6,5 miljoonaa

6,5 miljoonaa euroa uuden koulun pellon stabilointiin? Ei mitään järkeä. Vanha nurin ja koulu siihen.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Onko siihen ajettu niin paljon sianpaskaa,että sen maaperän arvot stapilisoiraan nyt normaaliksi?

Äänestä
  • Lienee aloittaja ottanut jotakin vaikka juhlat ovat vasta edessä??
    Samoin ekan kommentin kirjoittanut??

    Äänestä

Kyllä Ojala tuollaista tietoa on lehden mukaan antanut.
Erikoiseksi asian tekee se ettei Ojala halunnut koulua
Kivirantaan,lieneekö viimeinen yritys kiukutella oma
tahtonsa uudelleen käsittelyyn.Muutaman kymmenen
metrin päässä on meijeri pysynyt pitkään pinnalla,
samoin kirjasto uimahalli uusi urheiluhalli kerrostalot Saarioinen
omakoti ja rivitalot joita on paljon.Onhan Huittisissa paalutettu
paljonkin myös tilapäinen koulu ja kaikissa on betoniset paalut.
Onko Ojala ajatellut kullattuja jotta saisi oman esityksensä kustannuksiin
vedoten vielä mukaan??

Äänestä

Eikö valtuusto jo kerran tehnyt päätöksen että koulu tulee Kivirannan pellolle koska vanhan koulun tontti ei riitä? Onko Huittisissa viriämässä isobritannian brexittautia. Jos pidettäis vielä asiasta kansanäänestys? Kiukutella saa mutta ei kyseenalaistaa valtuuston päätöksiä. Ohittaako Huittisissa viranhaltijat kaupungin valtuuston ja hallituksen?? Sitten kyllä haluan muuttaa pois tällasesta paikasta ja viedä verorahani mennessäni.

Äänestä
  • Saattaa olla hyvä päätös lähteä,muualla ei virkakoneisto edes yritä
    jyrätä omia ajatuksiaan yli valtuuston ja vielä aloittamalla julkinen
    lehtikirjoittelu valtuuston päätösten kaatamiseksi.

    Äänestä

Sianpaskalta haisevalta tasangolta voisi kyllä muuttaa muualle ihan vapaaehtoisesti! Vaihha hesaan sivistyksen pariin!

Äänestä

Kenenkähän päätöksin Ojala kairailee vanhan koulun tonttia??
Rahaa kuluu,onko poliitikot antaneet sitä tuohon vaikka
kassa on tyhjä!

Äänestä

Tässä nähdään, kun valtuusto halusi koulun tuohon Kivirantaan ja muita vaihtoehtoja ei haluttu edes pohtia. Muut ei kelvanneet. Täysin järjetöntä päättää paikkaa jo vaiheessa, kun ei tiedetty juuri mitään hankkeesta. No nyt siitä vaan joutuu maksamaan, eli tehdään parakkikoulu, mutta saadaan sentään siihen mihin haluttiin... Kyllä taas politiikka loistaa, sillä missä ovat parhaita, saamaan veronmaksajien rahat hukattua, kuin tuhka tuuleen.

Äänestä

Valtuusto visio koulus yhteen kerrokseen. Siinä taas ei ole mitään järkeä. Ala-aste tulee olemaan pääkoulu. Sen voi tehdä kahteen tai kolmeen kerrokseen. Näin saadaan pohjatyöt pienemmälle alalle ja edullisemmaksi. Vanhalla ala-asteella oli hyvä sijainti ja pihakin jo valmiina. Tekniikka vesi, viemäri ja lämpöputketkin tontilla. Varmasti mahtuisi tähän uusikin koulu. Parkkialueet yms valmiina .
Pellolle pitäisi tehdä kokonaan maan vaihdot parkkialueelle, piha-alueelle ja koulun alle. Paalutukset yms pohjien teot tuovat lisäkustannuksia. Koulualuern raja sammun kouluunhan on ihan ajatellun koulun vieressä. Sammun koulu loppuu kun uusi valmistuu. Museoviraston suojelumerkinmät on sammun koulusta jo poistettu. Eli saa purkaa.
Maallikot tekevät päätöksiä hatarilla rakentamisen tiedoillensa ja kuntalaiset maksaa veroillansa. Olisivat jo ottaneet järjen käteen jajättäneet asian pöydälle.

Äänestä

eikö näiden virastolla istuvien työntekijöiden työhön kuuluisi valmistella hiukan edistyneempiä ehdotuksia ennenkuin laittavat ne näiden ns "päättäjien" päätettäväksi. vai puuttuuko vielä sieltä virastolta joku asiaan kuuluva johtaja joka tekisi nämä fiksummat ehdotukset.

Äänestä
  • Loistavaa tekstiä mutta kukaan ei varmaan ymmärrä mikä on asia tässä. Vaihdamme kanavaa juu tuubiin.

    Äänestä

Eikös se kuulu hallitukselle asioiden valmistelu ja tuoda valtuuston päätettäväksi. Eiköhän ne vanhan koulun alueen putket ole jo välttämättä uusimistarpeessa että ei niihin kannata uutta koulua alkaa liittämään. Uusien putkien veto jo päätetylle koulun tontille ei ole kovinkaan hankala ja kallis asia. Ilman paalutustahan ei kannata rakentaa mitään rakennusta, ehkä silloin jos rakennetaan ripovuorelle.

Äänestä

Lauttakylä kirjoitteli maatalouden alasajosta,ottakaa huomioon
tuokin velkaa tehdessänne kuntalaisten maksettavaksi.Taitaa
tulevaisuudessa olla lainan lyhentäjistä tulossa iso pula!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaudeaamus kirjoitti:

6,5 miljoonaa euroa uuden koulun pellon stabilointiin? Ei mitään järkeä. Vanha nurin ja koulu siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu