Koska Lieksan väkiluku vaan vähenee

kansalainen.x

niin olen ehdottanut kaupunginjohdolle, että koittavat haalia lisää ulkomaalaisia. Ja kun somaleita jo on ennestään, niin koittakaa haalia sitten niitä. Onko hyvä idea, vai kärsiikö talous entisestään?

Eivät ole vielä vastanneet.

17

75

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pitäisikö sinun miettiä asijaa kuitenni vielä toisen kerta siellä.?

    • EihänNeKerro

      Eipä tuo kaupunginjohto kysellyt ennenkään asukkaidensa mielipidettä kun ottivat matuinvaasion Lieksaan? Miksi kysellä nytkään, ja pakkohan se on matuja ottaa kun nuoriso lähtee pois perustamaan perheitään muualle, ja me vanhat ollaan niin lahoja ettei voida enää lisäntyä!

      • asumaan.ei.töihin

        Voitanee korjata hieman. Edellinen kaupunginjohtaja kutsui nimenoamaan juuri somaleita Lieksaan, kun Lieksassa oli silloin jokunen tyhjä kerrostalo heille ilmaiseksi asuttavaksi. Ikävää, että somaleita muuttaa Lieksasta pois. Ehkä heitä saadaan vielä lisää. Onhan täällä ollut aina hyvät oltavat somaleille. Kaikki on ollut ilmaista. Autot, ajokortit, asuminen, kodinkoneet, matkustaminen ja lomailu kotimaassa, päivärahat jne.

      • kumma.juttu
        asumaan.ei.töihin kirjoitti:

        Niin, eikös se lehti haastatellut viime vuonna alaikäistä somalityttöä, joka oli lähdössä pitkälle lomalle Somaliaan. Kummallista että sinne voi lomille mennä, vaikka ensin ovat sieltä pakoon lähteneet.

      • selvää.tekstiä
        kumma.juttu kirjoitti:

        Niin, eikös se lehti haastatellut viime vuonna alaikäistä somalityttöä, joka oli lähdössä pitkälle lomalle Somaliaan. Kummallista että sinne voi lomille mennä, vaikka ensin ovat sieltä pakoon lähteneet.

        Köyhyyttä pakoon ovat lähteneet. Ei mikään valtio ole hyökännyt Somaliaan. Keskenään ovat somalialaiset tapelleet jo pitkään. Somalin sosiaalihuolto ei maksa joutenolosta, mutta Suomen valtio maksaa. Suomeen on helppo ja hyvä tulla. Ihan kutsuttuna.

      • voi.paska
        selvää.tekstiä kirjoitti:

        Köyhyyttä pakoon ovat lähteneet. Ei mikään valtio ole hyökännyt Somaliaan. Keskenään ovat somalialaiset tapelleet jo pitkään. Somalin sosiaalihuolto ei maksa joutenolosta, mutta Suomen valtio maksaa. Suomeen on helppo ja hyvä tulla. Ihan kutsuttuna.

        Näinhän se menee.

      • noorake
        asumaan.ei.töihin kirjoitti:

        Voitanee korjata hieman. Edellinen kaupunginjohtaja kutsui nimenoamaan juuri somaleita Lieksaan, kun Lieksassa oli silloin jokunen tyhjä kerrostalo heille ilmaiseksi asuttavaksi. Ikävää, että somaleita muuttaa Lieksasta pois. Ehkä heitä saadaan vielä lisää. Onhan täällä ollut aina hyvät oltavat somaleille. Kaikki on ollut ilmaista. Autot, ajokortit, asuminen, kodinkoneet, matkustaminen ja lomailu kotimaassa, päivärahat jne.

        asumaan.ei.töihin
        7.1.2019 16:21

        noinhan se asia voinee lisätä vielä että terveydenhoito ym.
        mutta ei olla kateellisia ihan hyvä asia että joillakin menee hyvin
        Kommentoi2

      • Anonyymi
        noorake kirjoitti:

        Ilmaista asumista ei ole.Ei mitään muutakaan ilmaista.
        Ainakaan suomalaisille.
        "Kunniavieraat" ovat asia erikseen....

    • Nerkki

      Miten nykyiset on työllistyneet?

    • annanohjeistusta

      Eikös justiinsa seilannut matu-laiva välimerellä, täynnänsä Afriikasta tulevia siirtolaisia, eikä mikään maan halunnut ottaa vastaan?! Miksi hitossa ei Lieksan johto ottanut koppia ja kutsunut em. moniosaajia Lieksaan! Olisi varmaan taas monen alan insinööriä ollut tulosillaan paikkaamaan Lieksan työvoimapulaa.

      • bbfdbsbsbssb

        Ehkä johto on oppinut hölmöilyistään.

      • Anonyymi
        bbfdbsbsbssb kirjoitti:

        Ehkä johto on oppinut hölmöilyistään.

        Ai että oppineetko, epäilen vaan,

      • Anonyymi

        Älkää ees leikillänne sanoko että näitä ottaa lisää,,,entisetkin pois.

    • työvomapulaako

      Vieläkö pankakosken tehdas ja kevätniemen saha seisoo työvoimapulan takia?

      • Anonyymi

        Tuskin olisi matuilla mitään saumaa päästä kumpaankaan, ennen seisottaisivat vaikka maailman tappiin. Vaikka ovat korkeasti koulutettuja koneinsinöörejä, mahtaa työkokemus puuttua. Ja vaikka työ kummassakaan paikassa ei vaadi Mensan jäsenyyttä, saattaa se silti olla insseille ylipääsemättömän kimuranttia.
        Kummassako mahtaa olla syy, työn antajissa vai ottajissa, kun ei näitä insinöörejä näy liiemmin missään? Eikä kukaan ole edes kuullut heitä missään olevan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla hyvin paljon vikaa lieksalaisessa rasismissa. Niinhän uhattiin Pankakoskenkin tehtaalla, että sinne ei saa mamuja missään nimessä ottaa töihin kun sitä harkittiin.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Taitaa olla hyvin paljon vikaa lieksalaisessa rasismissa. Niinhän uhattiin Pankakoskenkin tehtaalla, että sinne ei saa mamuja missään nimessä ottaa töihin kun sitä harkittiin.

        Palkan maksaja valitsee palkollisensa. Oli rasisti tai ei, onneksi Suomessa ei ole (vielä) matukiintiöitä. Kaikki eivät välitä nähdä määrättyjä tyyppejä omissa nurkissaan.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1413
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      906
    4. 68
      713
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      703
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      224
      637
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe