Kajaanin rautatieaseman odotustilat sulkeutuvat päivittäin klo 15:30. Jos linja-auto-/junayhteys osuu myöhempään ajankohtaan, matkustajan täytyy odottaa tuulessa ja tuiskussa tai kovassa pakkasessa ulkona kärvistellen tai raahautua matkatavaroiden kanssa entisen linja-autoaseman vastapäätä sijaitsevan matkahuollon tiloihin.
Eikä se odottaminen kesähelteellä tai sateessa tai ukonilmalla ole sen herkullisempaa. Asemalla on kaksi kauempana sijaitsevaa penkkiä, MUTTA ne on yleensä kajaanilaisten alkoholistien käytössä. Ja niiden ympäristö on täynnä roskaa ja tupakantumppuja. Viime kesänä seurasin, kun asiakkaat joutuivat sattuneista syistä istumaan aseman kylmillä kivirappusilla?!?!
Mitäköhän turistit ajattelevat tällaisesta 'palvelusta'?
Muualla Suomessa matkakeskukset ansaitsevat matkakeskus-nimen, sillä keskusten odotustilat ovat avoinna myöhään iltaan asti.
Eikä se odottaminen kesähelteellä tai sateessa tai ukonilmalla ole sen herkullisempaa. Asemalla on kaksi kauempana sijaitsevaa penkkiä, MUTTA ne on yleensä kajaanilaisten alkoholistien käytössä. Ja niiden ympäristö on täynnä roskaa ja tupakantumppuja. Viime kesänä seurasin, kun asiakkaat joutuivat sattuneista syistä istumaan aseman kylmillä kivirappusilla?!?!
Mitäköhän turistit ajattelevat tällaisesta 'palvelusta'?
Muualla Suomessa matkakeskukset ansaitsevat matkakeskus-nimen, sillä keskusten odotustilat ovat avoinna myöhään iltaan asti.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Musta ihan jees jos osaa sopeutua tilanteeseen ja ihmisiä sielläkin töissä niin pitää ymmärtää toimen piteet ja kuviot senkin suhteen.!
Ai niinkö! No suljetaan kaupat klo 17, lopetetaan radio- ja tv ohjelmat myös klo 17, linja-autokuskitkin on ihmisiä, tarvitsevat vapaansa, ja sairaalan päivystys on auki ma-pe klo 8- 17. Ihmisiä sielläkin on töissä.
Unohdat, että asiakkatkin on ihmisiä. Palveltavia ihmisiä, ja se palvelu on tuottavaa työtä ja tuo rahaa ja työllistää.
I d i o o t t i.
Hiiret kissoille räätäleinä
Piti tulla matkakeskus - tulikin lasten liikennepuisto.
Aikuiset leikkinevät virallisiin avajaisiin asti ja sitten lapset pääsevät huristelemaan erilaisilla sähköajokeillaan ja viritetyillä mopoilla edistyksellisessä ja lapsiystävällisessä Kajaanissa?
Uusi Matkakeskus on mielestäni hienosti toteutettu ja onnistunut laitos. Harmi vaan, että odotustilat eivät ole paremmin käytössä. Aukioloaikaa voisi pidentää ainakin klo 18aan asti, mutta silloin sinne tarvittaisiin jatkuva valvonta, muuten lättähatut ja hampit pesiytyvät tiloihin, eikä siellä sen jälkeen ole vanha erkkikään.
Onneksi Prisma on lähellä, siellä voi odotella kyytejä ja samalla voi shoppailla taikka nauttia aterian. Matkaviinatkin on kätevä hakea Prisman Alkosta.
Ihan hienosti tehty mukavan oloinen avara paikka
Sijoitettiin syrjäiseen paikkaan. Esimerkiksi Raatihuoneen tori olisi ollut parempi paikka, edellinen paikka oli täydellinen.
ookkonää ihan pöljä? asemako pitäs siirtää paremmalle paikalle radan vierestä? käyt sie täyel järel? nuuhkitko liimaa nuorena?
Juu tuo ajattelija panee varmaan kaupan kassankin eri paikkaan kun ne kaupan tavarat. Eri toimipiste, missä käyt maksamassa, sitten palaat kuitin kanssa tavarat hakemaan.
On nää neropatteja. Maailma on Raatihuoneentorilla, sinne kaikki.
Onha siinä ihan liekellä nesteen asemakin ja tosiaan prisma jos aikaa on käydä näissä niin eihän se oo ongelma yhtään jos ei odotus tiloja ole auki enää iltapäivästä..Yksi hyvä odotus idea paikka olisi joku vanha juna vaunu ja siellä olisi vaikka kahvio..
Ei sitten tullu sulla mieleen, että siinä ON JO se rautatieaseman tila. VIERESSÄ!
Mutta sitähän nyt sitte e i s a a k ä y t t ä ä ku vaan pikkusen.
Matkalaukkujen kanssako pitää seikkailla ympäriinsä?
Päättäjät ihan yhtä idiootteja kuin tekin näine korvaavine ehdotuksinenne.
Kajaanin "matkakeskus" on vitsi. Ei toimi talvella, kun lunta tulee. Liian ahtaaseen paikkaan tehty.
Väki on vähenemässä Kainuussa.
Ok!
Niin hölmö teos, ja naurun aihe, oikeen matkakeskus. Mistä kohdasta?
Niin ahdas, eikä sisätiloja. Asemaa tulee suojella.
.
Tuollainen loukko on aika moinen elämys paikka talvella.