REM-unen puuttuminen?

nukkumatonmatti

Olen jo vuoden verran tuntenut itseni jotenkin oudon väsyneeksi aamusiin herätyksen soidessa, vaikka uniaikaa olisi ollut ylikin 8 tuntia. Tavallisesti jää 7-8 tunnin välimaastoon. Yleensä tapaan myös yöllä herätä 1-2 kertaa, jonka jälkeen nukahtaminen tapahtuu parista minuutista noin varttiin. Kuorsaamisesta on toisinaan sanottu, mutta enimmäkseen nukun yksin.

Hankin aktiivisuusrannekkeen (lähinnä urheilua varten, mutta näyttää unenkin). Sen perusteella uneni olisi viikon aikana sisältänyt vain kahtenä yönä REM-unta, toisena noin puoli tuntia ja toisena vain muutaman minuutin! Sinällään nuo unipalkit vaikuttaisivat osuvan ainakin hyvin lähelle oikeaa, koska näyttänyt tilat deep, light ja awake tulkintani mukaan varsin totuudenmukaisesti. Mistähän ihmeestä REM-unen vähäisyys voi johtua? Tämä on väsymyksen lisäksi vaikuttanut lisäksi esim. aamuerektioiden määrän laskuun ja/tai heikkenemiseen. Ikää siis vasta 22v

12

3267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aktiivisuutta

      no eikö tuo ole selvää et nukut liian vähän ja huonoa unta? mitä hyötyä on jostai aktiivisuus rannekkeista jos ei tajua niiden antamia tietoja?

    • mimmi56v

      Olen nukkunut noin 15 vuotta vain pätkissä. Pari tuntia kerrallaan. Max viisi tuntia yhteensä unta yössä. Minun pitäisi lääkärien mukaan olla kuollut ja pää onkin aika seulana.
      REM-unta en ole tainnut voida saada 15 vuoteen.
      Elossa kumminkin.
      Älä vielä huolestu.
      Hyvinhän sinä nukut !
      Ei kannata tehdä ongelmaa jostain "ongelmasta" mitä ei ole olemassa.
      Ihmisellä on vaiheensa.
      Joskus nukkuu hyvin ja yhtäjaksoisemmin, joskus ei.
      Kun alkaa itseään tarkkailemaan öin ja päivin, alkaa automaattisesti tuntea itsensä sairaaksi,
      koska olotilat eivät ole mikään normi, aina samat.

    • Kyllä-kannattaa

      kääntyä oikean asiantuntijan puoleen. Niitä ei ole paljoa Suomessa, joitakin kuitenkin ihan oikeasti.
      Kannattaa googlata, esim;
      - uniasiantuntija
      - uniklinikka
      ja muulla uneen liittyvillä sanoilla.
      Eniten kai noita on pks:lla, ainakin netin mukaan..
      Mitä aikaisemmassa vaiheessa löytää hyvän unen perusteet sitä parempi,
      olet päiväsaikaan paremmassa vireessä.
      Ja pitkäaikainen unihäiriö voi ihan oikeasti pilata elämää..
      Jokaisessa hommassa on asiantuntijat, myös uniasioissa.

      Lääkärin kohdalla kannattaa tarkistaa että hänellä on ;
      unilääketieteen erityispätevyys, muutenhan hän ei ole pätevä
      ko asiassa... Voi olla mutta asiasta ei voi olla varma.

      • Lisäys

        Tässä luettelo, jossa on unilääketieteen erityispätevyyden omaavat lääkärit Suomessa;

        http://www.sus.fi/tutkimusalueet/kliininen-unilaaketiede/unilaaketieteen-erityispatevyys/henkiloluettelo/

        Kaippa noilla pääsee johonkin pisteeseen jos jaksaa hakea tietoa..
        Ihan pelkällä lääkärääin nimellä voi hakea hänen työpaikkaansa. Hyvällä tuurilla pääsee hyvään hoitoon edullisestikin. Useimmat noista lienevät julkisella sektorilla töissä.. .

        Yleislääkärit eivät ymmärrä noista asioista yleensä ollenkaan, niin luulen,
        myös kokemuksesta.

        Jos löydät hyvää apua, kerro se muillekin.


    • mimmi56v

      Valmistaudu vastahankaan terveyskeskuksessa.
      Terveyskeskuksessa ei ole reagoitu mitenkään omaan 15 vuotta jatkuneeseen unihäiriööni.
      Mihinkään tutkimukseen ei pääse.
      Kannustan silti yrittämään, jos apua tuntee tarvitsevansa.

      Googlailin "uniklinikoita". Tutkimuksineen hoito maksaa tuhansia euroja eikä ole taetta
      että hoito onnistuu.

      Jonkun unettomuuteen erikoistuneen yksityislääkärin vastaanotolle pääsee
      normaali-yksityiserikoislääkärihinnoin, Alkaen noin 150 € puoli tuntia.

      Mielenhäiriössä menin huippuneurologille, joka oli erikoistunut uniongelmiin.
      300 euroa maksoi tunnin vastaanotto. Ei mitään hyötyä, koska olisi tietenkin pitänyt kustantaa itse myös tutkimukset, jotka asiaa valaisevat, alkaen noin 1000€, alkaen pään magneettikuvasta.

      Suomessa on käsitykseni mukaan vaikea päästä kunnallisesti mihinkään uniongelmien takia.
      Unilääkereseptiä tulee kyllä kuin liukuhihnalta, mutta niillä pilaa loputkin unensa.
      Niihin koukuttuu nopeasti.

    • huonostinukkuva

      Aloittajahan nukkuu 7-8 tuntia yössä! Eihän tässä mitään uniklinikkaa tarvita. On sitä paitsi normaalia herätä kerran pari yössä ja nukahtaa sitten uudelleen. Ja jos noin nopeasti kuin aloittaja nukahtaa, voi olla jo onnellinen hyvistä unenlahjoista.

      Ongelma on siis väsymys nukkumisesta huolimatta. Syitä siihen voi olla esim. uniapnea, jokin puutostauti, kilpirauhasen vajaatoiminta. Kannattaa käydä lääkärissä vaikka ihan terveyskeskuksessa.

    • Saattas

      olla uniapnean tekosia? Nukuttu tuntimäärä ei auta, mikäli se on pidemmän aikaa sellaista, ettet pääse REM-univaiheeseen. Jos en ihan väärin muistele niin meni silleen, että REM-uneen ihminen vaipuu vasta parin tunnin nukkumisen jälkeen. Puoskarin pakeille vaan ja unitutkimuksiin.

    • Kysymys--

      Mikä on hyvä ranneke unen seurantaa ?
      Mitren sitä käytetään ?
      Miten sen tuloksia tulkitaan ja millä laitteella ?
      Ja saa selittää muutakin ko aiheesta, koska ko laite ei ole tuttu millään tavalla...

      Kiitos.

      • rannekeranneke

        Ihan perus aktiivisuusranneke antaa jo (suht) oikeaa tietoa. En nyt markkinoiden halvinta kuitenkaan ostaisi.

        Ranneketta pidetään ympärivuorokautisesti ja älypuhelimeen ladataan mobiilisovellus, joka synkronoidaan rannekkeen kanssa. Itsellä saa asettaa ajankohdan, jonka välin suunnilleen nukkuu (esim. 23-7) ja sovelluksesta voi katsoa eri värisillä palkeilla, oletko ollut kokonaan hereillä, onko uni kevyttä, syvää vai REM-unta. Tulkintaan on varmasti monia ohjeita, mutta paras toki se, että kaikki unen vaiheet vuorottelisivat eikä suurin osa muodostuisi vain kevyestä unesta.


    • kroohzzzzzz

      Kaikesta sitä keksitään tehdä ongelma !

      • Harasoo

        Aamulla tuntee onko nukkunut hyvin vai ei. Siinä se. Jos tuntee että on nukkunut huonosti kyllä siitä saa yrittää ottaa selvää.


      • zzz----zz---zz----z----

        Unihäiriö, oli se millainen tahansa, voi todellakin olla häiriö ja haitta. Sitä ei tartte erikseen keksiä, se ilmoittaa itsestään niin että varmasti tietää.
        Ihminen nukkuu keskimäärin kolmasosan ajastaan ja jos sille tulee häiriö, niin se todellakin voi olla ihmisen mittakaavassa suuri.
        Onneksi asiaan saa jo apuja, mm uniklinikoista, yms:sta. Peruslääkäri ei ole opiskellut tuntiakaan tuota asiaa, joten ne eivät tiedä mitään siitä. Määräävät vai unilääkkeitä jolloin tilanne pahenee. Tietääkseen asiasta jotain tarttee olla ns
        unilääketieteen erityispätevyys. En tiedä mitä se käytännössä tarkoittaa mutta he ovat opiskelleet ko asiaa ja suorittaneet asiasta jonkinlaisen tutkinnon, näin olen ymmärtänyt.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      134
      7326
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      14
      2680
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      280
      1355
    4. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1079
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      174
      1039
    6. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      73
      981
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      960
    8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      79
      814
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      15
      783
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      18
      771
    Aihe