Bioöljyhankkeesta vielä

piut.paut.biolle

131

756

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selvää.tekstiä

      Täälläkin kerrottu moneen kertaan, että Lieksaan ei tule koskaan mitään biojalostamoa. Hanke muuttuu jatkuvasti yhä hämäräperäisemmäksi ja nyt tulee mukaan veroparatiisiyhtiö. Tuskin Lieksan kaupunki haluaa sotkeutua tällaiseen vyyhtiin.

      • lieksallenauraakaikki

        Lieksan kepulaiset ihan höynäytettävää porukkaa kun uskovat näitä bioöljy satuja.
        Ovatko valmiita korvaamaan kuntalaisille valtuutettuna ollessaan aiheutuneet vahingot ja tappiot? Joko näitä alkaisi viimein saamaan rikosoikeudelliseen vastuuseen?


      • kantelu.vireillä

        Luottamushenkilö on toimessaan rikosoikeudellisessa virkavastuussa.

        Mielestäni kuntalaisten etua ei ole ajettu ollenkaan tässä hankkeessa. Kevätniemen alue luontoarvot ja virkistyskäyttö on tuhottu. Lisäksi jo nyt valtava melu kantautuu laajalle alueelle. Veronmaksajien rahaa on palanut aivan liikaa ja palaa koko ajan.
        Eikö luottamushenkilöillä ja virkamiehillä ole mitään osaamista asioiden hoidossa? Olette turhakkeita ja kykenemättömiä hoitamaan kunnan asioita.


      • sotkujensotkutulossa

        Kepulaiset eivät ole koskaan saaneet kuntaa pärjäämään omillaan. Rahaa on johdettu puoluetovereiden naurettaviin hankkeisiin ja ideoihin.
        Lieksan kaupungin virka- ja luottamusmiesten on syytä varautua siihen että media ja tutkivat journalistit eivät lopeta tähän IL:n uutisointiin asian penkomista.
        Asioista vähänkään perillä olevat tietävät ettei "päätöskoneisto" näissä hankkeissa ole niin puhtoinen kuin on annettu kuntalaisille ymmärtää.


      • sääliksi-käy
        lieksallenauraakaikki kirjoitti:

        Lieksan kepulaiset ihan höynäytettävää porukkaa kun uskovat näitä bioöljy satuja.
        Ovatko valmiita korvaamaan kuntalaisille valtuutettuna ollessaan aiheutuneet vahingot ja tappiot? Joko näitä alkaisi viimein saamaan rikosoikeudelliseen vastuuseen?

        SDPn ehdokas,antoi maakuntaliiton kautta monta miljoonaa veronmaksajien rahoja ja kehui Karjalaisessa hankekonaisuutta jonka hinta on 1 miljardi. Tässä huuhaassa onkin monet mukana . Kuka ammentamassa ilmaista rahaa verokassasta,kuka vaalirahaa yrityksiltä. Korruptio on voima joka ohjaa koko yhteiskuntaa kohti täystuhoa. Vaaleja voitetaan ja ne häviävät jotka jää ilman vaalirahoja kuten Karjalainen on toistanut joka vaaleissa ja sehän asian tietää. Ei kai nämä ehdokkaat ja poliitikot edes ymmärrä mitä tekevät puhuessaan palturia setelipinon takaa. Olikin oletettua että mukana on rosvottua rahaa jota pestään nyt Lieksassa. Jostain syystä FIFAt ja FIFAt eivät tutki tällaista. Onhan kansanedustajalla oikeus korruptioon Suomessa toisin kuin sivistysvaltioissa. Virkamies kai ei voi ottaa vaalirahaa mutta virkamiehenä voi. Laki on niin kuin se luetaan.Nyt sitten suunnitellaan miljardirahoja noihin laitoksiin vaalien varjossa.


    • Kovin on hidasta tuo jalostamon rakentamisen aloitus. Asia on ollut vireillä jo ainakin viisi vuotta. Mistähän tuo Saarelainen palkkansa saa kun käsittääkseni firmalla ei ole liikevaihtoa. Jos Lieksan tulevaisuus lepää tällaisten hankkeiden varassa niin heikolta näyttää.

      • Sutkit.sutkit.sutkit

        Voi palkanmaksajana olla ihan hyvin joku kunnan kehitysyhtiön tai kaupunkikehitysyhtiön hanke. Näissä hankkeissa on aina kunnalla oma maksuosuus. Ja nämä yhdistykset ja yhtiöt ovat poliittisen valvonnan ulkopuolella.
        Olihan siellä kaupunkikeskusyhdistyksessäkin eräs kehittäjä, jonka palkkakuluihin yhdistys haki mm. kunnalta rahaa. Kehittäjä sitten keksi työaikana jonkin idean, mutta muisti että oma firmahan se keksikin, jolloin pystyikin myymään idean yhdistykselle hyvällä hinnalla. Sitten yhdistys taas haki ostoksensa rahoitusta hakemalla kunnalta avustusta. . . . . .


    • hahhahhaa

      Lukekaa ajatuksen kanssa tuo IL juttu.

      Siis Kyösti Kakkonen ei ole laittanut euroakaan vielä koko hankkeeseen !
      Taidetaan nimeä käyttää vain siihen että uskotellaan hankkeeseen uskovia rahoittajia olevan. Ei Kakkonen ottanut takkiinsa Joptekin "sijoituksiaankaan" vaan takkiin otti Lieksan kaupunki ja montako miljoonaa?

      • Epätoivoinen

        Useita miljoonia. Erikoistahan näissä kunnan takauksissa on tuo vastuukysymys. Valtuustohan päättää yleensä asioista esityksen pohjalta ,jonka virkamies tekee.
        Tässä tapauksessa esittelijä on kaupunginjohtaja. Jos homma menee kuralle niin kukaan ei yleensä vastaa mistään. Joptekin tapauksessa oli jo ennakolta nähtävissä että homma ei toimi. Koko olemassaolonsa aikana n.24 vuotta firman toiminta muutamaa vuotta lukuunottamatta on ollut varsin huonoa.
        Toivottavasti tuosta Kevätniemen jalostamosta ei tule samanlaista ”vesiperää”
        Nythän sinne on jo uponnut rahaa aika lailla. Seuraavaksi tarvitaan varmaan Kaupungin takausta omarahoituksen saamiseksi tai jospa kaupunki rakentaisi jalostamolle tarvittavat rakennukset ja vuokraisi niitä sitten olemattomalla vuokralla työllisyyden nimissä


      • Pietupaavali

        Joptekista kuulema 24 vuotta työntekijät kuppasivat itselleen tavaraa. Ihmekkös tuo jos meni konkkaan.


      • Lieksalainen.Investointi

        Tuo arvelu, että kunta rakentaisi Kevätniemeen tuotantorakennukset ja sitten halvalla vuokraisi ei ole ihan hatusta heitetty juttu.
        Nyt on jo hyväksytty uudessa kunnan talousarviossa helv ---tin kalliin vaa'an rakentaminen. Muistaakseni 100 000 tai 200 000 euroa on arveltu maksavan. Huh Huijaa !


      • Kuutiopäitä

        Muistupa mieleen taannoinen yleisötilaisuus liikuntahallista. Kunnan edustajat selittivät mitenkä kallista on tehdä esim. hyppymonttua tai juoksurataa.
        Nytpä sitten tulee sinne Kevätniemeen oikeen puuhamaa. Siellä on hyvä käydä Lieksalaisten katsomassa vaakaa ja vaikka hyppiä sen päällä. Mitään muuta sinne ei tule.


      • puoluetuki

        Liikemies pelaa muiden rahoilla. Miksi tuhlata omiaan kun kansa kivenkovaan haluaa itse tuhlata. Nyt on se aika jolloin verkot lasketaan veteen. Saalista voi korjata 4 vuotta.


    • luikkaukko

      Lieksan suunnitellun biojalostamon rahoitukseen osallistuu kyproslainen yhtiö. Yhtiön omistaja kytkeytyy “Putin-listalla” olevan venäläisoligarkin bisneksiin. Valtio antaa hankkeelle miljoonatuet.
      entäs trumpin on bisnesmiehiä

      Lieksaan ensi vuonna rakennettavaksi tarkoitetun biojalostamon rahoitusratkaisu herättää kysymyksiä. Jalostamoa puuhaava Green Fuel Nordic Oy on sopinut miljoonan euron kustannusylitysrahastosta kyproslaisen yhtiön kanssa.




      Lainaehtojen mukaan kyproslainen Emilisame “vaihto-oikeuden haltijana on asetettava samanlaiseen asemaan kuin osakkeenomistaja mahdollisessa osakeanniss

      Kypros on tunnettu veroparatiisi, joka palvelee etenkin entisen Neuvostoliiton maita. Muun muassa entinen talouskomissaari Olli Rehn (kesk) vaati 2013 Kyprokselta ponnekkaampia toimia rahanpesun kitkemiseksi

      kyproslainen yhtiö kiinnostui rahoittamaan lieksalaista biojalostamoa.
      pitäisi rahoittaa veroparatiisi rahoilla autolautan kunnostamista jotta pääsisi liikennöimään ensi kesänä ja katsella tulevia erämessuja 2019

    • paratiisiaukio

      Kaupunkihan rakennutti jo sen paratiisiaukion Kevätniemeen? Mitähän sen paikalle tulee kun sihahtaa persielleen tuo boihanke? Varmaan joku läjitysalue risuille ja muulle töhnälle!

      • tanssituttaaniin

        olen jo ennenkin ehdottanut, että tulee tanssilava, Kevätniemi 2.0, sille alueella. Kyllä mahtuu tanssahtelemaan suurempikin lauma ihmisiä Vaskiviikolla.


    • hytergertdfhy

      Jospa sinne aukiolle tulee kyprosalisten ja venäläisten rahanpesulaitos? Itse pesula ja kuivaamorakennus!

      • kannattaa.hyödyntää

        Hyvä aloite! Nyt kun rahanpesua harrastaa pankeista ainakin Nordea, voisi pesulaitos palvella muitakin pankkeja ja suuria liikelaitoksia. Pesukoneen pitää olla suuri, koska nykyään pestävää on todella paljon. Venäjälläkin on mittaamattomat pestävät rahavarat. Osa likaisimmista on jo SUPO takavarikoinut pestäväksi, mutta pesupaikka vielä puuttuu.

        Alue on on onneksi iso suurta rahakuivaamoa varten ja rautatie on vieressä rahan kuljetusta varten.


    • koita.edes.hävetä

      Jopa oli herkkä aihe rahanpesu hommaan jatkojalostus ehdotus, nimittäin ne muoviset pelimerkit setelien pehmitykoneeseen jotka olsi tehty niistä paaleista saatavista muoveista! Aikooko joku ruveta tekemään hommaa, ja astuinko ehdotuksessani kenties patentin omaavan henkilön varpaille kun poistatti viestini!

    • europesuri

      Kepulaiset bioöljytehtaan puuhailijat: sulle mulle, mulle sulle, ja vielä kerran meille molemmille.
      Nyt meni uskottavuus ja maine.

    • maine.on.mennyt

      Onko niillä sitä uskottavuutta ja mainetta ollutkaan Kekkosen jälkeen, ei ole ollut!

    • 1-Markkinat

      Kyösti Kakkonen on älykäs akateeminen mies, joka on todistanut kyvykkyytensä.
      Green Fuel Nordic Oy:n tuottamalla pyrolyysitervalla ei ole todellista kysyntä. Kyseisen "polttoaineen" fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet tekevät siitä käyttökelvottoman polttoineen.

      Fortumin Joensuun tuote on sen todistanut. Saksassa tuote on hylätty. Samoin Alankomaissa on saatu huonoja tuloksia. Sitä on siellä poltettu apupolttoaineena toimivan maakaasun kanssa, mutta pienhiukkasmäärät moninkertaistuivat.

      Terva tuottaa pienhiukkasia, jopa raskasta polttoöljyä enemmän.

      • 1-Markkinat

        Green Fuel Nordic Oy Kypros kytkökset on naivia selittelyä ja perustelu hallitulle perääntymiselle, koska OMARAHOITUS PUUTTUU!

        Projektista perääntyminen helpottuu ja suullisista lupauksista ei kannata välittää.

        Valtion tuki edellyttää omarahoitusta. Se puuttuu. Kukaan järkevä ei lähde rahoittamaan tehotonta prosessia, jon tuottama tuote on ala-arvoista ja jolle ei ole kysyntää.

        Neuvostoliitossa valmistettiin suuria määriä lapioita ja sinkkiämpäreitä. Niitä jouduttiin tuomaan tavaravaihtona Suomeen. Ne jouduttiin varastoimaan asevarikoille ja myöhemmin romuttamaan.
        Pyrolyysiterva on niitäkin huonompaa tuotetta.


      • 1-Markkinat

        Kukaan ei investoi epäkelpoon ja kalliiseen pyrolyysitervaan.
        https://www.tiede.fi/keskustelu/52715/ketju/mita_eroa_pyrolyysioljy_terva

        https://yle.fi/uutiset/3-8941301

        http://lutpub.lut.fi/bitstream/handle/10024/130556/Kandidaatintyö_Karvinen_Janne.pdf?sequence=2


      • 1-Markkinat

      • 1-Markkinat

        Iisalmessa aine jämähti säiliöön ja tukki putkilinjat. Lisäksi apupolttimessa piti olla kevyttä polttoöljyä polttava liekki.

        Muuten terva ei palanut. Nokesi kuitenkin pirusti.


    • bio.pelastaa.maailman

      Mutta bio sana kuulostaa maailman pelastamiselta joten siihen kannattaa panostaa vaikka se ei toimisikkaan, ja kustannuksista ei kannata piitata!

    • 1-Markkinat

      KiOR ei pystynyt jalostamaan pyrolyysiöljyä. Katalyytti ei toiminut. Se myrkyttyi. Regenerointi ei toiminut. Vetyä tarvittiin todella paljon ja sitä ei saatu reagoimaan.

      https://www.youtube.com/watch?v=CdJIN41g2MM

      Jouduttiin purkamaan räjäyttämällä. https://www.youtube.com/watch?v=eYz86Z266-I

      Nyt kenttä on jo aika tyhjä. Kesällä 2018. https://www.youtube.com/watch?v=ax7ZRpXKaRc

      Miljardööri Bill Gates menetti tässä paljon rahaa. https://eu.clarionledger.com/story/news/politics/2017/07/30/texas-company-kior-hoodwinked-mississippi-75-m-documents-show/511059001/

    • 1-Markkinat

      Kyösti Kakkonen ei 100% varmuudella investoi Lieksan Green Fuel Nordic Oy:n laitokseen !
      Hän on älykäs ja häntä ei manipuloida.

      Ehrnrooth joutui manipuloinnin uhriksi.

      • heatjj

        eiköhän tämä ole taputeltu ja tässä


      • 1-Markkinat

      • 1-Markkinat

      • 1-Markkinat

        Green Fuel Nordic Oy "möi tietotaidon Tanskaan ja nopeutti heidän projektia puolellatoista vuodella".

        Se on totta :)


    • juurakonjussi

      Tänä vuonna Suomen ilmastopaneelissa kerrottiin aiemmin vaietusta asiasta. Puheenjohtaja
      professori Markku Ollikaisen mukaan Suomen ei kannata tehdä biojalostamoita, joissa puusta tehdään polttoaineita. ”Ne ovat neljä kertaa kuormittavampia kuin fossiiliset polttoaineet.”
      Hän sanoo tämän tulevan seuraava hallituksen asiaksi. Ei olekaan unohtunut mikään pikku juttu. Sen mukana kaatuu loputkin hankkeet. Hyvä niin.

      • Kuutiopää

    • BIOpelastaa

      Niin mutta sana Bio pelastaa maailman, vaikka se ei onnistuisikkaan!

      • 1-Markkinat

      • ongelmalaitos.harjula

        Lieksann voi tulla kuka tahansa satusetä ja nämä päätöksenteossa olevat henkilöt, kun ei ole mitään ruudinkeksijöitä, kaikki uppoaa.
        Kannustakaa jälkikasvuanne vaihtamaan maisemaa, nykyiset päättäjät ovat tuhoamassa kaupunkia, ei kohentamassa.


    • seisooko.kiitos

      Tervetulleita ovat Lieksaan kaikki sellaiset jotka tarvitsee kaupungin tiloja tai muuten kaupungina apua! Nuo tulijat ovat yleensä onnenonkijoita ja paskantonkijoita, kuten muovi ja biohommat! Lopussa ei yleensä seiso kiitos!

    • sellaasia.ovat

      Tulee mieleen se lampunhenki kun oli vielä yksi toivomus jäljellä;
      Nuorimies toivoi isompaa "elintä" itselleen ja Humpista ! Vieressä seisoi Kepun puheenjohtaja !!

    • veroparatiisi

      Onko lieksan kepulaiset tulleet jo perunakuopastaan...hyväveliautasiemiuta saarelaista puolustamaan?

    • lintillään

      Oli Ylelle annettu uutinen.23.2.2012

      "Green Fuel Nordic aikoo valmistaa uusiutuvasta metsäenergiasta bioöljyä, joka käy yhtä lailla lämmitykseen ja polttoaineeksi kuin joskus jopa kosmetiikkaan ja muovituotteisiinkin.
      - Meillähän on isompi polku ja tavoitteena rakentaa jopa 20 biojalostamoa 20 vuoden aikana, kertoo Green Fuel Nordicin toimitusjohtaja Timo Saarelainen.

      Yhden bioöljyjalostamon rakentaminen maksaa 50 miljoonaa euroa, ja rahoitus tulee pääosin yksityisiltä sijoittajilta. Pohjois-Savosta Iisalmesta ensimmäiset bioöljyt saattaisivat valmistua jo syksyllä 2013."

      Ja kaiken tämän jälkeen Lieksassa uskottiin satuihin. Ai niin, mutta kun kaikki puuhamiehet on Kepuja niin ...

    • en.minä.ainakaan

      Puu on neljä kertaa halvempaa polttaa puuna kuin kalliisti jalostettuna biotervana, joka ei kelpaa muuhun kuin lämpö-öljykattiloiden lisäpolttoaineeksi. Tuskinpa kukaan tankkaa kulkuneuvonsa polttoainetankkia kyseisellä biotökötillä.

    • Aivankaiken

      1-markkinat kaupungin johtoon, omasta mielestä tietää kaikesta kaiken.

      • fingerpori

        Olisi kyllä fiksumpi mitä nykyinen.


    • kaarisillan.jalostaja

      Rakennetaan ensin siirtolapuutarha valmiiksi. Se on vielä hieman kesken kymmenen vuotisesta uurastuksesta huolimatta. Valmistunee vuonna 2025.
      Sitten tehdään kaarisilta ja se valmistuu vuonna 2030, jonka jälkeen tulee biojalostamon vuoro vuonna 2050.
      Lieksaan rakennetaan uusi elokuvateatteri vuonna 2040ja sen nimeksi tulee Bio Jalostamo.

      • hapansilakka

        Paremminkin biosäilömö. . . . :)


    • tulisi.halvemmaksi

      Minustakin Lieksalle oliskin tuottoisampaa ja halvempaa vain katsella elokuvateatterissa bio öljyn jalostusta vallkokankaalla, ja joka on kuvattu jossainpäin maailmaa missä sitä osataan tehdä ja missä se onnistuu!

    • 1-Markkinat

      Joensuun Fortumin biotervalaitos oli maailman ENSIMMÄINEN teollisen mittakaavan yksikkö ja ylivoimaisesti SUURIN.

      Kanadan Cote Nordin alueella Point Catierissa valmistunut yksikkö tuottaa 40 miljoonaa litraa vuodessa. Kapasiteetti on samassa suuruusluokassa Fortumin 50 000 tonnin laitoksen kanssa.

      Molemmilla laitoksilla on ongelmana MENEKKI. Tuotetta ei osteta. Tuotetta on viety Kanadasta Yhdysvaltoihin, mutta nyt subventioita on leikattu.

      Kanadassa tuotetta on testattu läheisessä Mittalin sulatossa. Sitä voidaan käyttää 20% osuudella raskaan polttoöljyn kanssa, mutta se ei ole kannattavaa.

    • 1-Markkinat

      Juuri valmistunut biotervaa tuottava pyrolyysilaitos sijaitsee Point Cartierissa 840km Montrealista koilliseen.
      Tehtaan piti tuoda lisää töitä 6400 asukkaan Point Cartieriin, mutta niitä kaivattuja työpaikkoja ei menekkivaikuksien vuoksi juuri saatu.

      Green Fuel Nordic Oy:n tehdas olisi ollut valmistuttuaan tätä puolet pienempi.

    • VAAKA.TULOO

      Kyllä. Katetulle sadantonnin vaa'alle biotontille on varattu budjettiin varat (siis veronmaksajan rahaa). Liikuntahalli jäi vähän torsoksi mutta nyt kaupunginjohto on kertakaikkiaan tormakoitunut ja on päättänyt saavuttaa kaksi tavoitetta; saada virikepaikka hyppelyyn yms. jumppailuun ja antaa tulevalle biotehtaalle kultainen kädenpuristus.
      Bussikuljetusta suunnitellaan liikuntahalli Liehun ja Kevätniemen vaa'an välille. Uudelle vaa'alle tullaan avaamaan nimikilpailu.

    • jotaintietoa

      Onko Suomen Kuvalehden journalistit kiinnostuneet tästä casesta? :)

    • 1-Markkinat

      Mittakaava on liian pieni ja vastaavia tapauksia on lukuisia. Tässä ei ole tapahtunut laittomuuksia.

    • 1-Markkinat

      Markkinataloudessa yritetään ajaa järjestelmiä ja vakuuttaa niiden toimivuutta. Jos se ei toimi ja rahaa riittää, niin silti yritys voi jatkaa.

      Yleensä se loppuu, kun rahaa ei ole. Valitettavasti poliitikot voi pitää toimimatonta järjestelmää toiminnassa, kun siitä on välillistä poliittista hyötyä.

      Loka kaatuu sitten paljon myöhemmin niskaan.....

