- Ei sulla ole tuliaisia sille heilalles viedä?
Saatanan faija, Juhani kirosi. Pitikö sen tähän sekaantua. Muutenkin oli kiire ja vain yksi asia mielessä. Sitä paitsi juna Kouvolasta Kuopioon lähtisi kohta.
- No ei oo. Ei me sellaisia paljon harrasteta.
- Kyllä sun nyt jotain pitää viedä. ”Anoppikin” tykkäisi…
Tuo oli ihan turhaa, Juhani ajatteli, ja olisi aikaista kutsua Minnan äitiä anopiksi. Eiväthän Juhani ja Minnan äiti olleet vielä tavanneetkaan, ja Minnaakin Juhani oli tuntenut vasta sen vajaan viikon ajan, kun he olivat olleet kirkkokuntansa herätysjuhlilla Mikkelissä.
- Ota vaikka tuo porontalja, siitä ainakin anoppi pitää, isä kehotti vielä.
- Porontalja?
- Joo. Arvokas talja kuule, ainakin sata euroa. Mutta eihän meillä sille oikein ole paikkaa. Niin että ota vaikka se ja vie sille – Minnako se oli – Minnalles tuliaisena.
Tommonen karsee reuhka. Reikäkin läpi asti yhdessä reunassa. Mistä lie faija tuonkin trokarilta ostanut kun halvalla sai. Takuulla varastettu. Mutta kun faija sai jotain päähänsä, helpoiten siitä pääsi eroon tottelemalla.
- No okei. Jos mä nyt vielä jaksan ton kantaa. Tungetaan perkele putkikassiiin.
Juhani ehti hyvin bussilla Kouvolaan ja siellä Kuopioon matkaavaan junaan. Kyllä hän oli Minnaa kaivannutkin jo kolme viikkoa. Nyt oli mahdollisuus intiimimpään tuttavuuteen, sillä Minna oli vihjannut yksinhuoltajaäitinsä – Minnan isä oli kuollut – olevan poissa ainakin tämän illan. Nyt voisi tapahtua. Juhani oli varautunut tapaamiseen Minnan kanssa ostamalla R-kioskilta ison paketin kortsuja.
Hoikka vaaleanruskeatukkainen Minna oli helppo tunnistaa Kuopion aseman ihmistungoksesta. Juhani ja Minna halasivat jo asemalaiturilla. Minnan pikkuinen Fiat kyyditsi Juhania ympäri Kuopiota, sillä kaupunki oli pojalle aivan uusi. Puijon mäen laella he kävivät näköalatornissa katsomassa maisemia Kallavedelle ja ostivat sitten Kuopion torilta muikkukukon. Juhani piti kovasti talvisesta Kuopiosta, joka oli näin tammikuullakin kaunis.
- Nää muikkukukot on sitten parhaita, vaikka jotkut tykkää ahvenkukoista enemmän. Aikoinaan tuota junaakin Helsingistä Kuopioon kutsuttiin ”lentäväksi kalakukoksi”, Minna opasti, - On sen niminen elokuvakin.
- Kato, sulla on täällä ostoskeskuskin!
Minna nauroi, - Ai tuo ”Minna”. Se on kyllä Minna Canthin, sen kirjailijan mukaan nimetty. Mun koulunkin nimi on Minna Canthin koulu.
Fiatin ajaessa Puijonlaaksoon, jossa Minna asui äitinsä kanssa, Juhani erotti suuren teollisuushallin, jonka katolla oli teksti: LIQUID REINDEER SKINS LTD. Juhani piti englanninkielistä firman nimeä ihan tyhmänä.
- Tosi dorka nimi firmalle. ”Nestemäisiä porontaljoja” vai?
- Niillä oli viime vuonna tosi hyvä liikevaihto. Myyntiä on ollut Keski-Euroopassa asti. Käsittämättömän suosittuja ovat olleet viime kuukausina.
Juhani muisti sitten, että olikin parempi olla haukkumatta liikaa porontaljoja, olihan hänellä yksi sellainen putkikassissa tuliaisiksi tuotuna. Ties vaikka saman tyhmännimisen firman valmistama.
Puijonlaakson kodista oli hyvät näkymät jonkin pienen järven yli. Puissa oli lunta, ja metsää näytti riittävän joka suuntaan. Minna lämmitti mikrossa aiemmin päivällä lämmitettyä ruokaa, jota he söivät yhdessä suurella ruokahalulla. Minnan äiti oli todellakin seminaarimatkalla Iisalmessa ja tulisi vasta myöhään illalla. Upea tilaisuus, Juhani ajatteli. Siis toimeksi vain. Mitähän Minnalla oli mielessään?
Syömisen jälkeen he molemmat asettuivat olohuoneen sohvalle vieretysten ja Juhani kaivoi jättimäisen porontaljan putkikassista Minnan ihmeteltäväksi.
- Minulleko? Kiitos…
Juhani kantoi taljan Minnan makuuhuoneeseen ja levitti sen lupaa kysymättä Minnan sängylle sillä tekosyyllä, että siihen sen voisi levittää kokonaan ihailtavaksi. Faija oli yrittänyt parsia sitä yhtä rumaa reikää taljassa, ja Juhani yritti hieman sitä peittää, ettei Minna heti huomaisi taljan olevan niin kulunut ja käytetty. Parhaiten Juhani kätki reiän istumalla sen päälle. Minnan vuode oli pehmeä.
- Oota! Jäiks sulle vielä nälkä?, Minna kysyi jotain jännittyneenä sanoakseen.
Minna poistui keittiöön ja tuli sieltä kohta takaisin mukanaan torilta ostettu muikkukukko ja pieni veitsi.
- Ootsä ennen syöny kalakukkoa?
- En, en todellakaan. Onks siinä kanaa?
- Ei todellakaan. Savossa kukoksi kutsutaan ruistaikinakuorta, johon on jotain leivottu sisälle. Herkkua. Tää on siis tällainen uunissa paistettu ruistaikinakuori, ja siihen on sisälle laitettu kalaa, paljon pieniä muikkuja, ja sitten ne ympäröity silavalla, kunnon läskiä. Aika energiapommi. Haluutsä maistaa?
- Joo, jos vähäsen, Juhani vastasi mielessään jo ihan muut halut. Juhani tarttui kalakukkoon ja veitseen ja viipaloi kalakukon kärjestä pari palaa itselleen ja Minnalle. Pettymykseksi ensimmäisiin paloihin tuskin tuli kalaa mukaan ollenkaan, pelkkää kuivaa ruiskuorta.
- Sä avasit sen väärin. Tai mitä väliä. Jotkut avaa sen kaivamalla päälle reiän ja onkii sitten kaloja siitä. Nyt sä leikkasit sitä kuin leipää.
Juhani myönsi kokemattomuutensa kalakukon syömisessä. Vuoteelle hänen viereensä kalakukkosiivua jäystämään istunut Minna alkoi kiinnostaa enemmän. Minnan pienet rinnat erottuivat juuri ja juuri kevyen villapaidan etumusta kohottaen. Ohkaiset selluliitittömät reidet farkkujen kätköissä suorastaan kutsuivat Juhania hyväilemään niitä. Juhani muisti, kuinka he Mikkelissä olivat jo intoutuneet suutelemaan viimeisenä leiripäivänä.
Juhani tunsi hetkensä tulleen ja kumartui suutelemaan Minnan huulia tytön juuri selvittyä kalakukonsiivustaan. Pojan käsi asettui Minnan reidelle ja nousi siitä hyväilemään Minnan vatsaa. Minna hyväksyi kosketuksen ja jatkoi suutelua, mutta tuntui muuten Juhanista oudon epäröivältä. Ettei tyttö sittenkin olisi yliuskovainen pihtari?
Vaikka Minnan ilme oli näyttänyt vakavalta, ei Minna karkuunkaan lähtenyt. Päinvastoin, tyttö asetti kätensä Juhanin farkkujen etumukselle tuntien siellä Juhanin kovaa vauhtia kovettuvan kalun voiman. Minna hyväili Juhanin rintakehää ja Juhanikin uskaltautui koskettamaan Minnan pieniä, mutta silti miehen uteliaaksi saavia rintoja. Minna värähti hieman.
- Juhani, mä haluun sua, Minna sanoi sitten hiljaa.
- Ja mä sua, Juhani vakuutti.
Kohta Juhani jo otti villapaidan päältänsä ja auttoi Minnaa riisumaan omansa. Minnan kevyen aluspaidan läpi Juhani saattoi tuntea Minnan kiinteät rinnat yhä paremmin, ja suuteluihin tuli lisää intohimoa. Minna katsoi poikaa silmiin ja epäröi minne käsiään pojan vartalolla laittaa. Uteliaisuus oli selvästi suuri, mutta mistä tuo outo varovaisuus?
Minnan käsi avasi Juhanin housun vetoketjun ja kovasti ei tarvinnut pojan kankeaa boaa ulos houkutella, sillä se kurkisti alushousujen reunan yli sykkien kohta lämpimänä Minnan kädessä. Juhani nosti Minnan aluspaidan pois ja keskittyi koskettelemaan Minnan rintoja. Kätensä Minnan taakse ojentaen Juhani onnistui avaamaan rintaliivien hakaset ja valkoiset liivit tipahtivat lattialle. Minna puristeli aina vain vaativammin Juhanin kalua ja Juhani ryhtyi huulillaan varovasti tunnustelemaan Minnan rinnannipukoita.
Juhani auttoi itse housut jalastaan, jotta Minna pääsisi paremmin käsittelemään Juhanin tolkuttoman kovana seisovaa munaa. Juhanin paita lensi saman tien, ja hetkessä poika oli täysalasti Minnan vielä pitäessä farkkuja jalassaan. Juhani heittäytyi porontaljalle selälleen ja sängyn jouset parahtivat pojan alla.
Minna ei näyttänyt osaavan päättää, miten tästä jatkaa. Kuitenkaan hän ei halunnut päästää Juhanin kullia kädestään, vaan runkkasi sitä hiljaa mutta päättäväisesti pitäen pojan vireyttä ja kiihottuneisuutta yllä. Juhani halusi lisää. Hän kierähti kyljelleen ja tarttui Minnan lanteisiin ja pari nappia avattuaan hivutti tytön farkkuja pois jaloista. Minna auttoi Juhania potkimalla housunsa kinttuihin, ja sitten Minnalla olikin enää vain valkoiset pikkuhousut. Ne lähtisivät nyt, Juhani oli päättänyt.
Juhani asettui kontalleen Minnan jalkojen väliin ja tarttui Minnan pikkuhousujen reunaan hampaillaan kiskoen niitä alas. Niin kömpelöä kuin se olikin, oli hän saanut kohta hampaillaan kiskottua Minnan pikkuhousut kokonaan pois ja tytön vähäkarvainen tussu oli paljaana Juhanin edessä. Hieman lipomista ja nuoleskelua, niin tyttö olisi valmis, Juhani päätti.
Silloin tapahtui jotain. Juhanin kielen koskettaessa Minnan häpyhuulia tyttö värähti kuin sähköiskun saaneena. Juhani luuli sitä neitsyen äkilliseksi ujoudenpuuskaksi, mutta kun tyttö muuten oli alkuun vaikuttanut täysin halukkaalta ja innokkaalta kokonaan alasti riisuutumiseen asti, rohkeni Juhani jatkaa kielellä kiusoittelemista. Juhani koetti haukata nyt tytön koko ulommat pillunhuulet suuhunsa, mutta nyt Minna värähti oikein säpsähtäen ja kiskaisi reaktionomaisesti lantiotaan kauemmas Juhanista.
- Mitä nyt...mä koetan olla varovainen, Juhani lupasi.
- Joo, Minna sopersi ja raotti ikään kuin mieltään muuttaneena taas jalkoväliään. Pillu odotti raollaan kutsuvana ja Juhanin kulli seisoi kuin henkensä hädässä valmiina kaiken palkitsevaan sukellukseen Minnan kaikkeinpyhimpään. Mutta tyttö taisi vaatia pitkiä esileikkejä.
Juhani kosketti Minnan häpyhuulia. Tästä kaikki tytöt olivat pitäneet, kunnon klitorishieronnan jälkeen olivat kaikki kosteita ja kypsiä Juhanin seipään lävistettäviksi. Tuskin Juhani oli saanut sormeaan Minnan pillunhuulille, kun tyttö jälleen parahti kuin lyötynä.
- Älä!
Juhani ei ymmärtänyt mitään. Säikähtänyt Minna oli irrottanut otteensa Juhanin seisovasta kyrvästä, mutta tarttui siihen kohta uudelleen. Hämmentynyt Juhani suuteli Minnan huulia hellästi, mutta huomasi tytön alkaneen vapista ikään kuin peloissaan jostakin. Nyt jo Juhanin huulten kosketus Minnan rinnoilla sai tytön värähtämään kauhusta.
- Mikä nyt? Etkö sä halua..., Juhani kuiskasi maanitellen mutta pettymystä äänessään.
Minna näytti itkuiselta ja vaivaantuneelta.
- Haluisin...mut mä en voi!
Nyt Minna suorastaan purskahti itkuun, mutta asettui pian. Hän nousi istumaan porontaljalle sängyn reunalle jättäen taas Juhanin huomionkipeän kalun rauhaan.
- Mulla on...vulvodynia...vestibuliitti.
Juhani ei ymmärtänyt.
- Mikä se sellainen auto on?
- Se on semmoinen sairaus...mua sattuu aina...kun mua koskettaa...silleen.
Juhani oli pettynyt, tyydyttämätön ja raivoissaan. Tuo tunnetila tuskin jäi Minnalta huomaamatta.
- Sä siis tarkoitat, että me..., Juhani aloitti hermostuneesti.
- Ei, en mä voi, Minna myönsi, - Mä yritin...jälleen kerran. Mutta se sattuu aina niin.
Juhani tunsi pettymystä ja raivoa kalunsa yhä seisoen jäykkänä purkautumispaikkaa etsien.
- Siis kato nyt, mitä mun pitäis tehdä! Minna saatana!, Juhani huusi.
- Mä voin kyllä sua...kädellä vaikka, Minna yritti, - Jos sä lupaat että et kosketa mua...
- Saatanan saatana!, Juhana karjui.
Minna tirskahti jonkin itkaisun tapaisen ja karkasi huoneesta painuen kylppäriin, josta Juhani kohta kuuli tukahdutettuja nyyhkäisyjä ja veden lorinaa lavuaariin. Juhanin suonikas kyrpä seisoi yhä kovana ja kärsimättömänä valmiina rikkomaan vaikka seiniä tai huitomaan maljakot ikkunalaudalta. Seisokki ei ottanut laantuakseen. Voisi vaikka porata uuden reiän tuohon saatanan porontaljaan! Vittu, ”oman käden oikeuteenko” tässä kaiken vaivannäön jälkeen pitäisi turvautua?
Olisi edes paperia, Juhani mutisi puoliääneen, mutta eihän sitä löytynyt. Yöpöydällä Minnan sängyn vierellä oli vielä hieman aloitettu kalakukko syömättömänä. Kalakukon kylkeen leikatusta aukosta pilkottava musta, reunoiltaan rasvasta valkoinen reikä näytti nyt Juhanista erittäin houkuttelevalta.
Juhani tarttui kalakukkoon. Kuinka painava se olikaan hänen kädessään, oli maksanutkin jotain kymmenen euroa torilla. Leiväksi se oli hemmetin raskas, mutta kalat ja rasvahan ne siellä sisällä painoivat. Nyt kiinnosti lähinnä tuo ruskea reikä leivänkuoressa, ja paljoa enempää miettimättä Juhani survaisi valmiina odottavan melansa siitä sisään.
Ei se pahalta tuntunut. Ensivaikutelma oli ehkä vähän viileämpi kuin miltä naisen sisällä olisi tuntunut, ja muikkuja ja rasvaa pursuava sisus tuntui ensin panevan hanttiin nuorenmiehen tunkeilevalle kalulle, mutta pian muikut lyttääntyivät ja väistivät sen verran, että Juhanin koko kalu oli sisällä hieman lämpenevän rasvan ympäröimänä kalakukossa.
Juhani alkoi liikutella kalakukkoa sylissään ja kova kyrpä tunkeutui aina vain syvemmälle lopulta juurtaan myöten upoten tuohon savolaiseen perinnetuotteeseen. Maiskahtelu ja lötsähtely kalakukon sisällä alkoi kuulostaa aina vain irstaisemmalta ja rasvaisemmalta, ja rasvassahan Juhanin jäykkä kalu uiskentelikin. Kalakukon ruiskuori kesti rynkytyksen hyvin. Kohta Juhani tunsi orgasminsa lähestyvän, ja juuri äsken hyväilemiään Minnan naisellisia muotoja muistellen Juhani laukesi ruiskauttaen varmaan toistakymmentä täyttä spermalatinkiaan sisälle kalakukkoon muusiksi survotun muikun ja silavan sekaan.
Lopulta Juhani tunsi tyhjentyneensä niin, että hän saattoi irrottautua kalakukosta ja laskea sen takaisin pöydälle. Perinneruoan ruiskuori oli kestänyt hyvin, eikä kukon kyljessä ollut reikä ollut sekään suurentunut Juhanin kalun paksuutta enempää. Juhani pyyhki rasvaiseksi käyneen kullinsa porontaljan kulmaan ja juuri silloin Minna tuli takaisin huoneeseen. Minna vaikutti surulliselta.
- Ootsä hirveen pettynyt?, Minna kysyi.
- En, vastasi Juhani osin valehdellen, osin huomaten itsekin olevansa tässä vaiheessa jo kyllä ihan tosissaankin. Hän alkoi kiskoa housuja jalkaansa ja löysi pian paitansakin.
- Taitaa olla parasta, että mä lähden nyt, Juhani sanoi Minnaan katsomatta.
Minna oli hiljaa. Taas tässä oli käynyt näin. Tämän kirotun vian takia elämä tulisi kai aina olemaan tällaista. Ei ollut kerta ensimmäinen, eikä kai viimeiseksi jäisi. Miehen, joka jäisi Minnan rinnalle, tulisi olla erikoislaatuinen, todella erikoinen, ja erikoisen ymmärtäväinen. Olisiko sellaista?
- Entä toi...porontalja?, Minna kysyi Juhanilta Juhanin ollessa jo menossa oven suussa.
- Pidä se. Tuon kalakukonkin voit sitten syödä vaikka äitisi kanssa.
Saatanan faija, Juhani kirosi. Pitikö sen tähän sekaantua. Muutenkin oli kiire ja vain yksi asia mielessä. Sitä paitsi juna Kouvolasta Kuopioon lähtisi kohta.
- No ei oo. Ei me sellaisia paljon harrasteta.
- Kyllä sun nyt jotain pitää viedä. ”Anoppikin” tykkäisi…
Tuo oli ihan turhaa, Juhani ajatteli, ja olisi aikaista kutsua Minnan äitiä anopiksi. Eiväthän Juhani ja Minnan äiti olleet vielä tavanneetkaan, ja Minnaakin Juhani oli tuntenut vasta sen vajaan viikon ajan, kun he olivat olleet kirkkokuntansa herätysjuhlilla Mikkelissä.
- Ota vaikka tuo porontalja, siitä ainakin anoppi pitää, isä kehotti vielä.
- Porontalja?
- Joo. Arvokas talja kuule, ainakin sata euroa. Mutta eihän meillä sille oikein ole paikkaa. Niin että ota vaikka se ja vie sille – Minnako se oli – Minnalles tuliaisena.
Tommonen karsee reuhka. Reikäkin läpi asti yhdessä reunassa. Mistä lie faija tuonkin trokarilta ostanut kun halvalla sai. Takuulla varastettu. Mutta kun faija sai jotain päähänsä, helpoiten siitä pääsi eroon tottelemalla.
- No okei. Jos mä nyt vielä jaksan ton kantaa. Tungetaan perkele putkikassiiin.
Juhani ehti hyvin bussilla Kouvolaan ja siellä Kuopioon matkaavaan junaan. Kyllä hän oli Minnaa kaivannutkin jo kolme viikkoa. Nyt oli mahdollisuus intiimimpään tuttavuuteen, sillä Minna oli vihjannut yksinhuoltajaäitinsä – Minnan isä oli kuollut – olevan poissa ainakin tämän illan. Nyt voisi tapahtua. Juhani oli varautunut tapaamiseen Minnan kanssa ostamalla R-kioskilta ison paketin kortsuja.
Hoikka vaaleanruskeatukkainen Minna oli helppo tunnistaa Kuopion aseman ihmistungoksesta. Juhani ja Minna halasivat jo asemalaiturilla. Minnan pikkuinen Fiat kyyditsi Juhania ympäri Kuopiota, sillä kaupunki oli pojalle aivan uusi. Puijon mäen laella he kävivät näköalatornissa katsomassa maisemia Kallavedelle ja ostivat sitten Kuopion torilta muikkukukon. Juhani piti kovasti talvisesta Kuopiosta, joka oli näin tammikuullakin kaunis.
- Nää muikkukukot on sitten parhaita, vaikka jotkut tykkää ahvenkukoista enemmän. Aikoinaan tuota junaakin Helsingistä Kuopioon kutsuttiin ”lentäväksi kalakukoksi”, Minna opasti, - On sen niminen elokuvakin.
- Kato, sulla on täällä ostoskeskuskin!
Minna nauroi, - Ai tuo ”Minna”. Se on kyllä Minna Canthin, sen kirjailijan mukaan nimetty. Mun koulunkin nimi on Minna Canthin koulu.
Fiatin ajaessa Puijonlaaksoon, jossa Minna asui äitinsä kanssa, Juhani erotti suuren teollisuushallin, jonka katolla oli teksti: LIQUID REINDEER SKINS LTD. Juhani piti englanninkielistä firman nimeä ihan tyhmänä.
- Tosi dorka nimi firmalle. ”Nestemäisiä porontaljoja” vai?
- Niillä oli viime vuonna tosi hyvä liikevaihto. Myyntiä on ollut Keski-Euroopassa asti. Käsittämättömän suosittuja ovat olleet viime kuukausina.
Juhani muisti sitten, että olikin parempi olla haukkumatta liikaa porontaljoja, olihan hänellä yksi sellainen putkikassissa tuliaisiksi tuotuna. Ties vaikka saman tyhmännimisen firman valmistama.
Puijonlaakson kodista oli hyvät näkymät jonkin pienen järven yli. Puissa oli lunta, ja metsää näytti riittävän joka suuntaan. Minna lämmitti mikrossa aiemmin päivällä lämmitettyä ruokaa, jota he söivät yhdessä suurella ruokahalulla. Minnan äiti oli todellakin seminaarimatkalla Iisalmessa ja tulisi vasta myöhään illalla. Upea tilaisuus, Juhani ajatteli. Siis toimeksi vain. Mitähän Minnalla oli mielessään?
Syömisen jälkeen he molemmat asettuivat olohuoneen sohvalle vieretysten ja Juhani kaivoi jättimäisen porontaljan putkikassista Minnan ihmeteltäväksi.
- Minulleko? Kiitos…
Juhani kantoi taljan Minnan makuuhuoneeseen ja levitti sen lupaa kysymättä Minnan sängylle sillä tekosyyllä, että siihen sen voisi levittää kokonaan ihailtavaksi. Faija oli yrittänyt parsia sitä yhtä rumaa reikää taljassa, ja Juhani yritti hieman sitä peittää, ettei Minna heti huomaisi taljan olevan niin kulunut ja käytetty. Parhaiten Juhani kätki reiän istumalla sen päälle. Minnan vuode oli pehmeä.
- Oota! Jäiks sulle vielä nälkä?, Minna kysyi jotain jännittyneenä sanoakseen.
Minna poistui keittiöön ja tuli sieltä kohta takaisin mukanaan torilta ostettu muikkukukko ja pieni veitsi.
- Ootsä ennen syöny kalakukkoa?
- En, en todellakaan. Onks siinä kanaa?
- Ei todellakaan. Savossa kukoksi kutsutaan ruistaikinakuorta, johon on jotain leivottu sisälle. Herkkua. Tää on siis tällainen uunissa paistettu ruistaikinakuori, ja siihen on sisälle laitettu kalaa, paljon pieniä muikkuja, ja sitten ne ympäröity silavalla, kunnon läskiä. Aika energiapommi. Haluutsä maistaa?
- Joo, jos vähäsen, Juhani vastasi mielessään jo ihan muut halut. Juhani tarttui kalakukkoon ja veitseen ja viipaloi kalakukon kärjestä pari palaa itselleen ja Minnalle. Pettymykseksi ensimmäisiin paloihin tuskin tuli kalaa mukaan ollenkaan, pelkkää kuivaa ruiskuorta.
- Sä avasit sen väärin. Tai mitä väliä. Jotkut avaa sen kaivamalla päälle reiän ja onkii sitten kaloja siitä. Nyt sä leikkasit sitä kuin leipää.
Juhani myönsi kokemattomuutensa kalakukon syömisessä. Vuoteelle hänen viereensä kalakukkosiivua jäystämään istunut Minna alkoi kiinnostaa enemmän. Minnan pienet rinnat erottuivat juuri ja juuri kevyen villapaidan etumusta kohottaen. Ohkaiset selluliitittömät reidet farkkujen kätköissä suorastaan kutsuivat Juhania hyväilemään niitä. Juhani muisti, kuinka he Mikkelissä olivat jo intoutuneet suutelemaan viimeisenä leiripäivänä.
Juhani tunsi hetkensä tulleen ja kumartui suutelemaan Minnan huulia tytön juuri selvittyä kalakukonsiivustaan. Pojan käsi asettui Minnan reidelle ja nousi siitä hyväilemään Minnan vatsaa. Minna hyväksyi kosketuksen ja jatkoi suutelua, mutta tuntui muuten Juhanista oudon epäröivältä. Ettei tyttö sittenkin olisi yliuskovainen pihtari?
Vaikka Minnan ilme oli näyttänyt vakavalta, ei Minna karkuunkaan lähtenyt. Päinvastoin, tyttö asetti kätensä Juhanin farkkujen etumukselle tuntien siellä Juhanin kovaa vauhtia kovettuvan kalun voiman. Minna hyväili Juhanin rintakehää ja Juhanikin uskaltautui koskettamaan Minnan pieniä, mutta silti miehen uteliaaksi saavia rintoja. Minna värähti hieman.
- Juhani, mä haluun sua, Minna sanoi sitten hiljaa.
- Ja mä sua, Juhani vakuutti.
Kohta Juhani jo otti villapaidan päältänsä ja auttoi Minnaa riisumaan omansa. Minnan kevyen aluspaidan läpi Juhani saattoi tuntea Minnan kiinteät rinnat yhä paremmin, ja suuteluihin tuli lisää intohimoa. Minna katsoi poikaa silmiin ja epäröi minne käsiään pojan vartalolla laittaa. Uteliaisuus oli selvästi suuri, mutta mistä tuo outo varovaisuus?
Minnan käsi avasi Juhanin housun vetoketjun ja kovasti ei tarvinnut pojan kankeaa boaa ulos houkutella, sillä se kurkisti alushousujen reunan yli sykkien kohta lämpimänä Minnan kädessä. Juhani nosti Minnan aluspaidan pois ja keskittyi koskettelemaan Minnan rintoja. Kätensä Minnan taakse ojentaen Juhani onnistui avaamaan rintaliivien hakaset ja valkoiset liivit tipahtivat lattialle. Minna puristeli aina vain vaativammin Juhanin kalua ja Juhani ryhtyi huulillaan varovasti tunnustelemaan Minnan rinnannipukoita.
Juhani auttoi itse housut jalastaan, jotta Minna pääsisi paremmin käsittelemään Juhanin tolkuttoman kovana seisovaa munaa. Juhanin paita lensi saman tien, ja hetkessä poika oli täysalasti Minnan vielä pitäessä farkkuja jalassaan. Juhani heittäytyi porontaljalle selälleen ja sängyn jouset parahtivat pojan alla.
Minna ei näyttänyt osaavan päättää, miten tästä jatkaa. Kuitenkaan hän ei halunnut päästää Juhanin kullia kädestään, vaan runkkasi sitä hiljaa mutta päättäväisesti pitäen pojan vireyttä ja kiihottuneisuutta yllä. Juhani halusi lisää. Hän kierähti kyljelleen ja tarttui Minnan lanteisiin ja pari nappia avattuaan hivutti tytön farkkuja pois jaloista. Minna auttoi Juhania potkimalla housunsa kinttuihin, ja sitten Minnalla olikin enää vain valkoiset pikkuhousut. Ne lähtisivät nyt, Juhani oli päättänyt.
Juhani asettui kontalleen Minnan jalkojen väliin ja tarttui Minnan pikkuhousujen reunaan hampaillaan kiskoen niitä alas. Niin kömpelöä kuin se olikin, oli hän saanut kohta hampaillaan kiskottua Minnan pikkuhousut kokonaan pois ja tytön vähäkarvainen tussu oli paljaana Juhanin edessä. Hieman lipomista ja nuoleskelua, niin tyttö olisi valmis, Juhani päätti.
Silloin tapahtui jotain. Juhanin kielen koskettaessa Minnan häpyhuulia tyttö värähti kuin sähköiskun saaneena. Juhani luuli sitä neitsyen äkilliseksi ujoudenpuuskaksi, mutta kun tyttö muuten oli alkuun vaikuttanut täysin halukkaalta ja innokkaalta kokonaan alasti riisuutumiseen asti, rohkeni Juhani jatkaa kielellä kiusoittelemista. Juhani koetti haukata nyt tytön koko ulommat pillunhuulet suuhunsa, mutta nyt Minna värähti oikein säpsähtäen ja kiskaisi reaktionomaisesti lantiotaan kauemmas Juhanista.
- Mitä nyt...mä koetan olla varovainen, Juhani lupasi.
- Joo, Minna sopersi ja raotti ikään kuin mieltään muuttaneena taas jalkoväliään. Pillu odotti raollaan kutsuvana ja Juhanin kulli seisoi kuin henkensä hädässä valmiina kaiken palkitsevaan sukellukseen Minnan kaikkeinpyhimpään. Mutta tyttö taisi vaatia pitkiä esileikkejä.
Juhani kosketti Minnan häpyhuulia. Tästä kaikki tytöt olivat pitäneet, kunnon klitorishieronnan jälkeen olivat kaikki kosteita ja kypsiä Juhanin seipään lävistettäviksi. Tuskin Juhani oli saanut sormeaan Minnan pillunhuulille, kun tyttö jälleen parahti kuin lyötynä.
- Älä!
Juhani ei ymmärtänyt mitään. Säikähtänyt Minna oli irrottanut otteensa Juhanin seisovasta kyrvästä, mutta tarttui siihen kohta uudelleen. Hämmentynyt Juhani suuteli Minnan huulia hellästi, mutta huomasi tytön alkaneen vapista ikään kuin peloissaan jostakin. Nyt jo Juhanin huulten kosketus Minnan rinnoilla sai tytön värähtämään kauhusta.
- Mikä nyt? Etkö sä halua..., Juhani kuiskasi maanitellen mutta pettymystä äänessään.
Minna näytti itkuiselta ja vaivaantuneelta.
- Haluisin...mut mä en voi!
Nyt Minna suorastaan purskahti itkuun, mutta asettui pian. Hän nousi istumaan porontaljalle sängyn reunalle jättäen taas Juhanin huomionkipeän kalun rauhaan.
- Mulla on...vulvodynia...vestibuliitti.
Juhani ei ymmärtänyt.
- Mikä se sellainen auto on?
- Se on semmoinen sairaus...mua sattuu aina...kun mua koskettaa...silleen.
Juhani oli pettynyt, tyydyttämätön ja raivoissaan. Tuo tunnetila tuskin jäi Minnalta huomaamatta.
- Sä siis tarkoitat, että me..., Juhani aloitti hermostuneesti.
- Ei, en mä voi, Minna myönsi, - Mä yritin...jälleen kerran. Mutta se sattuu aina niin.
Juhani tunsi pettymystä ja raivoa kalunsa yhä seisoen jäykkänä purkautumispaikkaa etsien.
- Siis kato nyt, mitä mun pitäis tehdä! Minna saatana!, Juhani huusi.
