Kaupunginteatterin työilmapiiri.

Trussi

Huonossa hapessa.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palastusarmeijanmajuri

      Ne vain näyttelee.

    • Happealisää

      Jaa, no mitenkä teitä voisi auttaa?

    • Esirippu

      Varmaan auttaisi henkilöstö muutokset.

      • Naappoleon

        Teatteri neuvosto äkkiä vaihtoon, sanoohan jo järkikin että ei ikänsä lampaitakasvattanut voi ymmärtää hevon vittua taiteesta saatikka teatterista,vittuun joka ainut maa jussi kulttuuri kautta taide päätöshallinosta,kaikkia saataana nykyään tapahtuu ,mielisairaita kaikki.

    • Gdtyy

      Ompa ylimielinen johto,kun moittii entistä teatterinjohtoa yleisökadosta.

    • Löytyimuutavapaa-aikaan

      Olin aikanaan teatterin vakiokävijä mutta kahden edellisen johtajan aikakaudet olivat sellaisia, että lopetin lopulta käynnit enkä ole sen jälkeen käynyt kuin kerran. Eli kun kerrat menetät asiakkaan, sitä on tosi vaikea saada takaisin. Näin se vain menee.

      • Joutavajoutaamennä

        Ihan samoin kävi mulle, Sini Pesosen johtajuuskausi oli sellaista maksavan yleisön avointa halveksumista, ettei sen jälkeen ole tarvinnut teatterissa käydä. Nyt on mennyt jo niin monta vuotta ilman, ettei ole mitään halua enää lähteä teatteriin. Ihan sama mulle vaikka loppuisi koko laitos.

      • Sotkuja

        Tälläiset pienet teatterit ovat tiensä päässä.Kokkolasta löytyy lisäksi Iltatähti ja Yt joilla on osaamista ja kiinnostavat esitykset.Vartiolinna sen alkuperäiseen käyttöön.

    • Joskyskäynyt

      Pieni teatteri joka ei kiinnosta yleisöä.Kommunisti näytelmät .

      • AitoTOSIrealistiKokkola

        Täytyy olla itse tosi hullu, jos lähtee katselemaan toisia hulluja. Ja maksaa siitä "surkeudesta" maltaita. Tosin jotkut työnantajat sponsoroivat maksamalla liput, mutta ketä se hyödyttää. Ei ainakaan työnantajaa - firmaa, hah...
        Tekisivät kuten itse tein. Järjestin koulutus- sosiaalipäällikkönä työpaikkamme henkilöstölle ilmaislippuja uimahalliin sisältäen kuntosalin kerran viikossa 2 tuntia työaikana, ja tietysti valvotusti, vaan ei kytäten (tämä Pääesikunnan luvalla).
        Ei mennyt kauan, kun työpaikkamme sairauspoissaolot lähes puolittuivat, yhteishenki parani ja mikä tärkeintä - henkilökunnan yleiskunto (terveys) koheni huomattavasti. Yleisesti havaittava Iloisuus, yhteishenki ja työnilo palasivat työpaikallemme... Tämä tapahtui Vaasan Sotilasläänin Esikunnassa vuosina 1995-2003, eli aikana kun siellä "työstin", kunnes pääsin eläkkeelle...
        Tämä tieto ei ole keksitty, eikä valetta. Sotilasläänin Esikunnan huoltopäällikön tekemät tilastot sen vahvistivat ja vahvistavat vieläkin - tarvittaessa...

    • Doede

      Vaasaan teatterin johtoon on turha hakea suomenkielisten ja vademmistolaisten

      • AitoTOSIrealistiKokkola

        Ei niin. Vaasa on Lahden ohella Suomen "paskin" kaupunki... Mutta keskitytään nyt sivustoomme - Kokkolaan. Kaikki yhteiskunnan varoin ylläpitämät kaupunkimme joutavuudet on lakkautettava, kuten: kaupunginteatteri, kaupunginorkesteri/kamariorkesteri, kaupunginooppera, kaupuginharmonikkahulinat, kirkkomusiikkifestivaalit, kaupunginkirjastot, kaupunginkentät, kaupunginuimahallit, kaupungin sitä ja tätä jne. Kaikki mainittu ja kymmenet muut toiminnot on yksityistettävä, kilpailutettava ja loppu jääköön yhdistysten yrittäjien, seurojen, kirkon, seurakuntien, kylätoimikuntien ym "hevosmiesten" vastuulle, tai sitten vaikka "herran haltuun", hah hah haaa!!!...

      • Daavitbraun
        AitoTOSIrealistiKokkola kirjoitti:

        Tuo on kyllä asiaa.....niskalimassa saa painaa hommia ja nuo laitokset ei edes palvele kuin alan harrastajia. Kaikki omakustannushintaan toimiviksi eli käyttäjien maksettavaksi.

      • AitoTOSIrealistiKokkola
        Daavitbraun kirjoitti:

        Tuo on kyllä asiaa.....niskalimassa saa painaa hommia ja nuo laitokset ei edes palvele kuin alan harrastajia. Kaikki omakustannushintaan toimiviksi eli käyttäjien maksettavaksi.

        No mutta. Löytyipä ainakin yksi viisas, joka uskaltaa olla kanssani samaa mieltä. Paina sinä nuori kaveri edelleen "niska limassa" hommia. Sinun kaltaisia kavereita ja työmyyriä maamme - KOKKOLA tarvitsee. Oletit ehkä, että olen tuota samaa "paskamassaa", joka kiertää teattereissa yms vain itseään esitellen.
        Tiedät nyt etten kuulu siihen "perseennuolijoiden" joukkoon, vaikka olen korkeakoulutettu maisteri, lähes kenraali ja omilla "niskalimassa" ansaituilla, köyhistä oloista lähteneenä ja nyt "suhthyvillä eläkevaroilla" toimeentuleva ukko. Uskallan yli 30:n vuoden ajan Kokkolassa asuneena ja kaupunkilaisten edesottamuksia "seuranneena" väittää olevani Kokkolan järkevin, monitaitoisin, ja ellei peräti viisain mies, kun ajatellaan kokonaisuutta. Tietänet mitä tarkoitan...

    • Asiaaon

      Teatterinesityksissä vain vierailut kiinnostavat,muu tuotanto on harrastelijoiden puuhastelua.

    • Tapperlund

      Talo alkuperäiseen käyttöön. Isänmaallista toimintaa matyvyöryä vastaan. Mitä jörkeä on maksaa tekotaiteesta kun näyttelijöitä on enemmän kun katsojia ja .

      • AitoTOSIrealistiKokkola

        Kirjoitat asiaa "Tappe". Entä nuo tyhjillään nököttävät kirkot ja kirjastot. Kirkoissa on käynyt niin kauan kuin muistan (60 v) vain 2-3 huivipäistä tummua. Eli "kirkonmiehiä ja -naisia" on kaksi kertaa enemmän kuin ns "asiakkaita". Ja kaikkein hulluinta on, että uusia kirkkoja rakennetaan "itsestäänpalaneitten" tönöjen tilalle. Voi tavaton. Miksi ja keitä varten, hah!
        Olen seurannut Kokkolan kirjaston toimintaa. Eihän siellä käy kukaan. Vain muutama eläkevaari tai -tummu käy lukemassa päivän lehden lukusopessa. Onhan nuo täysin tarpeettomat kirjastot muutettu "panttilainaamoiksi", kun muuta käyttöä ei ole keksitty. Odotankin mielenkiinnolla, että milloin kirkkoihin perustetaan kirpputoreja. Pappi saarnaa pöntössään, ja kansalaiset "vääntävät ja kääntävät" tavaraa pitkin pöytärivistöjä mitään kuulematta... Hah hah haaa!!!...

      • Kaöli

        Juu ja hupaista oli kun kirjasto aloitti urheiluvälineiden vuokraamisen.Kaikkea huuhaata kokeilaan että saataisiin väkeä.Kirjasto on kuihtuva laitos.Nutturapäiden aika on ohi.

    • Jaskamot

      Juuri näin.Pieni katsomo jota ei saada täytettyä.Kokkolasta löytyy esim.Iltatähti ja Ykspihlajan näyttämötaiteen mestarit.

    • kps1962

      KAIKKI TEATTERIT SAIS LAITTAA KIINNI ... ETTEKÖ OO KUULU NETFLIXISTÄ

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe