Jatkuva hikoilu

Kohta 80 vuotias sukulais nainen on kärsinyt jatkuvasta hikoilusta ja vilusta yli puoli vuotta.
Verikokeita on otettu kymmenittäin, eikä syytä ole löydetty.
Onkohan oireiden syy hormoniperäinen eli estrogeeni hormoonin puutos.
Kysyin, mutta hän sanoi ettei ole, koska verikokeita on otettu ja puutos näkyisi.
Mutta tutkitaanko estrogeeni hormonin taso verikokeita, jos niitä on tavallisen lääkärin määräämänä otettu kymmeniä vai selvittääkö gynegologi estrogeeni tason?
Missään gynegologilla hän ei ole käynyt tutkimuksissa.
4333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei kai nyt tuossa iässä enää mittailla, vaihdevuosiin päättyy...

Äänestä

Kuka tahansa lääkäri voi määrätä estrogeenimittauksen ja ne voi ottaa yksityislabrassa omasta pyynnöstäkin (olen käynyt muutaman kerran).

Estrogeeneja ei varmaankaan enää mittailla kaheksankymppiseltä (turhaan) koska tiedetään että ne ovat kuitenkin nollilla. Siispä tutkitaan muita syitä hikoiluun (esimerkiksi kilpirauhasarvot).

Äänestä

Voisiko olla kilpirauhasen toimintahäiriö ?

Sydämen häiriöt aiheuttavat minulle varsinkin kylmää hikeä ja palelua/horkkaa,
sekä yöllä että päivällä, usein aamuyöllä.

Joskus tunnen rytmihäiriöt itsekin, joskus ne on näkyneet vain Holter-tutkimuksessa
tai verenpainemittari näyttää rytmihäiriötä. Se ei kuitenkaan tiedä mikä sydänhäiriö on kulloinkin,
mutta rekisteröi epäsäännöllisen sydämenlyönnin/eteisvärinän ynnä muun rytmihäiriöksi.
Tiedän sen melkein aina itsekin mittaamatta, kainalot tai yläkroppa on kylmässä hiessä ja on tosi kylmä muutenkin.

Ostin 130 euron verenpainemittarin, joka rekisteröi häiriöitä sydämessä.
Ei erittele niitä kuitenkaan eli lääkäriäkin tarvitaan tietysti.
Kallis mittari ehkä oli, mutta on hintansa väärti.
Pysyy ajan tasalla, kun on usein sydänoireita, ei tarvitse aina lähteä terveyskeskukseen.
Oppii jollain lailla tunnistamaan tilanteen vakavuuden
ja viimeistään silloin kun rintaa oikein rytkii.
Kaikkia oireita ei edes tunne itse.
(eikä mittarikaan ole kaiken autuaaksi tekevä, mutta luo vähän turvaa)

Sydäntä epäilisin tai kilpirauhasta, josta lie kuitenkin labrakokeet otettu,
koska niitä on paljon otettu.
Nestetasapainohäiriökin voi aiheuttaa erikoisia oireita.
Onko munuaisrarvot ok ? Varmaankin...

Äänestä

Kilpirauhasen vajaatoiminnassa vilu, liikatoiminnassa hikoilu, mutta voi kuulemma olla oireita kummastakin osastosta! Jos kokeet on otettu, onkohan arvot olleet hyvät vai viitteiden rajalla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MissäSelvitetäänHormooni kirjoitti:

Kohta 80 vuotias sukulais nainen on kärsinyt jatkuvasta hikoilusta ja vilusta yli puoli vuotta.
Verikokeita on otettu kymmenittäin, eikä syytä ole löydetty.
Onkohan oireiden syy hormoniperäinen eli estrogeeni hormoonin puutos.
Kysyin, mutta hän sanoi ettei ole, koska verikokeita on otettu ja puutos näkyisi.
Mutta tutkitaanko estrogeeni hormonin taso verikokeita, jos niitä on tavallisen lääkärin määräämänä otettu kymmeniä vai selvittääkö gynegologi estrogeeni tason?
Missään gynegologilla hän ei ole käynyt tutkimuksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu