Moikka!
Sain Alektumilta kirjeen, että yli 3v vanhaa velkaani on tähän asti yritetty saada perittyä ilman oikeustoimia. Aikaisempia laskuja en ole saanut, sillä hoidin pankkini kanssa muutaman vuoden takaiset törppöilyt kerralla pois jo ajat sit - tai ainakin luulin hoitaneeni. Kyseisen firman sivujen kautta tein maksusuunnitelman, jossa sanottiin suunnitelmasta koituvan 30e kulut. Kuitenkin maksusuunnitelman tehtyäni, oli summa pompannut yli satasella.
Maksusuunnitelmassa ei eritellä kuluja, vaan sivuilla lukee pelkästään, suora lainaus "Ole hyvä ja huomioi että maksusuunnitelman kokonaissumma on hieman suurempi kuin tässä oleva, johtuen kuluista ja koroista."
Kuinka laillinen yritys on kyseessä ja miksi en saa eriteltyä kuluja, eikö ne olisi pitänyt ilmoittaa rehdisti maksusuunnitelmaa laatiessa? Miksi perintäyhtiö ei olisi kolmeen vuoteen eskaloinut tapausta oikeudelliseen perintään? Mitään merkintöjä en ole velkaan liittyen saanut.
Tajusin googletella yritystä vasta äskettäin, löytyy pelkästään laittomuuksiin viittaavia kokemuksia. Noudatanko maksusuunnitelmaa, vai siirränkö asian kuluttajasuojaviranomaiselle?
Alektum Perintä Oy
29
312
Vastaukset
- Huh_hellettä
Aika arveluttava firma on kyseessä. Minäkin olen saanut sieltä jo vuosia perintäkirjeitä jostain vanhasta laskusta. En ole maksanut eikä mihinkään toimenpiteisiin kuitenkaan ole ryhdytty.
- Maksalaskut
Te loiset, jotka jätätte laskunne maksamatta ansaitsette perintäfirmojen yhteydenotot.
- Älähuoli
Ja ilmeisesti sinunkin yhteydenotot. Pakottaako päätä ?
- VipstaakiOg
Sinä ansaitset kunnon selkäsaunan jota vaille jäit kakarana.
- LaskutVoiMyösMaksaa
VipstaakiOg kirjoitti:
Sinä ansaitset kunnon selkäsaunan jota vaille jäit kakarana.
Upeaa kommentointia, kertoo sinusta ihmisenä aika paljon kun ensin jätetään laskut maksamatta, elellään yhteiskunnan loisena ja heti kun siitä mainitsee niin asia halutaan ratkaista väkivallalla.
- VipstaakiOg
LaskutVoiMyösMaksaa kirjoitti:
Upeaa kommentointia, kertoo sinusta ihmisenä aika paljon kun ensin jätetään laskut maksamatta, elellään yhteiskunnan loisena ja heti kun siitä mainitsee niin asia halutaan ratkaista väkivallalla.
No vi...ako mainitset asioista jotka ei sulle ollenkaan kuulu.
Ensin auot päätäs ja sitten kun joku sanoo takaisin niin nyyh nyyh nyyhkyti nyyh, äiti tuu pyyhkimään, poliisi apua nyt mua uhkailtiin....
V..tu mikä idiootti pidä se pääs kiinni jos et kestä vastakaikua.
- AlektumPannaan
Aluehallintovirasto lopetti tänään Alektumin toiminnan. Päätös astui voimaan välittömästi.
Eli voitte unohtaa kaikki asiattomat perinnät ja lähteä perimään firmalta turhaan maksettuja maksuja takaisin.- NäinVainSuomessa
Mutta koska Alektum ei ole suostunut allekirjoittamaan heille toimitettua kirjallista lopettamispäätöstä, toiminta saakin jatkua. Ja koska kaikki yhtiön allekirjoitusoikeutetut ovat sairalomalla tai matkoilla tai tms, niin toiminta saakin jatkua ikuisesti. Viranomaisten on noudatettava lakia pilkulleen!
- prööts
Onko tämä Rektum perintä toiminut ennen joillain muilla nimillä?
- örwegrwegv
Perintälupa peruttu perintätoimistonkin mukaan:
https://www.alektumgroup.fi/alektum-group/uutisia/company/suomen-toimilupamme-on-peruttu-tyoskentelemme-saadaksemme-toimiluvan-takaisin
Jatkossa voivat keskittyä Suomessa esimerkiksi saatavian valvontaan. Joku voi toimittaa sinne laskun ja sitten valvovat sitä laskua että tekstit pysyvät laskussa luettavassa muodossa. Heh!- VipstaakiOg
Heh heh, siellä ne pellet sivuillaan ruikuttaa että "muutaman velallisen" tekemän valituksen takia tuli loppu ihmisten kusettamiselle. On se vaikeeta niille myöntää että ihan ite kusivat omaan punttiinsa, patologisia valehtelijoita.
Jos kerran noin helposti saa perintäpaskan nurin niin kerätään parikymmentä ukkoa tekemään seuraavaks valitus lindorffista vai mikä lowell se nyt onkaan. Kusettajia nekin nimittäin ovat keksittyine kuluineen. - ko21mqmana77aban
Itse olet kusettanut yrityksiä varmaan enemmän kuin nämä sinua. Kusetat luultavasti myös yhteiskuntaa.
- Perintätoimistonhuijaus
ko21mqmana77aban kirjoitti:
Itse olet kusettanut yrityksiä varmaan enemmän kuin nämä sinua. Kusetat luultavasti myös yhteiskuntaa.
Saahan sitä luulla.
Ei maksa mittään. - ko21mqmana77aban
Perintätoimistonhuijaus kirjoitti:
Saahan sitä luulla.
Ei maksa mittään.Tarkoitin VipstaakiOg:tä, joka on eräässä aiemmassa postauksessaan kertonut tyhjentäneensä pajatson n. 50 eri pikavippifirmasta ja elelevänsä nyt yhteiskunnan tukien varassa velkojen vanhentumista odotellen.
- Ilu-posteRestante
ko21mqmana77aban kirjoitti:
Tarkoitin VipstaakiOg:tä, joka on eräässä aiemmassa postauksessaan kertonut tyhjentäneensä pajatson n. 50 eri pikavippifirmasta ja elelevänsä nyt yhteiskunnan tukien varassa velkojen vanhentumista odotellen.
Ei se silti tarkoita että perintätoimistot voi tehdä mitä ne lystää, pöljä!
Eikä vipstaagin tai muidenkaan asiat tosiaan kuulu sulle mitenkään vaikka sulla jokin pään tauti aiheuttaa taipumusta mölistä samaa velkapropagandaa joka ketjussa. Maksa laskus vaan kiltisti ja kärvistele sen 200 tonnin asuntolainan, ruman akan ja paskaduunin kiirastulessa mun puolesta, evvvk, mutta älä työnnä nenääs muiden asioissa!
On se vaan kova paikka sulle kun köyhät elää rikkaampaa elämää kuin sinä. Olet mato.
Kohta Ilu kaataa taas kerran kaljaa koneeseen ja nauraa madon kiemurteluille.
- TKI_laki_ja_perintä_OY
He ovat liian kauan saaneet pelleillä miten haluavat. Onneksi edes nyt on herätty tähän suoranaiseen ryöstöön. Nyt pitäisikin esittää kysymys "Korvataanko jo menneet jutut, joissa he ovat selvinneet kuin koira veräjästä?" "Miten vaaditaan jälkeenpäin korvausta?"
Suomessa oikeus ei tapahdu näissä yksipuolisissa tuomioissa, koska automaattisesti oletetaan jos vasta puoli ei reagoi, että hän on syyllinen. Perintäyhtiöiden ei tarvitse esittää mitään todisteita vaan "Kaikki vaatimukset" menee läpi. Kuinka kiero ihmisen pitää olla, jotta voi työskennellä tämmöiseten rosvojen kanssa?- cdacapcpadjcvpjda
Olet vaikeuttanut perintää parhaan kykysi mukana, ei ihme että on tullut lisäkuluja. Olet usein kuvannut tätä toimintaasi laajasti, kuten esim. tässä viestissäsi:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15299857/toihin-perintaan#comment-93996162 - Raippe007
@cdacapcpadjcvpjda
En tiedä sinun motiivejasi puolustaa näitä rosvofirmoja? Ainoa motiivi täytyy olla, että olet heidän työntekijä tai vastaava? Osuiko oikeaan. Tiedäthän mitä hyvä perintätapa tarkoittaa? Varmaankin tiedät mutta teidän roistofirmat eivät välitä niistä. Tässä katkelma KKV sivuilta.
Perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Vanhentunutta tai muusta syystä lakannutta saatavaa ei saa periä (perintäL 4 § 1 ja 3 mom).
Kun perintätoimiin ryhdytään, velkojan on varmistuttava, että perintätoimille on olemassa peruste ja että perinnässä velalliselle ei koidu kohtuuttomia seuraamuksia. Velallinen vastaa maksuviivästyksestään, mutta seurausten pitää olla suhteessa viivästyksen laatuun. Velkojan ei tule hyötyä velallisen viivästyksestä.
HUOM!
Kun perintätoimiin ryhdytään, velkojan on varmistuttava, että perintätoimille on olemassa peruste ja että perinnässä velalliselle ei koidu kohtuuttomia seuraamuksia.
Nämä roistofirmat ovat alkaneet tarkistamaan näitä vasta monen vuoden jälkeen. Esim 8 vuoden jälkeen. Tämä ei ole hyvä perintätapa missään muodossa. Näistä syistä nämä ovat rosvoyrityksiä. - VipstaakiOg
cdacapcpadjcvpjda kirjoitti:
Olet vaikeuttanut perintää parhaan kykysi mukana, ei ihme että on tullut lisäkuluja. Olet usein kuvannut tätä toimintaasi laajasti, kuten esim. tässä viestissäsi:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15299857/toihin-perintaan#comment-93996162Paskat! Iluhan sanoo tossa viestissä että on KIELTÄNYT PUHELINHÄIRINNÄN! Jos ei menny perille niin oli ihan oikein kyykyttää soittajaa! Ilu olis voinu jopa veloittaa samalla periaatteella 50 euroa kun soittokiellosta huolimatta meni hältä tunti tuossa elämästä haaskoon! Sä olet tosiaan joku perintäkioskin katkera provikkapalkalla ihmisiä häiriköivä ja rahastava nilkki.
- cdacapcpadjcvpjda
Raippe007 kirjoitti:
@cdacapcpadjcvpjda
En tiedä sinun motiivejasi puolustaa näitä rosvofirmoja? Ainoa motiivi täytyy olla, että olet heidän työntekijä tai vastaava? Osuiko oikeaan. Tiedäthän mitä hyvä perintätapa tarkoittaa? Varmaankin tiedät mutta teidän roistofirmat eivät välitä niistä. Tässä katkelma KKV sivuilta.
Perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Vanhentunutta tai muusta syystä lakannutta saatavaa ei saa periä (perintäL 4 § 1 ja 3 mom).
Kun perintätoimiin ryhdytään, velkojan on varmistuttava, että perintätoimille on olemassa peruste ja että perinnässä velalliselle ei koidu kohtuuttomia seuraamuksia. Velallinen vastaa maksuviivästyksestään, mutta seurausten pitää olla suhteessa viivästyksen laatuun. Velkojan ei tule hyötyä velallisen viivästyksestä.
HUOM!
Kun perintätoimiin ryhdytään, velkojan on varmistuttava, että perintätoimille on olemassa peruste ja että perinnässä velalliselle ei koidu kohtuuttomia seuraamuksia.
Nämä roistofirmat ovat alkaneet tarkistamaan näitä vasta monen vuoden jälkeen. Esim 8 vuoden jälkeen. Tämä ei ole hyvä perintätapa missään muodossa. Näistä syistä nämä ovat rosvoyrityksiä.Sanottakoon nyt selvästi, että en puolusta Alektumia yhtään, mutta kaikkien perintätoimistojen kutsuminen rosvofirmoiksi ei tunnu oikealta, varsinkin kun omassa rahankäytössänne, elämäntavassanne ja järjenjuoksussanne on ollut ja on runsaasti toivomisen varaa.
En ole koskaan ollut ulosotossa tai perintätoimistossa työssä enkä asiakkaana. Jos minulla olisi oma perintätoimisto, silloin perintäkulut laskettaisiin kyllä aina tiukasti nykyisen voimassa olevan lain mukaan, eli en laskisi rästissä olevia perintäkuluja vanhojen, silloisten lakien mukaan vaan nykyisen. En myöskään koskaan lisäisi ”kusipäisen asiakkaan lisää”, vaikka laki sen sallisi. - Raippe00700
cdacapcpadjcvpjda kirjoitti:
Sanottakoon nyt selvästi, että en puolusta Alektumia yhtään, mutta kaikkien perintätoimistojen kutsuminen rosvofirmoiksi ei tunnu oikealta, varsinkin kun omassa rahankäytössänne, elämäntavassanne ja järjenjuoksussanne on ollut ja on runsaasti toivomisen varaa.
En ole koskaan ollut ulosotossa tai perintätoimistossa työssä enkä asiakkaana. Jos minulla olisi oma perintätoimisto, silloin perintäkulut laskettaisiin kyllä aina tiukasti nykyisen voimassa olevan lain mukaan, eli en laskisi rästissä olevia perintäkuluja vanhojen, silloisten lakien mukaan vaan nykyisen. En myöskään koskaan lisäisi ”kusipäisen asiakkaan lisää”, vaikka laki sen sallisi.Sinulla on omituinen tarve olla moittimassa toisia heidän rahankäytöstä?`Mitä sinä tiedät esimerkiksi minun rahan käytöstä? Sinä et tiedä yhtään mitään. Voin kertoa sen verran, että en ole enkä tule koskaan olemaan mitään velkaa näille, enkä muillekkaan perintätoimistoille. Minä olen sitä mieltä vain, että nämä rosvot ovat saaneet tehdä ihan tarpeeksi kauan mitä haluavat.
Suomessa on todellakin näiden rikollisten vapaat markkinat. He vievät Suomen köyhiä ja heikkompiosaisia niin kuin pässiä narusta. Ikävä kyllä Suomen käräjäoikeudet ovat sallineet tämän. Velat pitää maksaa aina, mutta nämä rikolliset perintätoimistot ovat tehneet ihmisistä lypsylehmiä.
Kysymys onkin, että miten jo menneet tapaukset voidaan korvata heidän asiakkailleen? Aletaanko nämä jo menneet tapaukset, jotka ovat menneet esimerkiksi käräjäoikeudessa läpihuutojuttuna läpi käsitellä uudestaan. Keneltä he hakevat korvauksia? Tätä ei pitäisi missään nimessä jättää tähän vaan kaikki tapaukset pitäisi käsitellä uudestaan suurennuslasin avulla. Siinä onkin isompi homma. - EnMaksa
Raippe00700 kirjoitti:
Sinulla on omituinen tarve olla moittimassa toisia heidän rahankäytöstä?`Mitä sinä tiedät esimerkiksi minun rahan käytöstä? Sinä et tiedä yhtään mitään. Voin kertoa sen verran, että en ole enkä tule koskaan olemaan mitään velkaa näille, enkä muillekkaan perintätoimistoille. Minä olen sitä mieltä vain, että nämä rosvot ovat saaneet tehdä ihan tarpeeksi kauan mitä haluavat.
Suomessa on todellakin näiden rikollisten vapaat markkinat. He vievät Suomen köyhiä ja heikkompiosaisia niin kuin pässiä narusta. Ikävä kyllä Suomen käräjäoikeudet ovat sallineet tämän. Velat pitää maksaa aina, mutta nämä rikolliset perintätoimistot ovat tehneet ihmisistä lypsylehmiä.
Kysymys onkin, että miten jo menneet tapaukset voidaan korvata heidän asiakkailleen? Aletaanko nämä jo menneet tapaukset, jotka ovat menneet esimerkiksi käräjäoikeudessa läpihuutojuttuna läpi käsitellä uudestaan. Keneltä he hakevat korvauksia? Tätä ei pitäisi missään nimessä jättää tähän vaan kaikki tapaukset pitäisi käsitellä uudestaan suurennuslasin avulla. Siinä onkin isompi homma.Juuri näin! Veloista on tehty iso bisnes ja velallisesta automaattisesti häviävä osapuoli!
Tämän täytyy loppua ja kyllä asia on niin myös että moni jättää työnteon ja maksamiset kokonaan koska kulut ja korot on ihan älyttömän suuret!
Velka ei lopu vaikka niska limassa painaisi hommia kun nämä rosvot vetää välistä. Jos 50 euroa taiotaan 500 euroksi velkajutussa niin ei mitään järkeä, sen vielä käsittäisi että 50e paisuu sataseksi jos se menee läpi koko prosessin ja siinä on tuottoa jo ihan tarpeeksi!
- Raippe007
Laitetaan tähänkin ketjuun tämä linkki, josta voi kannella aluehallintoviranomaisille. Muistakaa kantelu on aina maksuton. Sen voi tehdä myös toisen puolesta : https://www.avi.fi/web/avi/kantelun-tekeminen
Rosvot kuriin yhteisvoimin!- Penatus
Satu Taavitsainen: Perintäyhtiöistä paljastui uusi karmiva asia – ”Tavallisista ihmisistä on tehty rahantekokone”
Taavitsaisen juttu kertooo asiaa samasta aiheesta. Hyvä, että joku päättäjistämme on herännyt asiaan.
Linkki juttuun: https://demokraatti.fi/satu-taavitsainen-perintayhtioista-paljastui-uusi-karmiva-asia-tavallisista-ihmisista-on-tehty-rahantekokone/
Toinen juttu mikä kannattaa lukea on Nettipojan kommentti vippifirmoista ja isästä, joka taisteli vippifirmoja vastaa.
Linkki juttuun: https://nettipoika.com/2019/01/17/pikavipit-syoksivat-nuoren-miehen-syvemmalle-huumehelvettiin-hsmielipidekirjoitus/
- Johannan
Ei alketum oyllä ole enää perintälupia
Mitää perintälaskuja ei tarvitse maksaa!
Kun lupia ei ole niin ei ole oikeus ottaa rahaa vastaan- Pienvelallinen
He jatkaa perintää. Rahat pitää maksaa suoraan laskutusfirmalle joka alkuperäisen laskun lähetti. Häh joku meni nyt ohitse
- drewr2343
Mitenkä jo menetetyt tapaukset näistä samoista ylisuurista perintäkuluista. Voidaanko jälkeenpäin saada korvaus niistä?
- viranomaiset-voimattomia
Annomen Oy jatkaa Alektumin toimintaa http://www.annomen.fi/#home
- NatsiLowell
Lowell jatkaa ihmisten röyhkeää huijaamista, Lowell= Natsi
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401420Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981355Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2901255- 1091115
- 191061
- 651038
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161019- 711012
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176878Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju18841