4000000 euroa jaetaan jälleen eduskunnalle joulurahana,
tänäaamuna ajakohtaislähetyksessä radiossa,
Lepomäki ja Harakka vähätteli asiaa, huh huh,
(katsokaa ketä seuraavissa vaaleissa äänestätte )
kun samaan aikaan edelleen eläkeitä leikataa,
Paavo Lipposen keksimä ideksi leikkuri toimii edelleen,
jälleen tulee kymmeinä tuhansia uusia köyhiä alle köyhyysrajan olevia eläkeläisiä,
joilla ei ole mitään mahdollisuutta hakeutua töihin eikä saa töitä vaikka hakisi,
nyky politiikka on törkeää tavallisen kansan riistopolitiikkaa,
muutos inhimillisempään politiikkaan on välttämätön,
Paavo Väyrynen on saanu tarvittavan jäsenmäärän uuteen politiseen puolueen perustamiseen,
VIHDOINKIN,
JOS Väyrysen politiikka ON INHIMILLISEMPÄÄ kuin tämä nykyinen Sipilän politiikka
TAATUSTI ÄÄNESTÄN VÄYRYSEN PUOLUETTA !
tänäaamuna ajakohtaislähetyksessä radiossa,
Lepomäki ja Harakka vähätteli asiaa, huh huh,
(katsokaa ketä seuraavissa vaaleissa äänestätte )
kun samaan aikaan edelleen eläkeitä leikataa,
Paavo Lipposen keksimä ideksi leikkuri toimii edelleen,
jälleen tulee kymmeinä tuhansia uusia köyhiä alle köyhyysrajan olevia eläkeläisiä,
joilla ei ole mitään mahdollisuutta hakeutua töihin eikä saa töitä vaikka hakisi,
nyky politiikka on törkeää tavallisen kansan riistopolitiikkaa,
muutos inhimillisempään politiikkaan on välttämätön,
Paavo Väyrynen on saanu tarvittavan jäsenmäärän uuteen politiseen puolueen perustamiseen,
VIHDOINKIN,
JOS Väyrysen politiikka ON INHIMILLISEMPÄÄ kuin tämä nykyinen Sipilän politiikka
TAATUSTI ÄÄNESTÄN VÄYRYSEN PUOLUETTA !
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tätä ei voi hyväksyä,
eduskunnan on poistetava tapa jakaa joulurahaa jo muutenki liian hyvätuloiselle kansanosalle,
tommonen rahanjako EI ole hyväksyttävää,
kun vähätuloisilta eläkeläisiltä taas leikataan
indekksileikkuri leikkaa edelleen pieniä eläkkeitä,
se on suuri vääryys,
Saamme olla tyytyväisiä eläkkeiden suuruuteen, tulevat eläkkeen saajat ovat huomattavasti huonommassa asemassa.
Yhteiskuntamme näivettyy ikärakenteen muuttuessa, meidän ikäluokka on viimeisiä jotka nauttivat tämän tasoista eläkettä.
Sietäisivät keppiä jotka ilkeävät valittaa.
Noin räikeä yhteiskuntamme eriarvoistaminen on suorastaan r i k o s ,,
Petrik on pelle. Uudet eläkkeet aina isompia. Liksat nouse, mutta eläkkeet ei.. Nuoret elää pitempään ja nauttii niistä!
Kuinka tämä sallitaan,,,
törkeääki törkeämpää ku samaan aikaan leikataa kovalla työllä ansaittua pientä eläkettä,
ja kaiken lisäksi ME olemme se kansanryhmä joka teki suomesta rikkaan valtion jos VAIN MUUTAMAT NYT nautii mijoonia meidän kustannuksella, jopa vaikkeuttavat meidän penituloisten elämää entsisestääki vaikeemaksi,
missä ON EDUSKUNAN MORAALI
entä SIPILÄ, MISSÄ ON MORAALISI, kuinka kehtaa tehdä kansallemme näin törkeetä politiikkaa itse sinä ja ystävä piirisi siitä vain hyödyt
eikö yhtää omatunto kolkuta, HÄVETTÄÄKÖ OLLENKAAN TEKOSI ja kaverittesi teot,
Kohan kitisette, mihin vanhus saa rahansa kulutettua mulla jää pienestä eläkkeestä säästöön melkein joka kuukausi, lääkekuluissa tulee 600 katto vastaan ensi vuonna eikä haittaa, on lämmin asunto , ruoka hyvää.
Tosiaan ei rahaa kulu , kun kaikkea on jos tarvii ni kaupasta saa, viimekuussa ostin uuden pöytätietokoneen lähemmäs 700 euroa kun on säästössä ni mikäs siinä, nuorempana ryyppäsin ja tupakoin ynnä muut paheet ja vaikka tulot oli kohtalaiset niin eivät tahtoneet riittää mut nyt riittää pieni eläkeke, tosin on velaton oma asunto.
pertikki
ÄLÄ VALEHTELE, turhaan puolustelet nyky politiikan tekijöitä,
ku itte olet samaa paska sakkia,
olet itsekin entinen kähmijä,
olet aikoinaan kähminen muutaman mijoonan,
kun se vielä olis sinulle mahdollista,
voihan se olla tietenki vieläki mahdollista,
onhan niitä keinoja keksitty oikein lakipykälien puiteessa,
hyviä sinun on nyt lässyttää paskaa, kukaan ei sinua usko,
No perskele, hauku vaa Sipilää ja Orpoa, odotas kun Rinne pääsee johtamaan tätä maata niin ollaan äkkiä edellisen hallituksen tasolla jossa Rinne oli rahaministeeri.
Jalasmökkiläinen Väyrystä kaipailet...siinähä kaipailet heko heko.
Väyrystä kaipaa KOKO SUOMI,
sen tiedät itsekksi,
SEKÖS PELOTTAA kaikkia nyky päättäjiä, ovat raukat olleet kymmeniä vuosia hermorauniona kun ovat pelänneet että Väyrynen pääsee johtoon suomessa,
median suuki tukittiin rahalla ettei vaan Väyrysen tiedot pääse julkisuuteen, hah hah haaa, voi vain nauraa vallassa oleville laisistetuille kaheleille, harhaan johtajille, hah hah,
Väyrynen oli ainoa joka tiesi minkälaisiin suuriin vaikeuksiin suomi joutuu liittyessään EMUN jäseneksi, siis euro-valuutan jäseneksi,
oletko todella noin tyhmä,
vai pelkästään kateellinen röyhkä idiootti,
ole vaan sinut on tunnistettu,
Ainahan voi erota EMUSTA ja EUusta, näinhän britannia par'aikaa tekee oikein sujuvasti, niinkuin erossa yleensä toinen osapuoli tulee kärsimään, May pelkää parlamentin päätöstä.
Eduskunnassa Väyrynen ja Huhtasaari tuomitsevat eeuussa olemisen ja Tavio vertaa EU:a natsi saksaan.
EU on kauhia paikka.
ÄLÄ PROVOSOI
tiedät hyvin ettei asia ole noin eikä noin yksinkertanen kuin sinä sen esität,
älä näyttele tyhmää,
vaikka idiootti oletki,
tahallisesti ilkeä
lopeta panettu ja valehtelu
ole kerranki rehellinen
ja katso rehellisesti kuinka asiat oikeesti suomen politikkassaki on ,
Onko ilmiselvää,
nykyinen eduskunta hallituksineen t o i vo o k i n että kaikki köyhyyteen kurjistetut
entiset työntekijätki teki itsemurhan ku eivät enään tule toimeen edes työeläkkeillään vaikka ne on just suuniteltu yhteikuntaamme siksi että suomen kansa vanhetessaan voisi elää vielä kohtuulisen hyvää elämää ansatun työeläkkeensä turvin,
nyt nykyinen politiikka kurjistaa kansaamme vauhdilla, itselleen eduskunta ja hallitus ohjailevat veronmaksajien rahaa ommiin taskuihinsa,
missä on Sipilän hallituksen ja Sipilän politiikan kaudella kadonnu moraali TÄYSIN,
vain om etu näyttää olevan nyky politikoille tärkein asia, huh huh,
tähän politiikkaan on tultava suuri muutos,
koko kansan hyvinvointi pitää ottaa huomioon, ei vain päättäjien,
KEKKOSTA IKÄVÄ !
Eläkkeitten indeksileikkurin aiheuttama vaje on maksettava kaikille tavallisille työeläkeläisille taanehtivasti takasi korkoineen,
p a i t s i eläkkeellä oleville johtajielle,
joilla on ylisuuret eläkeet jotka ylittää 10 000 eur per kk
ja sitä suurempiin eläkkeisiin ei makseta leikkurin aiheuttamaa vajetta,
kakki johtajisto joilla on 50 000 eur perkk paluttakoon valtion kassaan vähintään 30 000 euro,
politiikka on inhimillistettävä , ihmisyys kunniaan, kurjistaminen loputtava
--
eriarvoisuuden kasvattaminen yhteiskunnassamme olkoon suuri rikos kansalaisia kohtaan,
Nyt aamu radiossa,
virkamies työyhteisössä on ilmenny huono ilmapiiri,
syynä johtoporras,
jahaaa,
onkohan Berner sekaantunu juttuun, antanu käskyn kiusata virkamiehiä jotka toi ilmi Bernerin töppäilyt,
on törkeää, suuri vääryys alkaa painostaa työntekijöitä jotka tuovat julki esimiestensä
v ä ä r i n k ä y t ö k s e !
rikolliset pois eduskunnasta, koko suomen turvallisuuden takia,
ministeritkää ei voi olla yksinvaltijaita,
törkeää toimintaa,
eikä ministerillä ole oikuetta tukkia virkailijoitten suuta
kun ne tuovat julki esimiestensä väärinkäytökset ja välinpitämättömyydet
yleiseen tietoon,
ja virkamiesten kiusaaminen ON loputtava heti,
Suomi on maailman turvallisin ja vähiten korruptiontunein valtio, suomi on maailman onnellisin kansa ja täällä joku ilkeää pilkata hyvinvointi yhteiskuntaamme.
pertikk :
kukaan ei pilkkaa hyvinvointiyhteiskuntaamme,
MUTTA
kansallamme ON oikeus vaati rehellisyyttä kaikkiin toimiin ministereitä ja eduskuntaamyöten,
älä vääristele asiaa,
virkamiehilla pitää olla oikeus paljastaa kaikki väärinkäytökset
ILMAN että joutuvat johtoportaan taholta hiillostuksen kiusatun asemaan.
koko suomen kansan tuki KAIKILLE REHELLISILLE virkamiehille, ministereille ja kansanedustajille,
huomaa kaikille rehellisille vilpittömille,,,,, vastuunsa tunteville,,,,
rehellisyys vaatimukset kaikkeen yhteiskuntamme toimintaa
ON oikein ja vain OIKEIN,
Oikein ?
Vaaleissa määritellään luottamus, Sipilää voi haukkua siitä kun sanoi " tulos tai ulos "