      WIN-WIN on tilanne jossa uusi toimii ja tuo lisäarvoa.

    • 1-Markkinat

      Ernroothin kotitalousjäte öljyksi tehdas ei toiminut ja lisäksi konkurssipesäkin meni konkurssiin. Jyväskyläläinen palkittu biokaasulupaus meni konkurssiin. Samalla lukuisat biokaasuprojektit on kusessa.

      Biodieselprojekti Kemissä kaatui. Lukuisat renkaat pyrolyysiöljyksi projektit kaatui. Olki etanoliksi kaatui.

      Biohiiliprojektit kaatui Mikkelissä ja Nurmeksessa. Kiinarahoitus kaatui.

      Vapon ruokohelppi kaatui. Vapon aktiivihiilitehdaskin kaatuu Ilomantsissa.

      Akkutehdas kaatui Varkaudessa. Se kaatuu uudestaan.
      Vaasaan ei saada akkutehdasta.

      Kemijärvellä kaatui liimapalkkitehdas. Se luotiin ilman osaamista poliitikkojen avustuksella.

      Todellinen kysyntä tuo työpaikkoja. Niitä ei luoda poliittisilla päätöksillä väkisin.

    • 1-Markkinat
    • Juurakonjussi

      Tuossa 1-Markkinat mainitsi muutamia kotimaisia kompurointeja uusien tuotantotekniikoiden lipsuvalla saralla. Onkohan kukaan pysynyt laskuissa mukana miten on menestytty isommassa mittakaavassa energiasektorin suuntaa haettaessa. Se on ollut melkoista hakuammuntaa ja lähes joka kerralla se onkin päättynyt alas ampumiseen. (etanoli, palmuöljy, ruokohelve, kaasu, biomassa.)Tuloksena on ollut useimmiten käyttövelvoitteita, jotka on muutettu käyttökielloiksi tiedon määrän lisääntyessä. Samalla tavalla tulee kaatumaan myös Lieksan ylpeys ennen kuin se ehtii syntyäkään. Viimeisin Ilmastokokous julisti maailman pelastamiseksi tärkeimmäksi ilmakehässä olevan hiilidioksidimäärän, jota ryhdytään jatkossa kaikin tavoin pienentämään. Kaikki panostukset suunnataan päästöjen pienentämisen lisäksi hiilinielujen kasvattamiseen esim. metsäalan lisäämisellä ja erilaisilla talteenottomenetelmillä (savukaasupesurit, aktiivihiilisuodattimet). Näiden rinnalla sana uusiutuva kotimaisuudesta puhumattakaan "ei oo mittään.

    • teille.bio.vouhakkeet

      Yksi varma tapa haaskata rahaa on ryhtyä bio hommassa kusetetuksi! Jos se ei toimi ulkomailla eikä Suomessa, niin miksi siihen pitää haaskata rahaa?
      Ei haittaa jos jokainen tärvelee omia rahojaan, mutta veronmaksajien rahat olisi syytä jättää bio hommaan sijoittamatta!

    • en.ole.hölmö

      Iltalehden jutusta poimittua ja joka mielestäni saa epäilykset heräämään, onko tähän koira haudattuna? Onko ns. toimitussopimus vain ja ainoastaan sen takia että uskotellaan käyttökelpoista tuotetta olevan?

      "Toimitussopimus
      Green Fuel Nordic tiedotti lokakuussa 2018 toimitussopimuksesta Savon Voiman kanssa. Erikoista kyllä Savon Voima ilmoitti tasan vuotta aikaisemmin lopettavansa vuodesta 2015 jatkuneet kokeilut Fortumin bioöljyllä, koska Iisalmen lämpökeskusta ei saatu toimimaan kustannustehokkaasti pyrolyysiöljyllä. Nyt samaa tuotetta on kuitenkin määrä ostaa samassa paikassa poltettavaksi.

      Savon Voiman kaukolämmön tuotannosta vastaava tuotantopäällikkö Kari Anttonen ei halua kommentoida sitä, miksi pyrolyysiöljyn käyttöä aloitetaan nyt uudelleen ja juuri Green Fuel Nordicin kanssa?"

      • Epäilevä1

        Tehdään toimitussopimus ,mutta mistä öljy ?


    • Rehellisyyttä

      Mikä on GFN omarahoitusosuus, sellainen joka on puhtaasti Saarelaisen omaa rahaa (ei yhteiskunnan avustuksia ja kaupungin takaamaa lainaa) ? Puuhamiesten ja naisten on aika tulla esiin ja tiedottaa kaupunkilaisille totuudenmukaista faktaa asiassa.

    • DI-HKI

      Kertokaapa hyvät virkamiehet ja valtuutetut miten Lieksa on varautunut pyrolyysiöljyn käyttäytymiseen/haittavaikutuksiin ympäristössä ja torjuntaan vahinkotilanteessa?
      Kyllä kait olette tällaiset asiat osanneet selvittää? Vai oletteko?

    • paskaa.putkistossa

      Missä Lieksa voisi käyttää tuota huonosti palavaa ja laitteet likaavaa töhkää? Eihän Lieksassa ole kuin yksi turvetta käyttävä kaukolämpölaitos Kevätniemessä ja toinen pieni teollissukylässä, vai vieläkö se toimii? Jälkimmäinen taisi aikoinaan käyttää raskasta polttoöljyä? Tuota biotöhkää käytettäessä on syytä varautua kaukolämmön katkoksiin!

    • 1-Markkinat

      EI voi. Siksi maailmassa ei ole juuri valmistettu näitä "töhkää" valmistavia laitoksia laitoksia.

