Siilinjärven kunnan kannattaa pyytää Suomen valtiolta jonkinlaista apua, tai lainaa, jotta pystyy pitämään taloutensa edes jonkinlaisessa kunnossa ja hyvässä kurssissa.- Sekä harkita liittoutumista edes jonkin kunnan, tai Kuopion kaupungin kanssa.
Koska kuntamme talousbudjetti on aika pahasti alijäämän, eli miinuksen puolella.
Joten suossahan me ollaan.
Meneekö sitten kenelläkään hyvin?
- No ainakin lottovoittajilla, joillakin viisaasti tehneillä sijoittajilla ja jo ennestään rikkailla sentään!
Toista se on pienituloisilla, köyhillä, opiskelijoilla, yksinhuoltajilla, tai eläkeläisillä.
Indeksikorotukset otettiin ja pyyhittiin pois.
Valtionkin ekonomia tulee ensi vuonna menemään vain alaspäin. Näinhän ainakin viimeksi ulostulleissa uutisoinneissa kerrottiin.
EU: nin johtavassa asemassa olevilla valtioilla, tai ainakin niiden johtajilla sen sijaan mikään ei muutu. Heillä tulee aina pyyhkimään hyvin. Onhan heidän tienestit, tulonsa ja palkkansa turvattu.
Kannattaa äänestää.
- Vai kannattaako sittenkään?
Kaikki puoleet, ainakin vaalien alla, lupaavat kaikille kansalaisille kuuta taivaalta, kaikkea hyvää ja kohennusta ekonomisiin ja sosioekonomisiin olosuhteisiin.
Sillä kaikki vaaleissa ehdolla olevat puolueet, niissä olevat ehdokkaat ja poliitikothan ovat niissä ehdolla tavoitellakseen vain valtaa; ja itselleen lihavia tuloja.
Saahan sitä luvata vaikka mitä, vaikka kuuta taivaalta. Kokonaan toinen juttu on niiden annettujen lupausten konkretian ja todellisten toteutumisten laita.
Onhan tämä sama juttu nähty todeksi monta kertaa aiemminkin.
- Eli ei siis valtaan päässeet puolueet ja hallitukseen päässeet ole pitäneet koskaan antamiaan lupauksia.
- Lopulta kaikki valta ja sen tavoittelu turmelee ihmisen.
Totuus, joka on pitänyt paikkansa jo vuosisatojen, ellei tuhansien vuosien ajan.
Ystävällisiä neuvoja kunnalle ja ihan jokaiselle
Miksi_siis_äänestää
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.691772Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun1641449- 881252
- 1201224
Miehelle naiselta
Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te481126- 72901
Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa
Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-233872- 104855
Olen syvästi masentunut
En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi99795Mitä vastaat jos
Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍36674