Tuntuu, ettei nykyään moni erota oikeaa vasemmasta, kun tallataan kevyttä väylää ihan missä sattuu. Pahimpia ovat tietty ne koirankusettajat, jotka dallaavat ite toista laitaa ja piski toista - vetäsepä siihen sitten fillarilla keskelle narua. Ja "akka"laumat, jotka levittäytyy koko kadun leveydelle kärryineen, eivätkä tajua väistää, vaikka tulisi vastakkaissesta suunnasta. Kellonsoittokaan ei auta, pöljimmät luulee sitä suunnilleen jonkun kännykän ääneksi.
Kulje oikealla, ohita vasemmalta.
Kulje oikealla, ohita vasemmalta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Etkö tiedä että laki on muuttunut, niin että jalankulkija voi valita kumman tienlaidan haluaa. Eli valitettavasti jalkakäytävillä ja kevyenliikenteenväylillä vallitsee täysi kaaos nykyään.
Keskellä tietä ei tietenkään pidä kävellä.
Eiväthän ne lainlaatijat taida juuri kävellä.
Eivätkä autoillakaan, kun ajattelee mitä hölmöyksiä ne laativat liikenteen kiusaksi.
...kun merkityillä, siis erikseen tallaajat ja fillaristit merkityillä kaistoilla. Siitä huolimatta kävellään/pyöräillään miten sattuu.
Ihmettelen vaan.
Jos on liikennemerkki jossa on pyöräilijän kuva ja väliviiva, viivan toisella puolella on kävelijöiden kuva,
http://www.finn-opasteet.fi/424.jpg
keskellä käytävää asfaltilla on valkoinen viiva ja toisella puolella pyräilyä osoittava kuva, viivan toisella puolella on kävelijoitä osoittava kuva...Yleensä sielä pyöräilijöiden puolella on kuitenkin jatkuvasti kävelijöitä tukkona, onko merkit vain ohjellisia?
Pyöräilijänä olen saanut kuulla ihmeellisiä kommentteja ja opastusta näiltä pyörätien puolella toikkaroivilta, kun olen koittanut välttää ajamasta kävelijöille merkitylle puoliskolle väistäessäni heitä.
On heillekin (jalankulkijoille) turvallisempaa tehdä niin kuin ensimmäinen kirjoittaja neuvoi!
Kannatan ensimmäisen kirjoittajan ohjetta!
Niin, se onkin sitten mielenkiintoinen tilanne tuo kummalla puolella tahansa sallittu kävely siinä mielessä, että entäs kun samaa tienlaitaa tulee vastakkain kaksi jalankulkijaa? Kumpikin kulkee periaatteessa "oikeaa" eli sallittua laitaa. Kumpi siis tällöin on väistämisvelvollinen? Vai aletaanko asiaa ratkoa luolamiestyyliin? Itse olen vannoutuneena oikean reunan kulkijana ottanut sen linjan että en väistä "väärää" puolta kulkevaa. Vaikka vasenta laitaa pitkin kulkeminen on sallittua, oikealla kulkeminen on edelleen mielestäni se "oikea" maan tapa. Pyöräilijänä väistän toki jalankulkijaa, vaikka hän kulkisikin vasemmassa laidassa.
Kuuluu jalankulkijan kävellä vasenta reunaa.
Muilla väylillä on järkevämpää käyttää niille laissa määrättyä tai niille paremin sopivaa tapaa.
MinäMinäMinä -asenne on siis levinnyt tai oikeamminkin pahentunut jalankulkijoiden parissa. Itsellä pahimmat ärsyttäjät liikkuessani jalan tai pyörällä ovat koiran ulkoiluttajat, jotka antavat koiran seilata miten sattuu. Kerran oli lähellä ettei koira jäänyt pyörän telomaksi, olin sen kohdalla kun se päättikin jostain käsittämättömästä syystä hyökätä vasemmalle, eteeni. Onneksi olin aivan vasemmassa laidassa ja ajoin hiljakseen (olin pitkän aikaa seurannut tätä koiraa ja varsinkin sen ulkoiluttajan käyttäytymistä (oli muuten blondi)). Kilautin pari kertaa kelloa ja heitinpä koiranulkoiluttajalle sen verran pahan katseen, että toivottavasti ymmärsi miksi (tuskin ymmärsi).
Ja sitten toinen ryhmä mikä saa verenpaineen nousemaan on nämä hyökkäysvaunujen kanssa liikkuvat. He kun tuntuvat luulevan saavansa kävellä keskellä tietä vain ja ainoastaan vaunujen turvin. Ei tästä ole monta päivää aikaa, kun olin kävellen liikkeellä ja eräs tällainen hyvökkäysvaunuäiti pysähtyi tukkien ns. vapaan reitin, jäi odottamaan jo kävelevää kersaansa. Ja se kyllä näki minun tulevan vastaan. Ei voinut vaistomaisesti väistää, vaan minun piti kysyä siltä, että pääseekö tästä lainkaan ohi! Siitä tuohtuneena se sitten hilasi niitä kärrejään sivummalle viitsien vielä mulkoilla, aivan kun se minun vikani olisi ollut.
Ajatelkaa muitakin, ette te niin upeaa ja ihailtavaa porukkaa ole, että teidän pitää esittäytyä tuolla tavalla. Pikemminkin huonoa esimerkkiä lapsillenne annatte (tarkoittaa sitä MinäMinäMinä -asennetta).
Koirat koulutetaan perinteisesti kulkemaan isäntänsä vasemmalla puolella. Ymmärrän hyvin, miksi koiranulkoiluttajat mielellään kulkevat jalkakäytävillä ja kevyen liikenteen väylillä vasenta puolta.
Minun mielestäni lastenvaunut ovat eräällä tapaa etuoikeutettuja, niiden kanssa ei ole helppo liikkua missään, varsinkaan talvisin.
Eniten itseäni ottavat päähän jalankulkijat. Ainakin omassa kotikaupungissani he yleensä paarustavat keskellä jalkakäytävää. Jos näitä laahustajia on kaksi tai useampia, he kulkevat aina rinnan. Ohittaminen on mahdollista vain ajoradan kautta. Eivät väistä tippaakaan, vaikka vastaantulijalla ei olisi mitään mahdollisuutta astua syrjään, törmäävät suoraan päin ilman mitään anteeksipyyntöjä.
Näin talvisaikaan nämä omaan napaansa tuijottavat jalankulkijat junttatuvat entistäkin tehokkaammin parhaaksi kuvittelemalleen jalkakäytävän osalle niin, että muut joutuvat hyppimään umpihankeen. Kun tälle jalkakäytävän ryöstökäyttäjälle annetaan sauvat käteen, on liikennesuma valmis.
Joopaa joo, meikäläinen kun ajelee ympäri vuoden zykälläni, niin varsinkin talviaikana nämä väärää puolta kulkijat ovat riesana. Liikennemerkki näyttää pyörät oikeaa / jalankulkijat vasenta puolta ja jos tätä noudatat saat väistellä kaiken aikaa hölmöilijöitä. Minä ajan aina kun vaan on mahdollista väärää puolta kulkijan päälle. Kyllä monta kertaa siitä on lehdissä mainittu ja näin nämä hölmöilijät jäävät kotiinsa hölmöilemään. Toivottavasti polttavat kotinsakin kun hölmöilevät tuolla liikenteen seassa ja yrittävät vahingoittaa muita liikkujia, joten olen sen vuoksi ajamassa ensimmäisenä hölmöilijöiden päälle, näin minulla on etulyöntiasema. Tapa tai tule tapetuksi,niih!
vinttikerros himmentynyt.
Kyllä olet oikeassa , ei ne opi muuten , kuin sairaalavuoteessa maatessaan, jos silloinkaan.
Toinen ryhmä ovat kevyenliikenteen väylillä kaahaavat mopoilijat.
Joku saisi ajaa niidenkin yli isommalla "vehkeellä", niin poistoisivat ainakin vaarantamasta muita ko. väylän laillisia käyttäjiä.
Vasenta reunaahan suositellaan jalankulkijoille juuri siksi, että autot tulevat oikeaa reunaa. Näin jalankulkija huomaa lähestyvän auton, takaa tuleva väistää automaattisesti pidemmältä. Nykyisin kun on näitä kaikenmaailman rattijuoppojakin, saattaa olla parempi nähdä ja tarvittaessa väistää. Tuo on siis suositus, laki on kävellä REUNASSA.
Kevyelle liikenteelle tarkoitetulla tiellä saa kävellä missä tahtoo, pyöräilijän on kuljettava oikeata laitaa ja tarvittaessa ohitettava mistä pääsee.
Oppikaa tämä:Kevyenliikenteenväylällä ajetaan
polkupyörällä aina oikeaa reunaa ja ohitetaan vasemmalta. Jalankulkija voi kulkea oikeaa tai vasenta reunaa mutta ei saa kulkea keskellä koska
se on tarkoitettu juuri pyöräilijöiden/mopojen
(milloin mopoilusallittu)ohitus puoleksi.
-Toinen asia on sitten kun kevyenliikenteenväylä
on eroitettu siten,että jalankulkijat ja pyöräilijät kulkevat omiapuoliaan.Tässäkin tapauksessa polkupyöräilijä ajaa oikeaa reunaa ja
ohittaa vasemmalta edessä ajavan pyöräilijän.
Ed. nimimerkki kirjoittaa asiaa.
Näin on meneteltävä, sillä muutoin kulkeminen kevyen liikenteen väylillä olisi yhtä kaaosta.
Sitähän se tosin välillä on, kun monet eivät ajattele muuta kuin itseään ja valtaavat koko "tien".