Olemme todella saaneet huomata, että Valtion "säästöpolitiikka" on vienyt kuntien palvelutason jonnekin 1800-luvulle. Posti kulkee jos Kusti polkee. Postin konttorit ovat vaihtuneet kauppojen ja kioskien nurkkauksiksi. Postia ei haluta jakaa ok- tai rivarien postiluukkuihin. Silti he muka haluavat alkaa "hoivata" ihmisiä. Joopa joo, hoitaisivat vaan sukulaisten lähettämät paketit oville, kuten ENNEN, ilman mitään kännykkäsoittovaatimuksia. Ja pankkikonttoreitakin on vähennetty, ja automaatti löytyy jostain 20km:n päästä! Halleluja vaan. Kassapalvelua saa vain muutamana päivänä viikossa pari tuntia. Pankin väki ei enää tunnista asiakkaitaankaan, eikä meinaa hyväksyä voimassa olevia ajokortteja.. Pitäisi olla kuulema ihan nyhet läpyskä. Pelkäävät kai, että joku 45v Milla Magia on vaihtanut Mökin Miinan ajokorttiin oman kuvansa, ja tulee nyt maksamaan väkisin Mökin Miinan Terveyskeskus- ja sähkö- ym. laskuja (sehän nimi ajokortissa lukee, joten laskut oltava samalle nimelle!). Tai pelkääkö pankki, että Milla Magia on laittanut Miinan kuvan omaan ajokorttiinsa, ja sanoo: kuvan henkilö maksaa. Ei kai nyt kukaan roisto tule pankkiin kameroiden eteen. Sellaisia "uusia" muovisia henkilökortteja näyttää tehtailtavan ihan matkalaukkukaupalla, on näkynyt noissa TV:n tullirikosohjelmissakin! Joitain vain Suomessa (huolellisesti) käytettyjä pankkien kortteja on saatettu kopsata, ja käytetty jossain Kanadassa ja Meksikossa asti. Pankki- ym. tunnukset on yhtä turvattomia. Tunnuksia kärkytään puhelimitse, ovilta, Netitse. Sanotaan, etteivät pankit soittele ihmisille.. Mikäs firma se on, kun soitti ja sanoi: "OP-henkivakuutuksesta, päivää..". Ei taviskansalainen tiedä välttämättä, mikä nettisivu edes on oikea, mikä väärä, heidän koneensa turvataso ei vastaa edes jonkun yityksen turvatasoa. Hyvä esimerkki Saksastakin, melkein teinihakkeri pääsee läpi kaikkien turvajärjestelyiden, voisi vaikka myydä tietonsa jonnekin jne. Niin, kuntaliitoksen johdosta saarilta kynittiin julkiset virastot, kela-, sos-, hammashoito-, terveys-, vanhustenhoito, koulut, te-palvelut, poliisit, maatalous vaikeutui ym. Alasajo alkoi niistä armeijan supistuksista.. Kirjastoja määräillään ym. Ennen kunnat hoitivat itse omat asiansa, ja töitä riitti ihmisille mm. em. paikoissa. Verovarat kerättiin kuntalaisten hyväksi. Ei muutamalle kerma-p:lle, tai markkinataloudelle, tai EU:lle, tai diktaattorien toimien seurauksille ulkomaille. Oma kansa joutuu leipäjonoihin, tai asunnoista ulos, kun ei enää jaksa.. Katsokaa ihmiset tarkkaan, ketä äänestätte kevään vaaleissa. Miten kehdataan haukkua jotain vanhoja ihmisiä pankissakin, kun nämä yrittävät nostaa rahaa OMALTA tililtään, ja maksaa jotain lääkäilaskuaan tililtä. Nauttiiko virkailija, että vanhus ei saa viikonlopuksi ostettua ruokaa itselleen, tai maksettua laskua ajoissa, tai silmälääkäriä? Koska hänen henkilöllisyyspaperinsa ei kuulema "enää ole tätä päivää", vaikka ne joitakin aikoja sitten vielä kävivät tilin AVAAMISEEN kyllä. Ja pankit sanovat tekstissään, että asiakkaan rahat ovat heillä lainassa. Pankit saisivat selkeästi ilmoittaa asiakkailleen paperilla, ja netissä, mitkä ovat heidän todelliset henkilöpaperivaatimukset päivittäisasioinnissa, sekä palveluhinnastonsa. Kampaamotkin tedottavat hintansa paremmin. Samoin Kela on supistellut palvelupäiviään Paraisilla, eikä ole päivittänyt uusia aikoja edes Nettiin, ihmiset ovat kilometrien päästä tulleet turhaan oven taakse. Kelan palvelunumerot eivät vastaa koko päivänä.. Jos lankapuhelimiakin vielä aletaan poistaa, niin 'akku loppuu, saldot loppuu'. Eikö niitä Telian varaosia saa niistä vanhoista jo lopetetuista 4milj:sta puhelimesta, ja Ruotsista, Pohjoismaista, Kiinasta, Kuubasta (sähköinsinööreiltä tietoa)? Ysävällistä palvelua kiitos. Ja työpaikkoja tarpeeksi!
PALVELUJEN HUONONTUMINEN JA KUNTALIITOKSET
Tärkeitäasioita
0
181
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672415- 661397
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww761230EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje61152- 79865
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19860- 44713
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta84693Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe26668- 30656