Siilin asemakaavasta - pitkällä tähtäimellä ...

kotkanpää1

Se on sääli, monellakin tavalla, että vuosikausienkin jälkeen Siilin asemaakaava muuttuu "pienesti, mutta suureellisesti", eli sellainen askel kerrallaan, joka kulloisenkin trendin, hypetyksen tm.parhaiten sopii. Toisaalta asemakaavan nimenomaisena, oleellisena asiana voisi olla myöskin arvokas pysyvyys.

Yleensähän Siilin asemakaavassa on monta ongelmaa, kun tarkastellaan tuota paikkaa, missä nykyinen keskusta sijaitsee. Ensinnäkin paikka on nykyiselläänkin kovin ahdas siinä rautatien ja viitostien välissä, lisänsä siihen tuo rinne, jonka vaikuttaa kovasti siihen mitä ja miten rakentaa voi, ja sitten kun oli tuo yksi trendi rakentaa tornitaloja, niin keskustan tilassa on yhä suurempi ahtauden tuntu. Miten siis voisi lisätä avaruutta ja viihtyisyyttä, kun tilat rakennetaan "pakosta" täyteen??

Useassakin ketjussa on täällä paljonkin keskusteltu siitä, miten Siilinjärvi on muuttunut lähes täysin jostain 50 - 60 luvuista, vastan 80 luvun alusta asematien valtamerkitys asemakaavassa alkoi väistyä, ja nuoremmista sukupolvista sellaista kaavaa ei enää muisteta mitenkään.
Mutta samalla kysyisin sellaisen pakonomaisen kysymyksen, että onko tarve rakentaa nimenomaan enää sille kapealla kaistaleelle siihen rinteelle, viitostien ja junarada väliin?! Eikö esim.hallitorakennusten keskusta voisi kaavoittaa pitkällä tähtäimellä jonnekin kauemmas, ja nimenomaan rauhallisempaan paikkaan. Sellainen voisi löytyä esim.Harjamäen takaisilta pelloilta, jos niitä ei vielä ole alettu kaavoittamaan pelkästään asuintalo - käyttöön?? On (etenkin entisen kuntajaon aikaisia) kuntia, joissa hallintorakennukset on kaavoitettu tiettyyn paikkaan erikseen, jotta kaavalle itse keskustan liikerakennuksilla, ja asuinrakennuksille olisi niillekin enemmän tilaa.

Mielestäni on valitettavaa kun rakennetaan liian tiheään, ja nykyisien kuultujen home-ym.ongelmien kautta eritoten, voisi kunnantalo, terveyskeskus ym.kunnan ja valtion palvelupisteet sijaita tosiaan esim.siellä viitostien toisella puolella Harjamäen suunnassa. Toiset vaihtoehdot olisi ehkä Kasurilan tai Pöljän suunta, tosin tuo pohjoisen (=Pöljän) suunta ehkä menisi jo liian kauas keskustasta ....

En nyt tahdo mitenkään asetella kaikkea valmiiksi. Mutta kun olen kuullut paljon noista mm.tiiviin ja jatkuvan rakentamisen aiheuttamista ongelmista, ja kun olen Siilin asioita katsellut jo vuosikymmeniä, joskaan en enää toviin ihan paikan päältä, mutta aika ajoin siltikin.
Mielestäni myös julkisessa rakentamisessa ja asemakaavaa laadittaessa pitäisi pyrkiä kuuntelemaan itse kunnan asukkaita, jos se mahdollista on. Monestihan rakennuttajat ja arkkitehtitoimistot voivat olla täysin toiselta puolen maata ns.kilpailuttamisen seurauksena, ja tiedot jotka kunnan asukkaat itse voisivat sinne päin antaa jäävät kovin usein saavuttamatta. Toisinkin voisi olla, ja nimenomaan rakentamisessa täytyisikin enemmän huomioia paikan viihtyisyyttä, ja asukkaitten tarpeita, eikä sanella konemaisesti kaikkea ylhäältä käsin.
Toivon totisesti että näistä asioista voisi Siilissäkin käydä tarkkaa ja rakentavaa keskustelua !

9

200

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nöyhtaisäy

      Mielestäni Siilinjärven tulisi tähdätä pitkälle tulevaisuuteen. Kun tietää sen, että Siilinjärvi on Suomen purkuintoisin ja homehöperöin kunta, niin tänään rakennetut virastot tullaan purkamaan 2040 luvulla hometta haistavien nirppanokkien takia. Ehdotankin, että ruvetaan jo tänä vuonna suunnittelemaan uutta keskustaa Santalannotkon alueelle. Se on harvaan asuttu ja ei ole korkeuseroja. Lisäksi matka Kuopioon lyhentyisi hieman. Koko Siilinjärvi nimestä voitaisiin luopua ja vaihtaa kunnan nimeksi Santalannotko.

      • Puretaan

        Kunnanvirasto ja valtion virastotalo puretaan jo ensi vuonna.
        Jos hallinto rakennusten sijainnilla muihin palveluihin nähden ei sitten ole mitään merkitystä, niin kunnanvirasto voitaisiin rakentaa vaikkapa Hököselle?


      • White.House.report
        Puretaan kirjoitti:

        Kunnanvirasto ja valtion virastotalo puretaan jo ensi vuonna.
        Jos hallinto rakennusten sijainnilla muihin palveluihin nähden ei sitten ole mitään merkitystä, niin kunnanvirasto voitaisiin rakentaa vaikkapa Hököselle?

        Kunnan- ja valtion virastothan voisi sijoittaa vaikkapa Kemir... korjaan, Yaran kipsivuoren sisään. Siitä tulisi Siilinjärven White House, Washingttonissakin olisivat kateellisia kun Siilinjärven valkoinen talo olisi suurempi xD


    • skdjfkskfjkdlkf

      Siilinjärvihän taitaa kasvaa eteläänpäin, siinä keskustan ja Vuorelan välillähän on tilaa rakennella vaikka kuinka paljon virastoja vaikkapa vanhan viitostien varrelle. Kenties Kasurilan laskettelurinteen vierellä olisi hyvä paikka, siitähän viranomaisilla olisi lyhyt matka virkistäytymään käymällä laskemassa vähän mäkeäkin numeroiden sijaan...

    • Tulevaisuuttakohta

      Siilinjärven hallinto yms. rakennukset pitkällä tähtäimellä eikä edes välttämättä niin pitkälläkään sijoittuvat Kuopion keskustaan.

    • haavijoki

      "Siilinjärven hallinto yms. rakennukset pitkällä tähtäimellä eikä edes välttämättä niin pitkälläkään sijoittuvat Kuopion keskustaan."

      Ja sitten seuraavan kuntabuumin yhteydessä vaikka Nilsiään tai Maaningalle, jossa vielä 100v sitten silloin olivatkin ... Niin, turhaa kai Siilinjärven on itsenäisenä jäärätä kun ympärillä alkaa olla reikäleipä nimeltä Kuopio, Siilinjärven ollen se reikä siinä leivän keskellä ...

      • Elekkeehä innota tyhjjee emätöntä, se voep vielä käävvä niinnii jotta Kuopijo liitettään Siilijjärvveen:D:D


    • dklfkjdsdkjdsl

      Miksi siilin asemakaavaa katsotaan pitkällä tähtäimellä? - koska lasertähtäin huomataan liian helposti... hah hah...

    • omppo

      "Miksi siilin asemakaavaa katsotaan pitkällä tähtäimellä? - koska lasertähtäin huomataan liian helposti... hah hah... "

      Onkohan olemassa joku salainen ase, joka tähdätessä tuottaa kohteeseen pitkällä tähtäimellä kovasti homeongelmaa??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      112
      2380
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      36
      1357
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      634
      962
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      952
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      89
      831
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      690
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      676
    Aihe