Hakeutukaa hoitoon !

Järkyttävää lukea noita Sipilään kohdistuneita uhkauksia ja mielipuolisia arvosteluja. Ei tässä maassa diktaattoria ole, eikä edes yksipuoluejärjestelmää. Suurin osa kirjoittajista näin näköään luulee olevan.

Uhkaukset ovat jo sitä luokkaa, että luulis jo olevan poliisiasia.
Hakeutukaa hetimmiten hoitoon, saadaksenne jotain rauhoittavaa !
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.viittaan aloittajaan.

Äänestä

järkyttävää todeta ,mitä kepu dick.taattori on saanut aikaan aktiivimälleineen pienituloisille leikkauksineen..#¤!

Äänestä

Kukas noitten touhuista kantaa vastuun, kyllä nää päätäjät pitää vaihtoon, jotka suomen on tähänjamaan juoninneet-

Äänestä

Eikö Sipilä olekkaan se raiskaaja?!

Äänestä
  • Kuinka asian nyt haluaa ymmärtää. Hän on pääministeri ja on omalla suosiollisella suhtautumisellaan "siunannut" maahan saapuneiden tulon. Lupasi jopa aluksi oman komean talonsa asumukseksi salskeille nuorille uroksille.( Miksi he yleensä tarvitsevat turvapaikkaa, miksi he eivät puolusta omaa maataan ja kansalaisiaan.) Ehkä jokunen todella turvaa tarvitseva olisi pitänyt myös ottaa porukkaan muodon vuoksi. Tämä raiskausbuumi vain jatkaa laajenemistaan. Mitä Sipilä tuumaisi, jos hän itse virkamatkallaan ollessaan kuulisi, että hänen oma vaimonsa tai tyttärensä olisi joutunut joukkoraiskauksen kohteeksi. Saataisiinko silloin sorvattua joku laki pikaisesti tavallisten suomalaisten suojaksi??? Yleensä vain veronkorotusta tms koskevat lait saadaan aikaan alta aikayksikön. Ja kansa kärsii päätöksistä.

    Äänestä

Päälesta vaalii sitä uskontoa joka sallii lapsiin sekaantumisen.Enpä ole kuullut sipilän tuotakaan paheksuneen.

Äänestä

Tämä oli ainut asiallinen aloitus tällä palstalla. Muut on todellakin hoidon tarpeessa.

Äänestä
  • Jep, samaa mieltä, täytyy ihmisellä olla todella paha olo, kun jaksaa tuollaista soopaa jankuttaa.

    Äänestä

Sinun ja Sipilän pitäisi mennä hoitoon vaikka Malmöön tai Nizzaan. Saisitte ennusteen tulevasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sipilä_on_hyvä_mies kirjoitti:

Järkyttävää lukea noita Sipilään kohdistuneita uhkauksia ja mielipuolisia arvosteluja. Ei tässä maassa diktaattoria ole, eikä edes yksipuoluejärjestelmää. Suurin osa kirjoittajista näin näköään luulee olevan.

Uhkaukset ovat jo sitä luokkaa, että luulis jo olevan poliisiasia.
Hakeutukaa hetimmiten hoitoon, saadaksenne jotain rauhoittavaa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu