Kun mikään ei tunnu miltään. Vain pelko ja ahdistus on jäljellä. Hymyilen kaikille mutta en ole onnellinen. Sydämmessä iso möhkäle joka ei katoa. Ikuinen väsymys raastaa en tahtoisi herätä. Miksi vaivautua herämään? Miksi nousta sängystä mitä järkeä tässä on? Väkisin revin itseni ylös käyn vessassa ja kaadun itkemään lattialle. Nukahdan siihen ei ole voimia nousta ylös. Olen niin väsynyt..Välillä toivon että olisin kuollut. Sulkisin silmäni ja sydän vain lakkaisi lyömästä. Välillä huomaan että unohdan hengittää. Havahdun kun alkaa pyörryttää.
En uskalla kertoa muille mitä tunnen. Vain mieheni tietää jotain. Muille näyttelen että kaikki on hyvin. Olen aivan turta. Olen 24 minulla pitäisi olla elämä edessäpäin ja elää täysin siemauksin. En pysty minulle on tehty liikaa pahaa. Miksi? Olenko huono ihminen? Ansaitsinko tämän kaiken? Mitä minulle sitten tapahtui?...
En ole kertaakaan edes kirjoittanut tätä mutta minut on raiskattu 8 vuotiaana. Sitä kesti 3 pitkää vuotta... kun asia paljastui Äitillä ei ollut varaa viedä minua terapiaan. Aina ei ollut ruokaa pöydässä. Eikä siitä sitten enään puhuttu. Koetin hakea koulu kuraattorilta apua. Kerroin että mies teki minulle jtn pahaa. Kuraattori sanoi vain ettei osaa auttaa minua hänen koulutus ei riitä.
Olin yksin. Ilman turvallista aikuista. Äiti istui huoneessaan kaiket päivät. Olin vain ilmaa. Isä asuu kaukana muualla. Koetin selviytyä vuodesta toiseen. Ajattelin koko ajan Unohda se! Älä ajattele! Koeta unohtaa mitä tapahtui.
Ammattikoulussa ihmettelin miksi itken aivan yhtäkkiä. Välillä tuli niin paha olo että oli pakko poistua luokasta. Tottuneesti koetin tukahduttaa tunteet. Purin kaikki tunteet liikuntaan. Juoksin niin kauan että pökerryin tai oksensin. Pysyin liikkeessä etten tuntisi pahaa oloa.
Sitten viimeisenä opiskeluvuonna äiti kuoli. Menin täysin shokkiin. En osannut itkeä enään. Hautajaisista muistan vain sen kun kaikki tuli halaamaan minua silmät punaisina. Olin vain ilmeetön. En pystynyt halaamaan takaisin. Minussa ei ollut enään mitään jäljellä.
Töissä ollessani vedin väkisin hymyn huulille ja paiskin töitä hikihatussa. Olen tottunut selviytymään ja unohtamaan kaiken. Kun tuli palautteenanto aika. Minulle sanottiin että minun pitäisi olla huomattavasti tehokkaampi ja saada enemmän lavoja purettua. Tuon jälkeen en enään jaksanut olla vahva. Kävin jo ylikierroksilla.
Kun pääsin töistä kotiin romahdin lattialle ja itkin pitkästä aikaa.
Soitin silmät punasina työterveyslääkärille etten enään jaksa!!!! Ja vihdoin minua suostuttiin auttamaan. Minulla todettiin vaikea masennus, pitkäaikais masennus ja traumaperäinen stressi häiriö.
Tässä minä nyt olen. En tiedä selviänkö tai jaksanko enään selvitä... Mutta ainakin minua autetaan.
T. Masentunut
En uskalla kertoa muille mitä tunnen. Vain mieheni tietää jotain. Muille näyttelen että kaikki on hyvin. Olen aivan turta. Olen 24 minulla pitäisi olla elämä edessäpäin ja elää täysin siemauksin. En pysty minulle on tehty liikaa pahaa. Miksi? Olenko huono ihminen? Ansaitsinko tämän kaiken? Mitä minulle sitten tapahtui?...