      Maailman suurin osittain toiminnassa ole laitos on Fortum Joensuu. Nyt Kanadaan Cote Nordiin valmistunut uusi laitos on pienempi.

      Ironiaa on että kumpikin toimii osakapasiteetilla menekin puutteen takia.

      Seuraavassa lähetän Pyro wikin linkin ..

      • 1-Markkinat

        PyroWiki............. Se löytyy suoraan googlella.

        Tutkijat ei käytä enää nimitystä PYROLYYSIÖLJY, koska NIMI muistuttaa liikaa öljyä.

        OIKEA nimitys on PYROLYYSINESTE !


    • jhfghjfvhvfsa

      Pyrolyysipaska olisi osuvampi nimi!

    • Huskapaassi

      Suomen suurin biokäymälä.

    • 1-Markkinat

      Nyt etsitää RIKASTA ja TYHMÄÄ sijoittaja, jotta 7 miljoonan omarahoitus saataisiin. Sitten rahoitus olisi "pulkassa" :-)

      Jos Bill Gates lähtisi :)

    • 1-Markkinat

      Lieksan bionesteeltä puuttuu omarhoitusosuus. Sitä ei saada. Se on selvää.

    • töhnävouhakkeille

      Kamalasti on sääntöjen vastaista kirjoitaa ettei tuo paskalaitos tule toimimaan, eikä sillä töhnällä tee mitään, mutta biokusetukseen rahaa kerjäävät höynät kun kirjoittaa niin niitä ei poisteta!

    • 1-Markkinat

      Pyrolyysinesteen lämpöarvo on huono. Sitä tarvitaan polttoöljyä lähes kolminkertainen määrä.
      Sitä ei Lieksassa ole kerrottu.

    • 1-Markkinat

      Kaikki nämä tiedot ja lisää löytyy Googlella...Pyrowiki.
      Tavallinen lukiolainen ymmärtää...

      Vanhan kansan manipuloitu puoluepamppu ei ymmärrä.

      • töhnäkettä

        Ei voi sotkea nesteisiin
        .


    • 1-Markkinat
    • juurakonjussi

      Nimimerkki 1-Markkinat on hyvin perillä asioista ja toteaa, että Lieksan Ihme on nyt hyvin epätodennäköinen. Tämä "pelko" on kuitenkin kyseenalaista. Asia on hyvin monimutkainen ja ratkotaan useammalla tavalla perhepiirissä, sukulaisten, kepun ja yrittäjien kesken, joilla on kytkölsiä ainakin Pohjanmaaalla myös uskonnollisia siteitä vanhoillis-Lestadiolaisuuteen.
      Italehden( 19.12) mukaan Sipilän erityisavustaja Riikka Pakarinen (ent. Manner) on Green Fuel Nordicin Toimitusjohtja Timo Saarelaisen tytärpuoli. Hänen siirtymisensä nyt vuodenvaihteessa Panimoteollisuuden palvelukseen saattaisi heikentää biojalostamohankkeen mahdollisuuksia. Näin ei asiat ole, sillä Pakarinen vakuuttaa Iltalehdelle. ettei ole missään tekemisissä ko yrityksen kanssa. Muuten kyseessä olisikin kyseessä todellinen menetys, sillä Metsäyteollisuus r.y:n tiedotteessa 18.12.2004 kerrotaan:
      ”Riikka Pakarisella on vahvat näytöt sekä kotimaan- että EU- poliittisesta vaikuttamisesta. Yhä useammat metsäteollisuutta koskevat päätökset tehdään Euroopan unionissa, ja Riikan kokemus europarlamentaarikon työstä tuo arvokkaan lisän EU-edunvalvontaamme. Kotimaan edunvalvonnassa haluamme varmistaa, että metsäteollisuudelle keskeiset asiat, kuten biotalouteen liittyvät hankkeet, etenevät poliittisessa päätöksenteossa”, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja …..

      Samoin toim.joht. Saarelainen sanoo Iltalahden mukaan, ettei ole ollut tytärpuolensa kanssa missään tekemisissä biojalostamoasiassa. On todella harmillista hankkeen ja koko Lieksan kannalta, että suuri asiantuntemus ja lähes uskomaton vaikutusmahdollisuus on jätetty hyödyntämättä. Suorastaan ihme, että yhtiökokous ei yhtiökokous ei ole vaihtanut yhtiön johtoa.
      .

    • nuorisosäätiöläisiä

      Näinhän se menee, mutta kepu häviää seuraavat vaalit.

    • 1-Markkinat

      Kyseisen "töhkän" myynti on epätoivoista. Maailman tehtaista Joensuu on suurin ja sielläkin tuotanto on minimissä kysynnän puutteen takia. Sekä kannattavuuden.

    • tydygfagyffgaa

      Miten Lieksan päättäjät voi olla niin tyhmiä että menivät tuohon kusetukseen mukaan?

    • juurakonjussi

      Sipilän kykyä tehdä asiat itsensä näköiseksi kehuttiin hsllituksen alkutaipaleella.,mutta ei enää sitten, kun huomattiin torkeä pelaaminen omaan pussiin pussiin j henkilökohtaisen taloudellisen edun ajaminen

      Kaikki palaset näyttävät olevan
      kohdallaan. Savonlinnan
      biojalostamo on kuin kopio
      hallitusohjelman tekstistä. Moni
      asia puoltaa bioöljyä tuottavan
      laitoksen rakentamista. Monilla
      bensamittareilla voi tankata jo
      uusia biopolttoaineita ja esim.
      jopa Fordin konekin tuntuu vielä
      pyörivän.
      Miksi Savonlinnassa bioöljyrekat
      eivät liiku? Uusia puunkäyttöpaikkoja
      on suunnitteilla ja (2015) E-S

    • 1-Markkinat
    • juurakonjussi

      Sipilä kävi eneen Joulua lupaamassa Suomelta rahaa biohankkeisiin tai muuta apua ainakin Kyprokselle, Slovakiaan, ja Maltalle sekä jopa Euroopan ulkopuolellekin.Sipilän moyiivit rahan jakoon ovat vilpitömät:
      "Suomi pitää tärkeänä kehittää EU:n ja Afrikan suhdetta aiempaa strategisemmalle tasolle syventämällä ja monipuolistamalla yhteistyötä. Suomi pitää myös tärkeänä, että EU-Afrikka -kumppanuutta kehitetään tasapuolisempaan suuntaan. Suomi tukee Afrikkaan kohdistuvien investointien lisäämistä etenkin ilmastonmuutoksen torjuntaan ja sopeutumiseen liittyvissä toimissa. Suomi korostaa myös digitalisaation tuomia mahdollisuuksia sekä tarvetta luoda työpaikkoja etenkin nuorille ja naisille.

      Ainoastaan Kyprokselle annettava raha saatetaan saada Lieksan hankkeen kautta takaisin, entistä puhtaampana, jos olen venäläisrahoitukseen sisältyvän rahan varmuusarastointipykkälän oikein ymmärtänyt.Siihen rahaan ei kukaan saa koskea. Se vaan on. Kunnes joku sen saa. Se voi olla vaikka Suomi.

    • Itsensätoistamista

      Yksinpuhelu nostatus. Poistoon, ilmoitus tehty.

      • totuus.sattuu

        Taitaa ottaa koville :)


      • esisopimusesitys

      • 1-Markkinat

    • PekkahanTietää

      Mitä hyötyä on nostaa kalastuksenhoitomaksu 75 vuotiaille asti? Nytkään ei ole paljon enää kalastajia kun nuoret ei kalasta, ja vanhat ukot ei juuri kykene ja varsinakaan 75 vuotiaat! Tilanne ei ainakaan korjaannu kun nuoriso vanhenee, ja jos ne ei kalasta nyt, kun ei kiinnosta, niin tuskin ne kalastaa myöhemminkään! Ja poishan nuoret Lieksasta lähtee!
      Nostaisivat samalla 100 vuotiaaksi asti kalastuksenhoitomaksun!
      Itse kalastin liki 60 vuotiaaksi asti, mutta sitten kun tuli stoppi, että mielnkiinto hävisi niin en ole vuosikausiin enää kalastanut! Joutaa myydä vene ja verkot keväällä pois!

    • 1-Markkinat
    • 1-Markkinat

      Pyrolyysineste eroaa voimakkaasti kaikista öljyistä. Sillä ei kemiallisia yhtymäkohtia öljyjen kanssa ja ei OLE ÖLJYJEN KANSSA SEKOITUSKELPOINEN. Myös sen jalostaminen ei onnistu. Vrt. KiOR...

      Fortum on ollut rehellinen.

      Kanadassa Ensyn ja Alnkomaissa Empyro B. V on antanut vääriä ja harhaanjohtavia tietoja.
      Aineen jalostamisesta ja sekoituskepoisuudesta.
      Kaikki väitteet on kategorisesti vääriä.

    • 1-Markkinat

      Ensynin ja Empyron toiminta perustuu uskoon ja avustuksiin, Siksi KAIKKI yritysten toimintaa ja agendaa tukeva otetaan kritiikittä käyttöön.

      Fortum on rikas monialakonserni ja tämä on heillä ainoastaan kokeilu. He tekivät tutkimusta yhdellä yksiköllä. Aikomuksena oli perustaa useita yksiköitä, mutta ne jää nyt perustamatta.

      Fortum teetti Valmetilla maailman suurimman pyrolyysitervatehtaan Joensuuhun. Se on jo suoritus.

    • 1-Markkinat

      Lieksan GFN Oy:n investoinnin mielekkyys saa lisää jäitä.
      Hollannissa Hengelon kaupungissa toiminut pyrolyysilaitos Empyro -- Btg Bioliquids BV on lopettanut .

      AkzoNobel suolatehdas Hengelossa lopetti osittaisen pyrolyysinesteen polton. Se tuli kalliiksi ja saastutti.
      Tehdas siirtyi polttamaan puhdasta maakaasua ja ostamaan prosessihöyryä.

      Empyro pyrolyysitehdas myytiin paikallisten kuntien yhteiselle Twence jäte ja energiayhtiölle.
      Twence myy nyt prosessihöyryä Empyron pyrolyysitehtaasta naapurissa olevaan AkzoNobelin suolatehtaalle.

      • Onko tarkoitus purkaa pyrolyysilaitos Hollannissa ja siirtää se Lieksaan?


    • 1-Markkinat

      Twenten yliopistossa on tehty paljon pyrolyysin tutkimusta.
      BIOe CONN oli startup, joka perustettiin 2005.
      Tämä yhtiön teknologia oli KiOR katastrofin takana.

      Amerikassa uskottiin vahvasti hollantilaiseen ja eurooppalaiseen osaamiseen.
      Miljardöörit Vinod Koshla ja Bill Gates uskoivat tekniikkaan ja lukuisat muut sijoittajat.
      Siinä paloi myös osavaltion ja liittovaltion rahaa.

    • 1-Markkinat

      Myös kanadalainen Ensyn syyllistyi ja syyllistyy kategoriseen valehteluun ja vääristelyyn.
      Väittää, että pyrolyysin tuottamasta nestetonnista pystytään tuottamaan jopa 100 gallonaa bensiiniä !

