on ollut parisen vuotta. Sillä tavoin sain hieman enemmän rahaa arkielämään. Viimeisen erän maksan tammikuun lopulla. Vaihdoin ihan samanlaiseen kaksi vuotta sitten. Omassani oli lähes 400000 km, vaihdetussa yli 200000 km vähemmän. Tiesin, että remontteja tulee, mutta uuden auton arvo laskee melkoisesti alkuvaiheessa. Olen ollut tyytyväinen korjaamopalveluihin.
Autolainaa
15
<50
Vastaukset
- Pertikk
Onko autolla käyttöä ?
- velkaaon
Ajan noin 30000 km vuodessa. Otan sijaisauton, jos autoa korjataan. Olen sanonut, että autoilu on ainoa luxus-juttu elämässäni. Kolme olen ostanut käytettynä, kuusi uutena.
- Pertikk
Mulla ei tullut työelämässäkään tuota määrää kilometriä, luovuin autosta parivuotta sitten kun kilometriä tuli vuodessa alle tuhat, nekin muutamana kesäkuuna.
Autoilua voi pitää harrastuksena nautintona niin mikäpä siinä.
Pitääkö kuolla velattomana?
- flegmaatti
Hyvä kysymys!
Ostettuamme 15v sitten tämän nykyisen asuntomme ilmeni vaimoni verisyöpä ja oma PSA:ni varoitteli rauhaseni vastavasta joten tuli kiire hoitaa kaikki testamentit kuntoon. Silloin havahduin siihen, että pitäähän perikunnalle järjestää velkaa joten otin jälkikäteen asuntoomme lainan 70% ostohinnasta.
Maksuaika 10v ilman lyhennyksiä. Korko 3kk euribor 0,4%.
Sijoitin osakesidonnaiseen säästövakuutukseen edunsaajina lapsemme.
Lainan maksoin kerralla pois enkä uusinut neuvoskelijan kehoituksista huolimatta.
Säästövakuutuksen alkuperäisen pääoman nostin tänä vuotena pois ilman verosuraamuksia ja sen kanssa pähkäilen parhaillaan.
Mutta 70-luvulla oli aravaa ja lisälainaa. Ei sitä muuten yksinhuoltaja oli taloa saanutkaan. - Korppis11
flegmaatti kirjoitti:
Hyvä kysymys!
Ostettuamme 15v sitten tämän nykyisen asuntomme ilmeni vaimoni verisyöpä ja oma PSA:ni varoitteli rauhaseni vastavasta joten tuli kiire hoitaa kaikki testamentit kuntoon. Silloin havahduin siihen, että pitäähän perikunnalle järjestää velkaa joten otin jälkikäteen asuntoomme lainan 70% ostohinnasta.
Maksuaika 10v ilman lyhennyksiä. Korko 3kk euribor 0,4%.
Sijoitin osakesidonnaiseen säästövakuutukseen edunsaajina lapsemme.
Lainan maksoin kerralla pois enkä uusinut neuvoskelijan kehoituksista huolimatta.
Säästövakuutuksen alkuperäisen pääoman nostin tänä vuotena pois ilman verosuraamuksia ja sen kanssa pähkäilen parhaillaan.
Mutta 70-luvulla oli aravaa ja lisälainaa. Ei sitä muuten yksinhuoltaja oli taloa saanutkaan.Luin ruotsalaisen ekonomistin artikkelia. Ruotsissa kuin monissa muissakin muissakin Euroopan maissa on mahdollisuus vain lainan korkojen maksuun lyhennyksittä. Asunto maksaa itsensä kuin huomaamatta arvon nousun seurauksena. Kuukausittainen käyttöraha mahdollistaa sijoitustoiminnan esim. erilaisiin tuottaviin osakkeisiin.
Ruotsalaiset elävät leveämmin kuin me tunnolliset velkaa pelkäävät suomalaiset. Nythän moni ikäisemme on maksanut talonsa. Kuitenkin talon arvo on romahtanut ja korjaukset kysyvät rahaa.
Lisäksi lukiessani taloyhtiön papereita, tajusin jotain asuntojen omistussuhteista.. Kuolinpesänomistuksessa on tässäkin taloyhtiössä pari asuntoa..
Niin miksi kuolla velattomana ; ) flegmaatti kirjoitti:
Hyvä kysymys!
Ostettuamme 15v sitten tämän nykyisen asuntomme ilmeni vaimoni verisyöpä ja oma PSA:ni varoitteli rauhaseni vastavasta joten tuli kiire hoitaa kaikki testamentit kuntoon. Silloin havahduin siihen, että pitäähän perikunnalle järjestää velkaa joten otin jälkikäteen asuntoomme lainan 70% ostohinnasta.
Maksuaika 10v ilman lyhennyksiä. Korko 3kk euribor 0,4%.
Sijoitin osakesidonnaiseen säästövakuutukseen edunsaajina lapsemme.
Lainan maksoin kerralla pois enkä uusinut neuvoskelijan kehoituksista huolimatta.
Säästövakuutuksen alkuperäisen pääoman nostin tänä vuotena pois ilman verosuraamuksia ja sen kanssa pähkäilen parhaillaan.
Mutta 70-luvulla oli aravaa ja lisälainaa. Ei sitä muuten yksinhuoltaja oli taloa saanutkaan.Perikunta ei vastaa vainajan veloista.
Itse myin syksyllä nuo pari vanhaa autoani, pakun ja henkilöauton.
Ostin yhden vähän nuoremman, en uutta. Kuitenkin sen verran ison, että mahtuu maalla tarvittavia koneita kuljettamaan.- flegmaatti
eppu2 kirjoitti:
Perikunta ei vastaa vainajan veloista.
Itse myin syksyllä nuo pari vanhaa autoani, pakun ja henkilöauton.
Ostin yhden vähän nuoremman, en uutta. Kuitenkin sen verran ison, että mahtuu maalla tarvittavia koneita kuljettamaan.En ole syventynyt asiaan mutta ajattelin päissäni, että perikunnan perimän kiinteistön tai irtaimiston velat rasittavat perittävää omaisuutta? Tuntuisi oikeudenmukaiselta?
- kummallista
Korppis11 kirjoitti:
Luin ruotsalaisen ekonomistin artikkelia. Ruotsissa kuin monissa muissakin muissakin Euroopan maissa on mahdollisuus vain lainan korkojen maksuun lyhennyksittä. Asunto maksaa itsensä kuin huomaamatta arvon nousun seurauksena. Kuukausittainen käyttöraha mahdollistaa sijoitustoiminnan esim. erilaisiin tuottaviin osakkeisiin.
Ruotsalaiset elävät leveämmin kuin me tunnolliset velkaa pelkäävät suomalaiset. Nythän moni ikäisemme on maksanut talonsa. Kuitenkin talon arvo on romahtanut ja korjaukset kysyvät rahaa.
Lisäksi lukiessani taloyhtiön papereita, tajusin jotain asuntojen omistussuhteista.. Kuolinpesänomistuksessa on tässäkin taloyhtiössä pari asuntoa..
Niin miksi kuolla velattomana ; )Miten pääset lukemaan taloyhtiön omistustietoja vaikka kertomasi mukaan olet vain vuokralainen ? Olet juorunnut täällä myös isännöitsijästä. Rumaa.
flegmaatti kirjoitti:
En ole syventynyt asiaan mutta ajattelin päissäni, että perikunnan perimän kiinteistön tai irtaimiston velat rasittavat perittävää omaisuutta? Tuntuisi oikeudenmukaiselta?
Jep, velat vähennetään omaisuudesta, loput saa perijät.
kummallista kirjoitti:
Miten pääset lukemaan taloyhtiön omistustietoja vaikka kertomasi mukaan olet vain vuokralainen ? Olet juorunnut täällä myös isännöitsijästä. Rumaa.
Osakkaiden nimet löytyy julkisusta yhtiökokouspöytäkirjoista.
Ole huoleti isännöitsijä on lentänyt pellolle tehtävistään ja uusi isännöitsijä valitaan talon ulkopuolelta.
- flegmaatti
Autoasia oli kadonnut. Filosofiakysymys? Mielestäni ole turhempaa kohdetta velkarahalle kuin auto mikäli se ei ole ansaintaväline!
Minulla ei ole loskaan ollut killinkiäkään autolainaa.
1964 jälkeen olen ajellut 3:lla käytetyllä ja 3:lla tehdasuudella tähän saakka ja tämä viimeinen on ostettu viime vuoden elokuussa.
Vuotuiset ajomäärät vaihtelivat 25000km - 60000km. Nykyisin noin 5000km.
Aikaisemmalla tekniikalla tein itse tarvittavat korjaukset jotka aina ennakoin ja suunnittelin koneremonttia myöten mutta näiden kahden viimeisen telniikka on ajanut kykyjeni ohi.
Yksi hässäkkä on ollut. Sillä toisella käytetyllä teimme 1971 teltta- auto matkan Välimerelle. 4,5viikkoa ja 7500km. Tasauspyörästö hajosi kotimatkalla Tanskassa ja koska kyseistä keksintö oli tuotu vain Suomeen ja Norjaan niin kotiuduimme autoliiton SOS vakuutuksella ja auto tuli kuormurin lavalla 2 viikkoa myöhemmi työpaikkani tehtaan portille. - enkerro
Autolaina on halvin laina tällä hetkellä.
Uusia autoja myytiin osamaksulla, 0% korolla ja jos vähänkin sivukylällä asuu, n oma auto melkein pakollista luksusta.
Ostin ihan uuden auton, ilman velkaa, mutta käytänkin autoa ihan joka ikinen päivä, ympäri vuoden. Muuhunkin kuin pakolliseen ajoon ja maisemat vaihtuu, onn tämä eläkeläisen elämä kivaa, vaikka eläke on sellaisen tonnin kuussa, hyvin sujuu, kun pitää raha asiat omassa hallussa. "Minuahan ei määräillä". - tane.ja.Tojo
Jos 21v vanha Toyotani hajoaisi korjauskelvottomaksi, ostaisin vähittäismaksulla sellasen kymppitonnin maksavan auton tilalle.
Ei täällä maalla nykyisin vanhapariskunta oikein pärjää ilman autoa. Muijaakin pari kertaa kuukaudessa on vietävä terveyskeskukseen.- flegmaatti
Erilaisia tarpeita.
Meidän auton pitämisessämme ei ole tolkun häivää.
Pienen kaupungin ydinkeskustan asunto.
K-Supermarket ja S-Market noin 200m:n päässä.
Paikallisliikenteen pysäkille ulko-ovelta matkaa alle 50m.
Kepakkoloita, pizzerioita, kuppiloita valittavaksi asti. Samoin pankkiautomaatteja.
Kirjastoon ja keskusliikenneasemalle matkaa alle 3km mutta pääsee paikallisliikenteen bussilla.
Lämmin 20m2:n autotalli. Sopii myös roinaa.
Värkki seisoo siellä eniten kuukauden jaksoissa.
Tunnustan, että mukavuudenrakkaudelle tulee hintaa niin paljon, ettei pysty perustelemaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861849Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,181167Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991145Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol80997Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot154879- 94874
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs54771Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51764Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv56719- 53694