Onko normaalia uupua pätkätöiden takia? Olen työskennellyt samalla työnantajalla 6 vuotta ja sopimuksiani on ketjutettu sinä aikana muutaman/parin kuukauden pätkissä. Työpaikkani vaihtuu usein, mutta yleensä olen ollut 1-2 vuotta samassa paikassa.
Tuntuu kuin roikkuisin koko ajan löysässä hirressä. Stressaan töiden jatkumisesta ja stressaan uusia työpaikkoja. Pomot ovat töykeitä ja töksäyttävät asioita.
Itse työni on ihan mukavaa ja työkaverit ovat kivoja. Ehdin tehdä työni ja työn teko ei stressaa. Olen silti jatkuvasti masentunut ja stressaan tätä jatkuvaa epävarmuutta. Missään työpaikassa en tunne olevani tasaveroinen muiden kanssa ja on aina vähän ulkopuolinen olo. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi ja umpisurkeaksi työntekijäksi, koska en ole vakituisen paikan arvoinen. Vielä muutama vuosi sitten jaksoin uskoa, että kyllä töitä riittää, mutta nykyään olen sen suhteen ahdistunut. Olen muuttunut aika kyyniseksi ja kaikki työhön liittyvä into on kyllä kadonnut.
Oireilen fyysisesti. Olen jo näin nuorella iällä rytmihäiriölääkityksellä. Sydän todettiin sairaalassa terveeksi ja ilmeisesti rytmihäiriöt johtuvat stressistä. Olen väsynyt ja iloton. Nukun huonosti, päätä särkee usein jne. Mieliala on masentunut ja ahdistunut. Sain masennustestistä melkein täydet pisteet.
Olen todella väsynyt tähän tilanteeseen. Työsopimukseni loppui jouluun, koska pätkätyöläisenä olen juhlapyhät työtön. Kukaan ei osannut sanoa perjantaina, jatkuuko sopimukseni joulun jälkeen. En voi kai edes sitten mennä työterveyteenkään, koska tällä hetkellä olen työtön.
Pätkätöiden takia uupunut
2
144
Vastaukset
- Vakkarityö2
Sijaisuuksien tekeminen pätkissä on raskasta ja niitä saa tehdä tietyn määrän jolloin työntekijä pitää vakinaistaa mutta kun kerroit että työpaikkasi vaihtuu niin siihen ei pysty ammattiliitto vaikuttamaan et ns.samassa työpisteessä useita sopparista peräkkäin. Onko nykyiseen tehtävään mahdollista hakea toisen työnantajan palvelukseen vaihtamalla firmaa. Lähtemällä toiseen kaupunkiin muuttamalla tai kulkemalla autolla junalla työmatkaa noin 40-50 km työmatka päivittäin ol ihan normaalia monelle. Ehkä olisi työurasi kannalta hyvä että seuraavan serran lähdet muualle ja jos nykyiseltä työnantajalta vapautuu vakkari työtä haet sitten vuoden parin päästä jos vielä siltä tuntuu. Elämää pätkätöiden varaan on vaikea rakentaa. Ellet ota siitä iloa irti pidät pätkien välissä lomaa. Laitat joka kk pienen summan säästöön ja käytät ne työpaikkojen vaihtojen välillä. Ei kannata kauaa tuota jatkaa oman terveyden vuoksi. Älä suostu siihen enään. Ja myös määräaikaisesta työstä voi irtisanoutua sopimalla ja noudattamalla irtisanomisaikaa. Hae vakkari työtä heti kulje tai muuta.
- Äläalistu
Tuo vaikuttaa laittomalta. Kuulutko liittoon tai YTK yhdistykseen? Ota yhteyttä jompaan kumpaan ja myös työsuojeluun niin he sanoo mitä kannattaa tehdä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1895109- 181812
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101507Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511185Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840