parannusta, hänen syntinsä ovat anteeksi myös taivaassa. Jotta hän saisi anteeksiannon myös ihmisten edessä, hänen olisi nöyryytettävä sydämensä pyytämään anteeksi myös niiltä ihmisiltä, joita hän on kohdellut väärin.
Mielestäni regimenttioppi, maallisen ja hengellisen oikeuden erottaminen toisistaan, pätee tässä tapauksessa aivan samalla tavalla kuin rikoksissakin. Tiedän tapauksen, jossa uskovaisen perheen lapsi, epäuskoisena ollessaan, syyllistyi erääseen kammottavimmalta tuntuvaan rikokseen, ihmisten murhaan. Pian murhan jälkeen hän tuli synnintuntoon ja teki parannuksen. Jumalan edessä hänen syntinsä on anteeksi, mutta Suomen lain edessä hänen on kärsittävä "elinkautinen" rangaistuksensa. Saadakseen murhattujen läheisten anteeksiannon hänen saattaa olla kuljettava todella pitkä tie. Täydellinen anteeksianto lienee tällaisessa tapauksessa luonnollisen ihmisen puolelta mahdotonta.
Mielestäni toisen loukkaaminen on aina väärin, vaikka se ei sitä Suomen laissa välttämättä ole, ja ihmisen olisi hyvä pyytää anteeksi loukkaamaltaan henkilöltä. Ihmisen psyyke taitaa olla sillä tavalla rakentunut, että yleensä anteeksianto tulee. Syvästi katkeroituneet ihmiset saattavat kieltää anteeksiannon, mutta tällöin pallo on vieritetty katkeruuden syntiin joutuneelle. Toisaalta, mielestäni katkeruudestakin olisi hyvä parannusta, vaikka loukkaaja itse ei toiminnastaan parannusta tekisikään. Me ihmiset vain olemme sellaisia, että näemme roskan toisen silmässä, vaikka omassamme olisi tukki.
"Eikö kuitenkin luulisi, että erehtymätön seurakunta huomaa kun valitsemansa puhuja menee vikaan."
Tietääkseni hoitokokousten sarjasta tehtiin loppu yhteisellä päätöksellä, joten tällä tavalla on toimittukin. Olisiko pitänyt toimia aiemmin, on aina traumoja herättäviin hajaannuksiin liittyvä kysymys. Ihmisillä on jonkinlainen luonnollinen tarve etsiä syyllistä jostain, vaikka syyllinen tulisi täysin inhimillisen toiminnan ulkopuolelta, esim. luonnonmullistus (esim. Aasian katastrofin jälkipuinti). Monin verroin tarve etsiä syyllisiä kasvaa silloin, kun asiaan liittyy oleellisena osana inhimillinen toiminta.
Sinänsä hoitokokoukset kyllä kuuluvat elävään kristillisyyteen, Kristuksen kirkkolain mukaan. Jos tilanne on todella ollut se, että hoitamisesta on muodostunut lihallisen vallankäytön väline joissain tapauksissa, on sinänsä ymmärrettävää, jos tilanteesta ollaan oltu hämillään. Seurakunta koostuu kuitenkin erehtyväisistä ihmisistä.
Minä tunnen ko. tapahtumia hyvin heikosti. Asiaa on joskus raapaistu keskusteluilloissa. Tällä saitilla aihetta pyöritellään iltapäivälehtien tyylillä sensaatiohakuisesti, lähinnä pyrkimyksenä tahrata vl:ien julkisuuskuvaa. Helsigin sanomien kuukausiliitteen artikkeli vuodelta 1993 kertookin, että 60 % suomalaisista suhtautuu epäluuloisesti vl:iin, kun vastaava luku muslimien kohdalla on "vain" 49 %. Olisi mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan luku on heilahtanut vai onko mihinkään. Tämän saitin vaikutustakaan en väheksyisi, vaikka osa korkeista lukijaluvuista onkin saatu "boostaamalla".
kysymys, että jos silloin toimittiin pääosin oikein, niin miksi ne sitten noin vain päätettiin ja lopetettiin niiden pitäminen? Ja miksi niitä sellaisia hoitokokouksia ei tänä päivänä samassa mittakaavassa ole, jos ne kerran raamattuun perustuvat?
"jos silloin toimittiin pääosin oikein, niin miksi ne sitten noin vain päätettiin ja lopetettiin niiden pitäminen?"
Vaikka oltaisiin toimittu täysin oikein, laajassa mittakaavassa hoitokokoukset kävivät tarpeettomiksi. Jumalan seurakunta puhdistui vieraasta hengestä ja saattoi jatkaa taivallustaan yksimielisenä.
"miksi niitä sellaisia hoitokokouksia ei tänä päivänä samassa mittakaavassa ole, jos ne kerran raamattuun perustuvat?"
Seurakunnassa ei ole vierasta henkeä vakiomäärä kaikkina aikoina. Siksi myös hoitokokousten tarve vaihtelee.
Miksi tänä päivänä ei porukkaa hoideta pois samoista syistä kuin 70-luvulla? Esimerkiksi televisiot yleistyvät vl-kodeissa. Miksi ne asiat jotka 70-luvulla olivat syntiä eivät ole sitä tänä päivänä?
En ole huomannut mainitunlaista kehitystä itse, vaikka olen sentään ollut koko ikäni vl (tosin osan mätä kala). Huomaa, että mädänneet kalat kuuluvat myös Jumalan valtakunnan kilvoitukseen.
Matt.13:
"47. Taas on taivaan valtakunta verkon vertainen, joka on mereen heitetty, ja kaikenlaisia kokosi.
48. Kuin se täyteen tuli, vetivät he sen rannalle, ja istuivat ja eroittivat hyvät astioihinsa, mutta mädänneet he heittivät pois.
49. Näin on tapahtuva maailman lopulla: Enkelit menevät ulos ja eroittavat pahat vanhurskasten keskeltä,
50. Ja heittävät heidät tuliseen pätsiin: siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys.
51. Sanoi Jesus heille: ymmärsittekö te nämät kaikki? He sanoivat hänelle: ymmärsimme, Herra."
Jumalalla on oma aikataulunsa puhdistaa seurakuntansa.
En ole koskaan kuullut uskovaisen ihmisen sanovan (muuten kuin huumorilla), että televisio tai edes sen omistaminen olisi synti. Emme halua pitää televisiota sen lihaa ruokkivasta ohjelmatarjonnasta johtuen. Asiaan on otettu yhteinen kantakin ja usein on nähty, että kovakorvaisuus Jumalan seurakunnan neuvoja kohtaan on omiaan erottamaan ihmisiä Jumalasta. Uskovaisina haluamme luottaa seurakuntaäidin hoivaan tässäkin tapauksessa, vaikka kuinka tuntuisi, että *minä kykenen* kontrolloimaan tv:n katselua ja huolehtimaan saman myös puolison ja lasten kohdalla. Se omalakisuus ja seurakunnan neuvon ylönkatse niitä syntejä ovat. Toisaalta tv:n hankkiminen vastoin seurakunnan neuvoa on myös mukautumista tämän maaiman menoon ja mitäs se Johannes kirjoittikaan maailmanrakkaudesta... Jos jollain uskovaisella perheellä kuitenkin on tv, en silti automaattisesti pitäisi heitä mätinä kaloina. En tiedä, osaanko selittää miksi näin.
juuri onkin. 70-luvulla sellainen sai lähteä seurakunnasta ja hänen syntinsä sidottiin, joka omisti television. Jopa sellainen, joka asui samassa asunnossa henkilön kanssa jolla oli televisio.
Olisi erittäin kohtuullista myös tänä päivänä hoitaa samoista syistä ihmiset pois seurakunnasta. Kun televisioita vl:llä kuitenkin on. Sitten oltaisiin tasavertaisessa tilanteessa 70-lukuun nähden ja heihin nähden, jotka sen syyn vuoksi on seurakunnasta erotettu.
Huomaa se, että 70-luvulla tällainen henkilö ei ollut mätä kala, vaan julkisyntinen, joka erotettiin seurakuntayhteydestä.
Erehtymättömän seurakunnan mielestä koulu-tv oli syntiä 70-luvulla. Tänä päivänä erehtymättömän suurakunnan mukaan koulu-tvtä voi katsoa.
70-luvulla erehtymätön seurakunta oli sitä mieltä, että kuoleman vaaran uhatessakaan ei naiselle saa tehdä sterilisaatiota. Tänä päiväna saa.
Näitä esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon. Raamatun sana ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään. Huomattavaa on se, että tämä sama seurakunta on koko ajan ollut sitä mieltä, että se ei erehdy.
...ei hän voi olla julkisyntinen.
(Elektronisen laitteen nimeltä tv kutsuminen synniksi on älytöntä, mutta inhimillisen kielen vajaavaisuuden tai inhimillisen kielen käyttäjän vajaavaisen kielenkäyttötaidon vuoksi tv saattaa välillä kääntyä synniksi, vaikka se ei sitä ole.)
Toisaalta, jos joku uskovainen omistaisi tv:n julkisesti, saatetaan hänen sitomisessaan olla varovaisia mahdollisten aiempien virheiden vuoksi (70-luku?). Antoihin Kristus kirkkolain lisäksi myös nisujyvävertauksen.
Matt.13:
"24. Toisen vertauksen pani hän heidän eteensä, sanoen: taivaan valtakunta on ihmisen vertainen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
25. Mutta ihmisten maatessa tuli hänen vihollisensa ja kylvi ohdakkeita nisuin sekaan, ja meni pois.
26. Mutta kuin oras rupesi kasvamaan ja hedelmän kantoi, silloin näkyivät myös ohdakkeet.
27. Mutta perheen isännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: Herra, etkös hyvää siementä kylvänyt peltoos? kusta siis sillä on ohdakkeet?
28. Niin sanoi hän heille: vihamies sen teki. Mutta palveliat sanoivat hänelle: tahdotkos, että me menemme ja kokoomme ne?
29. Mutta hän sanoi: en, ettette ohdakkeita kootessanne myös tempaisi ynnä heidän kanssansa nisuja pois.
30. Sallikaat molemmat kasvaa elon-aikaan asti; ja elon-ajalla sanon minä elomiehille: kootkaat ensin ohdakkeet, ja sitokaat heitä lyhteisiin poltettaa, mutta nisut kootkaat minun aittaani."
Minä uskon, että Jumalan seurakunta on Kristuksen ruumis, sen asuvaiset Kristuksen ruumiin jäseniä ja päätöksiä ohjaa Kristus itse. Mikä on hänen tapansa toimia, ei ole aina ihmisille helppoa ymmärtää tai hyväksyä. Seurakunnan sisällä tulee vajaavaisten ihmisten kanssakäymisessä virheitä, joita voidaan hoitaa evankeliumilla.
"Erehtymättömän seurakunnan mielestä koulu-tv oli syntiä 70-luvulla."
Kuten sanottu, olen syntynyt 70-luvun lopulla, joten en voi kantaa väitteeseesi. Toisaalta voisin kuvitella Sinun väittävän, että vl:t pitävät tv:tä syntinä (tällaista väitettä esiintyy palstalla tavan takaa). Tällaista en ole kuullut koskaan yhdeltäkään vl:ltä, mutta erittäin monilta palstan ei-vl:iltä kyllä.
Lainaus päivämiehestä:
KANNANOTTO
KOTITELEVISIOON
Televisio yleistyi maassamme 1960-luvun taitteessa. Uskovaiset näkivät sen sisällölliset vaarat, eikä sitä haluttu hankkia koteihin. Tämä kielteinen kanta vahvistui SRK:n vuosikokouksessa Ylivieskassa 4.7.1963, jossa kotitelevisiosta keskusteltiin. Kokous antoi kannanilmaisun, jolla haluttiin tukea kristittyjen halua säilyttää usko ja hyvä omatunto. Tällä aukeamalla uutinen vuosikokouksesta sekä muita kirjoituksia televisiokysymyksestä noilta vuosilta. Päivämiehen saavuttaessa tänä vuonna 50 vuoden iän julkaisemme viikottain kirjoituksia, kuvia ja ilmoituksia lehden taipaleelta. Tällä aukeamalla uutisia 1960-luvun alkuvuosilta. SRK:N VUOSIKOKOUKSESSA
ENNÄTYSMÄÄRÄ OSANOTTAJIA Pateniemen ja Jyväskylän rauhanyhdistysten
tekemään tiedusteluun ”Sopiiko televisio kristityn kotiin? Voiko kristitty toimia television myyjänä? Miten on suhtauduttava niihin, jotka ovat television hankkineet?”
vastasi vuosikokous pitkän ja perusteellisen keskustelun jälkeen seuraavasti: ”Rakkaat veljet! minä neuvon teitä niinkuin outoja ja muukalaisia, välttäkäät lihallisia himoja, jotka sotivat sielua vastaan.” (1. Piet. 2: 11) Jumalan Sanan perusteella uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin, josta syystä kristitty ei voi myöskään ammatissaan edistää tällaisten välineitten liiketoimia. Olosuhteiden pakosta vanhurskaskin joutuu tässä maailmassa elämään epäuskoisten seassa, josta apostoli Pietari sanoo: ”Ja on pelastanut hurskaan Lotin, joka
riettaisilta ihmisiltä heidän haureutensa menolla vaivattiin, sillä hän on hurskas ja asui heidän seassansa, ja kuitenkin senkaltaista piti näkemän ja kuuleman, he vaivasivat sitä hurskasta sielua joka päivä väärillä töillänsä.” (2 Piet. 2: 7–8) Ja apostoli
Paavali sanoo kolossalaisille: ”Jos te siis Kristuksen kanssa olette nousseet ylös, niin etsikäät niitä, jotka ylhäällä ovat, kussa Kristus istuu Jumalan oikealla
kädellä.” (Kol. 3: 1) Tälläkin kohdalla tahtoo Herra hoitaa sieluansa loukanneita seurakunnassaan, kuten profeetta sanoo: ”Kadonneet tahdon minä etsiä ja eksyneet tallelle tuottaa, haavoitetut sitoa, heikkoja vahvistaa.” (Hes. 34:
16) Paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnat etsikööt sopivat henkilöt hoitamaan jäseniään tässäkin asiassa. (10.7.1963)
Kyllä minulla on ollut tiedossa, että televisio laitteena ei ole teidän mielestänne syntiä. Itseasiassa eikös se kantanne ole näin, että ajattelette televisio-ohjelmien eksyttävän uskosta?
voisin antaa aikalaistietoja 70-luvulta. Ammattini vuoksi tiedän asian hyvin tarkkaan.
Koulu-tv ei ollut syntiä 70-luvulla. Ainoastaan kotiin ostettua vastaanotinta pidettiin uskon kannalta ja ohjelmansa puolesta vaaralllisena. (Sillä ymmärryksellä on ollut uskomaton siunaus vl-kristillisyyteen.)