- Mä voin kyllä sua...kädellä vaikka, Minna yritti, - Jos sä lupaat että et kosketa mua...
- Saatanan saatana!, Juhana karjui.
Minna tirskahti jonkin itkaisun tapaisen ja karkasi huoneesta painuen kylppäriin, josta Juhani kohta kuuli tukahdutettuja nyyhkäisyjä ja veden lorinaa lavuaariin. Juhanin suonikas kyrpä seisoi yhä kovana ja kärsimättömänä valmiina rikkomaan vaikka seiniä tai huitomaan maljakot ikkunalaudalta. Seisokki ei ottanut laantuakseen. Voisi vaikka porata uuden reiän tuohon saatanan porontaljaan! Vittu, ”oman käden oikeuteenko” tässä kaiken vaivannäön jälkeen pitäisi turvautua?
Olisi edes paperia, Juhani mutisi puoliääneen, mutta eihän sitä löytynyt. Yöpöydällä Minnan sängyn vierellä oli vielä hieman aloitettu kalakukko syömättömänä. Kalakukon kylkeen leikatusta aukosta pilkottava musta, reunoiltaan rasvasta valkoinen reikä näytti nyt Juhanista erittäin houkuttelevalta.
Juhani tarttui kalakukkoon. Kuinka painava se olikaan hänen kädessään, oli maksanutkin jotain kymmenen euroa torilla. Leiväksi se oli hemmetin raskas, mutta kalat ja rasvahan ne siellä sisällä painoivat. Nyt kiinnosti lähinnä tuo ruskea reikä leivänkuoressa, ja paljoa enempää miettimättä Juhani survaisi valmiina odottavan melansa siitä sisään.
Ei se pahalta tuntunut. Ensivaikutelma oli ehkä vähän viileämpi kuin miltä naisen sisällä olisi tuntunut, ja muikkuja ja rasvaa pursuava sisus tuntui ensin panevan hanttiin nuorenmiehen tunkeilevalle kalulle, mutta pian muikut lyttääntyivät ja väistivät sen verran, että Juhanin koko kalu oli sisällä hieman lämpenevän rasvan ympäröimänä kalakukossa.
Juhani alkoi liikutella kalakukkoa sylissään ja kova kyrpä tunkeutui aina vain syvemmälle lopulta juurtaan myöten upoten tuohon savolaiseen perinnetuotteeseen. Maiskahtelu ja lötsähtely kalakukon sisällä alkoi kuulostaa aina vain irstaisemmalta ja rasvaisemmalta, ja rasvassahan Juhanin jäykkä kalu uiskentelikin. Kalakukon ruiskuori kesti rynkytyksen hyvin. Kohta Juhani tunsi orgasminsa lähestyvän, ja juuri äsken hyväilemiään Minnan naisellisia muotoja muistellen Juhani laukesi ruiskauttaen varmaan toistakymmentä täyttä spermalatinkiaan sisälle kalakukkoon muusiksi survotun muikun ja silavan sekaan.
Lopulta Juhani tunsi tyhjentyneensä niin, että hän saattoi irrottautua kalakukosta ja laskea sen takaisin pöydälle. Perinneruoan ruiskuori oli kestänyt hyvin, eikä kukon kyljessä ollut reikä ollut sekään suurentunut Juhanin kalun paksuutta enempää. Juhani pyyhki rasvaiseksi käyneen kullinsa porontaljan kulmaan ja juuri silloin Minna tuli takaisin huoneeseen. Minna vaikutti surulliselta.
- Ootsä hirveen pettynyt?, Minna kysyi.
- En, vastasi Juhani osin valehdellen, osin huomaten itsekin olevansa tässä vaiheessa jo kyllä ihan tosissaankin. Hän alkoi kiskoa housuja jalkaansa ja löysi pian paitansakin.
- Taitaa olla parasta, että mä lähden nyt, Juhani sanoi Minnaan katsomatta.
Minna oli hiljaa. Taas tässä oli käynyt näin. Tämän kirotun vian takia elämä tulisi kai aina olemaan tällaista. Ei ollut kerta ensimmäinen, eikä kai viimeiseksi jäisi. Miehen, joka jäisi Minnan rinnalle, tulisi olla erikoislaatuinen, todella erikoinen, ja erikoisen ymmärtäväinen. Olisiko sellaista?
- Entä toi...porontalja?, Minna kysyi Juhanilta Juhanin ollessa jo menossa oven suussa.
- Pidä se. Tuon kalakukonkin voit sitten syödä vaikka äitisi kanssa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mihin tässä kohta naisia tarvitaan? Kalakukkoa halvemmaksi olisi kyllä tullut vaikka Big Mac.
Toivottavasti tuo kalakukko ei lähde samalla tavalla kiertämään Suomea kuin tuo porontalja.