Sellaista kyselisin: Myin parisen vuotta sitten vanhan puutalon, joka selvästi oli remontin tarpeessa. Kauppaa tehtäessä ostaja ei halunnut tehdä taloon kuntotarkastusta, vaikka sitä tarjottiin myyjän kanssa puoliksi maksettavaksi. Nyt ostaja on nostanut velkomusḱanteen myyjää vastaan, koska myyjä on muka jättänyt kertomatta rakennuksesta sellaisia seikkoja jotka olisi ollut havaittavissa normaalissa kuntotarkastuksessa. Eli onko kenelläkään ennakkotapausta eri oikeusasteista?
Vastaukset 9
Miksi myyjä ei teettättänyt kuntokartoitusta omalla kustannuksellaan? Olisi välttynyt mehevältä kiinteistökauppariidalta.
- Maksapois
Ostaja on aina oikeassa. Myyjä jättänyt asioita kertomatta, nyt maksun aika.
Ei ole noin yksiselitteistä, kauppakirjaan kirjatut maininnat, kauppahinta yms, vaikuttavat todella paljon oikeudenkäynnin lopputulokseen.
- näitänähnyt
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Ei ole noin yksiselitteistä, kauppakirjaan kirjatut maininnat, kauppahinta yms, vaikuttavat todella paljon oikeudenkäynnin lopputulokseen.
Kyllähän se on niin, että se jolla on paras juristi ja vakuuttavimmat asiantuntijatodistajat, voittaa jutun. Oikeuden tuomarit on rakentamisesta, rakennusfysiikasta ym. ihan pihalla ja ratkaisut tulevat ihan sen mukaan, kuka on uskottavin. Se pitää muistaa, että ei ole yhtä ja oikeaa rakennetta, vaan koulukuntia on tasan yhtä monta kuin on rakentajaakin. Ja jokainen ajaa omaa ideologiaan suurella vakaumuksella.
- Ööööööö1
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Ei ole noin yksiselitteistä, kauppakirjaan kirjatut maininnat, kauppahinta yms, vaikuttavat todella paljon oikeudenkäynnin lopputulokseen.
Eli jos on myyty halvalla, niin ei pitäisi hinnanalennus varaa olla.
- Kiinteistöliitto
Kiinteistöliiton lakiosaston mukaan ostaja voittaa aina kiinteistökauppariidat.
- NickNailer
Caveat emptor
Ostaja ei voita aina, vaan kyseessä on ruletti. Espoon käräjäoikeudessa on kaksi analogista tapausta ja päinvastaiset päätökset. Tuomarit tuppaavat olemaan naisia, joiden käsitys rakentamisesta perustuu Avotakka-lehden lukemiseen. Jos pitää rahapeleistä, niin eikun oikeuteen.
Erikoisin case oli se, kun tuttu juristi otti ostajan ominaisuudessa pahasti takkiinsa homeriidassa. Myyjä väitti, että ostaja oli elintavoillaan vaikuttanut homeen syntymiseen tai aiheuttanut sen ja tuomioistuin uskoi.
AP:lle: Itse lähtisin kasaamaan näyttöä siitä, että ostaja on laiminlyönyt tarkastusvelvollisuutensa.
- aloitusautomaatti
Esimerkillinen yövuoron provoaloitus
- Trollinick
Nick Nailer trollauksen edelläkävijä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen321658- 791311
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131116Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74959
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92937Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147771Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55633Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13629- 146624
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23611- 28608
- 42607
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91587Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94586- 46563