Lapset, joissa on selvästi nähtävissä ahdistuneisuushäiriötä leimataan "herkiksi". Käytän "leimata"-sanaa epätyypillisesti, sillä näen tilanteen niin, että henkilöt joilla on luultavasti koko elinikäinen toimintakykyä vahvasti rajoittava vaiva jätetään täten vaille heidän tarvitsemaansa erityistä huomiota.
Olen itse yksi näistä lapsista, joita vähäteltiin herkiksi, ja nyt ahdistuneisuushäiriöinen keski-ikää lähestyvä mies, jonka erityispiirrettä ei ole ikinä otettu huomioon. Herkittelivät vain, vaikka 3-vuotias pikkujätkä taantuu yhtäkkisesti kehityksessä aiemmalle tasolle.
Älyllisesti kehitysvammaisten, tarkkaavaisuushäiriöisten, Aspergerien ym. piirteet otetaan huomioon, mutta ainakin tämä yksi toimintakyvyltään poikkeava ryhmä jätetään täysin huomiotta ja asetetaan normaalin ihmisen vaatimukset, koska tämähän on muka "normaali", vain "herkkä".
Olen itse yksi näistä lapsista, joita vähäteltiin herkiksi, ja nyt ahdistuneisuushäiriöinen keski-ikää lähestyvä mies, jonka erityispiirrettä ei ole ikinä otettu huomioon. Herkittelivät vain, vaikka 3-vuotias pikkujätkä taantuu yhtäkkisesti kehityksessä aiemmalle tasolle.
Älyllisesti kehitysvammaisten, tarkkaavaisuushäiriöisten, Aspergerien ym. piirteet otetaan huomioon, mutta ainakin tämä yksi toimintakyvyltään poikkeava ryhmä jätetään täysin huomiotta ja asetetaan normaalin ihmisen vaatimukset, koska tämähän on muka "normaali", vain "herkkä".
Vastaukset 2
Vanhimmat
Totta. Olen pitänyt itseäni herkkänä ja ujona, mutta lopulta tajunnut pohjalla käytyäni olevani tosi ahdistunut. Tätä herkkyyttä on ollut varmaan lapsesta asti.
Itsellä on sellainen teoria, että kun perheestä puuttuu kiinnostus, toiminta ja taito käsitellä asioita, niin sitä jää liikaa vatvomaan asioita omissa oloissaan. Eikä välttämättä tule taitoja muuttaa olotilaansa. Tämä voi aiheuttaa tätä "herkkyyttä". Lapsuudesta jää sellainen perustaso tuolle piirteelle, joka väliaikaisesti paranee hyvässä ympäristössä ja laskee kohti tuota ilman hyvää ympäristöä. Mutta vain yksi mielipide.