Mietin vain. Näin unta, että hän olisi mennyt kihloihin ja sopiva sormus olisi löytynyt.
Voiko toisen elämästä nähdä totuudenmukaista unta?
10
105
Vastaukset
- Unessatietää
Voi nähdä. Olen itsekin nähnyt toisinaan. Mutta voi se tarkoittaa muutakin. Esim. että hän on löytänyt sopivan kumppanin. Tai se voi kertoa hänen toiveestaan löytää kumppani. Tai sinun pelostasi, että hän löytää kumppanin. Uni voi kertoa menneisyydestä, nykyisyydestä tai tulevasta. Vaihtoehtoja on paljon, joten pelkän unen perusteella ei voi olla varma. Ajattelitko, millainen tunnelma unessa oli?
- voiitku
Oma pelkohan on se, että hänen nykyinen suhteensa johtaisi aina avioliittoon asti tai kihloihinkin, sillä hän vaikuttaa mieheltä, joka sitoutuu, eikä helpolla eroa.
Joskus olen nähnyt unia ikään kuin sivustakatsojana ja niillä on ollut yhteyksiä todelliseen elämään. Nytkin näin uneni ikään kuin hänen naisensa somepäivityksenä.
- kaikkeenjokuryhtyykin
Jotkut ovat hereillä ollessakin niin harhaisia, että ne pitää sormusta vasemmassa nimettömässään, vaikkei ne ole missään parisuhteessa.
- alltooeasy
Ne eivät halua turhia iskuyrityksiä. Esimerkiksi sinulta.
- kaikkeenjokuryhtyykin
alltooeasy kirjoitti:
Ne eivät halua turhia iskuyrityksiä. Esimerkiksi sinulta.
Kuka missäkin mielessä sormusta pitää, vaikka niin, että kun eksä on jättänyt aikoja sitten. Itsestä ainakin vaikuttaa siltä, että kyseinen ihminen ei ole itsensä kanssa sinut, jos ei itse osaa kieltäytyä *illusta tai munasta, vaan kuvittelee sormuksen tekevän sen taian. Ei se sormus estä kännissä ravintolassakaan käytettynä yhtikäs mitään, jos itse ihminen on omalta mieleltään heikko, päinvastoin taitaa vain houkutella petturuuteen.
- alltooeasy
kaikkeenjokuryhtyykin kirjoitti:
Kuka missäkin mielessä sormusta pitää, vaikka niin, että kun eksä on jättänyt aikoja sitten. Itsestä ainakin vaikuttaa siltä, että kyseinen ihminen ei ole itsensä kanssa sinut, jos ei itse osaa kieltäytyä *illusta tai munasta, vaan kuvittelee sormuksen tekevän sen taian. Ei se sormus estä kännissä ravintolassakaan käytettynä yhtikäs mitään, jos itse ihminen on omalta mieleltään heikko, päinvastoin taitaa vain houkutella petturuuteen.
Niin no, ihmisiä on hyvin erilaisia. Joskus kauan sitten pidin huvikseni sormusta siksi, etten halunnut iskuyrityksiä - joihin HUOM! olisin vastannut aina kielteisesti, koska en sellaisia halunnut - mutta pidin nuorempana hyvin epämiellyttävänä pakkien antamista. En ollut siinä luonnostaan sujuva ja hyvä, ja kohtasin myös traumatisoivia henkilöitä, jotka eivät pakkeja osanneet ottaa vastaan aikuisen lailla. Eli päinvastoin kuin sinun kirjoituksessa, ei ollut minkäänlaisia haluja ja siksi halusin ohjata tietynlaiset henkilöt suoraan iskemään niitä, joilta voisivat saada mitä ikinä olivat hakemassa.
Mutta varmaan joidenkin ihmisten tapauksessa on noinkin päin asia miten kuvaan, ihmisiä kun on kovin monenlaisia erilaisin motiivein ja "heikkouksin". - alltooeasy
alltooeasy kirjoitti:
Niin no, ihmisiä on hyvin erilaisia. Joskus kauan sitten pidin huvikseni sormusta siksi, etten halunnut iskuyrityksiä - joihin HUOM! olisin vastannut aina kielteisesti, koska en sellaisia halunnut - mutta pidin nuorempana hyvin epämiellyttävänä pakkien antamista. En ollut siinä luonnostaan sujuva ja hyvä, ja kohtasin myös traumatisoivia henkilöitä, jotka eivät pakkeja osanneet ottaa vastaan aikuisen lailla. Eli päinvastoin kuin sinun kirjoituksessa, ei ollut minkäänlaisia haluja ja siksi halusin ohjata tietynlaiset henkilöt suoraan iskemään niitä, joilta voisivat saada mitä ikinä olivat hakemassa.
Mutta varmaan joidenkin ihmisten tapauksessa on noinkin päin asia miten kuvaan, ihmisiä kun on kovin monenlaisia erilaisin motiivein ja "heikkouksin".Piti olla "noinkin päin miten kuvaat"
Voi nähdä, tosin todennäköisempää on nähdä jotain ihan muuta :)
- Planeettojenkierto
Kuu on lähellä ja aiheuttaa unia.
Mutta minun mielestä pelästyit että menetit hänetkö?
Mut jos toivot unia niin nyt oli hyvä hetki levätä ja nukkua - CPjgjp
Voi sattumalta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1553580Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk843068Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva852545Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro442439Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?662369Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,212336Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1342300Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1522185Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville341845Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121776