En ole kertaakaan edes kirjoittanut tätä mutta minut on raiskattu 8 vuotiaana. Sitä kesti 3 pitkää vuotta... kun asia paljastui Äitillä ei ollut varaa viedä minua terapiaan. Aina ei ollut ruokaa pöydässä. Eikä siitä sitten enään puhuttu. Koetin hakea koulu kuraattorilta apua. Kerroin että mies teki minulle jtn pahaa. Kuraattori sanoi vain ettei osaa auttaa minua hänen koulutus ei riitä.
Olin yksin. Ilman turvallista aikuista. Äiti istui huoneessaan kaiket päivät. Olin vain ilmaa. Isä asuu kaukana muualla. Koetin selviytyä vuodesta toiseen. Ajattelin koko ajan Unohda se! Älä ajattele! Koeta unohtaa mitä tapahtui.
Ammattikoulussa ihmettelin miksi itken aivan yhtäkkiä. Välillä tuli niin paha olo että oli pakko poistua luokasta. Tottuneesti koetin tukahduttaa tunteet. Purin kaikki tunteet liikuntaan. Juoksin niin kauan että pökerryin tai oksensin. Pysyin liikkeessä etten tuntisi pahaa oloa.
Sitten viimeisenä opiskeluvuonna äiti kuoli. Menin täysin shokkiin. En osannut itkeä enään. Hautajaisista muistan vain sen kun kaikki tuli halaamaan minua silmät punaisina. Olin vain ilmeetön. En pystynyt halaamaan takaisin. Minussa ei ollut enään mitään jäljellä.
Töissä ollessani vedin väkisin hymyn huulille ja paiskin töitä hikihatussa. Olen tottunut selviytymään ja unohtamaan kaiken. Kun tuli palautteenanto aika. Minulle sanottiin että minun pitäisi olla huomattavasti tehokkaampi ja saada enemmän lavoja purettua. Tuon jälkeen en enään jaksanut olla vahva. Kävin jo ylikierroksilla.
Kun pääsin töistä kotiin romahdin lattialle ja itkin pitkästä aikaa.
Soitin silmät punasina työterveyslääkärille etten enään jaksa!!!! Ja vihdoin minua suostuttiin auttamaan. Minulla todettiin vaikea masennus, pitkäaikais masennus ja traumaperäinen stressi häiriö.
Tässä minä nyt olen. En tiedä selviänkö tai jaksanko enään selvitä... Mutta ainakin minua autetaan.
T. Masentunut
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinulle tapahtunut törkeä sarjateko ei ole ihan harvinaista suomessakaan. Teitä on vähintään satoja samanlöaisia uhreja.
Vertaistukea voisit etsiä nykytekniikoilla. Voimia sinulle, masentunut 24
Kiitos!
Lerssi ei enää ota kantaa ei kommentoi. En ala enää tukemaan prk.le
kuulostaa tutulle.
minulla on samoja oireita ollut kauan.
koulussa oli pahinta kun säpsähteli kesken tuntien ilman näkyvää syytä ja pyörrytti ja pulssi nousi sataan ja luuli että jokainen syke on viimeinen.
nyt kärsin psykoosi sairaudesta.
en tiedä olikose vain psykoosia kerran kuvittelin että minuakin olisi hyväksikäytetty lapsuudessa, se oikeastaan lähti ajatuksena vain tuttavan kysymyksestä jota rupesin suurentelemaan mielessäni. en koskaan saanut vastausta siihen mutta oireet täsmää ainakin osittain.
nyt kärsin ns kehomuistoista eli verta vuotava patti on alueella oli monta viikkoa. onneksi lähti pari päivää sitten pois.
tunteet tulleet ajan myötä pikkuhiljaa takaisin . silti tuntuu entinen minuus on kuollut.
joskus oli 15 sekkaa oma itseni sitten se taas hävisi ja tunteeton viha palasi takaisin.
myös keho aina turta, tuntuu että voisi leikata raajat irti eikä tuntisi mitään koska mieli on aina kehon ulkopuolella. huoh.
trolli mee jo nukkumaan. tän päivän jutut on jo keksitty pää tyynyyn nyt.
kerro mitä olen valehdellut?
en pidä siitä että ihmiset puhuu puolestani muille omaa totuuttaan ja sulkee minun ääneni.
ilmeisesti tunnet minut henkilökohtaisesti kun kerta on varmuus sanoa mikä puheessani on totta ja mikä ei.
ja se on itseasiassa pelottavaa.