Kuljen työpaikan kahvihuoneen ohi ja näen sinut. Olen aina haaveillut reilusti vanhemmasta ja tanakasta miehestä. Puku tekee sinusta vielä haluttavamman ja määrätietoinen asenteesi saa minut aina kuumaksi. Huomaat kun kuljen ohi ja katseesi osuu pyöreään peppuuni.
Kaksi päivää myöhemmin kohtaamme pikkujouluissa. Olen pukenut rehevän ja muodokkaan vartaloni punaiseen mekkoon, josta suuret rintani näkyvät hyvin antavan kaula-aukon ansiosta. Mekon alla oleva seksikäs korsetti saa minut tuntemaan oloni hyvin kuumaksi. Pitkät hiukseni ovat kiharoilla ja punainen huulipuna kruunaa kaiken. Satumme samaan aikaan baaritiskille ja luot pitkän katseen silmiini, jonka jälkeen suorastaan kiusallisen pitkän katseen rinnoilleni. Nautin huomiostasi ja huomaat sen varmasti.
Ilta etenee ja törmäämme muutaman kerran toisiimme illan aikana. Olemme molemmat jo hieman humalassa ja kun kuljen ohitsesi tanssilattialla, kosketat huomaamattomasti kättäni ja nyökkäät päälläsi pimeän käytävän suuntaan. Odotan hetken ja lähden kohti käytävää. Käytävä on niin pimeä, etten näe mitään. Yhtäkkiä minut painetaan määrätietoisesti vasten seinää ja kuulen matalan äänesi sanovan, ettet kestä enää. Käännät minut ympäri, kasvot vasten seinää ja asettelet käteni nojaamaan tukevasti seinälle. Nostat hamettani ja hyväilet stay-upien verhoamia reisiäni. Tulet kiinni minuun ja tunnen pakaroillani kovan kalusi housujesi läpi. Toinen kätesi siirtyy hyväilemään rintojani ja toisen kätesi sormet liikkuvat määrätietoisesti, mutta hellästi, kohti kosteaa määränpäätä. Olen sekaisin koko tilanteesta ja raskas hengityksesi on niin kiihottavaa, että tunnen kostuvani lisää.
Avaan jalkojani hieman ja kiusaan sinua hieromalla pakaroitani kaluasi vasten, kunnes tunnen sormesi kosketuksen vaossani. Voihkaisen niin kovaa, että kuiskaat korvaani "kuulostat ihanalta, mutta sinun täytyy olla hiljempaa". Etusormesi löytää nopeasti paikan, joka saa minut vaikeroimaan lisää. Tilanne on epätodellinen, olen puolet vanhemman miehen kanssa työpaikan pimeällä käytävällä ja niin kiihottuneessa tilassa, etten ole koskaan ollut. Sormesi jatkaa määrätietoista hyväilyä ja se tuntuu uskomattoman hyvälle. Painaudut vielä tiukemmin minuun ja pidät minua paikallaan rinnoista kiinni pitäen. En voi olla voihkimatta kun alan lähestyä huippua. Etusormesi pyörii klitoriksella märässä vaossani ja saan yhtäkkiä täydellisen ja pitkän orgasmin. Painat orgasmin tulessa klitoristani koko kämmenen voimin, jolloin orgasmi pitenee ja hieron itseäni kämmentäsi vasten.
Suoristat hameeni ja kävelet pois.
Jään nojaamaan seinää vasten täysin epätodellisissa tunnelmissa. Oloni on täydellinen ja tyydytetty, mutta ihmettelen, miksi mies lähti.
Seuraavalla viikolla saan sähköpostia, jossa minut pyydetään miehen työhuoneeseen neuvotteluun. Ajatukseni alkavat heti harhailla, mitähän on luvassa?
Pomo - Pikkujoulut
Toimistotar
1
6713
Vastaukset 1
- Anonyymi
Ei ekalla kerralla kaikkea ;) Työpaikan kiimaisinta naarasta pitääkin kiusata pidemmän kaavan mukaan...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1511251Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1191048Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset215798En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.59771- 64742
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä26729- 136705
- 45641
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57622Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss58564