Luin kirjoituksen lapsen yksinäisyydestä, otsikko oli jo puhutteleva " Äidin ja isän elämä ja minä siellä jossakin välissä"
Näinhän se taitaa mennä, että lapsi jää jalkoihin, kun vanhemmat eivät ole kypsiä elämään perhe-elämää, vaan etsivät sitä unelmaansa iltaisin monissa harrastuksissa tai sitten pitää olla viihteellä jatkuvasti ja osallistua joka ikisiin "kissanristiäisiin". Muutenhan sitä jäisi tietämättä asioita, joilla nyt ei pitäisi olla minkäänlaista merkitystä ja kyllä monet osaavatkin jättää tuollaiset menot omaan arvoonsa, kuten myös osaavat olla kotonaan ja jopa pitävät siitä olla perheensä kanssa yhdessä ja nähdä lastensa kasvun ihmeen.
Erotessa tuota elämän etsintää on paljon, mitä siinä sisällä myllertää on varmasti hyvin voimakasta ja lapsia ei jakseta kuunnella ja näin heitä jätetään jopa keskenään kotiin, sen verran olen perillä, että hyvinkin moni. Eronnut henkilö räjähtää lähes kaikesta ja varsinkin jos joku uskaltaa mainita jotakin lapsista, hän kuvittelee olevansa täydellinen äiti tai isä tuossa omassa tuskassaan. Mutta kun olette eläneet muutaman vuoden ja pystyisitte katsomaan aikaa taaksepäin, voi tulla nähdyksi juuri tuo lapsen yksinäisyys, sillä eihän lapsi saa olla lapsi, vaan mytty nurkassa, jolla ei saa olla mitään tahtoa tai edes ääntä, muuten räjähtää.
Monesti noille lapsille löytyy tarvittaessa turvallista seuraa, vaikkapa omista isovanhemmista, mutta se tuntuu olevan kovin vaikeaa ymmärtää, koetaan heidät jotenkin "vihollisina", olisi heillekin parempi saada olla näkemässä tilanne, kuin pelätä mitä vielä tapahtuu ajatuksin pois ajettuina. Eli monesti sitä ymmärtävää apua on , mutta silti jätetään lapset yksin. No hävettäähän se kertoa, että pitää juosta etsimässä sitä elämätöntä elämää. Onhan sitä elämää ollut, kun on lapsetkin hankittu, eli ei ole elämätöntä elämää.
Olen kuullut kuinka lapselle huudetaan naama punaisena ja asiasta joka ei ole lapsen vika millään muotoa. Lapsi saa olla kavereiden kotona alle kouluikäinen koko päivän ja iltamyöhään, ei jakseta välittää, sanat ei kiinnosta olen myös kuullut vanhemman suusta.
En halua vanhempia syyllistää, vaan näkemään tilanteensa ja sen mihin se johtaa. Tätä väsymistä on myös ydinperheissä ei ainoastaan eronneiden perheissä.
Työelämä on vaativaa ja moni jo tuskailee siitäkin, miettii työpaikan vaihtoa. voihan se joskus tuoda helpotusta, mutta välttämättä ei ja ensinnäkin työpaikkoja vaan ei yksinkertaisesti ole. Joten onkin syytä miettiä omaan elämään tasoittumista.
Tarvitseeko kaikkien juosta esim harrastuksissa jatkuvasti.
Yksi asia joka saa ainakin minut ärtymään on lasten harrastukset, jos täytyy olla vaikkapa kolme kertaa viikossa jossakin harkoissa, pieni lapsi pitää sinne kuljettaa ha hakea, se on lapselle tosi rankkaa, pitäähän hänen tämän lisäksi hoitaa koulutyönsä ja perheessä on muillakin on harrastuksia , silloin ihan yhteen laskien ei jää perheelle juurikaan aikaa yhdessäoloon.
Rahastetaanko näillä lasten harrastuksilla vai mistä syystä ei ymmärretä, että kerta viikossa on riittävä ja pitäisi saada mahdollisimman monta rauhallista perheen koti iltaa, jossa sitten käytäisiin nukkumaan ajoissa myös vanhemmat. Jo se saattaisi antaa tunteen, että työssäkin jaksaa.
Hiljentäkää vauhti ja levätkää, silloin ajatuksetkin toimivat oikealla tavalla ja se valtava väsymys, uupumus lakkaa. Elämä järjestyy, kun jaksaa käydä työssä ja elää arkea, kyllä ne parisuhteetkin järjestyvät ja monesti paremmin kuin etsimällä niitä öitä römyten ja vielä viinien litkimisellä.
Pää selvänä leväten elämä kantaa.
Näinhän se taitaa mennä, että lapsi jää jalkoihin, kun vanhemmat eivät ole kypsiä elämään perhe-elämää, vaan etsivät sitä unelmaansa iltaisin monissa harrastuksissa tai sitten pitää olla viihteellä jatkuvasti ja osallistua joka ikisiin "kissanristiäisiin". Muutenhan sitä jäisi tietämättä asioita, joilla nyt ei pitäisi olla minkäänlaista merkitystä ja kyllä monet osaavatkin jättää tuollaiset menot omaan arvoonsa, kuten myös osaavat olla kotonaan ja jopa pitävät siitä olla perheensä kanssa yhdessä ja nähdä lastensa kasvun ihmeen.
Erotessa tuota elämän etsintää on paljon, mitä siinä sisällä myllertää on varmasti hyvin voimakasta ja lapsia ei jakseta kuunnella ja näin heitä jätetään jopa keskenään kotiin, sen verran olen perillä, että hyvinkin moni. Eronnut henkilö räjähtää lähes kaikesta ja varsinkin jos joku uskaltaa mainita jotakin lapsista, hän kuvittelee olevansa täydellinen äiti tai isä tuossa omassa tuskassaan. Mutta kun olette eläneet muutaman vuoden ja pystyisitte katsomaan aikaa taaksepäin, voi tulla nähdyksi juuri tuo lapsen yksinäisyys, sillä eihän lapsi saa olla lapsi, vaan mytty nurkassa, jolla ei saa olla mitään tahtoa tai edes ääntä, muuten räjähtää.
Monesti noille lapsille löytyy tarvittaessa turvallista seuraa, vaikkapa omista isovanhemmista, mutta se tuntuu olevan kovin vaikeaa ymmärtää, koetaan heidät jotenkin "vihollisina", olisi heillekin parempi saada olla näkemässä tilanne, kuin pelätä mitä vielä tapahtuu ajatuksin pois ajettuina. Eli monesti sitä ymmärtävää apua on , mutta silti jätetään lapset yksin. No hävettäähän se kertoa, että pitää juosta etsimässä sitä elämätöntä elämää. Onhan sitä elämää ollut, kun on lapsetkin hankittu, eli ei ole elämätöntä elämää.
Olen kuullut kuinka lapselle huudetaan naama punaisena ja asiasta joka ei ole lapsen vika millään muotoa. Lapsi saa olla kavereiden kotona alle kouluikäinen koko päivän ja iltamyöhään, ei jakseta välittää, sanat ei kiinnosta olen myös kuullut vanhemman suusta.
En halua vanhempia syyllistää, vaan näkemään tilanteensa ja sen mihin se johtaa. Tätä väsymistä on myös ydinperheissä ei ainoastaan eronneiden perheissä.
Työelämä on vaativaa ja moni jo tuskailee siitäkin, miettii työpaikan vaihtoa. voihan se joskus tuoda helpotusta, mutta välttämättä ei ja ensinnäkin työpaikkoja vaan ei yksinkertaisesti ole. Joten onkin syytä miettiä omaan elämään tasoittumista.
Tarvitseeko kaikkien juosta esim harrastuksissa jatkuvasti.
Yksi asia joka saa ainakin minut ärtymään on lasten harrastukset, jos täytyy olla vaikkapa kolme kertaa viikossa jossakin harkoissa, pieni lapsi pitää sinne kuljettaa ha hakea, se on lapselle tosi rankkaa, pitäähän hänen tämän lisäksi hoitaa koulutyönsä ja perheessä on muillakin on harrastuksia , silloin ihan yhteen laskien ei jää perheelle juurikaan aikaa yhdessäoloon.
Rahastetaanko näillä lasten harrastuksilla vai mistä syystä ei ymmärretä, että kerta viikossa on riittävä ja pitäisi saada mahdollisimman monta rauhallista perheen koti iltaa, jossa sitten käytäisiin nukkumaan ajoissa myös vanhemmat. Jo se saattaisi antaa tunteen, että työssäkin jaksaa.
Hiljentäkää vauhti ja levätkää, silloin ajatuksetkin toimivat oikealla tavalla ja se valtava väsymys, uupumus lakkaa. Elämä järjestyy, kun jaksaa käydä työssä ja elää arkea, kyllä ne parisuhteetkin järjestyvät ja monesti paremmin kuin etsimällä niitä öitä römyten ja vielä viinien litkimisellä.
Pää selvänä leväten elämä kantaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.