      Linkki:

      • 1-Markkinat

        Kysymys oli kuivasta biomassatonnista.

        Ensyn valehteli raskaasti.

        Väitti että minimissään 70 gallonaa biomassatonnista= 265 litraa liikennepolttoainetta !
        Tyypillisesti 100 gallonaa ja "todistetusti kokeellisesti 110 gallonaa !

        Tarkoitus oli herättää ahneuden tunne "sijoittajissa".


      • 1-Markkinat

    • 1-Markkinat

      KiOR väitti pystyvänsä tuottamaan kuiva-ainetonnista 92 gallonaa liikennepolttoaineita(biodieseliä, biokerosiinia, biobensiiniä.

      Myöhemmin KiOR laski tuotantoarviota 72 gallonaan massatonnia kohti.

      KiOR:n toimitusjohtaja Fred Cannon joutui tästä lupauksesta vastuuseen.

      Todellisuus oli ainoastaan 22 gallonaa raaka-ainetonnista ja sekin raskain kustannuksin.

    • 1-Markkinat

      Amerikassa kevyt polttoöljy maksaa pohjoisissa osavaltioissa jo yli 3 dollaria gallona.
      Bensiinigallonan saa jo reilulla 2 dollarilla. Bensiinilitra maksaa Amerikassa 0.5 € litra.
      Polttoöljy ja diesel maksaa 0.7€ litra.

      Siksi hakelämmitys yleistyy Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

    • 1-Markkinat
    • tohtori.myös

      Minusta on ihan käsittämätöntä että Lieksan päätöksentekijät eivät ymmärrä ottaa laaja-alaisesti asioista selvää. Kielitaitoa luulisi olevan tohtoreilla ja maistereilla. Lisäksi huolestuttavaa on pyrolyysiöljyn ympäristöhaitat josta tutkimustietoa kyllä löytyy jos haluaa rehellinen olla itselleen ja kuntalaisille.

    • aluevaltausta

      Kumma kun Lieksa ei ole ahneuksissaan alkanut vaatia ydinjätteiden loppusijoitus paikkaa? Siinähän olisi oiva tilaisuus rikastua jos se biohanke menee vituksi?
      Kenttäkin olisi Kevätniemessä valmiina jonne voisi kaivertaa poteron ydinjätteille!

      • Syötti

        Pitäiskö piruuttaan kouhotella näitä köttelöitä :)


    • KysymysMölsälle

      Miksi Lieksan Lehti on suoltanut valeuutisia tästä bioöljyhankkeesta ?
      Onko lehti kaupungin hippojen äänitorvi vai puolueeton paikallislehti ??

      • pellelehti

        Lieksan lappu kirjoittaa sitä mitä herrat antaa luvan kirjoittaa, ei siellä kukaan toimittelija ole muuta kuin nuoleskelija, totuutta näissä "mainosmielessä" tehdyissä jutuissa onko hiventäkään?


    • ympäristötuhooja

      Asiat on alkaneet menemään pieleen kun petturikepu kähmii kunnissa.
      Toivottavasti saadaan uusi eduskunta pian ...ja kepuvaltius loppuu.

    • aluevaltausta

      Tänään oli radiossa joku viisas kouhelo luennoimassa miten vaarallisia nämä meidän uuninlämmitykset on? Tuntuu ettei muualta tule saasteita ja hiukkasia kuin uunista, takasta ja hellasta! Tiilikaisen kötiskö on nyt tekemässä jotain imastohommaa ja titeysti joudutaan maksumieheksi jsos on uuneja mitä lämmittää! On tuo keskusta yks perkeleen köyhien kurittaja puolue! Eihän täällä kohta voi elää jos ei saa lämmittää uunejaan ilman sakkomaksuja!
      Atomivoimalaa vosi Lieksa ruveta kinuamaan että saataisiin paikallista sähköä?
      Olishan meillä hyvä paikka Pielisan rannalla vaikka Kinahmonsalmessa, pysyisi kalamiehille mönninselkä avoinna voimalan ansiosta! Kinahmossa olisi vahvaa kalliota voimalan perustuksiin ja kevätniemessä ydinjätteille loppusijoitus paikka!

    • Öljyinssi

      Joskus taivaaseen pääsy voi tapahtua vain helvetin kautta- pyrolyysineste ei vain yksinkertaisesti ole kannattavaa- ja ominaisuuksiltaan kehnoa ilman jatkojalostusta- Fortumin laitos sen todistaa

    • 1-Markkinat

      Yhdessäkään maassa ei "puupyyrolyysiöljyä" jatkojalosteta liikennepolttoaineiksi.
      Sen tuotanto on romahtanut 2019, kun ainoa kannattava sovellus on elintarviketeollisuus ja savustusnesteet.

      KiOR konkurssi lopetti käytännössä puupyrolyysin tutkimuksen.

      Hollannissa Hengelon tehdas on ajettu alas.
      Kanadassa Port Cartierissa tehdasta ajetaan alhaisella teholla.
      Samoin Joensuun Fortum.

    • https://yle.fi/uutiset/3-5059409

      Muistutuksena YLE:n uutisointia vuodelta 2012. Uutisen mukaan ensimmäinen laitos piti olla tuotantokunnossa alkuvuodesta 2013.

      Siitä vuosi eteenpäin eli 2014 piti pyrolyysinestettä jatkojalostaa bensiiniksi, dieseliksi ja jopa
      kerosiiniksi.

      150 miljoonan investointisuunnitelmat ovat kuihtuneet 25 milj. "puuhasteluksi". Kuka vielä
      jaksaa ottaa vakavissaan GFN tiedottamista, joka taitaa perustua puhtaasti "päiväuniin".

    Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe