Nuorta naista kunnolla rakastellen.

Aatu767

Hei olen 42v yksinäinen sinkkumies. Etsin itselleni seuraa netistä pitkään ja vastailin naisten ilmoituksiin huonolla menestyksellä. Yleensä viestittely kesti vain jonkin aikaa kunnes löysin 19v Anun. Vaihtelimme kuulumisia kokin välityksellä ja Vaihtelimme kuvia. Kuvat kävivät koko ajan rohkeammaksi ja minun oli usein runkattava niitä katsellessa ja kun kerroin siintä Anulle niin hän pyysi minua laittamaan itselleen live kuvaa kun käyn hyväilemään itseäni. Niin sitten tein ja kuvasin puhelimella ensin vähän runkkaamista ni ja kerroin kuinka ihanaa ja kiihottavaa on ollut tutustua niin kauniiseen ja nuoreen kiimaiseen naiseen. Anu oli juuri minun makuuni sopivan pullea tyttö. Ei mikään lihava vaan seksikkään pullea. Kikissä ei saanut laitettua kun lyhyitä pätkiä vilmiä kerralla ja sovimme että soitamme normaali puheluita ja kuvaamme itseämme kun runkataan itsekseen toiselle. Minä pyysin että Anu laittaa seksikkään vaatteet päälle ja strippaa minulle ja kuvaa peilin kautta itseään minulle. Aluksi huomasin että Anu oli ujo siihen mutta kun kerroin puhelimessa kuinka ihanan näköinen hän oli ja kuinka minä himoitsin häntä niin hän alkoi itsekin kiihottumaan kuvaamisesta. Itse runkkailen hiljalleen kyrpääni ja kerroin kuinka ihanaa olisi päästä hyväilemään tuota ihanaa roppaa.anulla oli yksi pieni litoriksen kiihotun vain aluksi ja tilasin hänelle kokonaisen sarjan dildoja ja muita seksi välineitä. Anu asui vielä vanhempiensa luona ja meidän yhteiset puhelut oli vähän vaikeempi toteuttaa välillä. Anulla on aivan upeat rinnat ja ihanan pyöreä perse. Tilasin Anulle myös seksikkäitä alusasuja ja oli todella kiihottavaa kun hän niitä esittelee minulle. Puhelimella on pillua vain huono kuvata kun runkkaa itseään ja se minua harmitti. Kolme viikkoa soiteltiin ja jatkettiin näin ja sitten uskalsin kysyä anulta että tulisiko hän luokseni kylään. Anu oli ensin että ei hän voi kun ei osaisi rakastella kukaan kanssani mutta sanoin että mentäisi ihan hänen tahtiinsa ja en ikinä kiirehtisi meidän rakastelua koska halusin että anukin nauttii siintä yhtä paljon kun minäkin. Meni vielä kaksi viikkoa ja Anu soitti että hän oli sanonut vanhemmilleen että lähtee viikonlopuksi kaverille ja olisi siellä koko viikonlopun. Minä meinasin laueta vissiin housuihin kun sen kuulin ja kun meillä oli väliä monta sataa kilometriä niin sovittiin että Anu tulee läheiseen kaupunkiin junalla ja siintä kävisin autolla hakemassa hänet. Sovimme että Anu ottaisi kaiken rekvisiitan kotoonta mukaan ja että meillä oli aikaa opetella tutustumaan toisiimme ja toistemme vartaloihin. Perjantaina olin asemalla vastassa junaa jo hyvissä ajoin ja odottelin kyrpä puoliksi jäykkänä Anua. Kun hän sitten viimein tuli niin halattiin ihan hellästi vain ja kävelimme autolleni. Autossa kysyin että vieläkö Anua jännittää ja hän sanoi että vielä. Kysyin että miltä näytin ja Anu sanoi että ihan hyvältä ja jotenkin jo tutulta kun oltiin niin paljon toisiamme kuvailtu. Sanoin anulle että hän on vielä seksikkäämpi livenä kun kuvattuna ja hän oli kyllä nainen minun makuuni. Anusta näki että hänessä oli vielä nuoruuden pyöreyttä mukana ja että painoa oli muutenkin vähän yli mutta sopivan pornosti silti. Juteltiin niitä näitä ja näyttelin maisemia anulle ajellessani. Asuin kerrostalossa mutta minulla oli saunavuoro juuri perjantaina ja oltiin jo sovittu että saunotaan rauhassa ja tehdään iltapalaa ennen kuin käymme tutustumaan toisiimme sen kummemmin. Tultiin kotiini ja näytin paikat anulle ja sitten olikin jo saunan aika. Riisuuntumisessa kysyin anulta että onko hänelle helpompi riisua jos minä riisun ensin ja hän sanoi että varmaankin. Otin vaatteeni pois ja jätin kalsarit jalkaan vielä. Kävin istumaan penkille ja kysyin että onko Anun vaikeaa riisua jos katson häntä mutta hän sanoi että onhan hän minulle riisuuntunut niin monesti kamerassa että on korkea aika riisuuntua ihan livenäkin. Anu aloitti riisuuntumisen juuri hitaasti ja keimaillen minne hän oli oppinut kuvatessaankin. Sanoin totuuden että hän oli aivan helvetin kaunis ja kiihottava näky eikä kannattaisi pelästyä että minulla seisoi jo aivan täysillä. Anu pääsi vihdoin kaikista vaatteista eroon ja kysyi että kelpaako. Sanoin että hän oli seksikkäin nainen mitä olen ikinä nähnyt. Se on myös totta sillä se lapsellisuus ja viattomuus mikä anussa on niin on jotenkin jännän kiihottavaa. Anu sanoi vielä että koitti parturoida kaikki karvat pois vaikka ei hänellä niitä hirveesti olekaan ollut. Anu sanoi minulle että näytä nyt miltä se sinun kyrpä näyttää livenä. Otin kalsarit pois ja paljastin kunnolla seisovan kyrpäni anulle. En vain voinut seisokille mitään ja sanoin anulle että hän sai minut jo vain niin kiihottuneeksi vartalollaan että seisoo niin että sattuu. Anu oli selvästi otettu tuosta vaikka häntä vähän vielä ujostutti. Anu sanoi että ennen kuin tuo kyrpä on minun kaikissa reijissä ollut niin siihen menee aikaa ja liukkaria. Kysyin että meinaako hän käydä ahneeksi että kaikkiin reikiin pitää saada. Jatkuu

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aatu767

      Samana viikonloppuna. Mentiin löylyihin ja kysyin että saisinko pestä Anun selän kohta. Anu vastasi että saat pestä vaikka kokonaan kun sinun käyttöösi tämä likka tulee mutta jos minä saan pestä sinut. Sanoin että se kyllä käy mutta pitää pitää taukoa jos kiimani käy liian kovaksi. Anu sanoi että eikö voida silloin runkata jo mällit niin helpottaa silloin. Sanoin että voidaan mutta en ollut kehdannut kysyä edes kun minusta on hävettävää että minulla seisoo jo näin kovin vaikka ei olla edes toisiimme koskettu. Anu kysyi että saisiko tulla kainalaani nojaamaan minne sanoin että jos siltä tuntuu niin tule vain. Anu kävi nojaamaan kylkeeni ja minulle tuli kun pieniä sähköiskuja. Silittelin Anun hiuksia hiljalleen ja kerroin että mikään ei elämässäni ole tuntunut näin kiihottava la ja halut tavalta. Kysyin anulta että miltä hänestä tuntui ja hän sanoi että uskomattoman rauhalliselta ja kiihottava la. Pilluni tulvii kunnolla jo nyt niin se kaipaa pesua oikein kunnolla jos meinaat sitä vielä maistaakin. Sanoin että kyllä minä meinaan sitä nuolla oikein kunnolla ja ei pillu esteet olleet likaisia että sitä on turha miettiä. Pyysin Anun käymään lauteille maate niin voisin hieroa hänen selkäänsä ja hartioita. Anu kävi pitkäkseen lauteille ja minä kävin hitaasti hieromaan hänen hartioista alaspäin. Kuuntelin miten Anun hengitys pätki kun liikutun käsiäni hänen ihollaan. Kysyin että tuntuuko hyvältä ja Anu sanoi että ihan taivaalliselta. Sanoin että rentoutuu vain niin nauttii vielä enemmän. Anu pyysi vähän ajan päästä että puristele mun pakaroita kun niitä kuumottaa niin helvetisti. Anu sanoi että ei voinut kuvitella kuinka hyvältä minun kosketus tuntuisi ja miten hänen halut kasvaisi. Sanoin että se onkin tarkoitus että tämän viikonlopun saa olla ja etsiä omia rajojaan ja nauttia. Hieroin Anun ihania pakaroita ja hän sanoi että miltä tuntuu olla ensimmäinen mies joka koskee häneen. Sanoin että ihan helvetin kiihottava la ja meinaan kyllä saada tämän ropan huutamaan kiimaista ja himosta. Anu sanoi että mennäänkö jo pesulle niin pääsen kokeilemaan miltä mies oikeasti tuntuu. Kun Anu nousi istumaan niin kysyin että saisinko suudella häntä ja Anu sanoi että meinasi että en kysykkään. Suudeltiin hellästi kauan aikaa ja se tuntui ihan ihanalta paitsi että panetus vain lisääntyi. Otin Anun hellästi syliini ja kuiskasin että et tiedäkään millaista kyytiä tulet vielä pikkupilluni saamaan. Anu kysyi että saako koskea minun kyrpä nyt ja sanoin että en voi luvata että en laukea. Niin kiihottunessa tilassa olin. Anu laittoi kätensä syliini ja nojauduin taaksepäin lauteilla. Ihanan sykkivä se on sanoi Anu kun hellästi puristi kyrpääni. Ja iso. Minulla ei ole ollut mitään näin isoa sisälläni ja en tiedä mahtuuko se minun pilluun ollenkaan. Sanoin että olin ostanut isompia dildoja millä voi lämmitellä pillua jos sinne asti päästään mutta jos ei niin kyllä minä maltan odottaa vaikka vaikeaa se on koko ajan. Anu kysyi että saanko maistaa kyrpäsi nyt kun se seisoo kunnolla. Haluan tietää miltä se tuntuu kun se sykkii suussa ja kuinka iso se oikein on. Sanoin että voi maistaa mutta ei vielä kävisi kokeilemaan suihin ottoa sen enempää kun muuten laukaisin hänen suuhunsa. Anu sanoi että runkkaat ko mällit minun päälle nyt kun ollaan saunassa niin tulee pestyä nekin pois sitten samalla. Sanoin että ei tämä mene yhtään suunnitellusti mutta jos sinusta ei tunnu pahalta niin saisinko minä nuolla sinun pilluasi vähän. Jos sinua ei haittaa että se on pesemätön ja märkä niin nuole sitä sillä sitä pakottaa ihan helvetisti. Sanoin anulle että käy selälleen lauteille ja avasin näköyhteyden posliini pilluun joka loisteli ilmoista. Hyväilin ensin reiden sisäosia käsin ja sitten suutelin perässä. Sanoin anulle että laita silmät kiinni ja hyväilee vaikka käsin rintoja niin saa nekin osansa huomiosta. Anu sanoi että minun rinnat ja nännit on ihan kovat. Sanoin että saat siihen tottua että kun tarpeeksi kiihotut niin paikkasi turpoaa kunnolla. Nuole mun pillua kulta nuole sitä. Anu voihkii. Nuolisin vähän kerrallaan enemmän sitä ja sitten sanoin anulle että laita kätesi tänne ja levitä kiimapillu asti niin että se on ihanan levällään minulle nuoltavaksi. Anu laittoi kätensä pillulle ja levitteli sitä ja minä ihailin posliinipillua mikä oli edessäni minua ja vain pelkkää tyydytystä vaille. Sanoin välillä että kokeile kuinka turvoksissa pilluusi on. Anu kokeili ja sanoi ettei ikinä ole ollut niin turvoksissa ja märkä. Kysyin että onko kiihottavaa kun nyt näen hänen pilluun kunnolla ja saa olla edessäni ihan levällään. Anu sanoi ettei enään kestä kauaa jos jatketaan mutta sanoin ettei minun kanssa tarvi sellaista miettiä vaan laukeaisi vaan silloin kun tulee ja voi olla varma että niitä tulee lisää ja isompia. Runkkaisin kyrpääni samalla ja kysyin että saanko heittää mällit hänen rinnoilleen. Anu kysyi että kestäisikö mitenkään jos hän tulisi ensin kun haluaisi nähdä kun mälli lentää. Kävin nuolemaan Anun klitorista pitkin ja nopein vedoin. Jatkuu

    • Aatu767

      Anusta lähti ääntä koko ajan enemmän ja jalat kävi tutisemaan. Sitten hän purskahti itkuun ihan yht äkkiä ja otin hänet syliini. Pidin häntä siinä ja sanoin että onneksi olkoon kulta nyt olet saanut ensimmäisen todellisen orgasmin. Anu oli ihan rättinä sylissäni ja Hyväilin ja suukottelin häntä. Hän sanoi että anteeksi mutta tuntui siltä että pillu räjähtää nautinnosta. Sanoin ettei se mitään vaan pääasia oli että nyt tietää mitä on tulossa vielä. Jatkuu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5148
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3367
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1333
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      938
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe