Ei saa enää nukkuakaan vapaasti!

Kertoo-Seiskan-tarina

Koska yleinen etu alkaa syyttelemään unihäiriköksi. Ainakin epäilee sellaista.
Mistä minä tiedän montako tyynyä olen tyrmännyt? Sängyn nahkainen valopääty on ehjä kyllä.

"REM-unen käyttäytymishäiriöstä kärsivä henkilö kokee nukkuessaan aggressiivista tai väkivaltaista käyttäytymistä, kuten lyömistä ja potkimista. Siitä kärsii arviolta 1,7-2 prosenttia väestöstä.
Merkki dementiasta tai Parkinsonista?

Oireet ilmenevät REM-unessa, ja liittyvät usein väkivaltaisiin uniin. McGill-yliopiston tutkimuksen mukaan tietyt tekijät, kuten traumaperäinen stressihäiriö, masennus, ahdistus, saattavat altistaa REM-unen käyttäytymishäiriölle. Myös lääkitys ja alkoholi voivat olla unihäiriöiden taustalla."

11

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • silmät-auki

      ny unta en saa
      ny unta en saa
      ny unta en saa
      lampaat karkas

    • Hyödyllinen.aloitus

      Kappas vaan, selvisi yksi asia. Tuttavani kertoi sairastavansa parkinsonin sukuista tautia ja öisin alkaa puolustautua, huutaa, lyö nyrkillä kaapin oveen joskus rystyset mustelmilla, potkii ja kääntyilee. Ja ihmettelee mistä johtuu, kun on päivisin tavallisen rauhallinen tyyppi. Nyt siis selvisi että johtuu taudista, lääkkeitä tautiin ei ole joten niitä ei syö, eikä johdu viinastakaan. Oliko Seurassa parannuskeinoa moiseen vai pitääkö vain nukkua toppahanskat kädessä?
      Itse nukun huonosti, en kuitenkaan riehu. Stressaan aiheesta ja aiheetta, ahdistukseen asti. Kaikenlaisia rentoutumisharjoituksia kokeillut. Vastustan lääkkeitä, mutta otin pari viikkoa sitten melatoni-tabletin. Sen yön nukuin hyvin. Jos joku tästä porukasta käyttää, tuleeko sivuvaikutuksia ja riippuvuutta? Sen ennen alkamista haluaisin tietää.

      • Jos-ottaa-harvemmin

        Onko melatonisi luontaistuote, ravintolisä, vai lääkärin määräämä resepti pitoinen?
        Niillä kait eroa aikasti tavalla.
        Mitä lukee prosyyrissa, käyttöohjeessa sivuvaikutuksista?


      • Hyödyllinen.aloitus

        Sain ystävältä yhden tabletin. Purkki on kyllä vielä hänellä, että voin kysyä. Olen luullut että melatooni ei ole apteekkitavaraa, vaan aina luontaiskaupan tuote, mutta varma en ole. Siis nyt juuri alan ottaa aineesta selvää, aloitusmeili oli ensimmäinen askel. Vasta sitten mahdollisesti hommaan itselleni purkin.


    • Muuten.vaan

      Aikoinaan kokeilin melatoonia, ei mitään vaikutusta. Vähän huonouninen ollut aina, käyttänyt nuorempana unilääkkeitä mutta lääkäri kehoitti olemaan ilman, jos yhtenä yönä nukun huonosti se ei haittaa ja löytänyt konstit unensaantiin.

      Ylen sivulta luin juuri kuinka 100 000 suomalaista käyttää psykoosilääkkeitä muuhun kuin viralliseen käyttötarkoitukseen, taitaa sama olla unilääkkeiden kanssa.

      • Bengalitikku

        Uutisissa oli sama juttu. Tehdään tutkimusta, mihin pestattu ihmisiä, joista osalle annetaan lumelääkettä ja osalle, jotka eivät koskaan ole käyttäneet ko. psykolääkkeitä, syötetään testipsykolääkkeitä. Vaikutti minusta aika arveluttavalle. Ei siis mitään maistiaisia. Tuleeko noista lääkityistä uusia asiakkaita? Epäeettistä? Tutkija aivan tohkeissaan. Ei ole tutkimusta siis olemassa lääkkeiden käytöstä johonkin muuhun kuin, mihin ne on tarkoitettu.
        Ja sataa tuhatta on syötetty jo noilla. Narskunnarskun. Saakohan määrääjä eli lääkäri erityishyvät bonarit?
        Ehkäpä.


    • Åiva

      Luin, hämmästyin K:n nuolemisesta ei "kunnon" tuomiota.

    • Tuo melatoniinihan on ns. pimeähormooni, jota käpyrauhanen erittää. Siis elimistön oma tuote unirytmin säätelyyn.
      Vanhemmiten, kun hormoonin eritys vähenee, niin kannattanee kokeilla pitkävaikutteista melatoniinia, jos ylipäänsä haluaa kokeilla.
      Niitä saa sekä luontaiskaupoista, että apteekeista. Hinnoista ei ole hajuakaan, kun itse en ole ainakaan vielä tarvinnut.

      • Kunhanvitsivälähti

        "Mela" tooni. Onkohan sillä vaikutusta myös mieskuntoon?


      • Kunhanvitsivälähti kirjoitti:

        "Mela" tooni. Onkohan sillä vaikutusta myös mieskuntoon?

        Voidaan tietenkin ajatella, että jos oikein hyvin saa nukuttua ja on virkeämmillään, myös ´´se´´ on pirteä.


      • Ei-tarvii-melatoonia
        eppu2 kirjoitti:

        Voidaan tietenkin ajatella, että jos oikein hyvin saa nukuttua ja on virkeämmillään, myös ´´se´´ on pirteä.

        Myös yliväsymys tila herkistää miehen. Sekä ankara krapula (kuulemma). Mutta kukapa nainen haluaa läheisyyteen vanhalle viinalle lemahtelevan uroksen. Toki joihinkin naisiinkin krapula vaikuttaa yli energisesti (kuulemma).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1739
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1091
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1046
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      952
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      91
      794
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      146
      779
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      50
      695
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe