Kaikki muut olivat parempia kuin mina

Joo semmonen "kirous" on tuttu tunne. Se tuntuu sillonkin kun tietää ettei se ole totta

Minä varsinaisesti annoin sen vuoden. Sen vuoden jälkeen sitä joutokäyntiä jälkimainigeissa muutama vuosi. Toki elämässäni tapahtui koko ajan ja pääsin lopulta irti "kokonaan".
Ei auta muu kuin hyväksyä että se vuosi tuli heitettyä pedolle joka jätti jälkensä.
Minä ajattelen kauhulla että minun narsisti-psykopaatillanikin on taustallaan pitkiä suhteita joissa tuollaista alistamista pakko olla. Ainakin sellaista että narsisti on saanut sanella ja narsistin mieliksi siihen on suostuttu. Kun se minun narsistini ei mikään kultasampo ole vaan siitä enemmän vahinkoa, niin sitä enemmän ihmettelen mitä siitä on kukaan voinut saada.
Minulle oli selvä että sellainen heppu ei sanele. Kyllä ne on toisenlaiset jotka voivat edes kuvitella sanelevansa, vaikken sellaista anna kenenkään tehdä...

Kuinka moni on hakenut apua joskus omaan huonouteensa? Voidaanko sitä pitää melko varmana merkkinä siitä että elää narsistin kanssa? Ero nrmaaliin on siinä että narsisti ei opeta toista vaan mollaa toisen tai eliminoi toisen kokonaan kaikesta jos hän ei narsistin mielestä jotakin osaa. Normaalisti jos et jotakin osaa, joku sinua neuvoo ja kohta osen saat. Narsisti ei opeta, koska pelkää että oppilaasta tulisi häntä parempi ja silloin hänen paremmuutensa ja sen myötä myös valta uhriin olisi menetetty. Hän vain lytistää ja ankeuttaa. Tarkoitus on että pysyt hänen apulaisena ja avustajana. Koskaan et pääse narsistin kanssa tasavertaiseksi vaikka hän ei olisi käynyt lainkaan koulua ja sinä olisit professori. Narsisti mitätöisi siinäkin tapauksessa sinut ja olisi tietävämpi tai osaavampi. Se onnistuu koska narsistin elämässä ei päde samat lait. totuudet ja tiedot kuin meillä muilla.

Narstin maailmankuvassa ei uhrilla ole mitään hän on pelkkä roska. Pelkästään se, jos hän osaa lukea, tekee hänestä paremman kuin uhrinsa vaikka uhri osaisi mitä. Narsisti määrittää kaiken, mitä itsekukin on, tai mitä uhri osaa, ylhäältäpäin, sillä hän hallitsee. Hän on ennättänyt kertoa jo kaikille sinusta kuinka huono olet, muut uskovat koska he eivät näe syytä miksi ei olisi. Muut eivät osaa millään arvata että narsisti valehtelee koska hän uskoo itsekin omat valheensa.

Jatkuvasta mitätöinnistä halveksunnasta on uhrille valtava haitta ja elämänlaadun heikkeneminen, jota uhri saattaa ryhtyä hoitamaan alkoholilla. Silloin kaiken alkusyy onkin alkoholissa, riemuitsee narsisti. Hän on löytänyt syyn uhrin heikkouden joka on sitten kaiken pahan alku ja juuri. Narsisti ei ymmärrä että runsas alkoholin käyttö voi olla seuraus jostakin, oire eikä varsinainen sairaus.

Kyllä se juuri näin menee uhri kestääkseen narsistia alkaa pikkuhiljaa liennyttää tuskaansa alkoholilla ja selviää sillä pahimman yli. Olen nähnyt tälläisen tapauksen, Uhria alkoi lopulta tissutella alkuun ei näkyvästi sitten henkinen koukku alkoholin tuomaan turrutuksen kasvoi, seuraus: narsistit kiusasivat yhä pahemmin häntä...lopulta uhti joi itsenä henkgilta. Hän oli parempi, pätevämpi ja älykkäämpi kuin te kaikki tänne kirjoittavat pöllöt vatipäät yhteensä...mutta siinä näkee, ettei se auta että olet hyvä, auta kun narsistista on kysymys. Henkinen väkivalta on niin kovaa ettei siihen ole mitään lääkettä. Siksi uhrit turvatuvat alkoholiin. Kaappijuoppoja syntyy...

"Edelleenkään en ole päässyt irti tunteesta että olen perushuono. Huonompi kuin muut. Se asetettu ideologia on jotenkin jäänyt elämään omaa elämäänsä."
Eli tuollaista varmaan suurimmalla osalla ihmisistä joskus elämässään. Ja juuri huonot hetket ovat sellaisia jolloin sellainen tunne sitten kasvaa ja nousee pintaan.

Mutta 14 vuotta on älyttömän pitkä aika narsistin kanssa.
Pitää olla jokin valmius ottaa vastaan sitä huonoa että sellaiseen lähtee noin pitkäksi aikaa. Normaali-itsetuntoinen ihminen kun alkaa taistella jossain vaiheessa. MInullakin ihan selkeitä kiukkukohtauksia narsistia kohtaan, ja sanoin hänelle mitä oikeasti ajattelin itsestäni ja vähän perustelinkin. Sitä mitä hänestä ajattelin, en sanonut kun pidin häntä jotenkin eksyneenä sieluna kokonaisuudessaan.
Kuuntelin häntä ja ajattelin että minulla aikaa häntä sitten opastaa hänen virheissään.

Mutta niinkuin tällä palstallakin joku ihan hiljan todennut, että narsisti on sellainen joka ei opeta, niin hän ei myöskään ota opetusta vastaan, vaikka suusanallisesti minulle antoi sellaisenkin tehtävän. Suhdehan ei ole sellaista varten, vaan ihan muita syitä.

Siis jotain täytyy olla jos sellaista niin kauvan on kuunnellut..
Jotenkin sitten se sinun terapiasi ei ottanut koppia siitä että nimenomaan sinä olit jäänyt sitä huonottelua kohtaamaan niin hirveän pitkäksi aikaa. Oliko terapeutillasi näkemystä että kyseessä narsisti?

Eihän se tietenkään ole epätavallista ainakaan Suomessa että ihmiset ovat läheisriippuvia. Mutta läheisriippuvaksi sanottaisiin varmaan monen mielestä joka narsistin uhrina niin kauvan on. Ja läheisriippuvuus on ominaisuus joka on uhrissa jo ennen kuin narsistin uhriksi päätyy. Ei voi olla suhdetta noin pitkään jos uhri on toinen narsisti tai ns. normaali. Täytyy olla läheisriippuva että yleensä kumpikaan kestää sitä tilannetta.

https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/tunnista_laheisriippuvuus
"Läheisriippuvuudesta ei kärsitä vain päihdeperheissä, vaan myös muissa ihmissuhteissa, joissa esiintyy narsismia, vastuuttomuutta, käytöshäiriöitä, henkistä tai fyysistä väkivaltaa, psyykkistä sairautta tai jyrkkää uskonnollisuutta.

Usein näissä ihmissuhteissa on kiellettyä nostaa esiin ristiriitoja ja ongelmia, ilmaista tunteita, keskustella rehellisesti, leikkiä, hassutella, olla heikko ja epätäydellinen. Läheisriippuvainen kokee olevansa muiden armoilla."

Toivottavasti aloittaja luet tämän linkin.

Niin ja sellaisen lisään vielä, että yleensä kaikki jotka lopulta selviytyvät narsismikoettelemuksistaan lopulta kypsyvät ajatuksiin että kokemus on ollut antoisa niiltä osin kun se on syventänyt näkemystä ihmisistä ja elämästä yleensä.
Matkasta kannattaa ottaa kaikki irti.