Kävi vaan niin, että joissain paikoin kireä lakihenki valtasi mielet siinä määrin, että haluttiin kieltäytyä myös koulu-tv:stä. Siinä mentiin seurakunta-äidin ohjeista ohi ja tiukemmalle.Tämä aiheutti paljon vaikeita tilanteita lapsille.
Olin itse kokouksessa 70-luvun lopulla Oulussa, jossa tätä kireää lakihenkistä menettelyä koetettiin reivata oikeille raiteille. Henkien taistelu oli tilaisuudessa "käsin kosketeltavaa".
Silloin oli nähtävissä taisteleva seurakunta. Haavoja tuli puolin ja toisin; meidän ihmisten puolelta on aina viallisuus ja raadollisuus mukana.
Onneksi Taivaallinen Isämme oli ja on kärsivällinen ja pitkämielinen.
haavoitti meidän viattomien lasten sisintä, meidän jotka jouduimme käytävälle tekemään väritystehtäviä kun muut jäivät katsomaan jotain opetusohjelmaa.
Näin se erehtymätön seurakunta tekee virheitä kerta toisensa jälkeen. Se on minusta varsin luonnollista. Erehtyväisiä ihmisiähän me olemme kaikki.
Ainoastaan se oudoksuttaa kuinka tällaisten tapausten jälkeen ei ymmärretä, että seurakunta ei olekaan erehtymätön. Ilmeisesti omille virheille ollaan sokeita.
ja näin mitä vanhempien kireä henki aiheutti lapsille. Tilannehan meni niin, että vanhemmat pyysivät opettajilta lapsilleen vapautuksen tv-opetuksesta. Opettajat noudattivat vanhempien tahtoa ja järjestivät näille lapsille muuta tekemistä.
Monilla paikkakunnilla vanhemmat tekivät tällaisesta omin päin "yhteisen päätöksen"; laittoivat lapset pahimpaan paikkaan toisten oppilaiden pilkattavaksi. - Luulivat tekevänsä oikein?
Eikö lasten vanhemmilla ollut ymmärrystä kun lapsensa saattoivat sellaisiin kurimuksiin.
Vastaan tähän kohden kun tuossa alempana on liian syvä hierargia.
Hyvä että kuullaan palstalla näitäkin muistoja. Asioita itse kokemattomien saama kuva tasapainoittuu edes hieman. 1970-luvun muistelu tällä palstalla on liikaa silloin eroon joutuneiden käsissä. Heidän antamansa kuva on vääristynyt.
Muistamme saman asian selvästikin eri tavalla. Kommentoin juuri toisessa ketjussa, yhtenä asiana television ja videon käyttö koululussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000007016477
Minun muistini mukaan koulu-tv:tä ei ole julistettu senkään jälkeen luvalliseksi.
Sinulla on toinen käsitys asiasta. Minä olin itse kokouksessa paikalla, ja meitä oli siellä paljon. Tein silloin kokouksen jälkeen asiasta itselleni tarkat muistiinpanot työni vuoksi.
Muistaisitko yhtään missä vaiheessa koulu-tv sallittiin? Muisti on hyvä mutta lyhyt... :-)
Johannes (jo eläkkeellä)
Sielujen murhaaja ajaa ihmiset rakastamattomuuden hengeen. Rakkaudessa ei ole kysymys hempeydestä.
Olen saanut käydä kaikissa lestadiolaisuuden pääsuuntauksien seuroissa ja toivoisin, että vielä koittaisi aika, jolloin #kaikki voivat olla yhtä# Inmisten kylmyys ja vallaan halu on pirstonut koko kristikunnan ja pohjoisen kristillisyyden. Ihmisopit ovat niitä, jotka hajoittavat ja saavat aikaan hajanaisuuden.
Siinä sivussa mene ohdakkeiden, lusteiden, lisäksi nisunjyviä.
Rakastakaamme lestadiolaisuus yhdessksi joukoksi. Tehkäämme parannus itsekkyydestä !?
Sielujen murhaaja ajaa ihmiset rakastamattomuuden hengeen. Rakkaudessa ei ole kysymys hempeydestä.
Olen saanut käydä kaikissa lestadiolaisuuden pääsuuntauksien seuroissa ja toivoisin, että vielä koittaisi aika, jolloin #kaikki voivat olla yhtä# Inmisten kylmyys ja vallaan halu on pirstonut koko kristikunnan ja pohjoisen kristillisyyden. Ihmisopit ovat niitä, jotka hajoittavat ja saavat aikaan hajanaisuuden.
Siinä sivussa mene ohdakkeiden, lusteiden, lisäksi nisunjyviä.
Rakastakaamme lestadiolaisuus yhdessksi joukoksi. Tehkäämme parannus itsekkyydestä !?
Sielujen murhaaja ajaa ihmiset rakastamattomuuden hengeen. Rakkaudessa ei ole kysymys hempeydestä.
Olen saanut käydä kaikissa lestadiolaisuuden pääsuuntauksien seuroissa ja toivoisin, että vielä koittaisi aika, jolloin #kaikki voivat olla yhtä# Inmisten kylmyys ja vallaan halu on pirstonut koko kristikunnan ja pohjoisen kristillisyyden. Ihmisopit ovat niitä, jotka hajoittavat ja saavat aikaan hajanaisuuden.
Siinä sivussa mene ohdakkeiden, lusteiden, lisäksi nisunjyviä.
Rakastakaamme lestadiolaisuus yhdessksi joukoksi. Tehkäämme parannus itsekkyydestä !?
Olen ollut lapsena näissä ns. hoitokokouksiss ja täytyy sanoa, että muistot ovat kauheat.Pitkään olin katkera ja vihainen. Kunnes annoin anteeksi ja samlla sain myös rauhan. Tajusin , että taustalla oli paha eksytyksen henki. Tähän moni RY.ssä joutui. Tilanne on korjaantunut. Nuoremmat VL:n
väestä ei näístä ehkä tiedä.
Hoitokokouksen on syntinä hylätty. Olisi ollut vielä hyvä jos olisi jaksettu pyytää "hoidetuiltakin" anteeksi. Tätäkin on tapahtunut yksityisesti.
Minusta on kohtuutonta nykyisitä RY:n väkeä arvostella 70- luvun teoista. Rakkaus olisi kuitenkin voima joka saisi aikaan pysyvän yhteyden.
Olen ollut lapsena näissä ns. hoitokokouksiss ja täytyy sanoa, että muistot ovat kauheat.Pitkään olin katkera ja vihainen. Kunnes annoin anteeksi ja samlla sain myös rauhan. Tajusin , että taustalla oli paha eksytyksen henki. Tähän moni RY.ssä joutui. Tilanne on korjaantunut. Nuoremmat VL:n
väestä ei näístä ehkä tiedä.
Hoitokokouksen on syntinä hylätty. Olisi ollut vielä hyvä jos olisi jaksettu pyytää "hoidetuiltakin" anteeksi. Tätäkin on tapahtunut yksityisesti.
Minusta on kohtuutonta nykyisitä RY:n väkeä arvostella 70- luvun teoista. Rakkaus olisi kuitenkin voima joka saisi aikaan pysyvän yhteyden.
Päivämies:
"Jumalan Sanan perusteella uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin"
En huomannut artikkelissa väitettävän tv:tä, tv:n katsomista tai tv:n omistamista synniksi. Huomasitko Sinä?
"Jumalan Sanan perusteella uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin, josta syystä kristitty ei voi myöskään ammatissaan edistää tällaisten välineitten liiketoimia."
Onko eri asia sanoa "televisio on syntiä" vai ylläolevalla tavalla? Miten tuo ylläoleva pitäisi sinun mielestäsi ymmärtää?
"Jumalan Sanan perusteella uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin, josta syystä kristitty ei voi myöskään ammatissaan edistää tällaisten välineitten liiketoimia."
" Paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnat etsikööt sopivat henkilöt hoitamaan jäseniään tässäkin asiassa."
Näinhän se menee. Synniksi ei uskalleta suoraan sanoa, mutta todetaan ettei sovi kristittyyn kotiin. Se on sama kuin antaisi kiellon. Sitten vielä kehoitetaan paikallisyhdistyksiä hoitamaan vikaan menneitä.
Miksi tuollaisia kannanottoja kysellään ja toisaalta annetaan? Viittaan vain niihin kommentteihin missä sanotaan ettei kieltoja ole vaan kaikilla on yhteinen omatunto. Vai näinkö se yhteinen omatunto syntyy?
Päivämies:
"Jumalan Sanan perusteella uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin, josta syystä kristitty ei voi myöskään ammatissaan edistää tällaisten välineitten liiketoimia."
Johon vastaaja:
"Onko eri asia sanoa "televisio on syntiä" vai ylläolevalla tavalla? Miten tuo ylläoleva pitäisi sinun mielestäsi ymmärtää?"
On eri asia. Tv ei ole laitteena synti, sen omistaminen ei ole sen kummempaa kuin minkä tahansa laitteen omistaminen ja asiaohjelman katsominen tv:stä on ihan ok myös vl:ien mielestä.
Tv:n ohjelmatarjonta ruokkii kuitenkin lihaamme. Se on sontaluukku, joka opettaa erittäin tehokkaasti ihmisille aikamme arvoja: ylikorostunut seksi, pettäminen, kaikenlainen pinnallinen elämyskulttuuri, pinnallisten nautintojen etsiminen etc. Tv:ssä oikein mässäillään näillä pettämissarjoilla, joiden kiinnostavuutta en ole koskaan tosin itse ymmärtänyt, mutta kovin tuntuu varsinkin naisväki niiden ääressä viihtyvän. Miehille taas on tarjolla vastapainona väkivaltaa (pari panoa kuuluu tietysti "hyvään" väkivaltaelokuvaan). On ihan tieteellisiäkin teorioita siitä, että tv:llä on oma vaikutuksensa nuorisoväkivaltaan ja mikä on ollut sen vaikutus sukupuolimoraalin heikkenemiseen, jää arvailujen varaan. Itse en väheksyisi vaikutusta. Vaikka aikuinen kykenisikin kontrolloimaan tv:n katselua (mihin ei aina kykene, on minullakin sen verran kokemusta: asuin taannoin solukämpässä ja kämppäkaverilla oli tv), niin vastuu suurten vl-perheiden lasten tv:n katselusta siirtyisi kokonaan vanhemmille. 2-lapsisissa perheissä taitaa olla hivenen helpompi seurata lapsen jokaista liikettä kuin 16-lapsisen.
Uskovaiset eivät tarvitse tv:tä ja tv:n puuttuminen varjelee niin lapsia kuin aikuisia monelta. Toisaalta yhtenä länsimaisten ihmisten rappiokuntoisuuden syynä on yleisestikin viihde-elektroniikka, joka houkuttelee monia enemmän vapaa-ajanviettotapan kuin liikunta.
Uskovaisella ihmisellä on sisällinen halu olla kuuliainen seurakunnan äänelle. Vaikka hän ei ymmärtäisi jonkun asian perustetta (varmasti jokaisella uskovaisilla on ainakin joku asia, jonka perusteita hän ei täysin ymmärrä tai allekirjoita), hän haluaa olla Kristuksen ruumiin jäsen, iloiten sydämestä, jos joku tekee ja parannuksen ja kärsiä kaikkien kanssa, jos yksi sairastaa.
Et tainnut oikein tajuta mistä oli kyse. Te vain vaahtoatte siitä yhteisestä omastatunnosta ja kuitenkin jokainen voi itse lukea miten se omatunto syntyy. Eihän ne paikalliset rauhanyhdistykset edes kyselisi neuvoa jos omatunto itsellä kertoisi miten asia on.
SRK:n nuosikokous kertoo miten asioihin suhtaudutaan ja sitten te sanotte, että omatuntoni kertoi näin:) Valehtelua sanon minä.
"televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin"
Tarkoittaa että televisio laitteena SEKÄ television ohjelmat (=ohjelmineen) EIVÄT SOVI KRISTITTYYN KOTIIN.
Mikäli pelkät ohjelmat olisivat kielletty, sanamuoto olisi eri.
Sitten tuohon pettämiskysymykseen. Ei se ole vl:ien piirissä ollenkaan tavatonta, että vl-puoliso pettää. Sitäkin tapahtuu. Että ei se aina riipu siitä saako ne vaikutteet televisiosta. Aina on kuitenkin kyse OMASTA HALUSTA PETTÄÄ. Eihän ei-vl:ssäkän pettämistä tapahdu kaikilla, vaikka he näkevätkin sellaisia ohjelmia, joissa petetään. Tässä on kyse vain, ja ainoastaan OMASTA HALUSTA TEHDÄ SYNTIÄ. Älä sinä hanki televisiota, jos koet, että sinä sen ohjelmatarjonnan vuoksi alat harjoittaa huoruuden syntiä.
Sitten tuosta seksistä. Seksiä on tarjolla paljon paljon enemmän täällä internetissä ilman mitään sensuuria. Täältä löydät kaikki sairaimmat seksin muodot pedofiliasta eläimiin sekaantumiseen. Ja seksisivuille löytää tiensä sellainen, jota ITSEÄ KIINNOSTAA seksi. Sinäkin teet täällä surffaillessasi valintoja, mille sivuille joudut. Eikö?? IHAN SAMALLA TAVALLA EI-VL:T TEKEVÄT TELEVISION KANSSA.
Kyse on AINA valinnoista.
kuitenkin sallittuja? Niissä jopa itse pelaaja on se, joka hakkaa, potkii, ampuu, sotii, tappelee jne.
Näitä vl-nuoret pelaavat kuitenkin. Eikö nyt jossain olla menty pahemman kerran metsään?
"Miehille taas on tarjolla vastapainona väkivaltaa (pari panoa kuuluu tietysti "hyvään" väkivaltaelokuvaan). On ihan tieteellisiäkin teorioita siitä, että tv:llä on oma vaikutuksensa nuorisoväkivaltaan ja mikä on ollut sen vaikutus sukupuolimoraalin heikkenemiseen, jää arvailujen varaan."
On tieteellisiä tutkimuksia siitä, miten väkivaltapelit vaikuttavat nuoriin. Miksi sitten väkivaltapelit ovat sallittuja vl:llä?
Tarkoituksellako et ole ymmärtävinäsi?
Koko television tarjoama elämänmuoto on elävälle kristitylle vieras.
Monessa uskovaisessa perheessä internet-kone on keittiössä, olohuoneessa tai jotenkin muuten niin, että lasten (ja vanhempien!) internet-käyttö tulee enemmän tai vähemmän tietoisesti kontrolloitua. Siksipä sitä käytetäänkin asiallisesti. Mutta entäpä televisio? Sen kun laittaa päälle, niin heti alkaa tulla uskovaiselle ihmiselle vierasta sisältöä. Ei ehkä niin, että yksittäisen sarjaohjelman katsominen ketään kerrasta pahentaisi. Mutta sitten kun laite olisi kotona niin eikö sieltä alkaisi petollisesti hiipiä arvoja uskovaisellekin ihmisille.
Kuten n-n ylempänä sanoi, niin kyllä koti-tv:lle kielteinen julkilausuma on ollut uskovaisille perheille suuri siunaus.
Ainakaan minä en sellaisia kodissani suvaitse.
Onko televisio ollut milloinkaan synti vl-liikkeessä?
Jos ei ole, niin miksi tänäkään päivänä sellaiset vl:t joilla sellainen on, eivät uskalla siitä muille vl:lle kertoa joukosta eroon joutumisen uhalla?
”Koko television tarjoama elämänmuoto on elävälle kristitylle vieras.”
En sinänsä takerru juuri sinun mielipiteeseesi, yhtä hyvin tämä voisi olla O.M.-nimimerkille.
Perustelet televisiottomuutta aika tyypillisellä ”vl-väitteellä”. On tosi että televisiosta tulee jos jonkinnäköistä parisuhdepuppua, mutta miten nämä ohjelmat tulevat valituksi? Monet tv:n katsojat haluavat katsoa tuota sontaa, siksipä niitä lähetetään. Silti se ei tarkoita sitä etteikö televisiota katselisi suuri joukko myös niitä, joilla ei tule mieleenkään katsoa näitä erinäköisiä ihmissuhdekyhäelmiä. Mistähän johtuu että tv-uutiset ovat esimerkiksi katsotuimpien ohjelmien joukossa? Siihen monen työssäkäyvän perheellisen ihmisen aika riittää, ei kovin paljon muuhun.
Anna vain yhden esimerkin. En ole itse vl (taustaltani kyllä), mutta en missään tapauksessa antaisi lasten katsoa televisiosta mitä tahansa. Yhtä hyvin kuin lestadiolaiset opettavat lapsiaan välttämään koko laitetta, voisivat he nykyään opettaa kuvallisenviestinnän tulkitsemista ja valintojen tekemistä. Jos vanhemmat haluavat katsoa paskaa, saattavat lapsetkin oppia katsomaan.
Perheemme perusohjelmiin kuuluvat uutiset, luontodokkarit, ajankohtaisohjelmat ja lasten piirretyt kaikessa kauheudessaan. Urheilua inhoaa molemmat vanhemmat, joten urheilua ei jakseta katsoa, ihmissuhdepuppua ei katsota senkään vertaa.
Miksi lestadiolaiset vuodesta toiseen uskovat olevansa jotenkin käsittämättömän surkeita television käyttäjiä. Näyttöhän ei ole. Paljon luulemia ja kuviteltuja pelkoja. Enpä esimerkiksi usko että sinulle vl2003 tuottaisi minkäännäköisiä ongelmia valita tv-ohjelmia sisältöjen perusteella. Joudut kummempienkin valintojen eteen päivittäin.
"Tarkoittaa että televisio laitteena SEKÄ television ohjelmat (=ohjelmineen) EIVÄT SOVI KRISTITTYYN KOTIIN."
Juu, tv laitteena ei sovi kristittyyn kotiin sen *ohjelmatarjonnan* vuoksi. Älä nyt viitsi aikuinen ihminen yrittää väittää, että me pitäisimme tv:tä laitteena jotenkin pahana (kuuskuuskuutosten kauhistelu on kyllä ihan muiden uskonnollisten yhteisöjen harrastus).
Kuka tahansa voi pettää, myös vl. Totean vain, että tv:n ohjelmatarjonta ruokkii ihmisen pinnallisuutta ja lihallisuutta sekä tarjoaa runsaasti pettämisen malleja. Kaikkina aikoina on petetty ja kaikkina aikoina kielletty hedelmä on houkuttanut, mutta väitän ettei koskaan samassa mittasuhteessa kuin nykyään. En todellakaan väheksyisi tv:n osuutta asiassa.
voivatko nyt sitten vl:t mennä ostamaan kotiinsa television jos uskovat että voivat katsoa sieltä vain sopivia ohjelmia?
"voivatko nyt sitten vl:t mennä ostamaan kotiinsa television jos uskovat että voivat katsoa sieltä vain sopivia ohjelmia?"
Meidän oppimme mukaan rakkaus tulee ennen totuutta. Aidosti uskomassa oleva haluaa olla Kristuksen seurakunnan jäsen ja siksi kuuliainen Kristuksen seurakunnan neuvoille, vaikka ei ymmärtäisikään perusteita. Näin siitäkin huolimatta, että uskoisi voivansa katsoa tv:stä vain sopivia ohjelmia.
Tämä on näkemyksemme kautta linjan. Raamatusta löytyy kehotuksia välttää alkoholia, josta kaikki paha meno tulee vaikka "huru mycket", mutta myös alkoholin sallivia kohtia löytyy. Paavali kirjoittaa "heikoimman lenkin" mukaan elämisestä useassa kohdassa. Tässä yksi.
1.Kor.8:
"12. Mutta kuin te niin syntiä teette veljiänne vastaan ja särjette heidän heikon omantuntonsa, niin te Kristusta vastaan syntiä teette.
