Olen katsellut Kangasalan vanhan urkutehtaan asuntoja jo pidemmän aikaa etuovi.comista ja parinkymmenen asunnon yhtiössä on jatkuvasti paljon asuntoja myytävänä. Tällä hetkellä 6kpl. Pohjat on kieltämättä aika haastavia sisustaa ja hinnat korkeita, mutta rakennus ja sijainti ovat upeat. Talo on remontoitu täysin 2013, joten kukaan ei ole voinut siinä vielä kauaa asua, korkeintaan siis sen viisi vuotta.
Kysyisinkin nyt paikallisilta, että onko joku yleinen syy, miksi asukkaat muuttavat juuri tästä kyseisestä yhtiöstä pois niin nopeasti ja runsain määrin? Sen tiedän, että alueelle valmistuu jatkuvasti paljon uusia kerrostaloja ja että urkutehtaan remontoinut firma on konkurssissa, mutta onko esimerkiksi alueelle muuttanut perheitä jotka eivät viihdykään alueella tai eikö Kangasalla ole työpaikkoja? Kiinnostaa kovasti, koska itsekin muutan muualta ja pitäisi hankkia työ Kangasalta tai Tampereelta.
Kangasalan Urku: miksi jatkuvasti niin paljon asuntoja myytävänä
12
4662
Vastaukset
- EX_Kangasala
Kannataa kiertää Kangasala mahdollisimman kaukaa, ei ole ihmisystävällinen alue.
- suttajasekundaao
Se olikin oikein varsinainen"remonttien remontti".
- Tulokas
Remontti oli tosiaan varmasti iso. Rakennus oli kuulemani mukaan aikaisemmin taiteilijoiden käytössä ja pääsi erittäin huonoon kuntoon. Sitten se remontoitiin hotelliksi ja nyt viimeisenä asuinkäyttöön. Hotellikäytöstä muistona on edelleen sprinklerijärjestelmä ja melko erikoiset huonejaot.
- Tulokas
Rakennuksen osoite on Kangasalantie 1108 B, 36200 Kangasala, jos joku haluaa katsoa kohdetta kartalta tai etuovi.comista. Upea miljöö, mutta jostain syystä siellä ei pitkään viihdytä.
- OnRuma
Kangasalan Urku on kamala rötiskö, pitäisi kiireesti purkaa pois.
- Tulokas
OnRuma kirjoitti:
Kangasalan Urku on kamala rötiskö, pitäisi kiireesti purkaa pois.
Oli varmasti lähes purkukunnossa aikanaan urkutehtaan mentyä konkurssiin, mutta rakennus on 2010-luvulla täysin remontoitu ja jälleen upeassa kunnossa. Kannattaa katsoa kuvia etuovi.com tai Google Mapsista (siellä vielä Hotelli Urkuna).
- VidoinkinRöttelöLähtee
Kangasalan Urku puretaan maaliskuun aikana.
Myynnissä on kolme asuntoa
joissa on normaalia kiertoa asunto-osakeyhtiössä. Kaksi asunto myynnissä sijoittajan halusta saada likvidiä sijoituksistaan. Hyvä yhtiö. MLa- Tulokas
Kuusi asuntoa näkyy olevan tälläkin hetkellä myytävänä ja tuo kierto onkin yksi huolenaiheeni kun näyttää että Kangasalla ei asuntokauppa oikein käy tällä hetkellä mutta silti on monella tarve myydä. Samat asunnot on myynnissä kuukaudesta toiseen, välillä poistuu ja tulee uudestaan myyntiin.
Olen itse kotoisin pääkaupunkiseudulta, jossa tuon tyyliset asunnot menevät muutamalla näytöllä, joten huolestuttaa se, jos ei Kangasalla viihtyisikään, niin asunnon myyminen on ilmeisesti hidasta, vaikka hinta olisi kohdallaan. - EX-Kangasala
Kuka älykääpiö muuttaa Kangasalle? älä unta nää!
- Anonyymi
Hei!
Olen aikoinaan tutustunut työn puitteissa Hotelli Urun alkuun ja sen toimintaan aikavälillä 2003-2011. Palosaaren pariskunnalla oli hommahanskassa ja ennen kaikkea Pekalla oli historiaan perustuva visio.
Rakensivat ränsistyneen rakennuksen uuteen loistoon ja siellä on monet ihmiset juhlia juhlineet. Sain Pekan esittelemänä tutustua 2013 rakennuksen pulunpaskan täyttämään ullakkoon josta tuli loistava juhlatila, jossa oli myös monenlaisia konsertteja.
Pekka on täynnä visioita ja loistavia käytännön toteutuksia. Sen johdosta Kangasalan uimahallin vieressä upea monitoimitalo jossa myöskin hotelli.
Kangasala on loistava paikka.
Minulla konsulttina/kehittäjänä useamman vuoden kokemus.
Hannu- Anonyymi
Kuka tää pekka oikeen on?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti25645623Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!4411359Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy22110961Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump389775Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla908618Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2776664Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti23325Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.132594Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle22583Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys442350