Teeriharjulle ei haluta lihavia!

PullaUlla

Olin Teeriharjulla tanssimassa. Järjestyksenvalvoja sanoi että olen lihava ja tänne ei sellaisia haluta. Tuli paha mieli. Omasta mielestä en ole lihava, hieman ylipainoinen synnytyksien jäljiltä, mutta liikun paljon tanssiharrastuksen myötä. Monta kertaa viikossa.
Onko muut kohdanneet tällaista? Ikävä mieli jäi, mutta ei tällä joulua saa pilalle.
En vaan mene tuonne uudestaan.

60

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LiisaZ

      No ompas surullista ja noloa järjestäjältä.

      • paljonnähnyt

        Sano numerot pöytään niin katsotaan oletko vai ett. Kyllä teeriharjulla käy lihavia ja siellä on siitä hyvä että saa pariovet auki jos on liian lihava.Alussa on aina kylmä joten haen aina ekan tunnin lihavia tulee itsellenikin lämmin.Toisella tunnilla kymmenen kiloa kevyempiä, kolmannella taas kymmenen kiloa kevyempiä.Neljännellä tunnilla taas kymmenen kiloa kevyempiä.Viidennellä tunnilla kymmenen kiloa kevyempiä,viimeisellä kuuskyntkilosia. Niin mikä oli alku paino arvaa mistä lähdettin.Onneksi on liukas lattia ja ei tarvi ottaa nokkiinsa jos joku huomauttaa JOULU tuo meille lisä kiloja.Somero on sika pitäjä ja tuoksu on yhteinen ja kilot jokainen kantaa itse.

      • mahliintulloo

        Kumpi tavara on parree ison vai pienen naisen Vastaa tulen jatkossa hakemahan.

      • suurkuluttaja

        Someron Teeriharju on kyllä hyvä tanssipaikka itse olen"kinkkuni" sieltä jokavuosi hakenut välillä on kuivahkoa ja välillä rasvaista mutta itse olen"kinkkuni"valinnut.HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!!!!!

      • maailmaonihmeellinen

        Kyllä moni on lihava vaihka omasta mielestään ei ole ,peili kun ei kerro aina mutta vaaka vihjailee sinne lukemat. Eilen tanssein 168cm ja 48,9kg naisen kanssa jolle oli tullut parisataa grammaa jouluna lisää ja oli jo huolissaan.TÄSSÄ ESIM. miten eri tavoilla ajatellaan omasta painosta.Kyllä kaikilla paino on sopiva mutta mitta jäänyt lyhyeksi.Ennen vanhaan piti avata housut että näki pepun nyt pitää avata peppua että näkee housut.

    • Mmmmmmmm

      Trolli aloittajana. Älkää kommentoiko tämmöisiä.

      • normipainoluokassa

        Aloitus on trolli. Jos tuollaista kohtelua tulisi niin kannattaisi viedä asia käräjille kunnian loukkauksesta ja rasismista.

      • Somerkusi

        Rasismi?

    • åååågee

      Näiden luotettavien uutisten jälkeen on pakko harkita jatkossa Teeriharjulle menoa ? Kannattaako sinne enää mennä ?

    • Bingovitsi

      Someron Häntälässä on pyöritelty bingo-palloja jo 70- luvun alkupuolelta asti.
      https://teeriharju.fi/tanssit
      Taivu satumaiseen tangoon Teeriharjulla!
      Maankuulu Teeriharjun joustoparketti tanssittaa tanssin ystäviä talvikaudella perjantaisin ja keskiviikkoisin on riehakkaat päivätanssit. Perinteikäs tanssitalo kokoaa tanssinystävät yhteen laajalta alueelta Etelä-Suomesta hyvien kulkuyhteyksien takia. Käytössä on tilava asfaltoitu parkkipaikka.

      Perjantaitanssit klo 20–02
      Perjantaisin musiikki alkaa kello 20.00 ja tanssit jatkuvat kotimaisten artistien tahdittamana kello 02.00 asti.
      Naistenhaut ovat klo 21.00-21.30 sekä klo 22.30-23.30.

      Tanssiväen käytössä on avoinna kaksi kahviota. Alakerran tunnelmallisessa Teerenpesässä on saatavilla kahvin ja kahvileivän lisäksi grillituotteita, virvokkeita ja makeisia. Yläkerran näköalaravintolasta voit seurata tanssivaa yleisöä virvokkeiden nauttimisen lomassa.
      Avoinna on alakerran grillikahvio Teerenpesä, jossa on saatavilla kahvin ja kahvileivän lisäksi virvokkeita ja makeisia.

    • mersumatkaanjokäy

      Teeriharjulla ei kukaan kommentoi ulkonäköäsi olen lähes varma asiasta. käyn paljon tansseissa ja tiedän ,alulle laittaja on itse katsonut peiliin ja sanat suuhun tulleet.Toiset vain pettyvät kun vierestä haetaan tunnista toiseen,tarvis tehdä asialle jotain että tulee haetuksi.

    • johanpomppas

      Hehee etkö parempaa provoa keksinyt tällä kertaa..... sä mikään Ulla oo..... nolo Olli paremminkin

    • fuskaaja

      Kyllä te läskitkin saatte tulla tanssipaikoille mutta teitä ei vain hae kukaan tanssiin. Sinuakin hain kerran ja halusit fuskuna tanssia sen foksikappaleen mutta et edes kahden tahdin aikana päässyt käden ali yhteen suuntaaa niin päätin että tämä oli tässä ja vein Sinut takaisin hakuriviin mutta et näköjään oppinut mitään

    • Pitääköpaikkansa

      Jos se oikeesti kertomuksesi pitää paikkansa ja jos et ollut kännissä, niin tee järkkäristä valitus ja vaadi korvauksia. Niin mä tekisin tuossa tilanteessa.

    • lihaisaailtaa

      teeriharjulla ei järkkärit arvostele tanssijoita kuten esakalliolla tehdään joka kerta.luun vieressä liha on kyllä parasta.

    • tapanimieltä

      Somerolla on kaikki naiset lihavia johtuen että sikapaikan edustajat kokoontuvat perjantaina ja tuoksu kertoo etten ole väärässä.Siis KINKKUMARKKINAT viikosta toiseen joku laiha koittaa pyristellä mukana.Onko mies tai nainen lihava on katsojan silmissä erillainen mutta itse ajattelen että pituus on jäänyt vähäiseksi että tuossa olis kolmeen metriin lihaa.!!!!!!!!!!!!!

    • SomeronMatti

      Puntari ovelle

    • Aktiivitanssija

      Olen Teeriharjun vakikävijä ja siellä kuten kaikkialla muuallakin on mukavia normaaleja ihmisiä, ja järkkäritkin ovat aina olleet todella ystävällisiä ja kohteliaita, joten uskon, että tämä aloitus on törkeä trolli.
      On surullista, että jotkut vähäosaiset, heikolla itsetunnolla varustetut trollit, yrittävät lannistaa ihmisten itsetuntoa ja samalla tekevät tuhoisaa myyräntyötä tuhotakseen nautittavan harrastuksemme.
      Tanssiharrastuksessa kilo liikaa tai liian vähän ei merkitse mitään, vaan oikea asenne / musiikkiin / kulloisenkin tanssipartnerin tyyliin sopeutuva tanssiminen ratkaisee tanssin nautittavuuden.
      Kun hyväksytte tanssipartnerinne ja tunnette tanssin iloa niin olette haluttava tanssipartneri ja voitte unohtaa kaikki älyvapaat trollaukset.
      Iloitsemmehan tanssimisesta.

      • Kilpailevayritys

        Sehän voi olla mahdollista että taas joku kilpaileva yrittäjä yrittää mustamaalata toisen yrittäjän. Tietoa on myös että Ruusulinnan yrittäjä on ollut Backaksen yrittäjän törkeän haukkumisen ja solvaamisen takana.

      • höpöhöpöätaas
        Kilpailevayritys kirjoitti:

        Täysin perätön väite. Perättömistä syytöksistä joutuu vastuuseen nykyisin.

      • Kilpailevayritys
        höpöhöpöätaas kirjoitti:

        Täysin perätön väite. Perättömistä syytöksistä joutuu vastuuseen nykyisin.

        Eikä ole. Minä tiedän että solvaaja yrittäjästä on tehty rikosilmoitus ja oikeuteen haastettu.

      • Ontietoa
        Kilpailevayritys kirjoitti:

        Eikä ole. Minä tiedän että solvaaja yrittäjästä on tehty rikosilmoitus ja oikeuteen haastettu.

        Perätön väite.
        Yhtä tosi kuin kaikki muukin sonta suomi24lla.

      • Hanurinilo
        Ontietoa kirjoitti:

        Perätön väite.
        Yhtä tosi kuin kaikki muukin sonta suomi24lla.

        Teeriharjulla on paljon vanhoja miehiä ketkä tietävät kenellä on hyvät eväät.Niin ilta kuin päivä tansseissa ovat varmasti kokeileet ja nyt neuvovat nuorempia. Kyllä n.80v miehillä on toki kokemusta mutta miten voi muistaa kaikki kun hanuria on joka lähtöön.

    • karvamatomies

      OLEN SITÄ MIELTÄ ETTÄ ALULLE LAITTAJA EI OLE EDES PAIKALLA KÄYNYT JA KYSEESSÄ ON MIES JOKA ON MIELELTÄÄN HÄIRIINTYNYT JA ITSETUHOINEN!!!!!!!!!!!!!!

      • Mieskö

        Aloittaja on PullaUlla. Eikös Ulla oo naisen nimi?

      • henkilöitäkunkatsotaan
        Mieskö kirjoitti:

        Aloittaja on PullaUlla. Eikös Ulla oo naisen nimi?

        Puhu Pukille,nimim.Pulla Ulla on vain nimi ei ole varmaa onko mies vai nainen .Päivi on sekä Nainen että Mies nyt eletään 2000lukua kaikki on sallittua ei ole tyttöjä tai poikia on henkilöitä opi sinäkin ettei tule tuomiota oikeuteen vääristä sanoista. Tansseista otetaan henkilö jatkoille ei sukupuolella ole väliä.

      • Mieskö
        henkilöitäkunkatsotaan kirjoitti:

        Joulupukki taitaa olla nyt lomalla, joten ei sille nyt taida voida puhua kun Jouluaattokin on mennyt, eikä ole pukin numeroo, joten ei sille nyt voi puhuu. :D Joo, mutta olen kerran käynyt Teeriharjulla, eikä siinä paikassa oo mielestäni mitään vikaa.

      • NainenNimeltäPäivi
        henkilöitäkunkatsotaan kirjoitti:

        Puhu Pukille,nimim.Pulla Ulla on vain nimi ei ole varmaa onko mies vai nainen .Päivi on sekä Nainen että Mies nyt eletään 2000lukua kaikki on sallittua ei ole tyttöjä tai poikia on henkilöitä opi sinäkin ettei tule tuomiota oikeuteen vääristä sanoista. Tansseista otetaan henkilö jatkoille ei sukupuolella ole väliä.

        Päivi on kyllä naisen nimi, ei pidä ymmärtää väärin vaikka laulussa "olen poika nimeltä Päivi" niin lauletaan.
        Höpöjä kirjoittaa aloittaja 🤫, ei missään tanssipaikalla kenenkään ulkonäköä eikä muutenkaan ulkonäköä arvostella. Tanssipaikka yrittää mollata, hyi sinua🤮.

      • apteekkari
        NainenNimeltäPäivi kirjoitti:

        Minulla on mies nimeltä PÄIVI ollut jo kymmenen vuotta eikä suotta.En väiviä vaihtas pois!!!!!!

      • Outoaloituskyllä
        NainenNimeltäPäivi kirjoitti:

        Päivi on kyllä naisen nimi, ei pidä ymmärtää väärin vaikka laulussa "olen poika nimeltä Päivi" niin lauletaan.
        Höpöjä kirjoittaa aloittaja 🤫, ei missään tanssipaikalla kenenkään ulkonäköä eikä muutenkaan ulkonäköä arvostella. Tanssipaikka yrittää mollata, hyi sinua🤮.

        Pari kertaa olen ollut Teeriharjulla. Paikassa ja henkilökunnassa ei ollut mitään valittamista. Onhan se kyllä outoa jos aloittajan puheet oikeesti pitää paikkansa. Jos koko tarina pitää paikkansa, niin sehän on kunnianloukkaus, kun lihavaa syrjii. Tai oliskohan mahdollista että aloittaja lensikin ulos huonon käyttäytymisen takia ja keksi vihoissaan tämmöisen sadun? Ainakin yhden tapauksen kerran näin, kun yhdessä toisessa tanssipaikalla heti lippukassalla yksi puolituttu käyttäytyi huonosti ja hänet käskettiin ulos. Siitäkös sitten huonosti käyttäytyvä väitteli että henkilökunta pahoinpiteli, vaikkei todistajien mukaan henkilökunta edes koskenutkaan tähän kyseiseen henkilöön, vaan käskivät ulos, kun ei osannut käyttäytyä.

      • UuttaVuotta2019

        Kyllä lihaville pitäis omat tanssit järjestää olis vaaka oven suussa ja mitä vähemmän painat sitä enemmän maksat luukulle.Laiha kuluttaa enemmän tanssi lattiaa illan aikana ja se olis reilua kaikille koska liikkuu enemmän.Uusi Vuosi tuo uudet haasteet.Robotit tulevat tanssipaikoille lipunmyynti ja narikat ja tervetuloa lausumaan ovelle.Vois joku pyörähtää robotin kanssa tanssi lattialla.2019 vuonna on jo monessa paikassa näin kun väkeä ei töihin saa talkoo mielessä.Käden ali tanssi robotteja on jo Kiinan markkinoilla myynnissä ja tulevat Suomeen korvaamaan miesten vähäisen tanssi innon.Naisille hyvä uutinen saa pyöriä tuntikausia käden alitse.Mies hoitaa lapset kotona.

      • Kurssit
        Outoaloituskyllä kirjoitti:

        Pari kertaa olen ollut Teeriharjulla. Paikassa ja henkilökunnassa ei ollut mitään valittamista. Onhan se kyllä outoa jos aloittajan puheet oikeesti pitää paikkansa. Jos koko tarina pitää paikkansa, niin sehän on kunnianloukkaus, kun lihavaa syrjii. Tai oliskohan mahdollista että aloittaja lensikin ulos huonon käyttäytymisen takia ja keksi vihoissaan tämmöisen sadun? Ainakin yhden tapauksen kerran näin, kun yhdessä toisessa tanssipaikalla heti lippukassalla yksi puolituttu käyttäytyi huonosti ja hänet käskettiin ulos. Siitäkös sitten huonosti käyttäytyvä väitteli että henkilökunta pahoinpiteli, vaikkei todistajien mukaan henkilökunta edes koskenutkaan tähän kyseiseen henkilöön, vaan käskivät ulos, kun ei osannut käyttäytyä.

        Yksikin ukko on lentänyt kahden suosituinpien tanssiopettajien kursseilta ulos huonon käytöksen takia, kun oli jotain naista syrjinyt, kun kieltäytyi tanssimasta sen kanssa parinvaihdossa. Jopa on mainostanut itseään tanssinopettajaksi, vaikka käy toisten kursseilla ja sellainen käytös "opettajalta" toisten opettajien kursseilla.

      • mahliintuhlee
        Kurssit kirjoitti:

        olit muuten sinä joka lens ko leppäkeihäs,oletko jo unohtanut.

      • mietitääns
        Kurssit kirjoitti:

        Yksikin ukko on lentänyt kahden suosituinpien tanssiopettajien kursseilta ulos huonon käytöksen takia, kun oli jotain naista syrjinyt, kun kieltäytyi tanssimasta sen kanssa parinvaihdossa. Jopa on mainostanut itseään tanssinopettajaksi, vaikka käy toisten kursseilla ja sellainen käytös "opettajalta" toisten opettajien kursseilla.

        Hyvät tanssinopettajat käyvät jatkuvasti muiden kursseilla oppimassa sekä tanssiasioita että opettamista. Hyvä opettaja ei kyllä kieltäydy parinvaihdosta eikä käyttäydy tökerösti.

      • Kurssit
        mietitääns kirjoitti:

        Hyvät tanssinopettajat käyvät jatkuvasti muiden kursseilla oppimassa sekä tanssiasioita että opettamista. Hyvä opettaja ei kyllä kieltäydy parinvaihdosta eikä käyttäydy tökerösti.

        Voin sanoa että melko varmaa tietoa on ettei se mikään virallinen opettaja tunnu olevan, vaikka mainostelee opettavansa tansseja ja "ilmaistakin" opetusta mainostelee. En tiedä, mitä on taka-ajatuksissa..... Mutta todellakin olet oikeassa ettei hyvät opettajat kieltäydy toisten kursseilla parinvaihdosta ja käyttäydy tökerösti. Ainakin se syrjitty nainen pahoitti todella pahasti mielensä, kun "opettaja" toisten opettajien kursseilla oikein äänekkäästi kieltäytyi tanssimasta parinvaihdossa just yhden tietyn kanssa. Lisäksi kurssin vetäjät käskivät tämän "opettajan" toisten kursseilta painua ulos, kun toista loukkaa, kun äänekkäästi oikein kieltäytyy parinvaihdosta. Niin että semmoinen "opettaja" toisten opettajien kursseilla.

      • ei.tarvita.pätevyyttä

        Tanssinopettajana oleminen ei vaadi mitään virallista pätevyyttä, opettaja on heti kun vain opettaa jotakuta. Heitä jotka opettavat muita löytyy tansseista vaikka kuinka paljon. Eli tarvitaan vain oppilas, ja sellaisen löytäminen on helppoa, koska hirveä määrä aloittelijoita eivät tiedä paremmasta. Löytäminen on helppoa varsinkin jos lupaa tunteja ilmaiseksi.

      • kurssiatoisenjälkeen
        ei.tarvita.pätevyyttä kirjoitti:

        Tanssinopettajana oleminen ei vaadi mitään virallista pätevyyttä, opettaja on heti kun vain opettaa jotakuta. Heitä jotka opettavat muita löytyy tansseista vaikka kuinka paljon. Eli tarvitaan vain oppilas, ja sellaisen löytäminen on helppoa, koska hirveä määrä aloittelijoita eivät tiedä paremmasta. Löytäminen on helppoa varsinkin jos lupaa tunteja ilmaiseksi.

        Naiset vie perheen yhteiset rahat tanssi harrastukseen n.2000euroa vuosi,pitää oppia joka ilta jossakin mutta mitään ei opita.Voi mies parkaa kyllä elämä on rankkaa.Tiedän paljon perheitä kun näin on asiat ja rahat loppu pinna piukalla aina.Naisilla on kyllä suhteita muihin miehiin ja pettävät omaa miestään.

      • Kurssit
        kurssiatoisenjälkeen kirjoitti:

        Naiset vie perheen yhteiset rahat tanssi harrastukseen n.2000euroa vuosi,pitää oppia joka ilta jossakin mutta mitään ei opita.Voi mies parkaa kyllä elämä on rankkaa.Tiedän paljon perheitä kun näin on asiat ja rahat loppu pinna piukalla aina.Naisilla on kyllä suhteita muihin miehiin ja pettävät omaa miestään.

        Jos muuten on ilmainen, niin maksuna ainakin nuoremmille koko illan seura, vaikkei ole oikea tanssin opettaja.

      • lohtuaaaaaaa
        Kurssit kirjoitti:

        Jos muuten on ilmainen, niin maksuna ainakin nuoremmille koko illan seura, vaikkei ole oikea tanssin opettaja.

        Lunta tuli puli suli.

    • SomeronMatti

      no ampukaa se sitte ajois

    • lapikastalattiaan

      2.1.2019 aloitan päivä tanssit ja haen oikein lihavaa aluksi katsotaan miten miehen käy kumpi meitä pyörtyy ensimmäisenä.Kyllä lattia ainakin kestää.

    • Valssi

      Kyllä pulskat tytöt on ihania ja hyviä tanssimaan .Jos vielä saatilla tarjoaa Lämpimäispulla
      kahvit ja vähän tupsua !!!! Niin a vot

    • Tanssivaratsastaja

      Missä on la iltana talviaikana tanssit Somerolla ?

      • yötanssija

        Ämyri avaa ovensa viikon loppuna tule sinne.

    • Olet_idiootti

      Olit taas liian kännissä. Eivät vaan tahtoneet sanoa suoraan. Siksi vetivät läskikortin pöytään.

      • Bingo

        Viimeisen tiedon mukaan alulle laittaja on mies joka oli tulossa Bingoon väärään aikaan ja hermostunut ovella .Sitä ikä tuottaa ja vahinkoja sattuu.joku leikillä sanoi kun painoa on n.165kg että mitä siitä meteliä pitään.

      • lihavaaloppiaista

        Tänään Teeriharjulle lihavaa loppiaista kaikille.Teen arvion montako yli 60kg naista on tansseissa mielestäni 97% mutta katsotaan.

    • Eipäsiinäsitmitään

      Jos näin on, en sitten enään mene sinne. En tosin kovin usein ole aiemminkaan käynyt kun on vähän kaukana.
      Vaikka olenkin lihava, n 20 kiloa liikaa, mutta osaan tanssia kaikkea ja kunto kestää.
      Olen siis mies ja haen normi iltana useita naisia tanssiin.
      Mutta näillä mennään, ja mennään muualle.

      • turhapuros

        Olen mies ja haen sinua humpalle ollaan tapit vastakkain niin ne naisetkin on tanssineet,ja lopuksi lähdetään kämpille.

      • tämäsieseitanssi

        Soita Jaakko Tepon Bamela ennen kuin lähdet tansseihin siitä on ollu apua monille tansseissa käyville ja kun tulet niin uudestaan.

      • huuhaas

        Tällä viikolla menen bullistelemaan Teeriharjulle sieltä hakemaan lohtua kevään pakkasille toivottavasti olis lihavia ne lämmittää enemmän kuin laiha.

      • painettaReiijässä

        Hiihdossa naiset pitää painetta reiijässä näin Sami Jauhojärvi ties sanoa,Mutta miten on naisten tanssin aikana onko painetta vai ei kun ovat lähes samanlaita suoritusta.

      • mahtavaPeräsin

        Lisäkiloja tuli itellekki joten maha pitäis linkota,naisilla tulevat "Hanurin" ympärille mitä ei voi olla huomaamatta toiset koittaa peittää päiväpeittoon pään kohdalle reikä ja ollaan siellä piilossa.No käden ali tanssit on kyllä huono tanssia jus täst syystä.

    • sellaistavaan

      Onkohan tuo totta,tuntuu aika oudolta.

    • Aktiivitanssija

      Olin eilen Teeriharjulla.
      Ai että oli ihania naisia ihan tanssitettavaksi asti ja oli kivat tanssit.
      Asenne tuntui kaikilla olevan kohdallaan.
      Kiitos siitä teille ihanat tanssidaamit, ei siinä liikakilotkaan menoa ja meininkiä haitannut.
      Tavataanhan jälleen.

      • rakovalkia

        Mutta ilman jäit pesää olen varma,Naiset ymmärtävät mutta ei ymmärrä antaa!!!Hae sinä minä otan ratsastajan ensi keskiviikkona ,tule ja näe kuinka käy.

      • tilastonikkari

        Teeriharjulle keskiviikkona päivätanssit lihavia tanssittaan.Kiloille kyytiä antaa tämä mies eikä laahaa mukaansa mitään?

    • MahtavaPeräsinJaPulleat

      Oli Teeriharjulla hyvät päivä tanssit oli reippaita naisia mahtavat peräsin ja pulleat purjeet.Tänään Perjantaina tupa täynnä n.500 tanssijaa joten kesä on tulossa kun tanssi innostus lähtenyt liikkeelle. Miehiä sais olla enemmän että naiset pääsis kaikki tanssiin.No parisataa kuitenkin on.

    • tolkunmies

      Lihapatojen äädelle keskiviikkona päivä tansseihin teeriharjulle.Haen vain lihavia yli 60kg jos niitä sitten on lämmittää näin kylmällä.Mukaani en ota kun ikää on yli60ja rapiat eivät jaksa rakastella edes kahta minuttia.

    • mumm8

      Olen viime kesästä lihonut jokunen kilo. Nyt lopetan suklaakonvehtien syönnin, koska haluan tanssia ja toivon minua haettavan.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      62
      5992
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3774
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      232
      2076
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1830
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1269
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe