Tulkitsen unesi palvelu

mitaunetkertovat

5

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin viime yönä unta karhujen painista. Yksi oli iso ja vahva, toinen pienempi, mutta selkeästi uros sekin. Käpälät löivät ja kynnet raapivat, syleilyssä oltiin ja vahvasti puristuksissa. Huudettiin ja ulvottiin, vesiputous tulvi, suo täyttyi vedestä ja karhut vetäytyivät kalliolla olevan tunnelin suulle.

      Samassa alkoi kuulua jyrinää taivaalta. Räjähdyksiä, maa keinui karhujen jalkojen alla. Tunneli kutsui molempia suojaan, mutta kumpikin epäröi.

      Lopulta käpytikka tuli nakuttamaan paksua puunrunkoa ja karhut vetäytyivät tunneliin unilleen.

    • Unessasi seurasit uroskarhujen painia. Unesi voisi kertoa jostain mieltäsi askarruttavasta ongelmasta, tottumuksesta tai elämäntavasta yms , jostain joka ei ole tällä hetkellä järjellä ohjattavissa. Sisälläsi myllää ehkä torjuttujakin impulsseja, jotka haluavat tulla nähdyksi ja käsitellyksi.
      Käpälät löivät, ulvontaa, syleilyä, huutoa, vesiputous tulvi; voisi kuvata tunneryöppyjen voimaa, raakaa energiaa, jonka on saatava purkautua ulos jossain muodossaan.
      Taivas jyrisi, räjähdyksiä, maa keinui , voisiko olla jokin uhka, joka on keikuttanut henkistä tasapainoasi ja mielen rakenteitasi.
      Lopulta käpytikka tuli nakuttamaan puunrunkoa ja karhut vetäytyivät tunneliin unilleen eli tilanne rauhoittui ainakin toistaiseksi ja karhut poistuivat mielen näyttämöltä unilleen.
      Unen tikka ja naputus voi olla symbolina jollekin asialle, joka vaatii nyt toimenpiteitä/huomiotasi

    • Uneksija1

      Näen jatkuvasti väkivaltaisia unia, milloin perheeni ja minun kimppuuni hyökkää tuntemattomia miehiä, joskus mafia etsii minua ja tiedän että on viimeinen päiväni elossa... tätä jatkunut viikkoja, viime yönä katselin korkealta tornista kuinka jossain oli sota. Torniin matkasin hissillä joka kulki normaalisti ylös. Hississä oli pelokas mies joka oli juuri tuosta maasta jossa sota oli. Ja hän itki minulle kuinka kauheaa sota hänen maassaan on. Lopuksi minulle selitettiin kuinka presidentti oli taistellut miekoin korkealla tornissa... eli hyvin hämäriä, pelottavia ja erikoisia unia. Joskus unien välissä istun koulunpenkillä tekemässä tehtäviä.. En itse ikinä katso väkivaltaisia ohjelmia tms. Tosin lähipiirissäni oli vastikään väkivaltainen tapahtuma mutta ei tapahtunut minulle ja koen olevani jo siitä shokista toipunut

    • dreaMsaa

      Näen jatkuvasti väkivaltaisia unia, milloin perheeni ja minun kimppuuni hyökkää tuntemattomia miehiä, joskus mafia etsii minua ja tiedän että on viimeinen päiväni elossa...

      elät pelossa sinua pelottaa/vaivaa jokin asia.

    • jeffersson

      näen unta melki joka päivä että tipun katolta alas

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      13442
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe