Paljon vanhoillisten ihmisten porua on tästäkin kuullut, että pitäisi edelleen muka pitää joulujuhla koulussa. Nämä ihmiset muistelevat vanhoja, jolloin kaikki kuuluivat kirkkoon muutamaa ateistikommaria ja Jehovan todistajaa lukuunottamatta. Nyt on toisin, kirkkoon kuuluu entistä harvempi ja Varkauskin on monikulttuurinen paikka.
Koulun tulee olla uskonnollisesti neutraali paikka, on eettisesti väärin, että muista kulttuureista ja uskonnoista lähtöisin olevat oppilaat pakotettaisiin suomalaisiin perinteisiin kuten joulujuhlaan. Päinvastoin meidän varkautelaisten ja muiden kantasuomalaisten olisi syytä tutustua maahanmuuttajien kulttuuriin ja sopeuttaa omaa toimintaamme. Ja ihan vain siksi, että maahanmuutto on hyvinvoinnille tärkeää, kun suomalaisten syntyvyys laskee.
On hienoa, että Waltterin koulu näyttää esimerkkiä siinä, kuinka kulttuurisia, uskonnollisia ja toivottavasti myöskin kansallisia arvoja halutaan muuttaa ja uudistaa kaikille varkautelaisille sopiviksi. Odotan, että myös muissa koulun yhteisissä tilaisuuksissa jatkuu sama liberaali ja neutraali linja.
Koulun tulee olla uskonnollisesti neutraali paikka, on eettisesti väärin, että muista kulttuureista ja uskonnoista lähtöisin olevat oppilaat pakotettaisiin suomalaisiin perinteisiin kuten joulujuhlaan. Päinvastoin meidän varkautelaisten ja muiden kantasuomalaisten olisi syytä tutustua maahanmuuttajien kulttuuriin ja sopeuttaa omaa toimintaamme. Ja ihan vain siksi, että maahanmuutto on hyvinvoinnille tärkeää, kun suomalaisten syntyvyys laskee.
On hienoa, että Waltterin koulu näyttää esimerkkiä siinä, kuinka kulttuurisia, uskonnollisia ja toivottavasti myöskin kansallisia arvoja halutaan muuttaa ja uudistaa kaikille varkautelaisille sopiviksi. Odotan, että myös muissa koulun yhteisissä tilaisuuksissa jatkuu sama liberaali ja neutraali linja.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Mutta ei me muuteta omaa maata muille sopivaksi. Eipä ne lähi idässäkään alkais meiän meidän tavoilla elää,jos me sinne mentäs määrää. Haistakaa vittu suvakit!
Harvinaisen hyvin sanottu.
Turhaa haistattelua, olisi paras ymmärtää, että maailma muuttuu. Vain vanhanaikaiset ihmiset lukkiutuu perinteisiin, kun ne on niin suomalaista.
Suomalaisuus ja kansallismielisyys ei kuulu modernin ihmisen arvoihin. Tavat muuttuvat, ei sille vanhoja muistelevat jäärät voi mitään. Muissa kulttuureissa on paljon hienoja juttuja, niitä kannattaa arvostaa ja unohtaa ne tunkkaisimmat supisuomalaiset perinteet ja arvot.
Ja ei kai kukaan suomalainenkaan ulkomailla asuessaan haluaisi osallistua vieraan kulttuurin seremonioihin. Miksi sitten Suomessa asuvien ulkomaalaisten pitäisi olla mukana suomalaisissa menoissa? Eihän niillä ole heille mitään merkitystä.
Kiitos. Totta joka sana
Harvinaisen hölmösti sanottu.
Suomalaisuus kunniaan. Maassa maan tavalla,tai maasta pois.
Turha meidän on täällä korkeasti koulutetussa maassa palvoa Lähi-idästä tänne tuotua ikivanhaa uskomusta.
Irti vaan noista vanhoista aatteista. Mitä kehittyneemmästä maasta on kyse, sitä vähempi on uskontojen valta. Ja sitä pienempi on mahdollisuus, että muslimit saisivat mitään merkittävää valtaa täällä.
Maallistumisen eteen kannattaa todellakin tehdä töitä.
Oma kirkkomme on valmis vaikka muslimeja tukemaan, jos se vaan uskoo sillä torjuvansa maallistumisen. Maalistuneessa maassa on toki täysi oikeus uskoa mihin vaan, mutta uskontojärjestöiltä on purettu erityisedut.
Näin on, rajat kiinni ja ulos paholaisen lähetit. Eikö edes puolustajia pysäytä arabianrannan tapaus. Mitä vielä pitää tapahtua!!
Minun mielestä Suomessa pitäisi pitää tälle vuosituhannelle sopivia koulun joulujuhlia, joita lapset sitten ehkä lämmöllä muistelevat. Aikuisina. Suomi on jo monikulttuurinen maa jossa asuu eri maista tulleita ihmisiä. Esim suomalainen joulu on erilainen kuin esim. Joulu usassa. Eli ei jättäydytä tiukasti sata vuotiaisiin perinteisiin vaan luodaan lasten ehdoilla uusia perinteitä. Perheiden omassa joulun vietossa saa kunnioittaa vaikka 1000v perinteitä mutta tämän päivän lapset ansaitsevat saada jotain uutta ja omaa koulun juhliin.
Se on totta, että Suomi on nykyään monikulttuurinen maa. Sitä eivät monikaan ymmärrä, varsinkaan ne, jotka vain ylistävät Suomea ja suomalaisuutta. Suomessa ja suomalaisuudessa ei ole mitään huonoa. Monilla on vain pelko, että muiden maiden kulttuurisuus hävittäisi suomalaisen kulttuurin. Sekin on turha pelko.
Moni kulttuurisuus on rikkaus, josta jokaisella eri kulttuurilla on opittavaa. Se vaan vaatii tahtoa ja uteliaisuutta tutustua eri kulttuureihin ja tapoihin. Aina sieltä jotain uutta ja opittavaa löytyy, mistä voisimme oppia. Se vaatii oma-aloitteisuutta, Ennakkoluulot ja kielteinen asenne ei johda hyvään lopputulokseen. Kulttuuri, oli se sitten minkämaan kulttuuri tahansa, niin se elää nykyaikaa ja muuttaa muotoaan niin nyt kuin tulevaisuudessa. Keski-ajalle ei ole enää paluuta. Nyt eletään tätä aikaa ja katsotaan tulevaisuuteen.
Koulun tulee tukea monikulttuurisuutta, esim. antamalla mahdollisuus vieraista kulttuureista tuleville järjestää omia juhlia. Perisuomalaiset juhlat voisi ihan hyvin jättää vapaa-ajalle, ne on suomalaisille liiankin tuttuja eivätkä anna elämyksiä.
Myös ev. lut. kirkon ja koulun yhteistyö on erittäin kyseenalaista, 2020-luvun kouluun se ei vain istu.
Sinähän sen sanoit aika osuvasti. Hyvä mielipide. Lyhyt, ytimekäs ja asiallinen.
Kyllä pitäis katsella asioita maahanmuuttajan silmillä, moni suomalainen perinne on varmasti jopa pelottavaa. Miettikääpä miltä tuntuu jostakin lähi-idästä tulevalta nähdä vaikka vartiot sankarihaudoilla itsenäisyyspäivänä tai jouluna, varmaan tosi pelottavaa.
Tai Kuoppakankaan koulu ainakin ennen marssi itsenäisyyspäivän aikaan sankarihaudoille, ihan kuin mielenosoitus. Waltterin koulu ilmeisestikään ei marssi eikä aiheuta pahaamieltä maahanmuuttajille.
Oudot ovat sinun kommenttisi. Suomalaisessa perinteessä ei ole mitään pelättävää, kunhan ulkomaalaiselle selvitetään suomalaiset perinteet. Tuskinpa pelkäävät vartioita sankarihaudoilla, kun heille se kerrotaan, että se on kunnianosoitus seisoa rivissä.
Suomessa on Suomen lait, ei täällä ketään tapeta. Suomenlaissa ei ole kuolemantuomiota, on vaan vankila kaltereineen.
"Suomalaisuus kunniaan. Maassa maan tavalla,tai maasta pois."
Me elämme Suomessa,emme tarvise tänne matuja neuvomaan. Menkää takaisin. Teitä ei kaivata täällä.
Samat sanat, joulujuhlat kotiin tai kirkkoon, kouluun ne eivät enää kuulu. Eikä myöskään Lucia-juhla. Yhden uskontokunnan ylivaltaa ei saa enää tukea. Kevätjuhla on ihan eri juttu, kunhan suvivirsi poistuu.
"Suomessa on Suomen lait, ei täällä ketään tapeta" Vielä. Ruotsissa on melkein sotatila.Polttopullot lentää, ruottalaiset pakenee. Kaikilla on paha olla.
Niin Ruotsissa heiluu ne natsit, vastarintaliikejengi, meidän pitää Suomessa olla viisaampia. Maahanmuuttajien tapoja pitää kunnioittaa eikä pakottaa suomalaisten juttuihin. Kun me kunnioitetaan niin muutkin kunnioittaa, kaikki kunnioittaa.
"Maahanmuuttajien tapoja pitää kunnioittaa eikä pakottaa suomalaisten juttuihin. Kun me kunnioitetaan niin muutkin kunnioittaa, kaikki kunnioittaa."
Uskot varmasti myös joulupukkiin.
Lasten ristijäiset pitää myös lopettaa,jos kerran kristillisyys pitää unohtaa. Sekin on vanhoillista. Jos ihminen kuiteniin elää syntisenä niin ei se lapsikaste pelasta!! On niin harhaa koko homma. Ei vauva osaa sanoa uskooko vai ei . Esim joku narkkari tuskin kuoltuaan taivaaseen pääsee,vaik ois lapsena päähän vettä lirutettu papin edessä!
Olen+kanssasi+varmaan+monesta+asiasta+eri+mieltä,+mutta+huomiosi+siitä,+että+lapsikaste+on+täysin+turha,+on+mielestäni+oikeaan+osunut.+Ei+lasta+pitäisi+liittää+mihinkään+aatteelliseen+yhdistykseen+vaan+päätös+liittyä+pitää+tapahtua+vasta+kun+ihminen+on+kypsä+tekemään+tuon+päätöksen.+
Onneksi+lapsikasteen+yleisyys+laskee+hyvää+vauhtia+ja+enää+alle+70%+kastetaan+lapsena.+Alenema+on+2-3%+vuodessa.+Jos+kirkon+'tuote'+vakuuttaa,+ihmiset+kyllä+liittyvät+myöhemmin.+Jos+ei,+niin+ei+siinä+mitenkään+käy.+Jo+puolitoista+miljoonaa+suomalaista+elää+uskontokuntien+ulkopuolella+ja+luku+kasvaa+tasaisen+varmasti.
Yhtä lailla lapsia ei saa laittaa alttiiksi millekään uskonnollisuuteen viittaavalle, esimerkiksi suvivirsi tai hoosianna tai enkeli taivaan koulun järjestämässä tilaisuudessa on ihan selkeästi väärin. Näitähän kierosti perustellaan suomalaisella perinteellä, siksi niitä on saanut koulujen juhlissa esittää.
Toivottavasti tulevaisuudessa tämä piilovaikuttaminen kielletään Varkaudessakin, Keskitalven juhla saattaa toimia edelläkävijänä tässä ja hyvä niin.
Mitä tuumaat pääsiäsmunista. Pannaannko poikottiin. Ja joululahjat. Uskonnollinen perusta niissäkin.
Ei se mitään piilovaikuttamista ole. Piilovaikuttaminen on keksitty juttu. Suvivirret, hoosiannat, ym.muut kuuluvat siihen perinteeseen. Se perinne ei ole mitään ongelmia aiheuttanut. Lapset ja aikuiset ovat niitä lauluja tykänneet laulamaan. Sitä ei pidä kieltämään. Ne kuuluvat suomalaiseen perinteeseen, eikä niistä ole ollut mitään haittaa.
Hävetkää te!, jotka sen perinteen haluaisitte kieltää!
Ei vittu näitä juttuja. Minä vietän jatkossakin jouluni ym miten haluan. Loukatkoon perkele ketä vaan ja lapseni ampuu muovipyssyillä,papattinauhoilla vaikka mamupentuja kohti!! Voi vittu juu.
Uutiset | Politiikka
Opetusministeri Grahn-Laasonen vastaa kohuun: ”Päiväkotien ja koulujen joulujuhlissa saa laulaa Enkeli taivaan”
19.12.2018 klo 15:06 (muokattu 19.12.2018 klo 15:37)
”Seurakuntien joulukirkot taas ovat uskonnon harjoittamista. Nekään eivät ole kiellettyjä, ja kannustan kouluja ja seurakuntia yhteistyöhön selvillä pelisäännöillä: uskonnollisista tilaisuuksista tulee kertoa lasten huoltajille riittävän ajoissa”, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen kertoo Iltalehdelle.
”Koulun joulujuhlassa saa tuoda esille joulun viettämisen perimmäisen syyn ja laulaa . Tämä ei yksinään tee juhlasta uskonnon harjoittamista”, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen kertoo Iltalehdelle.
”Koulun joulujuhlassa saa tuoda esille joulun viettämisen perimmäisen syyn ja laulaa . Tämä ei yksinään tee juhlasta uskonnon harjoittamista”, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen kertoo Iltalehdelle.
”Koulun joulujuhlassa saa tuoda esille joulun viettämisen perimmäisen syyn ja laulaa . Tämä ei yksinään tee juhlasta uskonnon harjoittamista”, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen kertoo Iltalehdelle. Kimmo Penttinen
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kertoo Iltalehdelle, että ministeriön kannan mukaan kristilliset perinteet ovat sallittuja koulujen joulujuhlissa.
– Päiväkotien ja koulujen joulujuhlissa saa laulaa Enkeli taivaan. Tutut jouluperinteet, kuten joulukirkossa käyminen, ovat sallittuja aivan niin kuin ennenkin, Grahn-Laasonen painottaa.
Ministeri vastaa kommenttipyyntöön hieman pidemmin, koska koulujen jouluperinteistä on jokavuotiseen tapaan syntynyt julkista keskustelua.
– Uskonnot ja uskonnollinen perinne ovat osa maailman ja elämän rikkautta. Niitä saa ja pitää käsitellä myös koulussa. Ne ovat osa kulttuuriamme ja juhlaperinnettämme, Grahn-Laasonen arvioi.
Eri uskontojen ja elämänkatsomusten rinnakkainolo korostaa Grahn-Laasosen mielestä lasten ja nuorten tarvetta tuntea uskonnollisia juhlaperinteitä.
– Oman uskonnon tuntemuksen ja uskontojen lukutaidon merkitys korostuu tänä päivänä entisestään, kun Suomen uskonnollinen kuva monimuotoistuu. Parhaimmillaan uskontojen tuntemus voi ehkäistä ääriajattelua, vahvistaa tervettä identiteettiä ja lisätä ymmärrystä muista uskonnoista, hän toteaa.
Grahn-Laasonen perustelee kantaansa eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietinnöllä ja siihen perustuvalla Opetushallituksen kouluille antamalla ohjeistuksella.
– Uskonnonvapauteen kuuluu vapaus harjoittaa uskontoa ja tuoda sitä esille. Siihen kuuluu oikeus uskonnolliseen kasvatukseen. Samalla uskonnonvapaus edellyttää, että ketään ei omantuntonsa vastaisesti velvoiteta osallistumaan uskonnon harjoittamiseen, ministeri huomauttaa.
Enkeli taivaan -virsi sopii Grahn-Laasosen mielestä joulujuhliin.
– Koulun joulujuhlassa saa tuoda esille joulun viettämisen perimmäisen syyn ja laulaa Enkeli taivaan. Tämä ei yksinään tee juhlasta uskonnon harjoittamista. Seurakuntien joulukirkot taas ovat uskonnon harjoittamista. Nekään eivät ole kiellettyjä, ja kannustan kouluja ja seurakuntia yhteistyöhön selvillä pelisäännöillä: uskonnollisista tilaisuuksista tulee kertoa lasten huoltajille riittävän ajoissa ja on huolehdittava, että tarjolla on muukin vaihtoehto niin, ettei lapsille synny ulkopuolisuuden kokemuksia, opetusministeri kertoo Iltalehdelle.
Vähän fiksummat vanhemmat osaavat vaatia uskontoa pois kouluista, eiköhän Keskitalven juhlaan päädytty juuri tästä syystä. Nykyajan koulun pitääkin olla liberaali, uskonnoton ja sukupuolineutraali paikka ja aidosti monikulttuurinen.
Jos Waltterin koulussa otetaan tämä linja, niin silloin tämä koulu on eturivissä kehityksessä, ainakin Itä-Suomessa.
Aivan. Opetusministeri Grahn-Laasonen ei olekkaan fiksu.
Jos Suomessa olisi fiksuja ministereitä,päättäjiä,ei tarvitsisi keskustella tästä aiheesta. Suomeen ei olisi tullut matuja,jotka nyt alkavat Meitä määräämään.
Joulujuhlat jäävät kouluissa historiaan, sille ette änkyrät voi mitään!
"Joulujuhlat jäävät kouluissa historiaan" Tilalle tulee kaulankatkaisu juhla.
Itkekää sitten kun muslimikirkko on Varkaudessa.Minä ainakin uskon Luterilaiseen kirkoon.Liiallinen leveäperäisyys.on se jo 1941-1945 nähty turpaanntuli.Ei muuta.Kaikenmaauliman pipertäät päättää ja ukot myötäilee.Niinistö puhui asiaa uudenvuodenpuheessa