Olen keski-ikää lähestyvä mies.
Pelkään helvetisti vankilaa. Pelkään tehneeni asioita joista joutuu vankilaan, esim. humalassa ja etten vain muistaisi mitään. Pelkään, että oikeudessa lievemmät rikokset joita olen tehnyt, vahingossa esim. tuomarin ammattitaidottomuuden tai asenteellisuuden vuoksi tulkittaisiin vakavammiksi ja joutuisin vankilaan vaikka niistä ei normaalisti joutuisi. Pelkään että joku asia minkä olen tehnyt onkin oikeasti rikos enkä tiennyt sitä, ja että siten joudun vankilaan. Pelkään, että vankilassa ei kunnioiteta ihmisoikeuksia, ja kuvittelen sen mielessäni täydelliseksi kidutuskammioksi. Rikokset joihin olen erityisesti fiksoitunut ovat saattaneet tapahtua jopa yli 15 vuotta sitten, mutta mietin että se tulkittaisiin mielivaltaisesti törkeämmäksi rikokseksi ja ei olisikaan vanhentunut.
Täysin lavastetuksi tulemisen pelkoa minulla ei ihme kyllä ole, mutta eräänlaisen osittaisen lavastuksen pelko kyllä, eli että rikoksen vakavuutta paisuteltaisiin ja minut tuomittaisiin sinänsä tapahtuneesta teosta, mutta siihen sovellettaisiin vahingossa poikkeavan jyrkästi kaikenlaisia koventamisperusteita.
Olen lukenut todella paljon rikosoikeuteen ja vankiloihin liittyvää kirjallisuutta, luen pakkomielteisesti aina rikosuutiset ja vankilauutiset.
Tästä on myöskään paha puhua kenellekään, koska rikoksen tehneisiin on niin syyllistävä asenne kaikilla, vaikka mielestäni oikeastaan tosi monet ovat rikoksen joskus tehneet. Jotenkin sitä tosiasiaa ei vain haluta nähdä itsessä ja kavereissa/perheenjäsenissä, vaan vähätellään näiden rikoksia tai ollaan olevinaan, kuin se ei olisi rikos ollutkaan.
Syyllisyydentunnon sijasta tämä ongelmani painottuu rangaistuksen pelkoon.
Vankilan pelkoni ei kohdistu niin voimakkaasti Suomen (tai vaikka Norjan) vankiloihin kuin joidenkin kehitysmaiden vankiloihin. Siispä esimerkiksi Thaimaahan tai Afrikkaan matkustaminen olisi minulle aivan ehdoton ei, ja ei niinkään vain yhteiskunnan yleisen turvattomuuden kuten vaikka katuryöstön uhan vuoksi, vaan ensisijaisesti ja nimenomaan noiden maiden vankiloiden tason vuoksi.
Minua ei ole koskaan tuomittu mistään edes sakkoihin, mutta syy tähän on luonnollisesti se, etten ole tehnyt rikoksia aktiivisesti ja niiden henkilöiden osalta, jotka niitä tekevät vain harvoin, ne usein jäävät kokonaan piiloon. Aktiivisesti rikoksia tehtailevienkin tyyppien rikokset jäävät piiloon, varsinkin sellaiset joissa kukaan ei koe itseään erityisemmin uhriksi tai asia sovitaan kaverien kesken. Jos vaikka kaksi puliukkoa tappelee nyrkein vähän väliä viinapullosta, tuskin kumpikaan on poliisille asiasta ilmoittamassa.
Olen myös vuosien varrella satunnaisesti syyllistynyt tosi vähäpätöisiinkin asioihin kuten pilven poltto tai hetken mielijohteesta tehty näpistys, mutta tuollaisten rikosten osalta en ole lainkaan huolissani sillä tiedän ne vanhentuneeksi, ja jo ennen kuin ne olivat vanhentuneita, tiesin ettei niistä mitenkään voisi saada vankilaa, vaan pelkät pienet sakot.
Tätä on tosiaan vaikea hoitaa koska tästä on niin häpeällistä puhua ja tämän tapaiselle ajattelulle ei ole mitään "altistusterapiaa" kuten vaikka bakteerikammolle. Ei ole olemassa altistusterapiaa, jossa minut laitetaan vaikkapa koskettamaan ensin vankilaa, seuraavaksi astumaan sinne yhdellä jalalla ja niin edelleen. Eikä tuossa nyt mitään järkeä olisikaan. Juoppoputkassa ja mielisairaalan suljetulla pakosta kyllä olen ollut.
Pelkään helvetisti vankilaa. Pelkään tehneeni asioita joista joutuu vankilaan, esim. humalassa ja etten vain muistaisi mitään. Pelkään, että oikeudessa lievemmät rikokset joita olen tehnyt, vahingossa esim. tuomarin ammattitaidottomuuden tai asenteellisuuden vuoksi tulkittaisiin vakavammiksi ja joutuisin vankilaan vaikka niistä ei normaalisti joutuisi. Pelkään että joku asia minkä olen tehnyt onkin oikeasti rikos enkä tiennyt sitä, ja että siten joudun vankilaan. Pelkään, että vankilassa ei kunnioiteta ihmisoikeuksia, ja kuvittelen sen mielessäni täydelliseksi kidutuskammioksi. Rikokset joihin olen erityisesti fiksoitunut ovat saattaneet tapahtua jopa yli 15 vuotta sitten, mutta mietin että se tulkittaisiin mielivaltaisesti törkeämmäksi rikokseksi ja ei olisikaan vanhentunut.
Täysin lavastetuksi tulemisen pelkoa minulla ei ihme kyllä ole, mutta eräänlaisen osittaisen lavastuksen pelko kyllä, eli että rikoksen vakavuutta paisuteltaisiin ja minut tuomittaisiin sinänsä tapahtuneesta teosta, mutta siihen sovellettaisiin vahingossa poikkeavan jyrkästi kaikenlaisia koventamisperusteita.
Olen lukenut todella paljon rikosoikeuteen ja vankiloihin liittyvää kirjallisuutta, luen pakkomielteisesti aina rikosuutiset ja vankilauutiset.
Tästä on myöskään paha puhua kenellekään, koska rikoksen tehneisiin on niin syyllistävä asenne kaikilla, vaikka mielestäni oikeastaan tosi monet ovat rikoksen joskus tehneet. Jotenkin sitä tosiasiaa ei vain haluta nähdä itsessä ja kavereissa/perheenjäsenissä, vaan vähätellään näiden rikoksia tai ollaan olevinaan, kuin se ei olisi rikos ollutkaan.
Syyllisyydentunnon sijasta tämä ongelmani painottuu rangaistuksen pelkoon.
Vankilan pelkoni ei kohdistu niin voimakkaasti Suomen (tai vaikka Norjan) vankiloihin kuin joidenkin kehitysmaiden vankiloihin. Siispä esimerkiksi Thaimaahan tai Afrikkaan matkustaminen olisi minulle aivan ehdoton ei, ja ei niinkään vain yhteiskunnan yleisen turvattomuuden kuten vaikka katuryöstön uhan vuoksi, vaan ensisijaisesti ja nimenomaan noiden maiden vankiloiden tason vuoksi.
Minua ei ole koskaan tuomittu mistään edes sakkoihin, mutta syy tähän on luonnollisesti se, etten ole tehnyt rikoksia aktiivisesti ja niiden henkilöiden osalta, jotka niitä tekevät vain harvoin, ne usein jäävät kokonaan piiloon. Aktiivisesti rikoksia tehtailevienkin tyyppien rikokset jäävät piiloon, varsinkin sellaiset joissa kukaan ei koe itseään erityisemmin uhriksi tai asia sovitaan kaverien kesken. Jos vaikka kaksi puliukkoa tappelee nyrkein vähän väliä viinapullosta, tuskin kumpikaan on poliisille asiasta ilmoittamassa.
Olen myös vuosien varrella satunnaisesti syyllistynyt tosi vähäpätöisiinkin asioihin kuten pilven poltto tai hetken mielijohteesta tehty näpistys, mutta tuollaisten rikosten osalta en ole lainkaan huolissani sillä tiedän ne vanhentuneeksi, ja jo ennen kuin ne olivat vanhentuneita, tiesin ettei niistä mitenkään voisi saada vankilaa, vaan pelkät pienet sakot.
Tätä on tosiaan vaikea hoitaa koska tästä on niin häpeällistä puhua ja tämän tapaiselle ajattelulle ei ole mitään "altistusterapiaa" kuten vaikka bakteerikammolle. Ei ole olemassa altistusterapiaa, jossa minut laitetaan vaikkapa koskettamaan ensin vankilaa, seuraavaksi astumaan sinne yhdellä jalalla ja niin edelleen. Eikä tuossa nyt mitään järkeä olisikaan. Juoppoputkassa ja mielisairaalan suljetulla pakosta kyllä olen ollut.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onneksi siihen voi itse vaikuttaa, että uhkaako vankila. Netissä kannattaa pitää suu supussa ja olla kirjoittamatta rasistista vihapuhetta tai halventavaa kieltä esim. huorittelua ym. sanastoa. Tiedän, että näistä on tuomioita tullut Suomessakin ja vankilassa pelkääjävankien asema on todella huono. Joutuu olemaan eristyksissä pikku kopperossa, että ei törmää puukkoon tai muuten joudu "onnettomuuteen".
Kaikki, mitä kirjoitit on jotakuinkin totta. Oletan, että kirjoitat myös HIV-pelkoisten pakko-oireisten ketjuihin jotain tällaista:
"HIV:n voi saada myös Suomessakin, vaikka ei edes harrasta irtosuhteita, eikä kondomikaan suojaa HIV:ltä välttämättä, se voi hyvinkin hajota. HIV:n voi jopa saada, vaikka ei edes harrastaisi seksiä. HIV-potilaan osa on lisäksi kauhea, todella monet hyljeksivät. Onneksi siihen voi silti itsekin vaikuttaa, saako HIV:n."
Kaikki edellämainitsemani, joka on parodiaa kirjoituksestasi, on kuitenkin yhtä lailla totta. En kuitenkaan näe järkeä kirjoittaa tuollaisia HIV-, vankila-, tai muitakaan juttuja OCD-palstalle.
Jotkut eivät pelkää HIV:tä, joillekin se on yksi sairaus muiden joukossa. Jotkut eivät edes välitä vaikka saisivat sen. On olemassa jopa alakulttuuri, joissa HIV tahallaan hankitaan, tartuttajille ja tartutettaville oli omat nimityksensä.
Sitten on pakko-oireisia, jotka pelkäävät kuollakseen saavansa sen HIV:n arkisistakin asioista. Ehkä tällaiselle henkilölle pahinta siellä vankilassakin olisi ajatus siitä, että jollakin naapurisellin vangilla voi olla HIV.
Sama pätee muuten vankiloihin ja niiden pelkoon. Toisille sinne joutuminen on itsemurhan paikka, taparikolliselle pikkukakku on "huono tuuri" ja joillekin se on jopa, erityisesti talvisin, siviiliä mieluisampi vaihtoehto.
Ja minullahan on muuten ollut tuo HIV/AIDS-OCD lapsena. Katselin joskus myöhemmin HIV-positiivisten suomalaisen järjestön sivuja ja heillä oli jopa keskusteluforumille avattuna aivan oma palstansa "pelkääjille".