En ainakaa Minä edes tulisikaan paikalle

Liittyen kyseiseen tapahtumaan, jossa Pohjois-Savon Maakuntanuoret järjestivät laulutuokion ja kinkkuaterioiden tarjoamiset junasta tuleville matkustajille.

Niin, että kaikille ihan vaan tiedoksi, Minä en ainakaan edes harkitse tulemista mihinkään yleisötapahtumiin, kokoontumisiin, tai minkään tahon järjestämiin kestitsimisiin.

Kyseinen tapahtuma oli sitä järjestetty sellaiseen aikaan, johon en edes koskaan harkitsisi lähtemistä.

Pysyn yleensä kotona. Ja omassa rauhassa.

Kyseisestä videosta on ollut jopa kaksikin eri versiota paikallislehden julkaisussa.

- Ja molemmissa on kuultavissa alatyylistä ja ihmisiä halventavaa kielenkäyttöä.
Mm. kohta, jossa jotkin nuoret kyselevät: Että miksi se idiootti ei ole täällä?

Ja videon lopussa kuuluu kohta: aasi.

- Ketäköhän näillä ilmaisuillla oikein tarkoitetaan?
Olisi kiva tietää.

Mitään todellista joulumieltä tällä tuskin ainakaan nostettiin.

Itse toivoisi näkevän ihmisiltä huomattavasti parempaa käytöstä.
Koska käytöstavat, sivistyneisyys ja älykkyys kulkevat käsi kädessä, ovat yhtä ja sama asia.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Menehän takaisin sinne peräkammariisi:D:D Ko. tempaus on esimerkillinen! Sellaisia lisää!

Äänestä
  • Kyseinen tapahtuman järjestäminen on varmaan ollut ideana hyvä. - Ja tarkoitettu junamatkustajille. Tuskinpa sinne kukaan muu, joka ei ole junassa matkustanut olisi itseään paikalle ängännyt.

    Mutta käytöksen suhteen on paikalla olijoilla paljon parantamisen varaa.

    Sitäpaitsi ei ole oikeutta sanoa kenellekään, että pitäisi pysyä peräkammarissa.
    Se on henkilön oikeuksien ja liikkumisen rajoittamista.
    Jokaisen ihmisen ihmisoikeuksiin kuuluu saada olla ja liikkua rauhassa.

    Äänestä

  • Ihan_vaan_tiedoksi kirjoitti:

    Kyseinen tapahtuman järjestäminen on varmaan ollut ideana hyvä. - Ja tarkoitettu junamatkustajille. Tuskinpa sinne kukaan muu, joka ei ole junassa matkustanut olisi itseään paikalle ängännyt.

    Mutta käytöksen suhteen on paikalla olijoilla paljon parantamisen varaa.

    Sitäpaitsi ei ole oikeutta sanoa kenellekään, että pitäisi pysyä peräkammarissa.
    Se on henkilön oikeuksien ja liikkumisen rajoittamista.
    Jokaisen ihmisen ihmisoikeuksiin kuuluu saada olla ja liikkua rauhassa.

    Etkö sen vertaa ymmärrä kuvaannollista kieltä, että tajuaisit, ettei kyseessä ole konkreettinen vapaudenrajoitus? Peräkammari-sanaa käytetään kuvaamaan henkisesti ahdasta tilaa, jota tietty kansanosa pitää henkisenä kotinaan.

    Äänestä

  • Joku aikoinaan alv alalla oleva ilmeisesti uskoi dementiaa sairastavaa ja sen höpinöitä. Sitä en tiedä, onko hän kyseistä täysin väärää tietoa eteenpäin välittänyt.

    Korjaukseksi kaikkiin epäselvyksiin ja väärinymmärryksiin: Olen hoitanut oman perheeni taloudenhoitoon liittyviä asioita, ja mm. oikeusasioihin liittyviä asioita jo yli 30: den ajan., Siksi otan erittäin pahan loukkauksena kaikki vihjailut ja täysin perättömien tietojen levittämiset jonakin "peräkammarin poikana olemisesta"!!!

    Jos esim. joku sattuu sairastamaan esim, dementiaa, niin kaikkien asioiden ja tietojen tarkistaminen on vähintäänkin kaikilta asianomaisiin liittyen suotavaa ja toivottavaa!

    Väärinymmärryksien poistamiseksi.

    Itse en todellakaan ole asustellut missään peräkammarissa ainakaan 30 vuoteen, lukuunottamatta siellä lepäämistä ja nukkumista!!

    Töitä ja toisten eteen auttamista kaikella tavalla on tullut tehtyä edellä mainittujen vuosien ajan.

    Tuliko se nyt sitten täysin selväksi kaikille???
    Joten ei tarvitse haukkua ilman oikeutettua syytä!!!

    Äänestä

  • Selvennykseksi_ kirjoitti:

    Joku aikoinaan alv alalla oleva ilmeisesti uskoi dementiaa sairastavaa ja sen höpinöitä. Sitä en tiedä, onko hän kyseistä täysin väärää tietoa eteenpäin välittänyt.

    Korjaukseksi kaikkiin epäselvyksiin ja väärinymmärryksiin: Olen hoitanut oman perheeni taloudenhoitoon liittyviä asioita, ja mm. oikeusasioihin liittyviä asioita jo yli 30: den ajan., Siksi otan erittäin pahan loukkauksena kaikki vihjailut ja täysin perättömien tietojen levittämiset jonakin "peräkammarin poikana olemisesta"!!!

    Jos esim. joku sattuu sairastamaan esim, dementiaa, niin kaikkien asioiden ja tietojen tarkistaminen on vähintäänkin kaikilta asianomaisiin liittyen suotavaa ja toivottavaa!

    Väärinymmärryksien poistamiseksi.

    Itse en todellakaan ole asustellut missään peräkammarissa ainakaan 30 vuoteen, lukuunottamatta siellä lepäämistä ja nukkumista!!

    Töitä ja toisten eteen auttamista kaikella tavalla on tullut tehtyä edellä mainittujen vuosien ajan.

    Tuliko se nyt sitten täysin selväksi kaikille???
    Joten ei tarvitse haukkua ilman oikeutettua syytä!!!

    Tuli selväksi! Pyydän nöyrimmästi anteeksi haukkumistani!

    Äänestä

Kivahan tuo on, kun järjestävät etelään muuttaneille tervetulotapahtuman joululoma varten. Ei tuolla kuitenkaan ole mitään vaikutusta siihen, että joku muuttaisi takaisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvää_joulua_jokaiselle kirjoitti:

Liittyen kyseiseen tapahtumaan, jossa Pohjois-Savon Maakuntanuoret järjestivät laulutuokion ja kinkkuaterioiden tarjoamiset junasta tuleville matkustajille.

Niin, että kaikille ihan vaan tiedoksi, Minä en ainakaan edes harkitse tulemista mihinkään yleisötapahtumiin, kokoontumisiin, tai minkään tahon järjestämiin kestitsimisiin.

Kyseinen tapahtuma oli sitä järjestetty sellaiseen aikaan, johon en edes koskaan harkitsisi lähtemistä.

Pysyn yleensä kotona. Ja omassa rauhassa.

Kyseisestä videosta on ollut jopa kaksikin eri versiota paikallislehden julkaisussa.

- Ja molemmissa on kuultavissa alatyylistä ja ihmisiä halventavaa kielenkäyttöä.
Mm. kohta, jossa jotkin nuoret kyselevät: Että miksi se idiootti ei ole täällä?

Ja videon lopussa kuuluu kohta: aasi.

- Ketäköhän näillä ilmaisuillla oikein tarkoitetaan?
Olisi kiva tietää.

Mitään todellista joulumieltä tällä tuskin ainakaan nostettiin.

Itse toivoisi näkevän ihmisiltä huomattavasti parempaa käytöstä.
Koska käytöstavat, sivistyneisyys ja älykkyys kulkevat käsi kädessä, ovat yhtä ja sama asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu