Se on lihavahko noin 30-35 v nainen ja se asuu jossain Toppilan suunnalla. Kesäisin se vilauttelee Koskelantiellä niin että autot meinaa ajaa ojaan. Nostelee hamettaan ja kourii jalkainväliä. Talvella se pyörii Koskelan ja Tuiran kaupoissa roiskeläppähameessa ja pyllistelee että taatusti näkyy läpän alle. Taitaa olla päästään vialla. Kaikkea muuta kuin seksikäs. Onko muut huomanneet?
Vilauttelijatyttö
Samu
53119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
no sehän on hullu-akka.
on kyllä varmaan vanhempi kuin kolmissakymmenissä.
oli jo kuvioissa n15 v sitten kun olin siinä ala-asteella ja se sai hirveän hepulin kun huudeltiin sille että hulluakka hulluakka.
Joo voi se olla vanhempikin. En ole viitsinyt sitä niin paljon katsoa että osaisin iän arvioida oikein. Varmaan päästään vialla. Tollaisia ne jotkut paneksii ja joutuu vaikeuksiin. Akka aivan kerjää panomiehiä.
Samainen "Lady" joskus kesäisin myöskin bikinit päällä ajelee pyörällään, melko hurja näky kaikkine makkaroineen ja sitten se huutelu vielä siihen päälle. Hänellähän on tapana toisinaan myöskin huudella muille kulkijoille. Ei laisinkaan täysipäinen ole hän.
On kuulemma esiintyny aikoinaan stripparina räkälä baareissa. Ei varmaan enää pääse mihinkään baariin sisään niin pitää vilautella keskellä katua. No huvinsa kullaki:)
Kaikki mielenterveysongelmaiset ei valitettavasti ole missään hoidossa, joten ei heillä siten voi olla edes lähes sopivaa lääkitystä. Monet heistä ei tiedä tekevänsä jotain sopimatonta, sairaita kun ovat!