Haluan olla yksin !

Välillä kertakaikkiaan en jaksaisi olla ihmisten kanssa ! En keskustella, en väitellä, en ratkoa riitoja tai kuunnella niitä ja pahantuulisia ihmisiä. En myöskään jaksaisi kuunnella hyväntuulisia ihmisiä ja heidän lepertelyään ja paasaamistaan asioistaan, heille tai muille tapahtuneita. Haaveilen yksinolosta ja hiljaisuudesta, mutta en tässä elämäntilanteessa pääse siihen. On liian paljon läheisten asioista huolehtimista ja he odottavat minulta aina jos nyt ei ratkaisua eikä ihmettä, niin kuitenkin kannanottoa erilaisiin asioihinsa. Tiedän, että minusta välitetään ja välitän itsekin läheisistäni, mutta ei vain aina jaksaisi. Tunnen syyllisyyttä jo etukäteen, jos edes ajattelen että sanoisin haluavani olla yksin ja jättää kaiken edes hetkeksi. Tiedän, että joku suuttuisi ja joku toinen taas olisi surullinen, jos niin sanoisin ja tekisin.
Olen asunut ja ollut pitkään, yli 50 vuotiaaksi yksin, ei ole lapsia, mutta muita sukulaisia kylläkin. Joskus tietysti tuntui kurjalta olla yksin esim. viikonloppu, mutta tiesin, että minulla on kuitenkin ystäviä, joihin voisi ottaa yhteyttä, sukulaiset asuivat silloin kauempana ja siellä oli koko ajan jotain ongelmia. Nykyisin elämässäni on kumppani ja sukulaiset enemmän läsnä. En kuitenkaan jaksaisi olla niin tiiviisti heidän kanssaan ja tunnen oloni usein kiusaantuneeksi, kun vain haaveilen yksinolosta. Mikä minussa on vikana ?