13. Sentähden jos ruoka minun veljeni pahentais, niin en minä ikänäni söisi lihaa, etten minä veljeäni pahentaisi."
Vaikka yksittäinen uskovainen kykenisikin kontrolloimaan alkoholinkäyttöä, hän rakastaa niin paljon niitä veljiään ja sisariaan, jotka vastaavaan eivät kykene, ettei halua toimia väylänä alkoholinkäytön aloittamiseen. Uskovainen ihminen ei tarvitse alkoholia eikä tv:tä. Mielestään vahvat luopuvat asioista heikoimpien hyväksi ja se tapahtuu sisällisen ihmisen puolesta mielellään, ei pakosta (vanha osa saattaa kyllä nurista tässäkin).
Tällä palstalla olen haistavinani pikkuesikoisuuden henkeä, jonka mukaan totuus tulee ennen rakkautta. Pikkuesikoisseurakuntahan ei kaiketi ota paljon yhteisiä kannanottoja aiheisiin, koska jokainen seurakuntalainen voi kuitenkin asettaa subjektiivisen totuutensa seurakunnan kannanoton edelle.
Jos jollain uskovaisella kuitenkin on tv, en automaattisesti pidä häntä väärässä hengessä olevana, joka on harkitusti asettanut subjektiivisen totuutensa uskovien keskinäisen rakkauden edelle. Kovakorvaisuus saattaa olla myös yksinkertaisesti ajattelemattomuutta. Tuskin menee kauaa, kun tällainen veli/sisar huomaa ko. sontaluukun vaikean kontrolloitavuuden.
Lopuksi vielä sananen tuosta erehtyväisistä ihmisistä koostuvasta erehtymättömästä seurakunnasta. On esitetty väitteitä, että sellainen on mahdoton yhtälö. Kuitenkin ihan luonnollisessa elämässä yritysmaailmassa luonnollisten ihmisten kesken syntyy tiimejä, esim. 4-5 henkilöä, jotka toimivat huikeasti tehokkaammin kuin nämä yksittäiset henkilöt toimisivat yksinään. Tiimi on siis huikeasti enemmän kuin pelkkä jäsentensä ammattitaitojen summa. Tiimeissä, kuten monissa toimivissa parisuhteissakin, jäsenet täydentävät toisiaan ja syntyy ns. synergiaetuja, joista nimimerkki Larssi on usein kirjoitellut. Samalla tavoin seurakunnassa erehtyvien ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä syntyy synergiaetuja, jotka tekevät seurakunnasta erehtymättömän. Jumalan seurakunnassa se synergia ei ole vain inhimillistä alkuperää, vaan vaikuttajana Pyhä Henki, jonka Kristus lupauksen mukaan lähetti omilleen poismenonsa jälkeen.
Yksittäisen seurakuntalaisen, hoitajan tai puhujan erehdys ei ole todiste seurakunnan erehtyväisyydestä. Myös Pyhän yhteisen seurakunnan valitsemat puhujat ja hoitajat ovat alttiita sielunvihollisen, oman lihan ja tämän maailman viettelyksille.
ei voi hankkia hyvällä omallatunnolla televisiota kotiinsa, ja jos hankkii, niin jossain vaiheessa hänen pitäisi huomata että se ei ole tarpeellinen laite.
Muuten on kovakorvainen seurakunnan neuvoille.
Room.12:
"16. Olkaat keskenänne yksimieliset. Älkäät itsestänne paljon pitäkö, vaan pitäkäät teitänne nöyräin kaltaisena. Älkäät itsiänne ylen viisaina pitäkö."
"Kyllä minulla on ollut tiedossa, että televisio laitteena ei ole teidän mielestänne syntiä. Itseasiassa eikös se kantanne ole näin, että ajattelette televisio-ohjelmien eksyttävän uskosta?"
Juuri näin. Näemme samat vaarat monella muullakin alueella (internet, kirjallisuus), mutta tv:tä pidämme vaikeimmin kontrolloitavana. Yksittäiselle vl:lle (kuten minulle) ei kuitenkaan ole hirveän oleellista perustelut, miksi tv olisi vaikeammin kontrolloitavissa kuin internet (perusteita puolesta ja vastaan taitaa löytyä melkoisesti). Minulle on oleellista se, että haluan luottaa seurakuntaäidin hoivaan ja olla kuuliainen seurakunnan neuvolle. Nyt poistun hiihtämään.
Hei lopettaisitteko tuon oppi riitanne. Ei se ainakaan kovin positiivistä kuvaa anna. Pyysin vain vastausta muutamaan kysymykseen ja niihin voi vastata aivan yksinkertaisestikin. Jos te kaikki olette noin erimieltä asioista tehän hajoatte kohta taas. Älkää nyt viittikö.
Keskustelussa ei ole kyse vanhoillislestadiolaisten sisäisestä oppiriidasta, vaan opponenttini eivät itse ole vl:ia. Minä edustan keskustelussa vl-kantaa ja vastakeskustelijani haluavat toimia vl-"kriitikkoina".