Vihakirjoitukset pois palstalta

olisi.jo.aika

Lieksan kunnan keskustelupalsta on ollut ainakin viimeisen kymmenen vuoden aikana todellinen vihapuheiden viljelyspalsta. Uskon, että useimmat vihanilmaisut ovat ymmärtämättömyyttä ja suurta sivistymättömyyttä.

Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa (R 97 20) vihapuhe on määritelty seuraavasti:" Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen. Tämä koskee niin aggressiivista suvaitsematonta kansalaismielisyyttä kuin vähemmistöjen, siirtolaisten, ja siirtolaistaustaisten ihmisten syrjintää ja vihamielisyyttä heitä kohtaan.

Lieksan palstalla vihapuheet ovat kohdistuneet enimmäkseen ulkomaalaisvastaisuuteen ja paikallisiin maahanmuuttajiin, heidän pukeutumiseen, asumiseen ja auttamiseen.

Toivottavasti tulevana vuonna Lieksan palsta pääsee sivistyneiden keskustelupalstojen piiriin ilman siirtolaistaustaisen ihmisten syrjintää ja vihamielisyyttä maahanmuuttajia kohtaa. Toivon, että vihapuheiden levittäjät poistuvat palstalta lopullisesti.

Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!

106

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vapaus.ja.vastuu

      Ja kuten pääministeri Juha Sipiläkin sanoi uudenvuodentervehdyksessään: vihapuheen viljeleminen on rikos.

      https://yle.fi/uutiset/3-10576237

      Vihapuheen ja rasismin torjunta tuntuu Suomi.fi-järjestelmässä kyllä olevan erityisen vainon aihe. Siinäpä todiste pääministerin puolesta.

      • jösse.järvenpää.tubessa

        Jee jee, Hyvää uuttavuotta, Kuunnellaas taas Jösse Järvenpäätä !


    • Takaisin vain kotimaihinsa turvapaikan hakijat ilman oikeuden käyntiä jotka tekevät rikoksia, ainakin vähenisi vihakirjoitukset eikä syyttömät kärsisi.

      • joulukaktus

        Kaikkein vähiten vihakirjoituksia,raiskauksia olis jos ei olisi otettu ja ei otettas turvapaikanhakijoita. Aivan itsestään selvää.


      • torvitotuuden

        Niinpä millainen "turvapaikan" hakija on se, joka tekee toisten elämästä turvatonta? Takaisin sinne, mistä tulikin.


      • Avatkaa_silmänne
        joulukaktus kirjoitti:

        Kaikkein vähiten vihakirjoituksia,raiskauksia olis jos ei olisi otettu ja ei otettas turvapaikanhakijoita. Aivan itsestään selvää.

        Ongelma olisi suureksi osaksi ratkennut jo maahantulovaiheessa siten että ilman passia tai muuta virallista asiakirjaa kukaan ei astu Suomen maaperälle. Ihmisellä joka hävittää passinsa, on varmasti jotain salattavaa. Tavallinen kansa on liian sinisilmäistä ja sitä viherkommarit käyttävät härskisti hyväkseen saadakseen sekasortoa aikaan.


    • itseasiassakuultuna

      Tosiasiat eivät kuitenkaan ole vihapuhetta. Jos Oulussa lapsenraiskaajat ovat ulkomaalaistaustaisia turvapaikanhakijoita, niin sitten vaan ovat. No can do, oli agenda mikä tahansa. Jos pikkupojan joulun aikaan Helisingissa tappanut oli pakistanilainen, se on tosiasia.

    • vertauskuvallisesti

      Mv lehti muuten kirjoitti hyvin, että ihan sama jos ruvettaisiin suojelemaan rattijuoppoja sanomalla,,,yksittäistapaus,,niinkuin raiskaajista sanotaan! Ei pidä tuomita kansanryhmää raiskaajien takia, ja samoin ei voida tuomita kaikkia autoilijoita jos jotkut ajaa kännissä!

    • onko.vai.ei

      Missä Suomen laissa on määritelty tai määrätty mitä on vihapuhe? Onko se lakikirjassa?

      • pitäisi.olla.selvää

        Ei kaikkia itsestäänselvyyksiä tarvitse lakiin laittaa. Ei lakeihin voi kaikkia rikoksia sanallisesti kuvata. Kaikki esimerkiksi ymmärtävät, ettei ihmistä saa tappaa tai kissaa kuivattaa mikroaaltouunissa.


      • torvitotuuden

        eipä taida määritelmää lakikirjasta löytyä. Niinpä kannattaa varoa kaikkea sanomistaan, joku voi tulkita sen vihapuheeksi. Joku aina vetää herneen nenään ja närkästyy. Se on nykyisin muotia. Voi aikoja, voi tapoja.


      • Tämä.tosi
        torvitotuuden kirjoitti:

        eipä taida määritelmää lakikirjasta löytyä. Niinpä kannattaa varoa kaikkea sanomistaan, joku voi tulkita sen vihapuheeksi. Joku aina vetää herneen nenään ja närkästyy. Se on nykyisin muotia. Voi aikoja, voi tapoja.

        Jos olet eri mieltä sosialistien, vihreiden ja muiden kommunistien kanssa on se vihapuhetta. Tuo porukka tahtoo määritellä mikä on vihapuhetta ja mikä ei ole. Heillä on täydellinen sananvapaus, muilta he tahtovat sen viedä. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä kuinka paljon halveksin tuota porukkaa.


    • mikä_onkaan_vihapuhetta

      Aloittajan vihapuhekäsitteet perustuvat näköjään pitkälti johonkin poliittiseen ministerikomitean lausuntoon tai suositukseen (R 97 20), eivät mitenkään mihinkään lakiin. On osattava vetää selvä raja päätöksen tekijöihin kohdistuvan arvioinnin ja arvostelun ja todellisen vihapuheen välillä. Usein ns. suvaitsevaiset ihmiset sotkevat nämä käsitteet joko ymmärtämättömyyttään tai tahallaan. Ja mielestäni meillä on täysi oikeus pohdiskella paikkakuntien palstalla näihin etnisiin ja muihin maanmuuttajaryhmiin kohdistuvia ongelmanratkaisuja. Ei ole vihapuhetta jos todetaan, että kotoutus on hoidettu huonosti. Ei ole vihapuhetta jos todetaan, että pidemmällä juoksulla maahanmuuttajilla olisi parempi olla kotonaan omassa kulttuurissaan. Ei ole vihapuhetta jos todetaan, että kiitos venäjän rajavartiostolle kun on käännyttänyt paperittomia maahantulijoita kaakkoisrajalta ja itärajalta enemmän kuin mihin oma rajanvartiointimme resurssit olisivat pystyneet. Myöskään se ei ole vihapuhetta, jos todetaan, että oman kansakunnan kaikenasteinen hyvinvointi kärsii hyysäyksestä, raiskauksen ja lastenmurhat ovat sieltä ääripäästä.
      Miksi jotkut tahtovat kääntää nämäkin vihapuheiksi, vaikka ne ovat suoraan meidän omaan, kansalliseen turvallisuuteen liittyviä seikkoja ja asioita, jotka ovat kaikkea muuta kuin näihin ryhmiin tai yksilöihin kohdistuvaa vihapuhetta. Rikoksentekijöihin mielestäni voi jo kaiken terveen järjen valolla hyvästä syystä kohdistaakin ns. ”hillityn poistavaa” vihapuhetta. Olipahan sitten alkuperäinen suomalainen tai joku muu. Johan menisi aivan epämallilleen ja mullilleen, jos rikollisetkin pitäisi vielä meidän varoin täällä hyysätä. Kyllä meillä on omissakin rikollisissa aivan tarpeeksi hyysäämistä. Ei mitään erityiskohtelua missään tilanteessa. Kaikki laitettakoon tasa-arvoisesti samalle viivalle, ja paperittomat täältä pois. Sellainen henkilö joka saa laillisen oleskeluluvan tai kansalaisuuden Suomen viralliselta taholta, käsiteltäköön tilanteesta riippuen kuten ehdonalaisella oleskeluluvalla tai kansalaisuudella. Ensimmäinen riittävän vakava rikos on sellainen syy, että heti, eli välittömästi maasta pois.
      On se aika ristiriitaista, että pääministerimme Sipilä puhuu miten 1918 tapahtumat alkavat pikku hiljaa tulla ymmärretyiksi ja kansakunta on yhtenäistynyt. Sitten kuitenkin taputtaa hyvää näille sotaisien kansojen pakolaisille ja altistaa taas omankin kansakuntamme vastakkainasettelulle. Onko kovin johdon mukaista? No ei, mutta poliitikon ikuinen ongelma on ollut se, että olisi oltava kaikkeen suuntaa yhtäaikaista kumarrusta. Se on mahdoton yhtälö ratkaista, jopa Sipilälle. Ei se riitä, vaikka osaisi olla neljään eri suuntaan pyllistämättä.

      Hyvää Uutta Vuotta 2019 kuitenkin, kaikesta huolimatta, toivotan kaikille.

      • Sammapå

        Nyt veit sanat suustani. Tämä se on vaan nykypäivänä kiellettyä kommentointia. Veikkaan että jo nyt, tai viimeistään viinanhuuruisen uudenvuoden tokkurasta selvittyään tiettyjen ihmisien sormet iskevät ilmoitusta ylläpidolle.


    • Malkapoissilmästä

      #etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä#

      Entäs suvaitsevaisten viha tavallisia (kantasuomalaisia) ihmisiä kohtaan? Eikö se ole vihapuhetta? Lieksan palsta oli ennen tehostetun valvonnan alkamista suvaitsevaisten sylkykuppi kantaväestöä kohtaan.

      Eikö maahanmuuttajien haistattelu ja ylenkatse suomalaisia kohtaan ole vihapuhetta? Muuankin nimeltä mainitsematon taisi sanoa että syö paskaa ja kuole. ^^

      Entäs sitten heidän teot kuten aivan järkyttävä Oulu ja lukemattomat muut?

      • valkoistajoulua

        No katsos kun nyt on semmoiset ajat, että valkoisen pottunokan vihapuhe on pahempi rikos kuin maahanmuuttajan lapsenraiskaus ja -murha. Koska raukka maahanmuuttaja on vasta 17-vuotias ja omassa kulttuurissaan moinen käytös on kulttuuriin kuuluvaa käytöstä. Näin tänä päivänä. Valkea häviää ruskealle 6-0.


    • siinä-uutta-vuotta

      Venäjän rajavartiosto tosiaan ansaitsee hatunnoston! Suomen rajavartiosto ei voi kuin pyöritellä sormiaan ja antaa matujen tulla, kiitos EU:n vapaan liikkumisen ja Suomen politikkojen ansiosta! Suomen politikot on velliperseitä jotka puhuvat vaan ympäripyöreitä lausuntoja, eli pelkkää paskaa kun pitäisi puuttua matuongelmaan, ja etenkin laittomasti maasa olevien etsimiseen ja palautukseen! Pelkkä suvakkien totemus ettei tuommoinen matu voi olla kuin Suomessa muuten tapetaan, kun ne joutui Ruotsistakin tulemaan Suomeen ettei Ruotsissa tapeta! Vai olisko helppo yhteiskunnalta rahan kusetus ollut suurin syy maahantuloon!

      • EUhajoaa

        Suomen ja Venäjän rajalla ei vaikuta EU:n vapaan liikkumisen lait.
        Venäjä ei kuulu Eurostoliittoon, joka tulee kaatumaan kuin Neuvostoliitto!

        Itsenäisiä kansakuntia ei voi pakottaa yhden keskushallinnon alle, koska siinä vaiheessa kansat luopuvat vapaaehtoisesti itsenäisyydestään.

        Kysymys kuuluu, haluammeko me suomalaiset antaa kaiken päätösvallan jälleen kerran muille ja vielä vapaaehtoisesti? Ruotsin ja Venäjän vallan alla olleet ja itsenäisyyteemme isiemme verellä saaneet?


      • äärirajoiltamme

        Tuo rajan vartiointijuttu on muuten todennäköisesti pongattu eilisestä Karjalaisesta. Siinä sivulla A6 P-KR:n komentaja kiitteli kovasti venäläisiä kollegoita. ”Iso kiitos kollegoille, omat kätemme eivät riittäisi”. Ja aivan oikein lehtijutussa totesi, miten äärirajoilla ollaan, kun määrärahat ja resurssit eivät riitä. Jonnekin vaan tuntuu riittävän, mutta ei oman maamme turvallisuuden takaamiseen. Huomio! Viimeisin virke on oma ajatukseni, ei Vesa Blomgvistia, tai ei hän sitä siinä Karjalaisen lehtijutussa aivan näin suoraan sanonut tai todennut.


    • pankoa.merkille

      Merkillepantavaa muuten se, että aidoissa töissä käyvät tulivat palstalle näkemyksineen vasta päivätyövuoron päätyttyä. Minä kun eppäilen jotta aloittaja on uuninpankko aamukokkelinsa syötyään.

      • tuuli.ja.ystävä

        Tuo jos mikä on inhoa vihapuhetta
        Ilmo tehty
        💥...🍾


      • En ole aloittaja mutta 100% samaa mieltä.


      • kyntösaranpäämies
        Uuninpankko kirjoitti:

        En ole aloittaja mutta 100% samaa mieltä.

        Pommipumpun vai aloittajan kanssa olet sadalla mieltä?


      • arkasarka
        kyntösaranpäämies kirjoitti:

        Pommipumpun vai aloittajan kanssa olet sadalla mieltä?

        Vai olikose nyt jo pummipomppu?


    • Fuomi24
      • suuri-on-reservi

        Aloittaja kokee kohta astuneensa omaan liukumiinaan. Sivarit ja päättömät pumput ei vielä Suomessa juhli. Eivät koskaan.


      • talvisotaa.en.kaipaa

        Kiitos tuosta pätkästä. Heti kaivoin hyllyjeni aarteista Talvisota elokuvan tallenteen. Taidanpa kohta katsoa sen taas yhden kerran. Tuossa alussa everstiluutnantti Matti Laurila pitää Pohjanmaan miehille puheen. Hän painottaa, että suomalaiset eivät koskaan halua sotaa. Jos on tarpeen, niin Karjalasta ja Pohjanmaalta voimaa löytyy. Toki hyvänä apuna muu suomalainen moniosaava rauhanaikainen reservi, joka muodostuu järjestäytyneeksi sodanaikaiseksi puolustusyksiköksi.


    • Paitsi_että

      Poikkesin vain katsomaan mitä rasistiseen ajatteluun ja vihaiseen kirjoitteluun kallistuvalle ainekselle kuuluu näin vuoden vaihtuessa.

      • Ettäpaitsi

        No niin. Oletko tyytyväinen? Vai itketkö tyynysi märäksi jälleen?


      • sitä_paitsiko

        Minulle nyt kyllä jää epäselväksi, mitä minnekin päin kallistuvalle tarkoitat? Toivottavasti hyvää, jos on rakettiin päin kallellaan.
        Toisaalta jos aivan uutta sinulle on, niin kolikolla on aina kaksi puolta.


      • niimpä_että

        Mitäs tulet norkoilemaan palstalle jos ei meno miellytä!


      • Ettäpaitsi kirjoitti:

        No niin. Oletko tyytyväinen? Vai itketkö tyynysi märäksi jälleen?

        Ehkä ennemmin häntä huvittaa palstan tasot. Onhan täällä militari pover teema päällänsä.


      • kele.näitä.niukkoja

        Ahah, vai on ihmiset mielestäsi ainesta, aika ajattelematonta vaikka totta onkin. Mutt, mutta...kele en nyt jaksa kun lanko kutsuu katsomaan räiskettä. Palaankyllä ajan kanssa hyvyyspuuhaitteni kera.


      • äläs.höpsötä
        Uuninpankko kirjoitti:

        Ehkä ennemmin häntä huvittaa palstan tasot. Onhan täällä militari pover teema päällänsä.

        Se on Power. Povellas on pover. Nythän on 2019 kohta. Hyväksysit sinnäi jottai, et ois annaan noi nyrtsälläs. Korkkaa vaikkasha jotai porisevvaa tai korise sitten vaais edellee

        https://www.youtube.com/watch?v=Dw8B1q1tKgs


      • Mitässitten
        Uuninpankko kirjoitti:

        Ehkä ennemmin häntä huvittaa palstan tasot. Onhan täällä militari pover teema päällänsä.

        Huolestuttiko kun poistatit? Ei tämä homma enää hoidu maton alle lakaisemella.


      • sitä_paitsiko
        Uuninpankko kirjoitti:

        Ehkä ennemmin häntä huvittaa palstan tasot. Onhan täällä militari pover teema päällänsä.

        Kiitos ja tattis vaan. Olen kyllä kylliksi antanut heille haavoja ja sidottavaa. Lähinnä loukaantunut ja pyytänyt anteeksi, kaikki ei mene heillä jakeluun. En aina tiedä, kumpi osapuoli loukkaantuu, kun en tahdo HEILLE olla paha. On se kumma, kun ei ymmärretä toisiamme. Naapurin kanssa kun on riita, ei ole pienintäkään ongelmaa. Naurakaamme.


    • Toteutumassa

      Mikä vihervasemmiston unelma? Euroopan laajuisesti.

    • Bailabaila

      Menikö toinen silmä auki vahtiessa?

    • Kannatan

      Vanhat lait toimintaan.

      • Eräs.Fisher

        Aloitetaan siitä, että osa palstamaisista sairastaa henkistä merisairautta. On todella väärin, että sairastamattomat joutuvat katsomaan hyvin syödyn ruuan oksentamista laidan yli väliemme mereen.
        https://www.youtube.com/watch?v=St6jyEFe5WM


    • tuulivei.tuulitoi

      Siinäpä joku poistaa synnittömän armosta.
      Sinäpä opetat synnin tarmosta. Jos joku on syntynyt uudelleen, he ovat saaneet Helperin, Pyhän Hengen. Pyhä Henki puhuu meille juuri ennen syntiä. Tunnet tarkistuksen hengessäsi oikealle ENNEN syntiä. Useimpien ihmisten ongelma on, että he eivät ole jatkaneet Jumalan täydellistä armoa tarpeeksi päivittäin, jotta he olisivat herkkiä omalle tuntemukselleen ja tunnustukselleen. Jos rukoilette ja luette sanaa päivittäin, tämä tunnustuksen tuntemus tulee selvemmäksi. Kun sinusta tuntuu, että tunnet kaikki mitä sinun tarvitsee tehdä, on lähes hyvä olla! Pyhä Henki ei ole hidas eikä hän epäonnistu meidän ohjauksessa. Joskus olen järkyttynyt ja haluan olla puhjennut tai jopa cuss, mutta minusta tuntuu, että tarkistus ja minä tottelen ja vastustan sitä. Mitä enemmän vastustat, sitä enemmän se on luonnollista totella.

      Paavali kirjoitti Roomalaisille 8:
      Jos sinä, Hengen kautta, kuolette ruumiin väärinkäytökset, sinun tulee elää.

      Gal. 6: 8
      "Sillä se, joka kylvää omaan lihaansa, saa lihasta korotuksen, mutta se, joka kylvää Henkeen, henkestä hyörii iankaikkisen elämän."

      • original.Comfortable

        Joku paskiainen, ymmärtämätön google kääntäjällä pilaa hyvät jutut!!


      • halataan.kaikkia
        original.Comfortable kirjoitti:

        Joku paskiainen, ymmärtämätön google kääntäjällä pilaa hyvät jutut!!

        Ei sinulle jää mitään mukavaa, jos riittävästi suvaitaan, niin saat täyden lastin, noin 20 milj. pakolaista seuraksesi.


      • rauhankyyhky
        halataan.kaikkia kirjoitti:

        Ei sinulle jää mitään mukavaa, jos riittävästi suvaitaan, niin saat täyden lastin, noin 20 milj. pakolaista seuraksesi.

        Miksi pankko ei muuta Afrikkaan. Hän voisi pelastaa 20 miljoonaajaenemmän. Saatas olla sitten hiukka aikaa rauhassa.


    • Vahakirjoittaja

      Mitäs se nyt on oikeasti se vähikerjoitus. Ja mikä on puolilla olo tai puolella olo. Puolissanneko olette vai huolissanne laskeskellen jo lumien tultua? Jääpalat on inssien terminologiassa piimäytyneet palstallamme. Uskomatonta, että kerjäläiset on ikuinen luonnonvara.
      Tosin silloimn kun ihmisiä tulee, rikas auttaa, ja siivoaa omat sairaat maton alle ja sanoo, mitä vattua, et kai nähnyt, meilla on rahaa teitä kiharapäitä kyllä auttaa, odota vähän, vaihdan neljännen tamppoonin, että olisi vähä kilpailukykyinen keskiössänne.

      Aivan kauhheen kamalasti hyviä antteeksia!!Mä oon sellanen laminaattiaivo. sähköiskunni yhestä salamasta saanu. se tuntu vaan ihmeeltä! Ai mikä. Jotta oon hengissä. Vai laitanko K:n tuohon?? Tulis sitten Kengissä.J:n kera Jengissä.

      • pystyisitkö

        Oot kyllä saanu enemän ku yhe iskun. Hei kelaa, onsk suraukses kaikki stondissas? Seisooks sul vielä?


    • oi.te.syntiset

      En ymmärrä. Miksi hyväntahtoisen saarnajan puhevideot Lieksan palstalta poistetaan?

    • liksatorskaaja

      Olen köyhimmästä päästä oleva lieksalainen sairaseläkeläinen. Asento. vm.69. Saatatte ihmetellä, miten köyhimmästä eläkeläispäästä joku kykenee kirjoittamaan tähän aikaan tälle palstalle. Ja vapaaehtoisesti heti uuden vuoden alusta rutikyykystä yleensä pystyy kirjoittamaan. No kerron teille.
      Siksi, että vapaus linnullakaan ei liian korkealle lennä, ennä pelkkä vesi ja leipä eivät vielä ole loppuneet. Jos olisi enemmän, eivät sitten omat siivet kantaisi. Sitten olisin toisilta ottava, jos liian korkealle ennättäisin elossani lentää. Mitä itse teen, sitä edelleen, mietin. En kuitenkaan jokaista askeltani punnitse. En ainakaan teidän ja eri teiden tähden. Elämän tie on kokonaisuus jos kumppanin osaa vain nähdä. Näköäkään ei tarvitse, jos oikein hyvin kuulee. Kuuloa ja näköä ei kumpaakaan jos aistii.
      Entäs jos kaikki edellä mainitut puuttuu? Silloin tulee apuun ainoa. Katsottava on toiseen suuntaan.
      Taaksepäin katsominen ei ole oikea suunta, vaikka lohduttaisi?
      Sama on elon synnytyksen portti tultuamme omaan aikaamme, kennot hieman eritavalla elettävä.
      Joku tekee työn. Joku hunajan korjaa.
      Mehiläisen kanssa jos et oikeaa lentoa löydä, on turha etsiä kukkaa.
      Ja, jos kiireesi on ainoastaan kirppujen jahtaamista, et ikinä voi löytää elon oikea, ikuista tanssia.
      Siitä huolimatta, pidän todellisuudesta. Se on hyvä myös jälkikäteen. Siksi, että valo tunnelin päässä on narsismia, tai lähestyvän lähdön junan lyhty. Tee vain mitä itse haluat, ja olet sitten aito narsisti.
      Jos otat toiset huomioon, olet prostituoitu. Jos sisimpäsi on eri mieltä edellisistä oikeista, voit olla Envall. Sisimpäsi sanoo, että edessäsi on yhteiskunnallinen tuho.
      Kaikesta huolimatta, muistakaa vaihtaa alusvaatteet, ennen kuin haisevat. Eihän kukan ota tätä vakavasti. Huvittavaa se on aina, kun se tapahtuu jollekulle toiselle. Paiskokaa housuihinne sitten jos ette naurultanne tai surultanne vuoteesta pääse. Ruman ja huonon kanssa ei kannata kiistellä. Ei paskankaan verran. Ei niillä ole mitään menetettävää. Joutavat pois.
      Ja kuitenkin. Eihän monella teistä, hyvät lieksalaiset, ole edes omaa peräsintä, saati pulleita tuulen purjeita?

      • Oookospimeä

        Pyyä irakilainen isis littera Märätälahdelle. Sieltä löyttyy uusia vaipanvaihtosotilaita.


    • housut.jalkaan

      Eiköhän ole parasta ajatella. Tässäkö se totuus on ensi vuonna?
      https://www.youtube.com/watch?v=rmCA3qQkqso

      Tai jossaki muussa liksanväännössä?

      • tyylitöntä.epäkypsää

        Ei Sipilä aivan tuohon pysty. Yhkä ehkä tähän::::::,, hymyillen ja lentäen hymiöineen uudella punavalkoisella Mooney m20r Ovation 2 -pienkoneeellaan.
        Kyllä Sipilä on täyshyvä.

        Älkää epäilkö yhtä hetkeäkään.

        😀😁😂😃😄😅😆😉😊😋😎😍😘😗😙😚☺🙂🤗😇🤔😐😑😶🙄😏😣😥😮🤐😯😴😪😫😌🤓😛😜😝🙁😒😓😔😕😖🙃😷🤒🤕🤑😲😞😟😤😢😭😦😧😨😩😬😰😱😳😵😡😠☻☹ 👿😈👹👺💀👻👽👾🤖💩😺😸😹😻😼😽🙀😿😾🙈🙉🙊👦👧👨👩👴👵👶👱👮👲👳👷👸💂🕵🎅👼👯💆💇👰🙍🙎🙅🙆💁

        https://www.youtube.com/watch?v=0NLDUnSrzqU

        Että silleen.


      • original.Comfortable
        tyylitöntä.epäkypsää kirjoitti:

        Ei Sipilä aivan tuohon pysty. Yhkä ehkä tähän::::::,, hymyillen ja lentäen hymiöineen uudella punavalkoisella Mooney m20r Ovation 2 -pienkoneeellaan.
        Kyllä Sipilä on täyshyvä.

        Älkää epäilkö yhtä hetkeäkään.

        😀😁😂😃😄😅😆😉😊😋😎😍😘😗😙😚☺🙂🤗😇🤔😐😑😶🙄😏😣😥😮🤐😯😴😪😫😌🤓😛😜😝🙁😒😓😔😕😖🙃😷🤒🤕🤑😲😞😟😤😢😭😦😧😨😩😬😰😱😳😵😡😠☻☹ 👿😈👹👺💀👻👽👾🤖💩😺😸😹😻😼😽🙀😿😾🙈🙉🙊👦👧👨👩👴👵👶👱👮👲👳👷👸💂🕵🎅👼👯💆💇👰🙍🙎🙅🙆💁

        https://www.youtube.com/watch?v=0NLDUnSrzqU

        Että silleen.

        Nyt en ymmärrä. Miten oas Sipilä jotain Taikaa diskannut kun ei Laila Kinnustakaan huomannut?
        Taittaa oloa ihan seulanen tyhjä... poliitikko... ei oho naisten pörrää. Tykkää enemmän lentokoonneista.
        Laila ei ollut Oulusta päin ensinkään, mutta en häntä sotke muuhun kuin kotimaiseen täydelliseen hylkäämiseen. Kyllä me matuista huolehittaa.
        https://www.youtube.com/watch?v=CYUCmKnYcvE


      • varjon_olevat

        Miksi Laila unohtui?


    • Tulettepa.näkemään

      Suomi ja eurostoliitto kiitää vauhdilla kohti yhden totuuden suvakkidiktatuuria.

    • varjon_olevat
      • neit.dymäskö

        Missäs on suomensukuisten lojaalisuus nyt, kun Putin tekee pahaa?
        Rajamme vartiointi on tällä hetkellä vain pikkuinen hämäys.

        Lapsiperheet Lieksassa. Muuttakaa pois Lieksasta. Ette vielä siihen usko, mutta tulee se lähtö.

        Kaikki on valmistelua tulevaa valloitusta varten.


    • voi.en.jaksa.elättää

      Hei. Muistakaa, että kannattaa olla Kekkonen ja Paasikivi. Muuten raja voutaa pahasti pakolaisia!!?

    • ashlakki

      No nyt on kyllä täysi tuutti tullu pelkkää vihapuhetta, puoli ja toisi. Lämpökin noussu, hyvä ku ei koha naimasuven puolella. Mutta tuulee tuo jo kyllä jota kultase hiukka. Siis aivan omalla tontilla, omaa, omas huoneessa tulee viehkonaan silimää tuo pyrynä ja muutenni kysymään. oih..
      kultasen. Hän sanoo, tahdon. Kuulemiin.

    • Hiokaamme.aloitusta

      Lieksan kunnan keskustelupalsta on ollut ainakin viimeisen kymmenen vuoden aikana todellinen suvaitsevaisuuden viljelyspalsta. Uskon, että useimmat suvaitsevaisuusilmaisut ovat ymmärtämättömyyttä ja suurta sivistymättömyyttä.

      Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa (R 97 20) pihapuhe ja piilotettu liika suvaitsevuus on määritelty seuraavasti:" Pihapuhetta ja suvaitsevaisuus puhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä tai liiallista suvaitsevaisuuden vihaa, kotimaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta suvaitsevaisuuden vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen. Tämä koskee niin aggressiivista suvaitsematonta kansalaismielisyyttä kuin vähemmistöjen, siirtolaisten, ja siirtolaistaustaisten ihmisten syrjintää ja vihamielisyyttä heitä kohtaan.

      Lieksan palstalla vihapuheet ovat kohdistuneet enimmäkseen kantalieksalaisiin rasisteihin ja paikallisiin BMW poikiin, heidän pukeutumiseensa, asumiseen, vellisyömiseen ja täyshyljeksintään.

      Toivottavasti tulevana vuonna Lieksan palsta pääsee sivistyneiden keskustelupalstojen piiriin ilman lieksalaistaustaisen ihmisten syrjintää ja vihamielisyyttä kantasuomalaisia kohtaa. Toivon, että vihapuheiden levittäjät poistuvat palstalta lopullisesti.

      Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!

    • voivoivoisentään

      mittee valitatte kun ite ootte heidät valinneet eduskuntaan ..sitä saa mitä tilaa,vaalit tulossa ja sama meno jatkuu kuin ennenkin, äänestäjällä on lyhyt muisti kun ilmasta soppaa on tarjolla ,onpa hyvvee niin tuota mie iänestän

    • Vähän.saanut
      • kerron.myöhään

      • järkyttävä-kukkula
        kerron.myöhään kirjoitti:

        Tää on paree. Lumet on maalisvaaleis mukamas sulamassa. Johan tuo taas vähä tuiskutti

        https://www.youtube.com/watch?v=a2akvbZrnkQ, kun on kaiken maaliman tarinoita tulossa.

        Kerron helmikuussa, ketä kannattaa äänestää, jota vihapuheet loppuu.
        https://www.youtube.com/watch?v=vO_WKqVaFqY

        Hyvät hyssytät. Aivan kamalaa on tämä. Anteeksi antakaa kardinaalimunaukseni ja kaikki virheeni. Nyt minusta tuntuu, että miksi yleensä synnyin?

        Suurinta katumusta ja kaikkea nyt puolikkaalla musiikki lennolla yritän antaa itselleni anteeksi. En voi itselleni anteeksi antaa.
        Tunnustan muuten rakastuneeni yhden kerran esinäkemällä erääseen Juukalaiseen maalaistyttöön. Entäs sitten. Hän oli katseessani viisi minuuttia. Vastaan sain ainoastaan hyvän hymyn, ei flirttiä ensinkään tullut. Luovutin. ja nyt edelleen minä olen Lieksassa. Hänestä en tiedä. Todennäköisesti on hän Juuassa.
        https://www.youtube.com/watch?v=4YwwAdWCWwA


      • lukkojen-avain

        Höh. Aika lapsellista on meno koko tältä osallistumis palstalta.
        Aiheet ja linkit sekaisin! Turhuuksia, joskaan ei täysin onnetonta kamaa.

        Keskustelupalsta on kuollut, jos ei mukavaa aitoa ihmistä keskustelemassa kanssais.
        https://www.youtube.com/watch?v=E2U5hQeNMVA


    • vihaexpert

      Täysin ovat kaikki vihapuheet lopetettava. Meidän on syytä ryhtyä puhaltamaan yhteisen maapallomme hiileen. Voi olla jopa niin, että emme ehdi löytää esi-isiämme. Onneksi he koko ajan sankoin joukoin lähestyvät meitä suurta rakkautta levittäen. Sillä heillä on suuri rakkaus ja herran suurnäkevä valtakunta.
      Rakastakaamme ja rukoilkaamme heidänkin puolestaan. Oma tulevaisuutemme olkoon heidän käsissään. Kaiken ymmärryksen ja armon vuoksi rukoilkaamme edelleen heidänkin puolesta. Sillä heidän kätensä ovat olleet meidänkin kätemme aikoinaan. Niitä käsiä ja tulevaisuutta rakastakaamme ja herralle kunnioittaen antakaamme armollisesti käsien valta. Sillä herra on armossaan antanut meille kaiken rikkauden. Meidän on ymmärrettävä tämä suuri armo kaikkien käsiemme ja tulevan kautta. Sen tähden että olemme ymmärtäviä ja suuresti kaikkea rakastavia, on meidän tehtävä olla käsiemme kautta kaiken kanssa ystävämielisiä ja kaikessa antavia. Ystävämielisiä kaiken herran armon ja rakkauden kanssa on oltava. Ja kuka tämänkin vilpittömän hyväpuheen uskaltaa nyt poistaa, on sielultaan ikuisesti kirottu aamen. Ja aamenen kirottu se joka ei käsiään tämän hartauden vuoksi yhteen liitää käsiään jotta autuas herran valo olisi hyvin läsnä kaikin tavoin ollen ymmärryksen kanssa läsnä. Antakaamme esi-isiemme vyörytä täysin maahamme.
      Vihapuhe on itse sitä tätä näkö häähiistä kiinni ja karkelosta kaikesta varsinkin lähtöisin. Liittäkää nyt kaikki sielunne yhteen. Että ei enää yhtään vihapuhetta täällä häähiissä ja karkelosta lähtöisin, sallita. Aamen.

      • kolomesesta_ponnistettaa

        Aika löysää. Kyllä Suomeen joku Aleksanteri suuri tulla pittää.


      • olomesesta_ponnistettaa
        kolomesesta_ponnistettaa kirjoitti:

        Aika löysää. Kyllä Suomeen joku Aleksanteri suuri tulla pittää.

        Jus kun painasin, niin mietin, oisko tuo Suuri pitäny kirjuuttaa isolla äsfällä?


      • tärkeää

        Minun pit vähä tolokkua ehtii tekstille, mutta kun suitsutin oikeeen nii pääsiis fiilikseen. Siinä pitää olla.ollatodellakin herran huoneessa olla jaolla edelleen että olisimme herran palvelijoita heran, huoneessa. NUotti ykstotinen on luettaesa tärkeää. niin tärkeääääää.


    • äimännaskali

      On äimänkäet näköjään rakkauden kirjoituksia poistanet täältäkin. Aivan karmeaa toimintaa.

    • vaalikuumetta

      Nyt näyttäs olevan konservatiivit vs. demokraatit kisa palstalla. Tosi huvittavaa yksikertaistettuna, mutta eihän mikään ole yksinkertaista. Ei ainakaan ymmärtää tarkemmin perehtymättömältä, mistä tässä nyt kyse?

      Onko tämä joku varaslähtö vaaleihin?

    • hyvä.aloitus

      Aloitushan on suora lainaus Pohjois-Korean johtajan uudenvuodenpuheesta. Todettakoon kuitenkin, että Kim Jong-un ei kuunaan olisi noin hyvää pystynyt kirjoittamaan. Suuri kiitos suotakoon aloittajalle. Suosittelen muuttoa p-Koreaan hänen neuvonantajakseen.

      • olkaa.onnellisia.siellä

      • Ja_höpö_höpö

        Minun mielestäni lainaus on Valko-Venäjän presidentti Lukashenkon uudenvuodenpuheesta, siellä puhuttu kieli tosin poikkeaa venäjänvenäjästä sen verran etten ole voinut yksityiskohtia tarkistaa, kerron sitten kun olen käynyt läpi minskiläislähteet. Szczesliwego Nowego Roku!


    • Vapaus.ja.vastuu
    • erilakiko

      Aika ihmeellistä,jos ei saa kirjoittaa Suomalainen Suomalaista huolestuttavista asioista,jos kirjoituksen kohteena on esimerkiksi erilaisiin rikoksiin syyllistynyt maahanmuuttanut,jopa tunkeutunut henkilö.

      • KuolevaKansa

        Juuri tästä syystä suomesta kannattaa muuttaa pois kokonaan koska demokratia ei ole enää aikoihin toteutunut suomessa. Suomessa ei saa sanoa enää mitään mielipidettä mistään.Sairas maa joka ei enää nouse koskaan.


    • Jäinen.syrjä

      Kuka määrittelee vihapuheen. Syrjäläinen ja muut demariakatko.

    • oma-lehmä-ojassa

      Suvakithan ne määräilee, ja etenkin ne jotka paapoo matuja veronmaksajien rahoilla työllistyäkseen itse ja saadakseen matuilta vaikka mitä!

    • Elokuvaohjaaja Mika Kaurismäki on tehnyt vihapuheen vastaisen elokuvan jonka on tarkoitus korostaa kulttuurien positiivista kohtaamista tänä vihapuheen täyttävänä aikana. Sekä Vesku Loiri että Kari Väänänen ovat hienosti lähteneet mukaan ja näyttelevät tässä elokuvassa. Hatunnosto hienoille taiteilijoille!

      • Anonyymi

        Yläkerrasta sammuivat valot. Ennenkuin sammut ihan kokonaan, kerro mikä elokuvan nimi on.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Yläkerrasta sammuivat valot. Ennenkuin sammut ihan kokonaan, kerro mikä elokuvan nimi on.

        Elokuvan nimi on "Mestari Cheng".


      • Uuninpankko kirjoitti:

        Elokuvan nimi on "Mestari Cheng".

        Inkkarit kertoivat kun takavarikoivat melat ja kanootin.


    • Näin hienoilla tavoitteilla lähdettiin tähän vuoteen että palstaa saataisiin siivottua vihapuheista monien vuosien jälkeen, mutta valitettavasti muutosta parempaan ei ole juuri tapahtunut.

    • Anonyymi

      Ja sitten sinä tupiloit kaiken.

    • Anonyymi

      Veikö inkkarisi melat mennessään?

    • Anonyymi

      Pankko on ollut pahoillaan, kun vanhoja ketjuja nostetaan, mutta kas, hän itse teki taas niin. Oma opetukset tältä käännynnäiseltä unohtuu.

      • Anonyymi

        Kaurismäen elokuvat on niin outoja että ovat ihan perseestä! En ole pystynyt katsomaan yhtään sen elokuvaa loppuun asti! On niin omituista näyttelemistä ja näyttelijäohjausta ettei varmaan kukaan muu ohjaaja pysty moiseen suoritukseen!
        En ihmettele jos ne pankon mielestä ovat hyviä!


    Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1860
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1489
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1262
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1190
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      979
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      952
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      905
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      102
      846
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      45
      689
    Aihe