Välillä kertakaikkiaan en jaksaisi olla ihmisten kanssa ! En keskustella, en väitellä, en ratkoa riitoja tai kuunnella niitä ja pahantuulisia ihmisiä. En myöskään jaksaisi kuunnella hyväntuulisia ihmisiä ja heidän lepertelyään ja paasaamistaan asioistaan, heille tai muille tapahtuneita. Haaveilen yksinolosta ja hiljaisuudesta, mutta en tässä elämäntilanteessa pääse siihen. On liian paljon läheisten asioista huolehtimista ja he odottavat minulta aina jos nyt ei ratkaisua eikä ihmettä, niin kuitenkin kannanottoa erilaisiin asioihinsa. Tiedän, että minusta välitetään ja välitän itsekin läheisistäni, mutta ei vain aina jaksaisi. Tunnen syyllisyyttä jo etukäteen, jos edes ajattelen että sanoisin haluavani olla yksin ja jättää kaiken edes hetkeksi. Tiedän, että joku suuttuisi ja joku toinen taas olisi surullinen, jos niin sanoisin ja tekisin.
Olen asunut ja ollut pitkään, yli 50 vuotiaaksi yksin, ei ole lapsia, mutta muita sukulaisia kylläkin. Joskus tietysti tuntui kurjalta olla yksin esim. viikonloppu, mutta tiesin, että minulla on kuitenkin ystäviä, joihin voisi ottaa yhteyttä, sukulaiset asuivat silloin kauempana ja siellä oli koko ajan jotain ongelmia. Nykyisin elämässäni on kumppani ja sukulaiset enemmän läsnä. En kuitenkaan jaksaisi olla niin tiiviisti heidän kanssaan ja tunnen oloni usein kiusaantuneeksi, kun vain haaveilen yksinolosta. Mikä minussa on vikana ?
Olen asunut ja ollut pitkään, yli 50 vuotiaaksi yksin, ei ole lapsia, mutta muita sukulaisia kylläkin. Joskus tietysti tuntui kurjalta olla yksin esim. viikonloppu, mutta tiesin, että minulla on kuitenkin ystäviä, joihin voisi ottaa yhteyttä, sukulaiset asuivat silloin kauempana ja siellä oli koko ajan jotain ongelmia. Nykyisin elämässäni on kumppani ja sukulaiset enemmän läsnä. En kuitenkaan jaksaisi olla niin tiiviisti heidän kanssaan ja tunnen oloni usein kiusaantuneeksi, kun vain haaveilen yksinolosta. Mikä minussa on vikana ?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinussa ei ole vikana yhtikäs mikään! Joudut olemaan paljon kontaktissa ja vastuissa monien ihmisten suhteen, koet sen velvollisuudeksi ja teet sen niiden vuoksi, joista välität, ja joiden tiedät välittävän sinusta. Jos on yksin viihtyvää sorttia, ja vastaa noin paljosta, niin vaakakuppi sen oman itsellisyyden tarpeen suhteen jää kevyeksi ja kaipuu toteuttaa omia tarpeitaan kasvaa. Voisiko siitä kertoa, ja ottaa yksinäisyyden aikoja oman itsensä hyväksi, ohjata sitä ihmisten piiriä pitämään huolta toisistaan silloin? Kun elämä oli tiukkaa niin jopa mieluisien asioiden kuvittelu vaikkapa unta odotellen voi helpottaa. Mutta älä unelmaasi hukkaa!
50 viime vuonna. Olen aina antanut itsestäni paljon muille, auttanut muita ihmisiä sekä työni että yksityiselämäni kautta. Päätin vihdoin ja viimein elää elämääni myös itseäni varten, tehdä niitä asioita, joista nautin eniten. Elämä on liian lyhyt haaskattavaksi toisten miellyttämiseen. Täytyy uskaltaa elää sitä myös itseään varten.
yksinäisyys voi tehdä ihan hyvää tilapäisenä jaksona, mutta en kyllä sitä kenellekään vakituiseksi tilaksi toivo.
Tää elämä on niin kakkaa mä en osaa enää olla ihmisten kanssa haluun olla yksin