Vanhakin nuortuu

Ei ole yhtään "tuttua". Runsaat kymmenen vuotta sitten ei mikään puoli vielä huudellut vanhuutta. Eikä kyllä vieläkään jos vain meitsiltä kysytään, mutta muu ympäristö ja ulkopuoliset tyypit pitävät huolen siitä, ettei iän 'paino' pääsisi unohtumaan.

Kuollu se on tämäkin paikka, joten etiäpäin sitten.

Tuosta vanhenemisesta sen verran, että meidän orkesteriin tuli tällä viikolla uusi rumpali. Nainen, melkein 70v.
Edelliset 2 rumpalia (miehiä) kuolivat, mutta naiset näyttävät kestävän tätä orkesteria muutenkin pidempään kuin miehet. Ei mikään vitsi!

Noh, soitimme uutta ohjelmaamme, kun nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet alkaneet…..
Tämä rumpali-täti paukkutti kyllä tangoa ja valssia ja vaikka mitä, mutta ei kuullut meidän soittoa ollenkaan! Nainen oli niin elementissään, että me muut soittajat putoilimme tahdista yksi kerrallaan ja nostimme kädet ylös. Oli pakko pureskella poskia sisältäpäin…..

Orkesteri siis soitteli kiltisti kuten aina, mutta villi rumpali paukutti omiaan.
Hän on käynyt puoli vuotta soittotunneilla oppiakseen rummut, mutta ei ymmärrä että pitäisi kuunella muita soittajia.
Alkuhermostuksen jälkeen tulin oikeasti onnelliseksi.
Miksi?
Siksi, että tämä täti on niin onnellinen ja positiivinen. Hän uskaltaa yrittää, uskaltaa kokeilla jotain uutta. Eikä edes häpeä innnostustaan.

Kerron tämän siksi, että iän myötä kannattaisi kokeilla uusia harrastuksia. Jähmettyminen on kaikkein pahin juttu. Harrastuksista saa vauhtia ja iloa…. eikä koskaan voi tietää mihin se vie….

ps. tämä rumpali - nainen kertoi parkkipaikalla, että 2 hänen kolmesta pojistaan ovat kuolleet. Ajattelin, etten koskaan henno sanoa hänen paukuttavan päin puuta…..

On tuttua, luultavimmin joka ikäkaudessa on ristiriitaisia tuntemuksia iästä. Minä täytän parin viikon päästä 60 ja se jo tosiaan tuntuu jossain.

Elämää olen siis elänyt 60 vuotta ja jäljellä ei luultavimmin ole enää puoltakaan tuosta. Siksi pyrin nauttimaan monesta asiasta ja stressaamaan en mistään. Parisuhdekin on olemassa, jo 40 vuotta ja siitä nautin ja naisena olosta. Tapaan paljon ystäviä ja panostus työntekemiseen on toisen laista kuin nuorempana; tässä kohtaa voisi sanoa, että mitä se hyvejää koska vaikka annat kaikkesi työlle, et saa koskaan samoin verroin takaisin; päin vastoin se on aina jostakin pois.

Elämästä voi ja pitääkin nauttia ja joutavan päiväiset miettimiset ja ongelmat ovat taaksejäänyttä elämää. Kolotuksia ja kipujakin on sen sijaan tullut ja ne ovat sitten sitä tulevaa elämää. Parein olisi siis pitää fysiikastaan huolta....

kyllä pitää pikkuisen iän myötä muuttua! takatukka jäi 80- luvulle ja pakko myöntää että on alkanut tuulipuku ikä. katselen minäkin vielä nuoria naisia mutta en enään muista, minkä takia...(-;

Ei auta rehennellä kun ilo on lyhyt ja suru pitkä. Nähty juttua ja tuttua

Kuntoa haettava uudelleen että jaksaa taas unelmoida läpy elämän.

50vuotiaana on toinen jalaka hauvassa ja toinen jalaka panaaninkuoren peällä... Oon ite 57 v. nuori. Hihii!

Täytyy sanoa, että kyllä sitä kaikenlaista soopaakin on tullut mietittyä tämän vuoden aikana kun täytin 50v. Jostain kumman syystä tunnen itseni paljon vanhemmaksi kuin täytettyäni 49v. Silloin en edes miettinyt ikääni!
Muttapa mikäs tässä, asiathan on ihan hyvin. Tulee liikuttua paljon ja kroppa ja lärvi on ihan hyvässä kunnossa. Pinnallisia juttuja, mutta tässäkin iässä tärkeitä. Pääkopassa suhisee vaihdevuodet, mutta hengissä ollaan. Lähipiirikin on hengissä ( vaihdevuosistani huolimatta)
Joskus tympii ja tuntuu olo vähän jämähtäneeltä.... Parisuhde on ihan ok kunnossa. Pikkasen ehkä tekisi mieli vielä seikkailla, kun huomiota tuntuu saavan maailmallakin , mutta enpä tiedä tointaako tässä alkaa edes salaa pelleilemään. Pitäisi varmaan harrastaa enemmän, niin jäisi tuommoset kihelmöinnit.
Ja mitä näitä juttujakin olen lukenut, niin tuntuu siltä, että pitäs olla kiitollinen hyvästä kumppanista, kun ei näitä joka oksalla kasva. Ja olenhan minä. Jotakin spesiaalia nyt kaipaisi, mitäköhän se voisi olla?
Kiirehän tässä ei hautaan ole, mutta nyt olisi korkea aika tehdä jotain säännöllistä mukavaa, ennen kuin omat vanhemmat tulevat vanhuuttaan hoidettavaksi... eivätkä lapsetkaan ole asuneet enää vuosiin kotona . Tai sitten itse sairastun.
Aika huoletonta elämää sikäli vielä.
Mutta epäilen kyllä, että mulle tulee käymään vielä niin, että kadun myöhemmin miksi en touhunnut kaikkea silloin kun oli mahdollisuus . Mua kaduttaa jo nyt , että olen liikaa ollut paikallani. Mä en vaan jotenkin saa itsestäni irti mitään. Naurettavaa.