Hyvä asiakaspalvelu

Merkitseekyllä

Nyt tässä joulunalla on hyvä silmäillä kauppojen asiakaspalvelua.
Missä Kouvolalaisessa kaupassa mielestäsi on parhain asiakaspalvelu?
Itse nostan ykköseksi Jyskin ja kakkosijaa pitää Budgetsport.
Ruokakaupan asiakaspalvelun parhaimmistoon nostan Lidin.
Hyvällä asiakaspalvelulla on merkitystä.
Kerro oma mielipiteesi.

26

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joululahjaheille

      Vaateliike H-M heiltä olen saanut kiitoksien arvoista palvelua, joten "joululahja" heille.

    • Raakel92

      Lidl ja asiakaspalvelu? Onko siellä edes henkilökuntaa muualla, kuin kassalla? Jos jotain pitäisi kysyä, niin ei löydy asiakaspalvelijaa mistään, muualta kuin kassalta. Silloin se on jo myöhäistä.

      Joulun aikana tietty pitää muistaa myös asiakkaana ollessa, että joulu on juuri se aika kun myyjilläkin on kovat kiireet, jotta mahdollisimman usean asiakkaan ehtisi palvella 15 minuutin aikana.

      Ihan vinkkinä. Varautukaa jouluun ajoissa, ettei sitten paripäivää ennen jouluaattoa valiteta sitä, kun hyllyt on tyhjät! Itse ostan kaiken mahdollisen jo 4-5 päivää ennen jouluaattoa. Useimmiten silloin saan kaiken mitä tarvitsen jouluun. Huonosti säilyvät tuotteet laitan tuoreena pakkaseen ja sitten sulatan tarpeen mukaan ne joulupöytään ja maistuvat taas tuoreelta.

      • Liekki82

        Lidleissä ja muissa päivittäistavarakaupoissa ei ole ASIAKASPALVELIJOITA. Palkkaa itse omat palvelijasi. Lidlissä paiskitaan töitä eikä siellä kukaan päivystä toimettomana väijyen palveltavia asikkaita. Lidlissä käydessäni etsin myyjän ja kysyn asiani kohteliaasti. Aina olen saanut hyvää palvelua. En oleta missään kaupassa että siellä missä minä liikun, siellä pitää olla aina asiakaspalvelija tavoitettavissa välittömästi. Onko liian kiire? Meinaatko ettei työntekijöillä ole kiire? Varaa enemmän aikaa, sillä siihen sinulla on mahdollisuus, jota Lidlin työntekijöillä ei ole. Ehkä ei kannattaisi mennä sinen missä on halvinta = vähiten henkilökuntaa = mahdollisimman tehokasta toimintaa. Jokainen saa itse päättää missä käy kaupassa.

        "ehtisi palvella 15 minuutin aikana." - Mitä? Minkä ihmeen 15 minuutin aikana?

        "Ihan vinkkinä. Varautukaa jouluun ajoissa, ettei sitten paripäivää ennen jouluaattoa valiteta sitä, kun hyllyt on tyhjät!"

        - Kuka tuollaisia valituksia edes kuuntelisi? Tuollaisesta valittaminen kertoisi vain että valittaja on idiootti.


      • kompastuiin

        Kouv olassa ei tunneta käsitettä asiakaspalv elu. Kaikki on aina asiakkaan syytä. Lattialla pyörivät luumutkin.


      • kkklljhgf
        Liekki82 kirjoitti:

        Lidleissä ja muissa päivittäistavarakaupoissa ei ole ASIAKASPALVELIJOITA. Palkkaa itse omat palvelijasi. Lidlissä paiskitaan töitä eikä siellä kukaan päivystä toimettomana väijyen palveltavia asikkaita. Lidlissä käydessäni etsin myyjän ja kysyn asiani kohteliaasti. Aina olen saanut hyvää palvelua. En oleta missään kaupassa että siellä missä minä liikun, siellä pitää olla aina asiakaspalvelija tavoitettavissa välittömästi. Onko liian kiire? Meinaatko ettei työntekijöillä ole kiire? Varaa enemmän aikaa, sillä siihen sinulla on mahdollisuus, jota Lidlin työntekijöillä ei ole. Ehkä ei kannattaisi mennä sinen missä on halvinta = vähiten henkilökuntaa = mahdollisimman tehokasta toimintaa. Jokainen saa itse päättää missä käy kaupassa.

        "ehtisi palvella 15 minuutin aikana." - Mitä? Minkä ihmeen 15 minuutin aikana?

        "Ihan vinkkinä. Varautukaa jouluun ajoissa, ettei sitten paripäivää ennen jouluaattoa valiteta sitä, kun hyllyt on tyhjät!"

        - Kuka tuollaisia valituksia edes kuuntelisi? Tuollaisesta valittaminen kertoisi vain että valittaja on idiootti.

        Toden totta, Lidissä tehdään töitä ripeään tahtiin.
        Ei siellä ehditä kylän juoruja levitellä.
        En ole nähnyt myyjien osalta, nurkkakuntia pidettävän, niinkuin eräässä marketissa.


    • kvlperseestä

      Ei mistään. Vanhat akat vaan vittuilee ilman syytä.

    • otaoppijaja

      Jyskissä on kiva asioida.
      Kohdalleni on aina sattunut kohtelijaita, asiansaosaavia, palvelualtiita, aurinkoisia myyjiä.
      Siksipä palaan sinne aina uudelleen.
      Heistä muutkin voisivat ottaa oppia.

    • Hymyssä

      Liekki82 hah hah, aika kipakasti osui ja upposi. Mikä? Mieti sitä!
      Joulu rauhaa sinulle.

      • Liekki82

        Huomasitko että tekstissäni oli sisältöä? Harmi ettet pysty samaan.

        "Ite oot tyhmä! Ai mitenni? Mieti sitä!"


    • risutruusut

      Näköjään tämä kyseinen viestiketju on laitettu Anjalankoski palstalta, niin millä asteikolla arvioidaan paikallisten markettien toimintaa/ asiakaspalvelua, ystävällisyyttä?
      Risuja tai ruusuja

    • nenonen

      Inkeroisten lidlissa on töykeä se venäläinen koukkunokkakassanainen.

    • omaanlaatikkoon

      Jokaisen pitäisi toteuttaa tätä: " Kohtele muita niinkuin toivoisit sinua kohdeltavan."

      Mitä postitat niin se tulee sinulle takaisin. Eli posti tulee aina omaan laatikkoon.

    • aakkosetniin

      Hyvän asiakapalvelun aakkosia tulisi välillä kerrata, tämä kertaus kuuluu (ymmärtääkseni) myymäläpäällikön tehtäviin, mutta eihän se ole mahdollista jos myymäläpäälikkö itse omaa huonot asiakaspalvelun aakkoset.

    • Diamond1

      Kyllä asiakkaidenkin on syytä katsoa peiliin.
      Myyjien pitää kuunnella asiakkaan räkytys.
      Yleensä se räkyttäjä on viiskymppinen, kermaperse nainen, jonka päivä on ollut tylsä, eikä laihdutuskuuri onnistunut tänäänkään.

      • kokeileihmeessä

        Kaupassa käydessään asiakkaat eivät ole asiakaspalvelussa.
        Asiakkaat eivät räkytä, eivätkä räksytä vaan koirat.
        Räkytys on mielestäni toisen henkilön haukkumista, ei kai nyt asiakkaat sellaista tee -no ehkä myyjät itse.
        Asiakkaat kysyvät asioista, tuotteista kuten kuuluukin.
        Myyjät ovat sitä varten, että jos asiakas kysyy jotakin, niin he vastaavat siihen kohtelijaasti, muuuuten annatte itsestänne tyhmän, epäsosiiaalisen kuvan.
        Kun hymyilet niin asiakaskin hymyillee.
        Hymy ja ystävällisyys eivät maksa mitään, KOKEILE!
        Kuka vastaa hymyyn "räkytyksellä?"


    • Asiakkaana

      Outo juttu, joutui tässä oikein kaivelemalla kaivamaan, missä on saanut huonoa palvelua....
      Julkisesti tunnustan, että olen siis varhaisseniili ja sairastan todennäköisesti alzheimerin tautia, kun on vain yksinkertaisesti todettava, että eipä tule mieleen. Ei Kouvolassa eikä muuallakaan. Olen saanut vain hyvää ja erittäin hyvää palvelua palvelualan työntekijöiltä.

    • Hoikka.Jussi

      Otsikossa kysyttiin "Missä Kouvolalaisessa kaupassa mielestäsi on parhain asiakaspalvelu?"
      Nyt palstalle on tullut mielensä pahoittajia vinkumaan huonosta asiakaspalvelusta.
      Menkää hetkeksi lumihankeen jäähdyttelemään tunteita ja jos vieläkin harmittaa niin jonnekin toiseen ketjuun itkemään elämän kurjuutta.

      • pohjoiskorea.kouvola

        Eli saa kohdella miten vaan, muuten on vinkumista.


      • Hoikka.Jussi

        Otsikossa kysyttiin "Missä Kouvolalaisessa kaupassa mielestäsi on parhain asiakaspalvelu?"
        Kerro siis missä Kouvolalaisessa liikkeessä sait hyvää asiakaspalvelua ainakin yhden kerran verran elämäsi aikana. Onko sulla yhtään firmaa jonka työntekijät olisivat käyttäytyneet mieltä lämmittävällä tavalla sinua kohden jonka johdosta haluaisit käydä liikkeessä toistamiseen.
        Mä en ole mikään Pohjoiskorean agentti taikka Pietarin nettitrolli vaan toivon sinun vastaavan rehellisesti kysymykseeni.


    • jouluiloaja

      Tuttujen suusta kuulee kerrottavan, että sen ja sen henkilön ollessa kassalla, menee mieluummin toiselle kassalle jos toinen kassa on käytössä.
      Kaikista ei ole asiakaspalveluun. Ikävää saada tuollainen maine.

    • ystävällisyys

      YSTÄVÄLLISYYS
      Yksi on säilynyt vahvana asiakaspalvelun murroksessa – Ystävällisyys. Ystävällisyys lukeutuu hyvän asiakaspalvelun tunnuspiirteisiin, olipa kanava sitten mikä tahansa.

    • Elovee

      Kovasti nimerkkiä hoikkajussii vaivaa tämä kysymys, mutta en löytänyt sinunkaan kirjoituksesta vastausta ((tuolla nimimerkillä) tähän suureen asiakaspalvelu-kysymykseen. Esim Vaateliike Haloselta olen aikoinaan saanut upeaa palvelua, Manskilla, Terveyskeskuksessa ja Veturin kukkakaupassa sekä lipunmyynältä KPL:n pelissä ja makkaramyyntikojulla MyPan pelissä.

    • kertookyllä

      Myyjien käyttäytymisestä saa kyllä kuvan siitä minkälainen heidän esimiehensä on.

    • kivakatsella

      Kiva katsella kun jotkut myyjät ovat ylpeitä työstään.
      Katselin kerran kun eräs myyjä työnteli tavara kärryä nokkapystyssä, no ei siinä voinut nauramatta olla. Hän esiintyi kuin olisi ollut suuren virman johtaja.

      • katse.maahan

        Kaikesta sitä voi kouvolalainen mielensä pahoittaa.


    • maanmainiot

      Lidin tv-mainokset ovat mainioita... kuka lienee kehittelee ne...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 536
      8702
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      5
      3718
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2241
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      170
      1277
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      946
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      40
      794
    7. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      762
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      754
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      46
      735
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      657
    Aihe