ei raaski ostaa kaupasta vaikkapa oliiviöljyä, koska se maksaa melkein 4 euroa! Mietin tänään ostaisinko itselleni uudet housut, jotka olisivat maksaneet 40 euroa, mutta en raaskinut koska olivat mielestäni erittäin kalliit, sen sijaan pelasin 100 euroa, olen pelannut enemmänkin vuosia, mutta eipä siitä saa kuin hetkellisen vitutuksen, jonka unohtaa seuraavalla pelikerralla. Ehkä tuo nuukuus on jotenkin kytköksissä siihen, että alitajunta tiedostaa sen, että voi pelata/hävitä enemmän rahaa jos säästää vääristä paikoista, ja tinkii juuri niistä oikeista hankinnoista. Sairasta meininkiä!
En kyllä toivo tätä peliriippuvuutta kenenkään riesaksi, irti pääseminen toki mahdollista, mutta erittäin vaikeaa. Yksi retkahdus voi johtaa tunnissa kymmenien tuhansien velkoihin, kun maniassa rulla pyörii ja pikavipit juoksevat.
Paljon on rahaa mennyt peleihin, mutta eipä sitä toivoisi kuin täydellisen vapautumisen pelihimosta, rahoja ei takaisin saa, eikä tarvitse edes saada, en niitä kaipaa. Joku kuitenkin saa pysymään tässä koukussa. Vaikka vuosia on sen järjettömyyden tiedostanut.
Jos otetaan 100 ihmistä, niin 90 voi pelata pelejä ihan normaalisti, ne eivät aiheuta riippuvuutta, mutta ne 10 ovatkin sitten koukussa pahasti. Jotain erilaista se aiheuttaa.
Kohtalotovereille toivon jaksamista, eipä tätä voi ymmärtää kuin samassa veneessä olevat tai olleet.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Sama ongelma se on viinapirun kanssa kamppailevilla. Siinä jo jää ruokakin toiseksi.
Itse myös monta vuotta pelannut, lopulta siitä tuli ongelma. Oli pakko pelata. Pelaamisesta tuli elämä. Aina vain mietin koska pääsiis pelaamaan. Työpäivät meni kännykällä casinoa räplätessä, se oli sairasta. Tupakasta olin aikoinaan päässyt eroon Jeesuksen voimalla. Myös alkoholista. Nyt oli vielä selätettävä tämä pelipiru. Mun täyty käydä tosi pohjalla että oikeesti ymmärsin että olin riippuvainen. Melkein menetin vaimon ja lapseni. Kävin GA-ryhmässä muutamia kertoja että pääsin taas takaisin raiteillee.
Nyt täytyy velat maksaa vielä pois. Ne muistuttaa siitä, että älä enää ikinä pelaa! Tälle asialle ei saa antaa edes pikkurilliä!
Ne ketkä avautuu että Jeesus ei toimi, niin voi pitää mölyt mahassa. Kokeilkaa, rukoilkaa ja antakaa elämä herran haltuun. Kiitos Jeesus että vapautit uhkapeleistä. Tottakai mun pitää tehdä oma osani ja koettelemuksia tulee. Kun tiedän kenen puoleen kääntyä, mulla ei oo ikinä mitään hätää.
että olet päässyt irti, samaa toivon hartaasti itsekin. Siunausta!
Siunausta myös sinne sinulle! Ei ole helppo pala tämä peliruuppuvuus. Meillä on monta lasta niin ei tartte päivisin töitten jälkeen miettiä mitähän sitä tekesi. Tekemisen järjestäminen itselleen on se avain. Jos jäät vain kotiin möllöttämään ja mietiskelemään, ennemmin tai myöhemmin olet taas kiinni peleissä. Tosi paljon tsemppiä kaikille peliriippuvuudesta kärsiville! Helppoa ei ole vältellä pelejä, mutta kyllä me tähän pystytään!!! :)
Ei+vi..u.+hahahahabaaha+kuolen+nauruun.+Puoli+vuotta+kävellyt+kauppaan+hakemaan+miinus+30prosenttia+ruokia+vaikka+auto+pihassa.+Ihan+sen+takia+et+ne+on+niin+kalliita+juttuja,+mut+laitoin+juuri+200euroa+pienen+hetkin+peliin.+:D+oon+jo+vähän+edennyt+tässä+projektissa+että+nyt+on+ostanut+jo+kunnon+hoitoainetta+hiuksiin+14eurolla+kun+alkoi+vitu..ttaa+ostaa+-30%+semmosia.+Ja+ei.+Tää+vaan+jatkuu......
ei tarvi hoitoainetta hiuksiin jos ne häviöpelistressin vuoksi lähtee kaikki pois.
haha. no sen ne hiukset tekikin. tässä yritän kasvattaa uusia tilalle niin hoitoaine oli pakko ostos ettei noi hapsut kuivuisi suomen talvessa ja katkeaisi pois.
Pelikoneiden ja mainosten tyrkytys saa välttelemään muitakin Veikkauksen pelejä.