Patjarulla ja mustat teippikirjaimet

Antti tuisku. Aku hirviniemi olet.

Isä kuoli kun olin kolmen vanha. Siitä ei puhuttu ikinä. Minulla tekee vaikeaa edes sanoa sanaa isä. Olisipa joku muisto mutta ne harvat valokuvatkin, jotka olen nähnyt; ei niitä ole missään.

Olen ihastunut eräiden tuttavien isään. Kerran humalassa hipelöin häntä. Sitä haluaisin pyytää anteeksi ja häpeän enemmän päivä päivältä. Mutta en usko että hän haluaa sitä kuulla. Sittemmin olen jättäytynyt kaikista riennoista syrjään.

Kuitenkin haaveilen tästä henkilöstä tai jostain ihanasta miehestä joka ilta. Tai oikeastaan ne ovat ehkä pikemminkin sellaisia hetkellisiä ajatuspyrähdyksiä. Pitkään en pysty edes haaveilemaan, kun heti kohta raivostun itselleni. Joskus unelmoin, että joku sanoisi minulle ettei homoudessa ole mitään pahaa mutta useimmiten se ajatus päättyy pyssyn piippuun.

Vuonna 2008 fuksien tutustumistapaamisessa pelasimme jalkapalloa. "No sittenhän me pelaamme samassa joukkueessa 😉", ovat ne sanat, jotka myöhemmin tuolloin tajusin että olisi pitänyt sanoa. Miten voi maailma antaakin niin selvän merkin ja minä jättää sen käyttämättä? Ja vielä ensimmäisenä päivänä. Mutta ei, minä en... nyt. Enää jaksa.

Hyvää alkanutta vuotta sinulle! Mene ulos pitkälle kävelylenkille tuulettamaan keuhkojasi. Mieli puhdistuu ja huomaat, että ajatukset eivät vaivaa sinua! Aloita ensin lyhyillä kävelylenkeillä, säännöllisesti joka päivä. sitten voit pidentää lenkkejä. Huomaat, miten elämäsi muuttuu!

Rippikoulussa olimme sängyssä selät vastakkain erään pojan kanssa. Miten ihmeessä minulla voikin olla niistä ajoista muistikuvia? Hän se tuli minun viereen, kai se jotain kokeilunhalua oli. Kerran hän pyysi että kääntyisin toisinpäin. Syksyllä koulussa kehui lihaksikkaaksi. Minä löin häntä silloin olkapäähän.

Toisen kerran eräs toinen poika (yläaste-aikoja se on ollut sekin) ihan yhtäkkiä alkoi hieroa harteitani kun istuimme ennen liikuntatuntia pitkällä puupenkillä. Minä säpsähdin siitä ylös ja sitten en muista mitä tapahtui. Taisin siinä vain vähän jaloitella.

Joskus koitan kuvitella miltä se tuntuisi olla toisen lähellä niinkuin tuolloin rippileirillä.

Kirjoitin eilen erään tarinan toiselle palstalle: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15536609/kysymys-palstan-miehille#comment-96361095
Tässä ne sitten alkavat minun syvimmät salaisuudet olemaan, joita en ole kertonut kenellekään. Homoudestani kerroin eräälle esikoulusta lähtien samahkoissa opinahjoissa olleelle kaverilleni kerran baarissa. Mutta häneen en ole ollut yhteyksissä oikeastaan ollenkaan. Niinkuin en nyttemmin kehenkään mutta tuo katkesi silloin muistaakseni aika pian sen baari-illan jälkeen eli vuosia sitten kuitenkin. Ennen patjarullaa mustia teippikirjaimia. Itsestäni se oli kiinni.

Käytkö tai oletko käynyt terapiassa? Voisiko siitä olla apua eri asioihin liittyvien ristiriitojen selvittelemiseksi ja läpikäymiseksi, tukea omana itsenäsi olemiseen ja elämiseen?

Fiksuna tyyppinä tietysti tiedät, ettei erilaisuudessa ja omanlaisuudessa ole sinänsä mitään vikaa, päin vastoin. Jokainen meistä eri tavoin omanlaisista kyllä tarvitsee hyväksymistä ja rakastetuksi tulemista aitona itsenään. Jotta voi edelleen myös itse hyväksyä itsensä ja rakastaa itseään. Tärkeitä asioita...

Oletkos vielä täällä, aloittaja - mitä kuuluu?

Mitä tuo nimimerkki muuten tarkoittaa?

Turhia kysymyksiä - mutta olin itse vähän aikaa poissa linjoilta täältä, ja mietin välillä sinua. Toivottavasti menee ok?

Älä syyttele itseäsi; olet mittaamattoman arvokas, juuri sellaisena kuin olet! Toivottavasti voit toteutua sellaisena, sinulla on paljon annettavaa meille muille. Ehkä meilläkin sinulle?

Koetko homouden jotenkin ongelmalliseksi? Kannattaa isommalle paikkakunnalle hakeutua muiden homoseksuaalien ja lgtb -ryhmiin. Setaltakin saa tukea. Itse pitää hyväksyä itsensä. Heterot suurimmaksi osaksi suhtautuu hyväksyvästi seksuaalivähemmustöihin. Ne jotka ei suhtaudu, heistä ei tarvi välittääkään.