Aineenkirjoitusta 02

Paloma.se

Joku oli nostanut vanhan aloitukseni ainekirjoituksesta neljän vuoden takaa ja siinähän minulla jäi ihan selvästi kesken kirjoitusharjoitukset.
Jatketaan nyt vaikka uudesta eläimestä:
Sika on lutunen kotieläin. Se ei hikoile. Se on sisäsiisti ja paskoo aina samaan nurkkaan häkissään. Eräässä kaukomaassa sika valittiin presidentiksi ei niin kauan sitten. Kaikissa pilapiirroksissa tästä pressasta sillä on sorkat ja sian kärsä.
Vanhan espanjalaisen sananlaskun mukaan kaikille sioille tulee Pyhän Martin päivänsä. (Sikojen lahtauspäivä ennen joulusesonkia)
Arvaa kenestä on kysymys?

11

109

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sikaonsika

      Kiinalaisessa horoskoopissa rehellinen sika symboloi suurta mielenlujuutta. Siat ovat myös päättäväisiä ja rohkeita, ja vaikka he ulkonaisesti ovatkin ehkä hiomattomia, ovat he uskollisia ja ajattelevaisia. Sosiaaliset siat ovat ytimiltään rehellisiä ja suurisydämisiä nautiskelijoita, jotka ymmärtävät kaiken hyvän päälle. He uskovat myös lapsenomaisesti kohtaloon ja saattavat ripustautua liiaksi toisiin ihmisiin. He tulevat parhaiten toimeen lampaiden ja jänisten kanssa.

      5.2. 2019 alkaa sian vuosi.

    • Paloma.se

      Kiinalaiset löytää hyviä puolia jopa sioissa ja rotissa. Hmm….

    • En arvaa kenestä siasta on kyse ja muutenkin olen tapani mukaan ihan pihalla.
      Lumikko oli myös pihalla muutama päivä sitten.

    • Tässä linkkejä, jotka kopioin tuosta sivun laidalta.

      Jokaista linkkiä voisi käyttää vaikka ehdotetun ainekirjoituksen virikkeenä.
      Miten jatketaan? 😉

      http://www.seiska.fi/Oho/Minipossuja-hankitaan-ahkerasti-lemmikiksi-kasvattajalta-kirpeaa-kritiikkia-trendilemmikin

      http://www.seiska.fi/Uutiset/Arjen-sankariteko-Maatalousmessujen-possuista-piti-tulla-jatetta-Piia-perusti-turvakodin

      https://kiwi27.leiki.com/focus/mwidget?&lpage&rid=seiska.fi/Uutiset/Lutuisin-Lemmikki-kisan-voittaja-Tapla-edustaa-maailman-pieninta-possurotua-painaa-100&cid=keskustelu.suomi24.fi/t/15523276/aineenkirjoitusta-02&tabindex=0&section=suomi24&wname=aller2&referer=https://keskustelu.suomi24.fi/t/15523276/aineenkirjoitusta-02&crv=_ga=2.83994841.1707573395.1547300843-856150040.1547300843

      Kertoisitko sinä, miten pikkupossu viihtyy sinun kotonasi tasa-arvoisena perheenjäsenenä? - Tai millainen valtias ja vallankäyttäjä voisi olla iso sika?
      Tai millaiset wc- ja kylpyhuonetilat sialle pitää rakentaa asunnossa?
      Mistä sika löytää treffikumppanin?

    • mitenonasia

      Vai onko Lutunen sika?

    • Paloma.se

      Oletteko huomanneet miten joskus kun tapaamme uusia ihmisiä tai katsomme jonkun tuntemattoman valokuvaa meille tulee ensimmäiseksi mieleen joku eläin? Henkilössä on jotain eläimellisiä piirteitä?
      Tästä pressasta josta puhun esimerkiksi tulee ensimmäiseksi mieleen hyvinsyötetty, vaaleanpunain possu. Ilman niitä kiinalaisen horoskoopin tunnuksia.
      Joistakin tulee mieleen aasi tai hevonen.
      Putinista ei sitten mitenkäänn tule mieleen tiikeri vaikka se kuinka sitä haluaisi. Luimisteleva ajokoira?

      • Huomattu on. Taitaa olla tuolla rapakon takana. Putinista tulee mieleen Hasky.


      • Paloma.se

      • Huskyäkötarkoitat
        eppu2 kirjoitti:

        Huomattu on. Taitaa olla tuolla rapakon takana. Putinista tulee mieleen Hasky.

        Mikä on Hasky?


      • Huskyäkötarkoitat kirjoitti:

        Mikä on Hasky?

        Juu sitäpä, sitä.


    • hernrjii

      Nauta-sika on lutuunen henkilö. Nauta-sika on ihan porsaan näköinen, se ei kuseksi
      sinne minne kyykkyy.
      Maahamme on demokraattiseti valittu nauta.sikoja päättämään asioistamme, jotkut
      kääntävät turkkinsa, kun taas toiset puhuvat niin että soikeakin muuttuu pyöreäksi. Tukea tarvitsevatkin luulevat saavansa joitain, vaikka heidän hätäänsä lisätään

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      490
      979
    2. 57
      628
    3. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      583
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      51
      555
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      166
      548
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      233
      530
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      73
      489
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      466
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      93
      451
    10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      187
      440
    Aihe