Tänä syksynä elokuussa aloitin toimitilahuoltajan kaksivuotisen koulutuksen. Teoria, verkko-oppiminen ja käytännön ylläpitosiivouksen harjoittelu koululla sujuivat mielestäni vielä hyvin. Sitten alkoi kymmenen viikon työharjoittelu, jossa piti olla loppupuolella näyttö. Aloitin harjoittelun reippain mielin. Ensin oli viikko työharjoittelua, sitten viikko syyslomaa, taas kaksi viikkoa työharjoittelua. Näiden kahden viimeisen viikon aikana huomasin kipua ristiselässä varsinkin asennoissa, joissa pesin wc-istuinta tai imuroin. Siivottavaa oli paljon kutakin viikkoa kohti. Viimeisellä viikolla jouduin kotona istumaan, että sain puettua ja riisuttua, koska toinen jalka ei enää kannattanut, ja siinä tuntui vihlova kipu, jos yritin seisoa pelkästään sen varassa. Iskiaksen alkuahan se varmaan oli, eikä olisi ainakaan tullut paremmaksi, jos olisin jatkanut tällä alalla. Lisäksi viimeisen viikon aikana tuli käteen ihottumaa, joka johtui varmaankin kertakäyttöhanskojen runsaasta käytöstä, jota ei voinut työn luonteesta johtuen välttää. Niinpä tulin siihen tulokseen, että en sovellu siivousalalle terveyteni takia, ja lopetin työharjoittelun ja koulun seuraavan viikon maanantaina. Epäilty iskias parani seuraavien viikkojen aikana ja ihottuma heti, kun lopetin kertakäyttöhanskojen käytön. Seuraavaksi pitää päättää, mitä aion tehdä seuraavaksi. Olen jo 56-vuotias, niin vaihtoehdot alkaa olla kohta vähissä.
Toimitilahuoltajan koulutus loppui lyhyeen
Ex-opiskelija
3291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No helpollapas luovutit sitten. Taidat olla näitä maanantain ja perjantain saikuttelijoita.
Kaksivuotinen koulutus hommiin jotka oppii kahdessa viikossa :D Yhteiskunnan rahastus on tuollainen koulutus :(
Sen opin kuitenkin tuona aikana, että lattian ym. pinnat voi pilata väärillä siivousmenetelmillä, joten kahden vuoden koulutus on paikallaan. Lisäksi eri kohteissa toimitaan eri tavoin, eikä niitä kaikkia edes keritä käydä läpi tuona aikana.
- Ap