Joulusta vaan

Miten aijotte viettää joulun ?
Onko ketään muuta joka viettää joulun yksin
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yhdessä yksin.

Äänestä

ENsimmäinen joulunaika varmaan, jolloin en tunne olevani yksin vaikkakin olen omissa oloissani. Jouluun liitetään yleensä jonkinlainen säälintunne , jos ei ole porukkaa ympärillä. Tuolla jouluruuhkassa taas kun katseli perheitä jotka tuskanhiki otsalla ja kireinä kuin viulunkielet menivät ja tiuskivat lapsilleen, ajattelin etten tuollaista edes kaipaisi.

Pyhät voi aiheuttaa ahdistusta pahimmillaan paljonkin. Mutta jospa siihen suhtautuukin niin, ettei anna näille päiville paljonkaan tunnearvoa. Päiviä muiden joukossa. Joulupäivä tuntuu välillä hemmetin pitkältä vaikka kuinka netissä viettää aikaa ja välillä syö. Huomenna alkaa normiarki ainakin minulle. Onhan noita jouluja ollut, jolloinka olen järjestänyt sitä joulua itselleni ja kumppanilleni, ja saanut siitä vaan pitkää alahuulta, kun ei ole äitin pöydässä..no voi hermunjee....et senkin joulun olisin voinut olla itsekseni ja lukea kirjoja. Mutta tiivistettynä , millaisessa seurassa viettää merkitisee eniten. Yksinkin voi olla aika hienoa.

Äänestä

...Yhteisessä joulunvietossa tulevat ainakin varmimmin vastaan kaikki turhaumat, pettymiset ja tyytymättömyydet, joita liittyy niihin ihmisiin ja ihmissuhteisiin, joita on läsnä.

Tulee tilanteita, joissa sitä haluaakin olla ennemmin itsekseen, tehdä jotain, missä pääsee irti yhdessäolosta.

Itse en ole vielä koskaan viettänyt joulua yksin. Toisaalta sellainen tilanne voi varmaan olla piankin edessä, läheiset ja ystävät ovat käyneet erittäin vähiin...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Snowangel999 kirjoitti:

Miten aijotte viettää joulun ?
Onko ketään muuta joka viettää joulun yksin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu