Täällä lounaisella kulmalla ainakin saaristoalueella viime kesä oli niin kuiva, että kaikki tuntemani puolukkapaikat olivat kuivuudesta ruskeina. Näytti sille että puolukanvarvut olisivat kuolleet kuivuuteen? Kävelin kaikki tuntemani paikat läpi, parisenkymmenen kilometrin jotokset kaikki yhteenlaskettuna, ja tasan kaikki yhtä ruskeaa mattoa.
Kysymys kuuluukin, että mikähän on ennuste tulevalle ja tuleville kesille, tarkoittaako lehtien rusehtuminen sitä, että koko kasvi olisi kuollut? Vai nouseeko maajuuristosta uutta ensi keväänä?? Jos näin on, vastassa on vuosien myötä löydettyjen marjapaikkojen etsinnän aloittaminen nollapisteestä.
Wiki: "Puolukkakasvien maavarsistojen ikä on noin parikymmentä vuotta. Ilmaversot ja lehdet elävät puolestaan noin neljä vuotta, mutta itse puolukkakasvi voi olla yli 100 vuoden ikäinen, sillä se uusiutuu jatkuvasti"
Tuleva puolukkavuosi?
2
121
Vastaukset 2
- Anonyymi
Vastaan itse itselleni, infona muille:
-Kaikki ruskeiksi menneet puolukkavarvikot tuppasivat tuuppasivat nyt aari- ja hehtaarikaupalla uutta ja rehevää puolukanvarpukasvustoa. Eivät tuottaneet kukintoja vielä, mutta uuden ja tiheän varvikon uusiutumisvoima oli itselle hämmästyttävä.
Ehkä jo ensi vuonna? - Anonyymi
Puolukka varpukasvina leviää juuristosta, joten puolukka-ja mustikkakasvustot voivat olla kymmeniä vuosia vanhoja. Siksi esim. tiuhassa metsässä voi olla taaja varvikko, mutta eipä ole marjoja, koska varvikko syntyi, kun oli hyvät, valoisat olosuhteet.
Ensi kesää ajatellen tapauksesi näyttää huonolta, koska mustikka ja puolukka tekevät kukka-aiheet jo syyskesästä, ja jos on ollut liian kuivaa, tuskin voimaa kukka-aiheiden tekoon on ollut.
Mutta ei hätää, sieltä ne versoo uudelleen, ja tulevat vuodet, toivottavasti, ovat parempia. Ehkäpä parempi hakeutua kosteammille seuduille marja-aikaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7052930Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss5711839Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö3441464- 861447
- 58963
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E68855- 40777
- 40768
- 48714
- 46704