Alkaa ohjelma jossa kotisohvalla haastatellaan poliitikkoa.
Se on jonkunlaista tulevan talven vaaliohjelmaa.
Kenet poliitikon sinä kutsuisit kylään kotisohvallesi ja miksi ?
Mistä haluaisit jutella ?
Se on jonkunlaista tulevan talven vaaliohjelmaa.
Kenet poliitikon sinä kutsuisit kylään kotisohvallesi ja miksi ?
Mistä haluaisit jutella ?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Juho Sipilän haluaisin tenttiin kanssani. Siinä ainakin politiikko, joka vastailisi tosissaan. Rehdiltä mieheltä hän vaikuttaa ja toivonkin hänen säilyvän samana kunnollisena idealistinä, tuon pestin käytyään läpi.
Hauska aihe. Tätä aloitusta ei kannattaisi pilata liialla tosikkomaisuudella. Montakin tulee mieleen, eri syistä.
Eräs monista olisi ehkä Li Andersson kannustaakseni häntä tuomaan puolueensa tavotteita enemmän esille. Se on asiantuntevampi tavallisen ihmisen asioissa kuin esim. demarit antavat ymmärtää olevansa.
Li Andersson on nainen, joka ei papereita tarvitse kun puhuu. Hän on hyvin perehtynyt asioihin,
mutta kun puolue sattuu olemaan Vasemmistoliitto, ei se saa kannatusta ajaakseen pienen ihmisen asiaa.
Moni pieni ihminen on antanut huijata itseään. Se luulee, että kokoomus ajaa hänen asiaansa
vaikka kokoomus ajaa niitten asiaa, joilla on jo kaikki hyvin.
Olisi monta poliitikkoa eri puolueista, joitten kanssa olisi hauska heittää läppää,
asiasta ja sen vierestä.
Sirkka-Liisa Anttila on topakka nainen myös, voisi olla kiinnostavaa kuulla häntä, ajaa tosin muita asioita kuin L. Andersson ja jää pois eduskunnasta.
Entäs Ben Z. jonka sukunimeä on niin vaikea kirjoittaa ? Juu, kyllä olisi hauska tavata häntäkin
ja monta muuta.
Moni kiinnostava persoona on jo jäänyt pois..
Uusissa ei ole oikein ytyä.
Sipilä tai Orpo, muitten päätettäväksi en jättäisi talouttamme.
Niin että Sipilä tulis hoitaan teidän taloutta...?
Luulin ,että vieraaksi vaan.
Hakkaraselta voisin kysyä, oisko siskolle sahalla töitä,
kun itte olet eduskunnassa ?
Timo Harakan pyytäisin kylään. Kysyisin minne hävisi puhti miehestä, kun hän oli toimittajana niin yhteiskunnallisesti aktiivinen ja hyvä. Odotin hänestä demareihin "uutta verta" ja nousujohteista uraa, ehkä jopa uutta modernia johtajaa, mutta jäärät ehkä määräävät kuka nousee kuka ei.
Demareissa ei modernius ole hyve vaikka puolue kaipaa kipeästi uudistajaa.
Puovon tietysti, pysyisin ajan tasalla, jos vaikka kertoisi Seitsemän tähden jälkeisen puolueensa nimen.
Paavohan olisikin mielenkiintoinen vieras.
Toivottavasti rouvansa selviää vaikeasta sairaudesta.
Tsemppiä Paavolle ja rouvalle !
Minä pyytäisin Laura Huhtasaaren. Hän on valoisa ja nätti, haluaa suomalaisten parasta. Persut tulee nousemaan, se on selvä. Muut poliitikot huolehtii vain, ettei vihapuhuta matuista, vaikka mitä tekisivät. Kun 10 raavasta miestä raiskaa pikkutyttöjä, sekin on vain yksittäistapaus ja vika meissä kun ei ole hyvin kotoutettu. Näin sanoo muut paitsi Lauran puolue.
Mitä sitten, jos persut sais määrätä? Valta vois mennä päähän niinkuin niitten puoluekokouksessa kävi'. Vois tulla kuolemantuomiorangaistukset ja teloitukset kiintönä niinkuin aikanaan neukuilla.
Antti "Kanki" Kaikkonen kävi tanssikurssin taannoin MTV3:ssa, pyytäisin häntä pyörähtelemään kanssani ja kyselisin
millälailla on varmistettu että saamme jatkossakin syödä suomalaisen viljelijän tuottamaa puhdasta kotimaista puhdasta ruokaa.
Pari huonoa vuotta teki sen, että maatiloja on jouduttu lopettamaan.
Takkiin on tullut. Tappiolle mennyt.
Toivon, että viljelijät ja karjankasvattajat pärjäävät
Haluan syödä Suomessa tuotettua ruokaa.