Apsin lopetus

Mites nyt suu pannaan, kun apsista tehään pelkkä kylmäasema?
50<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Älähän ny? Kun vai jos lopetetaan?

Äänestä

MIten käy ABC:Nn ukkoparlamentin? Minne nuo ukot seuraavaksi voivat kokoontua juorumaan ja ihmisiä tuijottamaan?

Äänestä
  • kaupunkin pitää hommata parakki niille mieluskylälle.

    Äänestä

Arvattavissa jo silloin, kun päätös aseman perustamisesta tehtiin

Äänestä

Ei pitäs haukkua asiakkaita, ne loppuu kaikki, kuten näkyy. Sitä virttähän täälä on veisattu: ei voi käydä, kun tuijotetaan. Tuijottaahan hooposet joka paikassa! Apsille näyttää tehdyn hyllyillä erilaisia karsinoita, mutta ovella ei ole ketään, joka ohjaisi, ettei vain tule mentyä väärään karsinaan.

Äänestä

Kiitos Sipilälle.


Ja sipilän hallitukselle.

Äänestä
  • Meinaatko, että Sipilä ja Sipilän hallitus ei ole tarpeeksi asioineet ko. paikassa.
    Vai onko paikallisella väestöltä jäänyt ostamiset tehtyä omalta paikkakunnalta ja
    rahat viety toiselle paikkakunnalle. Kumminhan lie?

    Äänestä

  • sunoB kirjoitti:

    Meinaatko, että Sipilä ja Sipilän hallitus ei ole tarpeeksi asioineet ko. paikassa.
    Vai onko paikallisella väestöltä jäänyt ostamiset tehtyä omalta paikkakunnalta ja
    rahat viety toiselle paikkakunnalle. Kumminhan lie?

    Sippilä vei ostovoiman.

    Äänestä

  • ostovoimaton kirjoitti:

    Sippilä vei ostovoiman.

    Näin on, ei ole varaa käydä edes apsilla.

    Äänestä

  • Vei ostovoiman ja vapautti kauppojen aukiolot. Saa saunakaljat nyt marketista. Muuhun ei korvaukset riitäkään ktivointivähennyksien jälkeen.

    Äänestä

yli 6c oli menovesi kalliimpaa kuin ykassa samalla ketjulla

Äänestä
  • Yli 8 centtiä kalliimpaa kuin haapaveden nesteen automaatilla!

    Äänestä

Niiden istujien raskia ostaa edes kahvikuppi abcltä eikä mennä halpahalliin kahville, ehkä sekin autas säilymistä

Äänestä

Kuka siellä kehtaa käydä.
Siellä vain istutaan ja iltaisin kakaroita kahvio täynnä.

Äänestä
  • Nuorethan ovat niitä tulevia uusia veronmaksajia, kyllä heidänkin pitää saada istuskella vaikka ABC: llä, kyllä he välillä jotakin ostavatkin.
    Vuosia sitten huudettiin ja meluttiin, ajettiin nuoret ABC: ltä pois, nyt näette mitenkä käy, kun asiakkaat ajetaan ulos.... nuoret ovat erittäin kallisarvoisia inmisiä.
    Mitä sinäkään välität, katsooko sinua siellä kukaan, vai ei, kait olet ihmisiä nähnyt ennenkin, ettet säikähdä, jos niitä huoltiksella näet !

    Äänestä

  • No, näillä ajatuksillahan se kannattaa.

    Ei ruokapöytään astuessa ole mukava, kun joku laskee ja puhu kylillä, että kuka käy missä ja milloin syömässä. Siis äänestän jaloilla. En käy.
    Kylän elinvoimaisuuden kannaltahan olisi erinomaisen tärkeää, että pysyisi. Tuolla konseptilla se ei varmaan oikein ole sampo.

    Siinä olen samaa mieltä, että nuoret ovat kallisarvoisia. Tähän tilanteeseen sillä nyt ei kuitenkaan ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • Ihan sama, kaatuu tai pysyy, mutta miten voi aikuinen noin pelätä että kerrotaan käyneen apsilla syömässä.

    Äänestä

  • Nyt ei kerrota kun ei ole sunnuntaisinkaan yhtään paikkaa pitäjässä josta saa lounasta. Mutta eipä tiedä naapurit milloin syön. Voi jösses, sama hävitä koko pitäjän

    Äänestä

Polttoaine on Haapaveden ABC:lla käytännössä jatkuvasti 6-12 senttiä litralta kalliimpaa kuin Ylivieskassa. Kärkkäisen ostosreissun polttoaineet rahoittaa pelkästään ajoittamalla tankkauksen samalle käynnille.
Aivan sama vaikka muuttuisikin kylmäasemaksi kun kaupatkin ovat auki illalla 21 tai 22 saakka.

Työpaikkojen puolesta harmittaa.

Äänestä

Haapavetiset ehkä ovat vähän tyhmiä ja typeriä. Haapavetisen tekee onnelliseksi se että hän saa mahdollisimman paljon S-bonusta, vielä onnellisemmaksi haapavetinen tulee jos hän saa kuukausittain enemmän S-bonusta kuin naapurinsa. Haapavetinen päättää ilta rukouksensa kaivoon toivomukseen " Anna minulle mahdollisimman paljon S-bonusta", näin siis joka ikinen ilta.

Äänestä

Voi harmi

Äänestä

Siitähän voisi tehdä nuorisokahvilan illaksi ja junttikahvilan päiväksi.
Tai koulun väistötilat. Saattaisi olla edukkaampaa, kuin nyt.

Äänestä

Jonkunlainen sissiteltta missä parlamentti saisi kokoontua. Talvella kaminalämmitys,ei kovin lähellä bensapumppuja..

Äänestä

Uuden koulun rakennusajaksi TILAPÄINEN KOULU, kun on hukassa minne oppilaat rakentamisen ajaksi sijoittaa ! ABC: lle kyllä mahtuisi monta, monta luokkaa, olisi tilavat WC tilatkin, ja RUOKAPALVELUN VOI TOIMITTAA SAMASSA YKSIKÖSSÄ, KUN KEITTIÖKIN ON PAIKALLA, ei mitään ongelmaa, kaikki toimii.
Aivan LOISTAVA RATKAISU, alkaisivat pitää neuvotteluja asian toteuttamiseksi.

Äänestä

ABC:n Martta-kerho voi ottaa Myyrilästä kahvilavuoron ja siirtyä sinne. Toivottavasti Hegu ja HH eivät anna kerhon pesiytyä tiloihinsa! Kummankin nykyiset valehtelu/juorukerhot häiritsevät muita asiakkaita jo liikaakin!

Äänestä
  • Joko ootta varannu vuoron?

    Äänestä

apsi loppuu!

Äänestä

Ja kouluille on jo homepakolaisten laavut hommattu.

Oisko noitten koulutilojen kans kunta voinu olla enemmän ajoissa liikkeellä, ettei kymmeniä olisi sairastutettu? Pulkkamäki ja latuverko ei paranna sairastuneita.

Äänestä

Jos kulut/menot on suuremmat kuin tulot niin silloinhan pitää kulupuolta vähentää. ELI käydä läpi henkilötarpeen, tilatarpeen , palvelutarpeen.aukiolotarpeen. Esim aukioloajat vs henkilötarve on suoranaisesti liitetty palkatun henkilö määrään. Ei paikan ole pakko olla auki 05.00 -22.00 . Paikka oloa auki esin 08.00 - 18.00 tai muu aukioloaika joka voidaan määritellä päivän/päivien myynnin perusteella. Hyvin yksinkertaisella tutkimuksella nämä asiat saadaan selville. Luulisi että kpo:jolla tämä tieto löytyy analysoitavaksi

Äänestä

Voi hyvänen aika, adressia jo asiasta väännetty. Joillakin ihmisillä on asiat todella huonosti.

Äänestä

Muistakaa mikä puolue on tässä takana. Mikäs puolue se vapauttikaan markettien aukioloajat?
Saammeko syyttää taas keskustaa ja Sipilää tästä,että pikkukylät autioituvat.Suuret liikeketjut sen kun kasvattavat liikevoittoaan.

Äänestä
  • keskusta kokoomus ja persut .tässä syylliset

    Äänestä

Näin on käynyt ja tämä on alkua, tulee jotenkin mieleen se huudahdus me "tienataantällä" sama sakki taas aisalle kakki

Äänestä

Täältä puuttuu yrittäjähenki. Jos Apsi loppuu, olisi oiva tilaisuus laittaa hampurilaispaikka, jossa voisi myös kahvitella. Keskustasta löytyy edullisia tiloja. Siistin tilan kun tekee, varmasti asiakkaita riittää. Pitää vain ymmärtää, yrittämisessä ei ole mahdollista viettää pitkiä sairaslomia kuten kuntapuolella eikä myöskään muita lomia. Joulu keskellä viikkoa on yrittäjän loma. Jos liikaa vierasta työvoimaa, ei yritys enää kulurakenteen vuoksi kannata. Espresso house tyylistä kahvilaa hampurilaiset lisättynä varma menekki. Rentoa tyyliä, jossa nuorisokin voisi viettää aikaansa.

Äänestä
  • Jos takaat ja selvällä rahalla, niin minä pistän sellaissen pystyyn.

    Siisti tila ja epressoa saa. Ihan vaikka hampurilaisen kanssa.
    Henkeä on, mutta jos ei ole asiakkaita, niin ei ole.
    Jos tuollainen valtavan mahtava liikeidea olisi, niin kylllä tänne yrittäjä tulisi alta aikayksikön.
    Jostain muualta, jos ei Haapavedeltä löydy.

    Eikö voi jo ymmärtää, että täällä on sellainen Haapaveden henki.
    Se henki ei ole ihan positiivinen.
    Riitelyä, nurkkakuntaisuutta, ihmisten karsinoimista ja suunnatonta kateutta.
    Siihen kun iskee politiikan ja syyllistävän aatemaailman, niin siinä sitä ollaan.
    Tässä on suuri mahdollisuus, että omena mätänee sisältäpäin.

    Äänestä

  • NäinSenKoen kirjoitti:

    Jos takaat ja selvällä rahalla, niin minä pistän sellaissen pystyyn.

    Siisti tila ja epressoa saa. Ihan vaikka hampurilaisen kanssa.
    Henkeä on, mutta jos ei ole asiakkaita, niin ei ole.
    Jos tuollainen valtavan mahtava liikeidea olisi, niin kylllä tänne yrittäjä tulisi alta aikayksikön.
    Jostain muualta, jos ei Haapavedeltä löydy.

    Eikö voi jo ymmärtää, että täällä on sellainen Haapaveden henki.
    Se henki ei ole ihan positiivinen.
    Riitelyä, nurkkakuntaisuutta, ihmisten karsinoimista ja suunnatonta kateutta.
    Siihen kun iskee politiikan ja syyllistävän aatemaailman, niin siinä sitä ollaan.
    Tässä on suuri mahdollisuus, että omena mätänee sisältäpäin.

    Ja tähän Haapaveden henkeen kuuluu, että jokaisella Haapaveden työpaikalla on huono työilmapiiri.

    Äänestä

ABC:n paikalle ilotalo.

Halpa.

Äänestä
  • Heti lähtisin kauppoja hieromaan.

    Äänestä

Jussi oli tojennut että heikot sortuu elon tiellä jätkä sen kun porskuttaa.

Äänestä

No suuhan pannaan tietysti kiinni.

Äänestä

Suu säkkiä myöten sanoivat vanhat ihmiset ennen.

Äänestä

Haapavesi lehdessä 20.2. Oli Miika Soroselta hyvä kirjoitus, nuoren näkökulmasta katsottuna.

Äänestä

mihin se sillä pyrki ? jotenki outo juttu.

Äänestä

Lessujen horinoita. Ketään ei kiinnosta

Äänestä

ouutooo isä edustaja. poiks kirijoottaaa

Äänestä

Tosi kurjaa kun Apsi lopettaa. Perheemme on asioinut siellä vuosikaudet. Ollaan tankattu autoja, käytetty autot pesulla ja huollettu ilmanpaineet. On istahdettu kahville niin työkamppeissa kuin juhlavaatteissa. On nautittu herkullisista aterioista, on tehty kaupan puolelta ostoksia. Sinne on voinut kokoontua huokaisuhetkelle yksin, opiskelu-, työ-, ja harrastusporukoilla. Joskus on vessaakin tarvittu. Olipa mukana vauva tai vaari,niin aina on tullut hyvä mieli siitä miten joustavasti,iloisesti ja ystävällisesti saimme palveluita,toivomuksetkin aina huomioitiin. Aukioloajatkin palvelivat meitä hyvin arjen kiireiden keskellä. Kahvilla istuvat ukot tekivät paikasta mielestäni kotoisan, samoin nuoriso joka istui pöydissään . Sinne oli helppoa mennä sekaan ja kuulua omalta osaltaan tähän yhteisöön. Yhteisöllisyys ja yhdessäolon paikat ovat kylän yhteishengelle tärkeitä. Meille ABC ei ollut vain bensatankki, vaan paljon enemmän. Pitkäaikaiset työntekijät,joiden kanssa tuli joskus sananen vaihdettua, ovat ollet meille mieluisia ja tärkeitä. Kylät hiljenee,ovet suljetaan. Isot kihot näkevät vain tilinsä saldon ja eivät kyläläisistä tai ahkerien työntekijöidensä asemasta piittaa. Apsin herrat saavat työntää kylmäasemansa bensaletkut sinne minne päivä ei paista. Onhan täällä jo ennestään hyvä kylmäasema, josta saadaan se pelkkä bensa. Ja Halpa-Hallilta saa ruokaostokset ja kun kahvihammasta kolottaa,niin ajelemme Hekulle. Käyttäkää oman kylän palveluita,kannustetaan näitä meidän omia yrittäjiä jotka tekevät kylästä elävän . Sitoudutaan omiin yrittäjiimme ja sitä mitä heiltä ei saa,niin sitä me emme tarvitse. Yritetään pitää oma pikkukaupunkimme elävänä. Jokainen meistä voi omilla valinnoillaan lisätä tai vähentää kuntamme elinvoimaa. Haapavesi,kotiseutu,kaunis kolkka Pohjanmaan,sua synnyin seutuani aina tahdon rakastaa. Sain mä nähdä päivän valon sinun korpeis kehdossa. ..Näin laulettiin ala-asteella lapsuusaikanani ja muistan kuinka ylpeitä omasta kotiseudusta oltiin. Millaisen kuvan muodostamme lapsillemme nykyään? Jokainen voi omalla kohdallaan valita millaista asennetta olemme rakentamassa. Haapavesi on rähmällään, mutta onko sinne pakko jäädä makaamaan. Nyt niitä hyviä,avoimia ja rehellisiä valintoja ja kovasti työtä. Kun asiat riitelee,niin ihmisetkin riitelee. Laajemmalla pohjalla aitoa yhteistyötä yli eri puolueiden ja erilaisten persoonien. Lasketaan FAKTAT ja varataan aikaa yhteiseen suunnitteluun kunnollisilla taustatiedoilla. Perustakaa vaikka yksi kriisiajan puolue ja lakkauttakaa entiset,niin pääsette yhteiseen kenttäkeittiöön ilman puoluepoteroita. Pyrittäisiin siihen,että kylästä ei sammu valot. Edelliset sukupolvet pystyivät siihen,miksi emme mekin?

Äänestä
  • Joo ja minä oo käynyt säännöllisesti säädättämässä pakoputken kannatin laakerin ( DKW vuosimallia-53 ) autostani ja oo siinä samalla huomannut yhden pyörä miehen ( Persu politikon) joka usein käy huollatamassa ilmanpaineet, polku pyöräsään.

    Äänestä

ABC.llä olisi hyvä paikka Humalaojan Kauppahallille.

Äänestä

Vaikea täällä on tehdä mitään, kun tuo kateus on se suurin asia, mikä paikkakuntalaisia jäynää, silti eivät käy omankunnan liikkeissä, eivätkä käytä muitakaan palveluja, mikään ei saisi mitään maksaa, vaan jos tarjoaisit palvelujasi, ne pitäisi antaa ilmaiseksi, kun pelätään yrittäjän rikastuvan.
Kyllä se yrittäjä joutuu maksaan pienistäkin palveluista monenlaiset maksut järjestelyistä, jotka asiakkaalle tulee, sitä eivät asiakkaat tiedä eikä ymmärrä, vaan kaikki pitäisi olla ilmaista.

Kylä hiljenee,..... palvelut vähenee, ..... tilatkaa vain netistä......älkää käyttäkö tulevaisuudessakaan kivijalkaliikkeitä......tähän ollaan tultu.....kiitos teille paikkakunnan asukkaille.....tämänhän te halusitte......sen te saitte......vielä hiljenee entisestään.......!

Äänestä
  • Soon sitä kaverin, kaverin kauppaa mitä H-veen naiset kutsuu ilmasexi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Reperapasuu kirjoitti:

Mites nyt suu pannaan, kun apsista tehään pelkkä kylmäasema?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu