Mä oon käyny viimeks noin 1kk sitte yhdåel tyypil noin 2 kk ajan juttelemas.... mut ku oli psljon kaikkee kiusaamista, joka jatkuu välil edelleen nii esitin, et kaikki menee niin hyvin niin sit sain lopettaa siel käymisen. Aina kun pitää mennä kouluun, niin esitän pirteää, ja että kaikki pn hyvin. Se on kuitenkin toista. Isot, jopa tutut paikat ahdistavat mua. Monta vuotta sitten menetin toisen vanhemman, ja yli vuosi sitten toisen todella sairaan lemmikkini, ja 1.luokalta asti kiusaamista, sukulaisiin mennyt välit poikki tiettyjen asioiden takia jonka itse aiheuttivat... ja kaikkee muuta. Vaikka tässä on ollut myös hyviä aikoja, tuntuu etten millään saa olla mä, rauhassa, jne. Ennen olin sellainen, että hymyilin, nauroin, ja okin toisten seurassa... enää on käljellä sulkeutunut, välillä väkisin hyjyilevä ja nauravainen tyrtö, jota ahdistaa ja on masentunut... tutustuin 3kk-4kk sit yhteen 2v vanhemapaan tyttöön, ja luulin et meist vois tulla kavereita... mut toisin kävi.
1 kerran kävi meidän luona, ja juttelimme silloin myös viesteillä paljon... aina minä sain pistää viestiä, mutta ajattelin että hän on itsekkin vaan vähän ujo joten en välittänyt siitä vaikka aina sainkin pistäl viestiä. Sitten pari kertaa meidän piti nöjdä, mutta jhän väitti silloin kun piti toisen kerran nähdä että heillä onkin retki, ja kolmannella kerralla, että hän oli unohtanut ja että oli huono päivä... silloin rupesin ajattelemaan enemmän. Olimme silloin jutelleet jo 2kk suurinpiirtein, ja aina mä sain kysyy nåesim, kuulumisia. Hän ei ikinä, kuten tähänkään asti, ole pistänyt viestiä mulle. Totta kai ymmärrän, että kun on poikakaveri ja muitakin kavereita, että yksi voi unohtua, jne vaikka mitä. Mutta ei se oikeuta sitä, että tuolla lailla se yksi unohdetaan. No mutta kuitenkin siis, hön kaveeraa mun kiusaajan kaverin kanssa myös... ja kysyin ihan suoraan, että kun tää mun yks kiusaaja on ja puhuu musta selän takana vaikka mitä, että onlo hän kenties saanut jotain selville musta ja jotain paskaa, niin tuli sellanen viesti etten saanut paljoa selvää, ja oli ihan selvää että varmadti puhuvat kusta jotain siellä selän takana. Vittu ku edes oo tilaisuutta ollut, et vois tän yhden kans nöhdä et vois jutella asioista silleen, et molemmat ymmärtäis toistensa mielipiteet, jne ehkä toisella tavallaa kun viesteissä. Mutta en oo viittiny laittaa voestii, enkä laita vaan anti olla jos ei voi olla rehellinen ja luotetrava toiselle. Sitä paitsi aina kun pitöis tässö vain kovasti ymmärtää, mutta hän ei yritä itse mua yhtään ymmärtää. Eihän tästä tule mitäön jos tollasen kans piröis olla olevinaan juka jotain kavereita, ja viimeks ollaa juteltu viesteillä viime kuun 30 päivä, että anti olla. Enää en halua olla tekenisiseä, jolkei itse hän ota välillä yhteyttä. Voin olla vaikka kuinka lapsellinen ja tyhmä, mut mun tehtävä ei oo kestää tällaidta, eikä oo myöskään ymmärtää koko ajan,nja laittaa viestiä kun siltä tuntuu, jne. Et ei toi oo todellista ystävyyyttä, vaan tää alkaa jo tuntuu esittämiseltä enemmän.
Täs olis viel kaikkee muut, jonka takii mä haluun vaan eristäytyy muista ja ihan kaikesta siis.
Oon jo suunnitellu ja ajatellu valmiiks, et ku oon 18vee ja saan onan kämpän nii en nuku ja syö ollenkaan tai yhtään siis... pääsis pois, ja olis vähemmän kaikkee sit.
1 kerran kävi meidän luona, ja juttelimme silloin myös viesteillä paljon... aina minä sain pistää viestiä, mutta ajattelin että hän on itsekkin vaan vähän ujo joten en välittänyt siitä vaikka aina sainkin pistäl viestiä. Sitten pari kertaa meidän piti nöjdä, mutta jhän väitti silloin kun piti toisen kerran nähdä että heillä onkin retki, ja kolmannella kerralla, että hän oli unohtanut ja että oli huono päivä... silloin rupesin ajattelemaan enemmän. Olimme silloin jutelleet jo 2kk suurinpiirtein, ja aina mä sain kysyy nåesim, kuulumisia. Hän ei ikinä, kuten tähänkään asti, ole pistänyt viestiä mulle. Totta kai ymmärrän, että kun on poikakaveri ja muitakin kavereita, että yksi voi unohtua, jne vaikka mitä. Mutta ei se oikeuta sitä, että tuolla lailla se yksi unohdetaan. No mutta kuitenkin siis, hön kaveeraa mun kiusaajan kaverin kanssa myös... ja kysyin ihan suoraan, että kun tää mun yks kiusaaja on ja puhuu musta selän takana vaikka mitä, että onlo hän kenties saanut jotain selville musta ja jotain paskaa, niin tuli sellanen viesti etten saanut paljoa selvää, ja oli ihan selvää että varmadti puhuvat kusta jotain siellä selän takana. Vittu ku edes oo tilaisuutta ollut, et vois tän yhden kans nöhdä et vois jutella asioista silleen, et molemmat ymmärtäis toistensa mielipiteet, jne ehkä toisella tavallaa kun viesteissä. Mutta en oo viittiny laittaa voestii, enkä laita vaan anti olla jos ei voi olla rehellinen ja luotetrava toiselle. Sitä paitsi aina kun pitöis tässö vain kovasti ymmärtää, mutta hän ei yritä itse mua yhtään ymmärtää. Eihän tästä tule mitäön jos tollasen kans piröis olla olevinaan juka jotain kavereita, ja viimeks ollaa juteltu viesteillä viime kuun 30 päivä, että anti olla. Enää en halua olla tekenisiseä, jolkei itse hän ota välillä yhteyttä. Voin olla vaikka kuinka lapsellinen ja tyhmä, mut mun tehtävä ei oo kestää tällaidta, eikä oo myöskään ymmärtää koko ajan,nja laittaa viestiä kun siltä tuntuu, jne. Et ei toi oo todellista ystävyyyttä, vaan tää alkaa jo tuntuu esittämiseltä enemmän.
Täs olis viel kaikkee muut, jonka takii mä haluun vaan eristäytyy muista ja ihan kaikesta siis.
Oon jo suunnitellu ja ajatellu valmiiks, et ku oon 18vee ja saan onan kämpän nii en nuku ja syö ollenkaan tai yhtään siis... pääsis pois, ja olis vähemmän kaikkee sit.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja haluun viel lisätä, et mul ei oo mitään arvoo... muuten saan hyvii numeroit, jne... mut en mä haluu tällast enää ikin joskus kokee sit..........
En oikein edes jaksanut lukea, kun olit jättänyt niin paljon kirjoitusvirheitä. Tuntuu että jos keskittyisit kehittämään itseäsi ja jättäisit ne ystävyys suhteet välillä sivuun. En tiedä minkäikäinen edes olet joten ehdotan vaan että mene mukaan johonkin toimintaan joka kiinnostaa. Sellaisessa toiminnassa jossa tehdään asioita yhdessä kaikki ovat ystäviä jollain tavalla. Mm lauluryhmissä, avustustyössä, joogaryhmissä löytyy ihmisiä joiden kanssa ystävystyy, ja unohda tekstiviestien odottelut...
Henki ois aika löyhässä jos ei lasta olis. Avoliitto vähän niin ja näin, rahatilanne miinuksella. Tuntuu että kaikki käyttää mua hyväkseen. Oon liian kiltti ja näyttelen että kaikki on hyvin. Kaikki on kuites niin päin persettä ku vaan voi. Lääkäri määräsi uuden masennuslääkkeen, kuiten mokasi ohjeistuksessa ja nyt toista kertaa tän vuoden aikana oon ollu ilman lääkettä useamman päivän, kun luulin että saan kohta alottaa uuden. Mutta eihän se ollu ekalla kerralla ees reseptiä kirjoittanut, ja nyt toisen kerran epämääräinen ohjeistus, että turhaan lopetin lääkkeen taas, oisin saanu vielä kuitenkin sillä vanhalla vielä mennä, ja alottaa vielä kolmannen uuden lääkkeen. Jos kuullostaa epäselvältä nii sitä se on. Otin nyt pari kolmiolääkettä, ja tulin saunan lauteille nukkuun. Meinaan valittaa lääkäristä johonki. Heillehän kuiten riittää että potilaita on ja palkka juoksee. Niin oon ymmärtänyt ainaki tän tohtorin kohdalla. Maanantaina käyn tällä lääkärillä uudestaan, ja joudun hankkiin useamman päivän saikun. Olisi pitäny alottaa se kolmas lääke neurologiseen sairauteen, mutta pakko alottaa se uusi masennuslääke ensin etten pimahda. Siinä vaan saattaa haittavaikutuksina olla itsetuhoisuuden lisääntyminen ja psykoosit sun muut. Aa että on ihanaa. Jos tällä linjalla mennään, niin se on sitte työkyvyttömyyseläke.
Kuulostaa tutulta tekstiltä, oot kokenu traumoja lapsena joten ei ihme jos kaikki ne vaikuttaa elämään. Pistä itsesi nyt etusijalle aina ja oot se mikä oot älä esitä sitä mitä et ole koska se on raskasta. Sulla on arvoa ja olet tärkeä ja oot nuori kaikki vasta edessä. Oon huomannut että ihmisiä tulee ja menee jotkut jää silläkin joku tarkoitus kai, älähän sure saat ystäviä aivan varmasti. Oot vain oma itsesi. Voimia täältä jostain:)
Minullakin kuoli toinen rakas lemmikki reilu kuukausi sitten. Se oli viimeinen niitti, ei oikein löydy enää kiinnostusta elämään eikä mihinkään. Mutta, minulla on onneksi kaksi harrastusta jotka kannattelevat.
Minulla kuoli toinen vanhempi teini-ikäisenä ja onhan se kolaus joka vaikuttaa pitkälle elämään. Monet saavat monenlaista apua vanhemmiltaan vielä jopa 50-vuotiaina! Meidän orpojen pitää pärjätä yksin ja selvitä elämässä yksin.
Olet nuori. Unohda muut ihmiset joiden koet käyttäytyvän epäreilusti. Näitä ihmisiä on ja paljon. Joskus jopa kaikista luotettavin, rakkain ja läheisin ihminen voi aivan yks kaks muuttua kusipääksi, tai vaikkapa saada mielenterveysongelman ja muuttua täysin toisenlaiseksi. Eli tarkoitan sanoa, että kehitä pärjäämistäsi yksin, muuta sellaiseen paikkaan jossa ei puhuta pahaa(erilaisista, esimerkiksi orvoista saatetaan tykätä puhua pahaa pienillä paikkakunnilla kun on helppo uhri). Luo sosiaalisia suhteita monipuolisesti, älä koskaan nojaa vain yhteen ihmiseen. Tuossa olikin hyvä vinkki, ala harrastamaan jotain ryhmässä, jotain mistä olet kiinnostunut. Sieltä löytää hyvää seuraa ja samanhenkisiä.
Itse olen epäsosiaalinen, introvertti, ujo, jännittäjä ja myöskin esimerkiksi koulussa hyljeksitty. Silti kun löysin oman harrastusryhmäni, saan muiden kanssa tekemisestä iloa ja voimaa.
Sanoit, että vieläkin on kiusaamista. Se pitäisi jotenkin saada loppumaan... Mitä voisin neuvoa, muuta kuin että älä alistu siihen. Koeta vielä kaikki keinot mitä et ole ehkä koettanut (et kertonut), ja jos tuntuu ettei tosiaan voi mitään, pidä mielesi vahvana. Harkitse vaikka koulun vaihtoa jos kiusaaminen ei lopu, sillä väkivalta ei saa jatkua. Kiusaajan pitäisi lähteä, ei sinun, mutta jos ihan mahdottomalta näyttää niin suojele itseäsi ja lähde.
Voimia haluan toivottaa! Sinulla on paljon sisäistä vahvuutta, se näkyy kirjoituksestasi.
Minullekin eläimet ovat tärkeitä. Niiden menetystä suree kuin ihmistä, joskus enemmänkin. Se että kykenet sillä tavalla kiintymään kertoo sinusta, että sinulla on paljon herkkyyttä, ja toivoa elämässäsi!
Kerrot ystävistä joihin ei voi täysin luottaa, ja joiden toimintaa ja suhtautumista ei voi ennakoida. Koet ehkä että sinua käytetään ystävyyssuhteessa jotenkin hyväksikin, kun itse joudut vain ottamaan toisen tarpeet huomioon, mutta sinua ei nähdä eikä tueta. On hyvä merkki että havaitset tällaista, osaat olla kriittinen. Ihmissuhteissa yksi vaikeimpia asioita onkin juuri se että osaa olla yhteydessä muihin ja samalla pitää omaa puoltaan.
Joskus vasta ajan kanssa pystyy erottamaan, mitä ihmissuhteessa tapahtuu. Onko kyseisestä henkilöstä ystäväksesi vai ei. Mitä hän tarvitsee sinulta ja mitä sinä häneltä, ja voitteko olla yhdessä niin että kumpikin saa siitä turvallisuutta, ja tulee kuulluksi oikein, edes joskus. Kannattaako hänen kanssaan olla tekemisissä pinnallisemmin vai syvällisemmin, vai ei ollenkaan.
Jos olisi paljon turvallisia ihmissuhteita taustalla, kotoa, vanhemmilta saatuja (mistäs muualta, sieltähän me ne kaikki aluksi saadaan...) olisi paljon helpompaa erottaa omat tunteet ja luoda oma polkunsa. Olla tekemisissä uusien ihmisten kanssa siten että rakentaa luottamusta vähitellen. Ettei tarvitse mennä heti kenen kelkkaan tahansa, luvata kaikkea mahdollista, ja sitten pettyä. Tai vaihtoehtoisesti kieltäytyä kaikista ja olla vain yksin, tuskaa välttääkseen.
Vanhempasi eivät ehkä ole osanneet välittää sinulle riittävää perusturvaa, ja toisenhan heistä olet jo menettänytkin. Joudut rakentamaan turvallisuuttasi selvästikin liian yksin, monen muun ympärilläolevan ihmisen kautta. Se on raskasta. Minä olen sellaisen polun kulkenut elämässäni, nuorena minullakin oli hyvin vaikeaa, monessa kohtaa kirjoituksessasi tunnistan samaa. Olet kuitenkin itsenäinen yksilö. Hyvin vahva nuori ihminen, kuitenkin. Vaikka juuri nyt sinusta ei ehkä siltä tunnu. :)
Rukoilen pahojen ihmisten, kuten toimittajien väkivaltaista, hidasta loppua.