Olen lapsuudessa ollut todella ylivilkas mutta jostain kumman syystä adhd-diagnoosia ei minulle koskaan tehty. Aloitin syksyllä opinnot amk:ssa ja nyt vasta olen alkanut ymmärtämään miten paha keskittymishäiriö minulla on. Netistä luettuani oireista joka ikinen sopii kohdalleni. Pystyn silloin tällöin keskittymään ihan hyvinkin mutta yli puolet ajasta ajatukset harhailevat. Varsinkin porukassa ja sosiaalisissa tilanteissa on ongelmia. Epäilen että minulla on lapsena ollu adhd joka on vanhemmalla iällä muuttunut add:ksi. Tämänkin tekstin kirjoittaminen tuottaa hankaluuksia. Isoin ongelma on ehkäpä tuo ajatusten harhailu.
Onko lääkitystä miten vaikea saada? Menenkö yksityiselle suoraan? Ei olisi aikaa montaa kuukautta odotella että saisi apua.
ADD oireet ja diagnoosi
ded33
1
339
Vastaukset 1
- Adddddddddddd
Yksityiseltä pääset nopeammin, mutta pitää niidenkin seuloa ns "väärinkäyttäjät", jotka haluaa vaan huvikseen huumekäyttöön lääkkeitä. Ne ei saa määrätä 1-2 käynnin perusteella esim concertaa. Julkisilla menee 1-2v, valitettavasti.. itse aloitin tutkimukset julkisella puolella vuosi sitten ja nyt oon ollut lokakuusta asti jonossa seuraavaa käyntikertaa varten. Kevättalvelle kuulemma menee :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1181498
- 50960
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r146774Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.122563Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e119535Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4429
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.134420